Shangri-Lata etsimässä

Teksti: Sonja Laukkanen, toh­to­ri­kou­lu­tet­ta­va. Podcast-lukija: Bea Bergholm

Tiibet kuvi­tel­laan usein mys­ti­sek­si Shangri-Laksi – pyhäksi kunin­gas­kun­nak­si, jota johtivat rauhaa rakas­ta­vat lamat. Kuvitelmissa Tiibet on pitänyt säilössä ikivanhaa tietoa ja muut­tu­mat­to­mia perin­tei­tä, jotka nyt ovat katoa­mas­sa. Tiibetin mie­hit­tä­nyt­tä Kiinaa syytetään vähem­mis­tö­jen kult­tuu­rin tuhoa­mi­ses­ta, ja niiden eksotisoinnista.

Erot kii­na­lais­ten ja län­si­mais­ten kuvi­tel­mien välillä ovat kuitenkin pieniä. Kiinan viral­li­nen kanta on, että vähem­mis­tön kulttuuri on taka­pa­juis­ta ja kaipaa moder­ni­soin­tia. Länsimainen käsitys taas pitää vähem­mis­tö­kult­tuu­ria eri­tyi­se­nä, ja siksi säi­lyt­tä­mi­sen arvoisena. Kummassakin tapauk­ses­sa tii­be­ti­läi­set nähdään antiik­ki­si­na ja ’alku­pe­räi­si­nä’.

Tiibetiläisten asuttamat alueet ovat kuitenkin laajat eivätkä he ole käsi­tyk­sil­tään yksi suuri, yhte­näi­nen joukko. Jotkut vas­tus­ta­vat Kiinan mie­hi­tys­tä Tiibetin itse­hal­lin­toa­lu­eel­la, toiset näkevät olevansa osa moniet­nis­tä Kiinaa ja tavoit­te­vat valtion ajamaa kehitystä ja moder­ni­saa­tio­ta. Osa tii­be­ti­läi­sis­tä on ylpeitä tii­be­ti­läi­syy­des­tään. Toiset taas kokevat kult­tuu­rin­sa olevan ‘väärää’, koska se ei sovi mie­li­ku­viin, joita esi­mer­kik­si turis­teil­la on aidosta tii­be­ti­läi­syy­des­tä, ja toisaalta vahvistaa hallinnon esittämiä käsi­tyk­siä vähem­mis­tö­kult­tuu­rien takapajuisuudesta.

Kiinan väestö koostuu viral­li­ses­ti 56 eri kan­sal­li­suu­des­ta. Enemmistö on han-kii­na­lai­sia, joita on yli 90 % väestöstä. Tämän lisäksi maassa on 55 vähem­mis­tö­kan­sal­li­suut­ta. Alkuperäiskansoja Kiinassa ei tun­nus­te­ta, vaan niiden sijaan puhutaan ’kan­sal­li­suuk­sis­ta’.

Kiinan hallitus pyrki vuonna 1949 luo­kit­te­le­maan etniset vähem­mis­töt tie­teel­li­ses­ti eri ryhmiin. Jaon kri­tee­rei­tä olivat yhteinen kieli, alue, talous­muo­to, kulttuuri, historia ja ryhmien itse­mää­rit­te­ly. Käytännössä kuitenkin esi­mer­kik­si Yunnanissa iden­ti­fioin­ti tehtiin kie­lel­li­sin perustein, kun taas muun muassa huit (mus­li­mei­ta) on tun­nus­tet­tu uskontoon perustuen.

Termiä, jonka me kään­täi­sim­me tar­koit­ta­maan tii­be­ti­läis­tä, ei Tiibetin kielessä ole. Tiibetin kieli ei myöskään ole yksi kieli, vaan useita ‘murteita’, jotka eivät ole keskenään ymmär­ret­tä­viä. Tiibetiläisellä termillä ”bodpa” tar­koi­te­taan yleensä pää­kau­pun­ki Lhasan alueen asukkaita, ei Amdon ja Khamin tii­be­ti­läi­siä, kun taas termi ”nangpa” tar­koit­taa sisä­puo­lis­ta ja liittyy budd­ha­lai­se­na olemiseen. Kaikki tii­be­ti­läi­set eivät ole budd­ha­lai­sia, vaan muun muassa Diqingissä on myös kato­li­lai­sia ja muslimeja.

