Siirry suoraan sisältöön

Intialainen puuavioliitto

Näyttelijätär Aishwarya Rai sai vuonna 2007 aikaan julkisuuskohun, sillä hänen kerrottiin menneen vanhan hinduseremonian mukaisesti naimisiin puun kanssa. Ihmisoikeusjärjestöt Intiassa vaativat julkista anteeksipyyntöä. Syynä ei ollut avioliittoinstituution halventaminen, vaan jotakin monikerroksisempaa. 

Puuavioliitto pohjaa astrologian vahvaan asemaan intialaisessa kulttuuripiirissä. Tietty tähtien asema naisen synnyinhetkellä povaa sulhaselle huonoa onnea, jopa kuolemaa. Uhka voidaan väistää vihkimällä nainen avioon ensin esimerkiksi puun kanssa, jolloin sulholle varattu huono onni siirtyy puun niskoille. Seremonian päätteeksi puu voidaan kaataa. 

Rain tapaus oli niin hankala siksi, että Intialla on ongelmallinen suhde sosiaalisiin luokkiinsa. Kastijärjestelmä on ollut laiton vuosikymmeniä, mutta yhteiskunta muuttuu hitaasti. Rain puuavioliittoa pidettiin ilmentymänä kastiperäisistä, äärimmäisen eriarvoistavista käytännöistä, joissa henkilö nähdään jo syntymästä lähtien saastuneena ja vaarallisena. 

Nepalin newarien parissa tunnetaan avioliitto belahedelmän kanssa. Ihi-seremoniassa nuoret tytöt naitetaan jumalalle, jota belahedelmä symboloi. Logiikka käytännön takana liittyy nepalilaisen yhteiskunnan yksinäisiä naisia syrjiviin asenteisiin ja leskeyden raskaaseen sosiaaliseen stigmaan. Kun ensimmäinen aviomies on jumala, tyttö ei voi jäädä leskeksi, kävipä maalliselle puolisolle mitä vain. 

Molemmissa tapauksissa toisen puolison roolia avioliittoseremoniassa näyttelee ei-ihminen. Puuavioliitossa puu toimii onnettoman kohtalon itseensä imevänä ja sen neutraloivana syntipukkina. Ihi-seremoniassa hedelmän edustama jumala on suojamekanismi leskeyden haasteille. Puu ja hedelmä saavat väliaikaisesti ihmisen kaltaisen aseman, jota hyödyntämällä vältytään tietyiltä sosiaalisilta vaikutuksilta ja tuotetaan toisia. 

Lisää Kulttuurishokkeja

Jaa tämä artikkeli:
Ninnu Koskenalho

Ninnu Koskenalho

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin entinen päätoimittaja. Hän opiskelee lyhytterapeutiksi, toimittaa asiantuntijatekstejä, vetää koulutuksia ja työpajoja ja kirjoittaa pitkästä aikaa kulttuurishokkeja.View Author posts

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

AntroBlogi
Tietosuojakatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä tarjotakseen sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi. Ne suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme. Evästeet välittävät tiimillemme tietoa siitä, mikä verkkosivustossamme on sinulle kiinnostavinta ja hyödyllisintä.