Shangri-Lata etsimässä

Teksti: Sonja Laukkanen, tohtorikoulutettava. Podcast-lukija: Bea Bergholm

Tiibet kuvitellaan usein mystiseksi Shangri-Laksi – pyhäksi kuningaskunnaksi, jota johtivat rauhaa rakastavat lamat. Kuvitelmissa Tiibet on pitänyt säilössä ikivanhaa tietoa ja muuttumattomia perinteitä, jotka nyt ovat katoamassa. Tiibetin miehittänyttä Kiinaa syytetään vähemmistöjen kulttuurin tuhoamisesta, ja niiden eksotisoinnista.

Erot kiinalaisten ja länsimaisten kuvitelmien välillä ovat kuitenkin pieniä. Kiinan virallinen kanta on, että vähemmistön kulttuuri on takapajuista ja kaipaa modernisointia. Länsimainen käsitys taas pitää vähemmistökulttuuria erityisenä, ja siksi säilyttämisen arvoisena. Kummassakin tapauksessa tiibetiläiset nähdään antiikkisina ja ’alkuperäisinä’.

Tiibetiläisten asuttamat alueet ovat kuitenkin laajat eivätkä he ole käsityksiltään yksi suuri, yhtenäinen joukko. Jotkut vastustavat Kiinan miehitystä Tiibetin itsehallintoalueella, toiset näkevät olevansa osa monietnistä Kiinaa ja tavoittevat valtion ajamaa kehitystä ja modernisaatiota. Osa tiibetiläisistä on ylpeitä tiibetiläisyydestään. Toiset taas kokevat kulttuurinsa olevan ‘väärää’, koska se ei sovi mielikuviin, joita esimerkiksi turisteilla on aidosta tiibetiläisyydestä, ja toisaalta vahvistaa hallinnon esittämiä käsityksiä vähemmistökulttuurien takapajuisuudesta.

Kiinan väestö koostuu virallisesti 56 eri kansallisuudesta. Enemmistö on han-kiinalaisia, joita on yli 90 % väestöstä. Tämän lisäksi maassa on 55 vähemmistökansallisuutta. Alkuperäiskansoja Kiinassa ei tunnusteta, vaan niiden sijaan puhutaan ’kansallisuuksista’.

Kiinan hallitus pyrki vuonna 1949 luokittelemaan etniset vähemmistöt tieteellisesti eri ryhmiin. Jaon kriteereitä olivat yhteinen kieli, alue, talousmuoto, kulttuuri, historia ja ryhmien itsemäärittely. Käytännössä kuitenkin esimerkiksi Yunnanissa identifiointi tehtiin kielellisin perustein, kun taas muun muassa huit (muslimeita) on tunnustettu uskontoon perustuen.

Termiä, jonka me kääntäisimme tarkoittamaan tiibetiläistä, ei Tiibetin kielessä ole. Tiibetin kieli ei myöskään ole yksi kieli, vaan useita ‘murteita’, jotka eivät ole keskenään ymmärrettäviä. Tiibetiläisellä termillä ”bodpa” tarkoitetaan yleensä pääkaupunki Lhasan alueen asukkaita, ei Amdon ja Khamin tiibetiläisiä, kun taas termi ”nangpa” tarkoittaa sisäpuolista ja liittyy buddhalaisena olemiseen. Kaikki tiibetiläiset eivät ole buddhalaisia, vaan muun muassa Diqingissä on myös katolilaisia ja muslimeja.

Xidangin tiibetiläiskylä

Tutkimuskohteeni Xidangin tiibetiläiskylä sijaitsee Meili-lumivuorten kansallispuistossa Diqingissä, joka on tiibetiläisten autonominen alue Yunnanissa, Kiinassa. Alueen hallinnollinen pääkaupunki Zhongdian muutti virallisesti nimensä Shangri-Laksi vuonna 2002. Meili-lumivuoret ovat osa Kolmen rinnakkaisen joen luonnonsuojelualuetta. Täällä kolme Aasian suurista joista, Yangtse (Jinsha), Mekong (Lancang) ja Salween (Nujiang), virtaavat lähellä toisiaan syvissä samansuuntaisissa rotkoissa 300 km matkan. Alue on UNESCOn maailman luonnonperintökohde rikkaan ilmastollisen vaihtelevuuden (subtropiikista jäätiköihin), eläimistön ja kasviston vuoksi. Lisäksi nämä vuoret ja varsinkin korkein huippu, Khawa Karpo (6740 m), ovat pyhiä tiibetiläisille. Turistien lisäksi siis myös tuhannet pyhiinvaeltajat vierailevat alueella vuosittain.

