Kannanhoidollinen susiteatteri

Suomessa erittäin uha­na­lais­ten susien kannan koosta ja hal­lin­nas­ta on käyty poliit­tis­ta ja oikeu­del­lis­ta köy­den­ve­toa. Joulukuussa Maa- ja met­sä­ta­lous­mi­nis­te­riö antoi asetuksen suden ”kan­nan­hoi­dol­li­ses­ta met­säs­tyk­ses­tä”, ja tam­mi­kuus­sa Riistakeskus myönsi 18 suden­kaa­to­lu­paa, josta pai­kal­li­set ympä­ris­tö­jär­jes­töt valit­ti­vat. Viime viikolla hallinto-oikeudet kes­keyt­ti­vät met­säs­tyk­sen vali­tus­ten ajaksi.

Maa- ja met­sä­ta­lous­mi­nis­te­ri Jari Lepän mukaan suden kan­nan­hoi­dol­li­nen metsästys paran­tai­si ihmisten tur­val­li­suu­den tunnetta susia­lueil­la ja suden yleistä hyväksyttävyyttä.

Suomessa kuitenkin on jo poik­keus­lu­pa­käy­tän­tö vaaraa aiheut­ta­vien yksi­löi­den tap­pa­mi­sek­si. Yksilöimättömän met­säs­tyk­sen vai­ku­tuk­sis­ta susien käyt­täy­ty­mi­seen taas ei ole tutkimustietoa.

Susien tap­pa­mi­nen ei näyttäisi paran­ta­van ihmisten suh­tau­tu­mis­ta niihin. Yhdysvaltalaisen tut­ki­muk­sen mukaan susien laillinen met­säs­tä­mi­nen vähensi niiden arvoa ihmisten silmissä eikä lajin sala­met­säs­tys­tä pidetty enää yhtä pahana.

Vuosina 2019 – 2020 Lieksassa tekemieni haas­tat­te­lui­den perus­teel­la myöskään sikä­läi­set met­säs­tä­jät eivät olleet yksi­mie­li­siä siitä, lie­vit­ti­kö vuosina 2015 – 2016 tehty kan­nan­hoi­dol­li­nen metsästys susi­kiis­to­ja. Osa haas­ta­tel­ta­vis­ta koki sen mah­dol­li­ses­ti hel­pot­ta­neen paineita aiheen ympärillä, kun taas toiset eivät huo­man­neet vai­ku­tus­ta asen­tei­siin lähipiirissään.

Talven mittaan on myös uutisoitu kahdesta epäil­lys­tä ja yhdestä tuo­mi­tus­ta susiin koh­dis­tu­nees­ta met­säs­tys­ri­kok­ses­ta. Selvästi suden asema Suomessa on erittäin kiis­ta­na­lai­nen. Pahimmillaan ministeri Lepän esitys lähettää signaalin susien sala­met­säs­tyk­ses­tä keinona painostaa poliit­ti­sia päättäjiä sallimaan suden laillisen metsästyksen.

Pohjimmiltaan suden kan­nan­hoi­dol­li­ses­sa met­säs­tyk­ses­sä on kyse vallasta ja hal­lin­nas­ta: kenellä on oikeus päättää, miten monta sutta Suomeen mahtuu, ja missä niiden olisi sijait­ta­va. Luonnon näkeminen ylipäänsä jonain, jota voisi hallita, perustuu eko­fe­mi­nis­ti Val Pumwoodin mukaan luonnon ja ihmisen kei­no­te­koi­sel­le ja hie­rark­ki­sel­le kah­tia­jaol­le. Ihmisestä erillinen luonto voidaan nähdä abstrak­ti­na resurs­si­na, jonka käyttöä ohjaa näen­näi­sen ratio­naa­li­nen hyötyajattelu.

Nämä hyödyt ovat kuitenkin lyhyt­kan­toi­sia, ja pitkällä aika­vä­lil­lä luonnon eri pro­ses­sien, kuten eri eläin­kan­to­jen tasa­pai­non, häi­rit­se­mi­nen on tuhoisaa. Tämä näkyy ympä­ril­läm­me ilmas­to­krii­si­nä ja kuu­den­te­na massasukupuuttona.