Xidangin tiibetiläiskylä

Tutkimuskohteeni Xidangin tii­be­ti­läis­ky­lä sijaitsee Meili-lumi­vuor­ten kan­sal­lis­puis­tos­sa Diqingissä, joka on tii­be­ti­läis­ten auto­no­mi­nen alue Yunnanissa, Kiinassa. Alueen hal­lin­nol­li­nen pää­kau­pun­ki Zhongdian muutti viral­li­ses­ti nimensä Shangri-Laksi vuonna 2002. Meili-lumi­vuo­ret ovat osa Kolmen rin­nak­kai­sen joen luon­non­suo­je­lua­luet­ta. Täällä kolme Aasian suurista joista, Yangtse (Jinsha), Mekong (Lancang) ja Salween (Nujiang), virtaavat lähellä toisiaan syvissä saman­suun­tai­sis­sa rotkoissa 300 km matkan. Alue on UNESCOn maailman luon­non­pe­rin­tö­koh­de rikkaan ilmas­tol­li­sen vaih­te­le­vuu­den (subt­ro­pii­kis­ta jää­ti­köi­hin), eläi­mis­tön ja kasviston vuoksi. Lisäksi nämä vuoret ja varsinkin korkein huippu, Khawa Karpo (6740 m), ovat pyhiä tii­be­ti­läi­sil­le. Turistien lisäksi siis myös tuhannet pyhiin­vael­ta­jat vie­rai­le­vat alueella vuosittain.

Tiibetiläisten asuttamat alueet jakau­tu­vat Keski-Tiibetiin (U-Tsang eli nykyinen Tiibetin itse­hal­lin­toa­lue), Amdoon ja Khamiin. Näiden alueiden asukkaita nimi­te­tään liit­tä­mäl­lä -pa alueen nimen perään: Khamin asukas on siis khampa. Historiallisesti Diqing kuuluu Khamiin, mutta se on ollut osa Yunnanin pro­vins­sia 1720-luvulta lähtien. Siihen viitataan usein alueena, jossa tii­be­ti­läi­nen maailma sulautuu moniet­ni­seen Yunnaniin. Diqing on tun­nus­tet­tu tii­be­ti­läis­ten auto­no­mi­se­na alueena, vaikka sen asu­jai­mis­to koostuu 11 vähem­mis­tö­kan­sal­li­suu­des­ta tii­be­ti­läis­ten muo­dos­taes­sa 33 % sen väestöstä. Suurin osa Diqingin asuk­kais­ta on maan­vil­je­li­jöi­tä, jotka lai­dun­ta­vat karjaansa vuorilla kesäkuukausina.

shangri la 1

Kuva: Meili-lumi­vuo­ret, Khawa Karpo ja Mingyongin jäätikkö. (Kuva: Sonja Laukkanen)

Xidang koostuu noin 80 talosta, joissa elää noin 350 ihmistä. Maanviljelyn lisäksi turismiin liittyvät tulot ovat kasvaneet viime aikoina. Kyläläiset vil­je­le­vät vehnää, ohraa ja maissia sekä nykyisin myös vii­ni­ry­pä­lei­tä. Vuorilta he keräävät sieniä ja tii­be­ti­läi­sen lää­ke­tie­teen yrttejä myy­tä­vik­si. Xidang sijaitsee luon­non­suo­je­lua­lu­eel­la, mutta se ei ole paikan suurin turis­ti­koh­de. Kuitenkin monet miehistä työs­ken­te­le­vät oppaina tai auton­kul­jet­ta­ji­na turis­teil­le. Vanhemmat miehet opastavat ja ajavat yleensä lähi­reit­te­jä, nuorten miesten lähtiessä Pohjois-Yunnanin suu­rim­paan turis­ti­kes­kuk­seen Lijiangiin työs­ken­te­le­mään suurille mat­ka­toi­mis­toil­le tai hou­kut­te­le­maan omia asiakkaitaan.