Tiibetiläisten asuttamat alueet jakautuvat Keski-Tiibetiin (U-Tsang eli nykyinen Tiibetin itsehallintoalue), Amdoon ja Khamiin. Näiden alueiden asukkaita nimitetään liittämällä -pa alueen nimen perään: Khamin asukas on siis khampa. Historiallisesti Diqing kuuluu Khamiin, mutta se on ollut osa Yunnanin provinssia 1720-luvulta lähtien. Siihen viitataan usein alueena, jossa tiibetiläinen maailma sulautuu monietniseen Yunnaniin. Diqing on tunnustettu tiibetiläisten autonomisena alueena, vaikka sen asujaimisto koostuu 11 vähemmistökansallisuudesta tiibetiläisten muodostaessa 33 % sen väestöstä. Suurin osa Diqingin asukkaista on maanviljelijöitä, jotka laiduntavat karjaansa vuorilla kesäkuukausina.

Xidang koostuu noin 80 talosta, joissa elää noin 350 ihmistä. Maanviljelyn lisäksi turismiin liittyvät tulot ovat kasvaneet viime aikoina. Kyläläiset viljelevät vehnää, ohraa ja maissia sekä nykyisin myös viinirypäleitä. Vuorilta he keräävät sieniä ja tiibetiläisen lääketieteen yrttejä myytäviksi. Xidang sijaitsee luonnonsuojelualueella, mutta se ei ole paikan suurin turistikohde. Kuitenkin monet miehistä työskentelevät oppaina tai autonkuljettajina turisteille. Vanhemmat miehet opastavat ja ajavat yleensä lähireittejä, nuorten miesten lähtiessä Pohjois-Yunnanin suurimpaan turistikeskukseen Lijiangiin työskentelemään suurille matkatoimistoille tai houkuttelemaan omia asiakkaitaan.

Käsityksiä tiibetiläisyydestä

Länsimaista ajatusta tiibetiläisistä hallitsee kaksi suosittua mielikuvaa. Ensimmäisen mukaan Maon aikaa edeltänyt Tiibet oli yksinomaan uskonnollinen ja kaikilla tiibetiläisillä oli esoteerista tietoa. Toisen mielikuvan mukaan Kiina tuhoaa Tiibetiä, ja kaikki tiibetiläiset yhdessä tuumin osallistuvat Kiinan vastustamiseen. Täten aito tiibetiläisyys on löydettävissä ihmisistä, jotka ovat syvästi uskonnollisia ja vastustavat Kiinan hallitusta. Uskonnollisuuden lisäksi tiibetiläisiä pidetään luontaisesti väkivallattomina, ympäristöystävällisinä ja tasa-arvoisina.

Nämä mielikuvat ovat moderneja ja vastaavat länsimaisia odotuksia. Ne on kehitetty pakolaishallituksen toimesta Intiassa. Niiden juuret ovat buddhalaisessa modernismissa, jonka piirteitä ovat buddhalaisuuden uudelleentulkinta rationaaliseksi filosofiaksi uskonnon sijaan, perinteisten myyttien tulkinta symboleiksi sekä meditaation painotus.

Romanttisen orientalistisen katsomuksen mukaisesti tiibetiläinen identiteetti nähdään hengellisenä vastapainona sekä kommunistisen Kiinan että kapitalistisen lännen sieluttomalle materialismille.

Donald S. Lopez Jr.:n mukaan länsimaiset käsitykset Tiibetistä ovat olleet niin voimakkaita, että ne ovat vieneet tiibetiläisiltä toimijuuden. Saadakseen tukea asialleen Tiibetin pakolaishallitus on esimerkiksi luonut kuvan väkivallattomista tiibetiläisistä, minkä seurauksena Tiibetin vapaustaistelijat on sensuroitu virallisesta historiankirjoituksesta. Yhteistä näille kuville on, että Tiibet nähdään erityisyyden ja ainutlaatuisuuden alueena, jota uhkaavat kehitys ja kaupallistuminen sekä Kiinan harjoittama väkivalta, suvaitsemattomuus ja häpäisy.