Susien kanssa asuvien koke­muk­sia ei pidä sivuuttaa, mutta tap­pa­mi­sen tar­joa­mi­nen rat­kai­su­na on sil­män­lu­met­ta. Sudet tulevat aina levit­täy­ty­mään saaliin ja maaston perus­teel­la niille parhaiten sopiville alueille. On vaikea nähdä miten lupa Suomen ja Venäjän rajalla liikkuvan syrjäisen lauman tap­pa­mi­seen hel­pot­tai­si sii­ka­lat­va­lai­sen lam­paan­kas­vat­ta­jan tur­hau­tu­mis­ta.

Tappamisen sijaan kes­kus­te­lua pitäisi käydä enemmän lau­man­var­ti­ja­koi­rien käyt­tä­mi­ses­tä ja met­säs­tys­koi­rien suo­ja­lii­vien kehit­tä­mi­ses­tä. Suuri osa haas­tat­te­le­mis­ta­ni ihmisistä Lieksassa koki tietonsa susista pin­nal­li­sik­si, ja parempi tuntemus susien käyt­täy­ty­mi­ses­tä voisi auttaa riskien enna­koi­mi­ses­sa ja pelon lievittämisessä.

Tietoa on kuitenkin vaikea levittää, jos vaih­toeh­dok­si esitetään ongelman helppoa poistamista.

Ihmisten ja susien yhtei­se­loon on löy­det­tä­vä uusia keinoja. Näytelmä, jossa tap­pa­mi­nen esitetään suojelun edis­tä­mi­se­nä har­haut­taa kes­kus­te­lun pois vaih­toeh­to­jen etsimisestä.

Kirjoittaja

Sanna Komi on väitöskirjatutkija Helsingin yliopiston globaalin kehitystutkimuksen oppiaineessa. Hän tutkii susien suojelua ja siihen liittyviä konflikteja yhteiselon ja poliittisen ekologian – poliittisia, sosiaalisia ja taloudellisia näkökulmia ja valtarakenteita tarkastelevan ympäristötutkimuksen – lähtökohdista. Toiselta ammatiltaan hän on muusikko, ja myös KO:MI nimellä julkaisemassaan musiikissa hän tarkastelee ihmisen ja luonnon välisiä rajapintoja. (Kuva: Hetta Inari Komi)

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Heidi Puikkonen 9.2.2022 klo 03:15

    Susipelko on niin syvällä meissä, aina var­hais­lap­suu­des­sa saakka. Moni pik­ku­poi­ka haluaa samaistua rohkeaan met­säs­tä­jään, joka pelastaa isoäidin suden vatsasta Iso, paha susi-sadussa. Kolmen pienen porsaan talon­ra­ken­nus ‑puuhatkin, siinäkin susi oli pahis. Suden vaa­ral­li­suus juur­ru­tet­tiin meihin jo leikkikoulussa.

    Vastaa

Lue myös nämä:

Osa vapaaehtoisesti lapsettomista henkilöistä haluaisi hakeutua pysyvän ehkäisykeinon tarjoavaan sterilisaatiotoimenpiteeseen. Suomen steriloimislaissa määriteltyjen kriteerien vuoksi he joutuvat kuitenkin yleensä odottamaan kolmenkymmenen vuoden ikärajan täyttymistä saadakseen lähetteen toimenpiteeseen. Toimenpiteen tiukka sääntely viestii siitä, että kulttuurissamme elää yhä vahvoja lisääntymiseen liittyviä normeja.

Erityisesti viimeisen 10 – 15 vuoden aikana pakolais- ja siirtolaisaktivismin kentällä on entistä voimakkaammin tuotu esille valtionrajojen ja rajateknologioiden vahingollista ja syrjivää perusluonnetta. Myös monet tutkijat ovat liittyneet mukaan vaatimuksiin näiden rajojen kaatamisesta.