shangri la 2

Kuva: Näkymä Xidangiin ja Mekong-joen kanjoniin. (Kuva: Sonja Laukkanen)

Käsityksiä tiibetiläisyydestä

Länsimaista ajatusta tii­be­ti­läi­sis­tä hallitsee kaksi suosittua mie­li­ku­vaa. Ensimmäisen mukaan Maon aikaa edeltänyt Tiibet oli yksi­no­maan uskon­nol­li­nen ja kaikilla tii­be­ti­läi­sil­lä oli eso­tee­ris­ta tietoa. Toisen mie­li­ku­van mukaan Kiina tuhoaa Tiibetiä, ja kaikki tii­be­ti­läi­set yhdessä tuumin osal­lis­tu­vat Kiinan vas­tus­ta­mi­seen. Täten aito tii­be­ti­läi­syys on löy­det­tä­vis­sä ihmisistä, jotka ovat syvästi uskon­nol­li­sia ja vas­tus­ta­vat Kiinan hal­li­tus­ta. Uskonnollisuuden lisäksi tii­be­ti­läi­siä pidetään luon­tai­ses­ti väki­val­lat­to­mi­na, ympä­ris­töys­tä­väl­li­si­nä ja tasa-arvoisina.

Nämä mie­li­ku­vat ovat moderneja ja vastaavat län­si­mai­sia odotuksia. Ne on kehitetty pako­lais­hal­li­tuk­sen toimesta Intiassa. Niiden juuret ovat budd­ha­lai­ses­sa moder­nis­mis­sa, jonka piirteitä ovat budd­ha­lai­suu­den uudel­leen­tul­kin­ta ratio­naa­li­sek­si filo­so­fiak­si uskonnon sijaan, perin­teis­ten myyttien tulkinta sym­bo­leik­si sekä medi­taa­tion painotus.

Romanttisen orien­ta­lis­ti­sen kat­so­muk­sen mukai­ses­ti tii­be­ti­läi­nen iden­ti­teet­ti nähdään hen­gel­li­se­nä vas­ta­pai­no­na sekä kom­mu­nis­ti­sen Kiinan että kapi­ta­lis­ti­sen lännen sie­lut­to­mal­le materialismille.

Donald S. Lopez Jr.:n mukaan län­si­mai­set käsi­tyk­set Tiibetistä ovat olleet niin voi­mak­kai­ta, että ne ovat vieneet tii­be­ti­läi­sil­tä toi­mi­juu­den. Saadakseen tukea asialleen Tiibetin pako­lais­hal­li­tus on esi­mer­kik­si luonut kuvan väki­val­lat­to­mis­ta tii­be­ti­läi­sis­tä, minkä seu­rauk­se­na Tiibetin vapaus­tais­te­li­jat on sen­su­roi­tu viral­li­ses­ta his­to­rian­kir­joi­tuk­ses­ta. Yhteistä näille kuville on, että Tiibet nähdään eri­tyi­syy­den ja ainut­laa­tui­suu­den alueena, jota uhkaavat kehitys ja kau­pal­lis­tu­mi­nen sekä Kiinan har­joit­ta­ma väkivalta, suvait­se­mat­to­muus ja häpäisy.

Kiina puo­les­taan näkee vähem­mis­tön­sä naisina, lapsina tai edis­tyk­ses­tä jäl­keen­jää­nei­nä, jotka tar­vit­se­vat suojelua, kas­va­tus­ta ja kehitystä. Länsimaisen käsi­tyk­sen mukaan tii­be­ti­läi­set taas nähdään viat­to­mi­na ja suojelua kai­paa­vi­na. Han-kii­na­lai­sia puo­les­taan syytetään vähem­mis­tö­jen ekso­ti­soin­nis­ta ja ero­ti­soin­nis­ta. Kuvastoissa eri vähem­mis­tö­ryh­miä edustavat kauniit, nuoret naiset värik­käi­siin perin­nea­sui­hin pukeu­tu­nei­na, tanssien ja laulaen.