Kiina puolestaan näkee vähemmistönsä naisina, lapsina tai edistyksestä jälkeenjääneinä, jotka tarvitsevat suojelua, kasvatusta ja kehitystä. Länsimaisen käsityksen mukaan tiibetiläiset taas nähdään viattomina ja suojelua kaipaavina. Han-kiinalaisia puolestaan syytetään vähemmistöjen eksotisoinnista ja erotisoinnista. Kuvastoissa eri vähemmistöryhmiä edustavat kauniit, nuoret naiset värikkäisiin perinneasuihin pukeutuneina, tanssien ja laulaen.

’Eksoottiset’ perhemuodot vetävät puoleensa niin kotimaisia kuin ulkomaisiakin turisteja. Esimerkkinä tästä ovat Lugu-järven mosuot, joita mainostetaan (virheellisesti) maailman viimeisenä matriarkaattina. Mosuot harjoittavat niin sanottua kävelevää avioliittoa, jossa lapset kuuluvat naisen perheeseen eikä isyyttä tunnusteta. Muista vähemmistöistä poiketen mongolit ja tiibetiläiset kuvataan usein miehiksi, joko buddhalaisiksi munkeiksi tai villeiksi hevosella ratsastaviksi sotureiksi. Varsinkin khampa-miehet haluavat käsittää itsensä jälkimmäisellä tavalla. Heitä onkin kutsuttu macho-vähemmistöksi.

Identiteetti ja turismi Xidangissa

Kun turistit saapuvat Xidangiin, he kiinnittävät usein ensimmäisenä huomiota talojen katoilla liehuviin Kiinan lippuihin. Kiinalaiselle turistille tämä näyttäytyy itsestäänselvyytenä, kun taas ulkomaalaiset olettavat usein väestön olevan pakotettuja lippujen nostamiseen. Xidangilaiset ovat kuitenkin yleisistä käsityksistämme poiketen kommunisteja. Paikallisessa kodissa vieraillessa voi nähdä alttarin, jolle on sijoitettu Buddha-patsaita, suojeluspyhimyksiä ja pyhiä maalauksia eli thangkoja, mutta usein myös kuva tai juliste Maosta.

Yhtenä syynä kommunistisen puolueen kannatukselle on se, että kylä on maanviljely-yhteisö. Aiemmin kaiken maan omisti 14 ’alkuperäistä’ perhettä, joille muut työskentelivät ruokapalkalla. Kollektivisaation jälkeen kommunistit antoivat maan kansalle. Kyläläiset myös katsovat heidän tuoneen lain ja järjestyksen alueelle, sillä Lhasan kontrolli ei juuri koskaan ulottunut Pohjois-Yunnaniin muuten kuin luostarilaitoksen kautta. Myöskään varhaisempi kiinalainen hallinto ei onnistunut vakauttamaan aluetta. Se tunnettiinkin rosvojoukkojen maana.

Rohkea, villi ja komea on toinen mielikuva, jollaisina khampa-miehet miellään näkevät itsensä. He käyttävät termiä phokhyokha, jolla tarkoitetaan ‘tosimiestä’. Tosimies ei huolehdi pikkuasioista, kuten rahasta tai ruoasta. Hän on avokätinen, mutta osaa ottaa haluamansa. Hän on rohkea, eikä epäröi laulaa tai tanssia julkisesti. Hyvää lauluääntä pidetään erittäin maskuliinisena. Tosimiehet ovat matkustajia, hyviä hevosmiehiä ja vuorten herroja. Seksuaaliset valloitukset kuuluvat myös asiaan.

Useimmat kylän nuorista miehistä työskentelevät oppaina ja kuljettajina turisteille, minkä johdosta vilkkaamman sesongin aikana kylässä ei ole juuri lainkaan naimattomia nuorukaisia. Monet heistä pyrkivät löytämään kylän ulkopuolisia tyttöystäviä, ja lomaromanssi komean tiibetiläisnuorukaisen kanssa on yleistä nuorten naisturistien parissa. Oletuksena on, että tyttöystävä ostaa miehelle lahjoja, jotka vaihtelevat vaatteista kameroihin, tietokoneisiin ja jopa autoihin. Lahjat auttavat nuorukaisia hankkimaan uusia asiakkaita.

Vaikka tätä toimintaa voitaisiin pitää seksiturismina, jotkut turistitytöistä rakastuvat ja haluavat naimisiin näiden miesten kanssa. Tällöin sulhanen jättää kylän, sillä varakkaat ja usein hyvin koulutetut kiinalaisnaiset tuskin muuttavat maalaiskylään viljelemään maata. Näihin liittoihin syntyvät lapset kasvatetaan kylän ulkopuolella, eivätkä he välttämättä opi tiibetin kieltä tai pidä itseään tiibetiläisinä.

Valitettavasti monet nuorukaisista ovat jo ennestään naimisissa paikallisten naisten kanssa, sillä kylässä avioliitot solmitaan hyvin nuorina. Mahdollisista avioeroista vieläkin hankalampia tekee se, että osa kyläläisten liitoista on moniavioisia, naisen voidessa naida useamman veljeksen. Myös useamman tyttöystävän pitäminen avioliiton ohella on ollut suhteellisen yleistä, mutta Xidangissa monen vaimon pitäminen ei ole ollut hyväksyttävää.

Entä sitten Xidangin naiset? Turismin mukana nousseen tulotason myötä kylän lapsilla on nyt mahdollisuus parempaan koulutukseen kuin nykyisillä kolmekymppisillä, joten myös jotkut tytöistä työskentelevät kylän ulkopuolella. Vanhemmat naiset pysyvät kylässä maata viljellen ja vanhuksista huolta pitäen, mutta aviopuoliso etsitään usein kylän ulkopuolelta ’vanhanaikaisemmista’ kylistä.

Kun aloitin tutkimukseni Xidangissa, minulle huomautettiin useasti, ettei kylä ollut hyvä paikka tutkia tiibetiläisyyttä, koska kyläläiset olivat jo ‘muuttuneet’ ja menettäneet aitoutensa. He eivät pukeudu perinteisiin asuihin eivätkä osaa lukea tai kirjoittaa tiibetiä, ja oikeastaan puhuvat väärää murrettakin. He eivät ole paimentolaisia, vaan paikallaan pysyviä maanviljelijöitä, ja varsinkaan naiset eivät vietä päiviään rukoillen vaan peltotöissä ahertaen.

Osa kyläläisistä on sisäistänyt nämä turistien (sekä kiinalaisten että länsimaisten) käsitykset aidosta tiibetiläisyydestä. Xidangilaista naista siteeraten: ”Emme ole han-kiinalaisia, muttemme myöskään oikeita tiibetiläisiä. Emme oikein tiedä, mitä olemme.” Toisaalta varsinkin nuoret miehet ovat ylpeitä tiibetiläisyydestään ja maskuliinisuudestaan. He ovat oikeita khampa-miehiä. Suositun itätiibetiläisen laulun sanoin: ”Olen sydämessäni khampa-mies. Rinnassani on villi ja rakastettu ruohotasanko… ohraviinan virratessa suonissani on koko maailma kämmenelläni… Vaikka naiset vihaavat minua, lennän vapaana.”

---

Lähteitä ja luettavaa

Lopez, Donald S., Jr. 1998. Prisoners of Shangri-la: Tibetan Buddhism and the West. Chicago: University of Chicago Press.

Harrell, Stevan. 1995. “Introduction: Civilizing Projects and the Reaction to Them.” Teoksessa Cultural Encounters on China’s Ethnic Frontiers. Toim. Stevan Harrell, s. 3-36. Seattle: University of Washington Press.

Hillman, Ben & Lee-Anne Henfry. 2006. “Macho minority: Masculinity and ethnicity on the edge of Tibet.” Modern China 32 (2), 251-272.

Imagining Tibet: Perceptions, Projections and Fantasies. Toim. Thierry Dodin & Heinz Räther. Boston: Wisdom Publications.

Shakya, Tsering. 1993. “Whither the Tsampa Eaters?” Himal, Sept. 1993.

Artikkelikuva: Yoshif, pixabay.com