’Eksoottiset’ per­he­muo­dot vetävät puoleensa niin koti­mai­sia kuin ulko­mai­sia­kin turisteja. Esimerkkinä tästä ovat Lugu-järven mosuot, joita mai­nos­te­taan (vir­heel­li­ses­ti) maailman vii­mei­se­nä mat­riar­kaat­ti­na. Mosuot har­joit­ta­vat niin sanottua kävelevää avio­liit­toa, jossa lapset kuuluvat naisen per­hee­seen eikä isyyttä tun­nus­te­ta. Muista vähem­mis­töis­tä poiketen mongolit ja tii­be­ti­läi­set kuvataan usein miehiksi, joko budd­ha­lai­sik­si munkeiksi tai villeiksi hevosella rat­sas­ta­vik­si sotu­reik­si. Varsinkin khampa-miehet haluavat käsittää itsensä jäl­kim­mäi­sel­lä tavalla. Heitä onkin kutsuttu macho-vähemmistöksi.

shangri la 3

Kuva: Juliste Shangri-lan vanhasta kau­pun­gis­ta 2012. (Kuva: Sonja Laukkanen)

Identiteetti ja turismi Xidangissa

Kun turistit saapuvat Xidangiin, he kiin­nit­tä­vät usein ensim­mäi­se­nä huomiota talojen katoilla liehuviin Kiinan lippuihin. Kiinalaiselle turis­til­le tämä näyt­täy­tyy itses­tään­sel­vyy­te­nä, kun taas ulko­maa­lai­set olettavat usein väestön olevan pako­tet­tu­ja lippujen nos­ta­mi­seen. Xidangilaiset ovat kuitenkin yleisistä käsi­tyk­sis­täm­me poiketen kom­mu­nis­te­ja. Paikallisessa kodissa vie­rail­les­sa voi nähdä alttarin, jolle on sijoi­tet­tu Buddha-patsaita, suo­je­lus­py­hi­myk­siä ja pyhiä maa­lauk­sia eli thangkoja, mutta usein myös kuva tai juliste Maosta.

shangri la 4

Kuva: Alttari. (Kuva: Sonja Laukkanen)

Yhtenä syynä kom­mu­nis­ti­sen puolueen kan­na­tuk­sel­le on se, että kylä on maan­vil­je­ly-yhteisö. Aiemmin kaiken maan omisti 14 ’alku­pe­räis­tä’ perhettä, joille muut työs­ken­te­li­vät ruo­ka­pal­kal­la. Kollektivisaation jälkeen kom­mu­nis­tit antoivat maan kansalle. Kyläläiset myös katsovat heidän tuoneen lain ja jär­jes­tyk­sen alueelle, sillä Lhasan kontrolli ei juuri koskaan ulottunut Pohjois-Yunnaniin muuten kuin luos­ta­ri­lai­tok­sen kautta. Myöskään var­hai­sem­pi kii­na­lai­nen hallinto ei onnis­tu­nut vakaut­ta­maan aluetta. Se tun­net­tiin­kin ros­vo­jouk­ko­jen maana.

Rohkea, villi ja komea on toinen mielikuva, jol­lai­si­na khampa-miehet miellään näkevät itsensä. He käyttävät termiä phok­hy­ok­ha, jolla tar­koi­te­taan ‘tosi­mies­tä’. Tosimies ei huolehdi pik­ku­asiois­ta, kuten rahasta tai ruoasta. Hän on avo­kä­ti­nen, mutta osaa ottaa halua­man­sa. Hän on rohkea, eikä epäröi laulaa tai tanssia jul­ki­ses­ti. Hyvää lau­lu­ään­tä pidetään erittäin mas­ku­lii­ni­se­na. Tosimiehet ovat mat­kus­ta­jia, hyviä hevos­mie­hiä ja vuorten herroja. Seksuaaliset val­loi­tuk­set kuuluvat myös asiaan.

Useimmat kylän nuorista miehistä työs­ken­te­le­vät oppaina ja kul­jet­ta­ji­na turis­teil­le, minkä johdosta vilk­kaam­man sesongin aikana kylässä ei ole juuri lainkaan nai­mat­to­mia nuo­ru­kai­sia. Monet heistä pyrkivät löytämään kylän ulko­puo­li­sia tyt­töys­tä­viä, ja loma­ro­mans­si komean tii­be­ti­läis­nuo­ru­kai­sen kanssa on yleistä nuorten nais­tu­ris­tien parissa. Oletuksena on, että tyt­töys­tä­vä ostaa miehelle lahjoja, jotka vaih­te­le­vat vaat­teis­ta kame­roi­hin, tie­to­ko­nei­siin ja jopa autoihin. Lahjat auttavat nuo­ru­kai­sia hank­ki­maan uusia asiakkaita.

Vaikka tätä toimintaa voi­tai­siin pitää sek­si­tu­ris­mi­na, jotkut turis­ti­ty­töis­tä rakas­tu­vat ja haluavat naimisiin näiden miesten kanssa. Tällöin sulhanen jättää kylän, sillä varakkaat ja usein hyvin kou­lu­te­tut kii­na­lais­nai­set tuskin muuttavat maa­lais­ky­lään vil­je­le­mään maata. Näihin liit­toi­hin syntyvät lapset kas­va­te­taan kylän ulko­puo­lel­la, eivätkä he vält­tä­mät­tä opi tiibetin kieltä tai pidä itseään tiibetiläisinä.

Valitettavasti monet nuo­ru­kai­sis­ta ovat jo ennestään nai­mi­sis­sa pai­kal­lis­ten naisten kanssa, sillä kylässä avio­lii­tot solmitaan hyvin nuorina. Mahdollisista avio­erois­ta vieläkin han­ka­lam­pia tekee se, että osa kylä­läis­ten liitoista on monia­vioi­sia, naisen voidessa naida useamman veljeksen. Myös useamman tyt­töys­tä­vän pitäminen avio­lii­ton ohella on ollut suh­teel­li­sen yleistä, mutta Xidangissa monen vaimon pitäminen ei ole ollut hyväksyttävää.

Entä sitten Xidangin naiset? Turismin mukana nousseen tulotason myötä kylän lapsilla on nyt mah­dol­li­suus parempaan kou­lu­tuk­seen kuin nykyi­sil­lä kol­me­kymp­pi­sil­lä, joten myös jotkut tytöistä työs­ken­te­le­vät kylän ulko­puo­lel­la. Vanhemmat naiset pysyvät kylässä maata viljellen ja van­huk­sis­ta huolta pitäen, mutta avio­puo­li­so etsitään usein kylän ulko­puo­lel­ta ’van­han­ai­kai­sem­mis­ta’ kylistä.

Kun aloitin tut­ki­muk­se­ni Xidangissa, minulle huo­mau­tet­tiin useasti, ettei kylä ollut hyvä paikka tutkia tii­be­ti­läi­syyt­tä, koska kylä­läi­set olivat jo ‘muut­tu­neet’ ja menet­tä­neet aitou­ten­sa. He eivät pukeudu perin­tei­siin asuihin eivätkä osaa lukea tai kir­joit­taa tiibetiä, ja oikeas­taan puhuvat väärää mur­ret­ta­kin. He eivät ole pai­men­to­lai­sia, vaan pai­kal­laan pysyviä maan­vil­je­li­jöi­tä, ja var­sin­kaan naiset eivät vietä päiviään rukoillen vaan pel­to­töis­sä ahertaen.

Osa kylä­läi­sis­tä on sisäis­tä­nyt nämä turistien (sekä kii­na­lais­ten että län­si­mais­ten) käsi­tyk­set aidosta tii­be­ti­läi­syy­des­tä. Xidangilaista naista sitee­ra­ten: ”Emme ole han-kii­na­lai­sia, muttemme myöskään oikeita tii­be­ti­läi­siä. Emme oikein tiedä, mitä olemme.” Toisaalta varsinkin nuoret miehet ovat ylpeitä tii­be­ti­läi­syy­des­tään ja mas­ku­lii­ni­suu­des­taan. He ovat oikeita khampa-miehiä. Suositun itä­tii­be­ti­läi­sen laulun sanoin: ”Olen sydä­mes­sä­ni khampa-mies. Rinnassani on villi ja rakas­tet­tu ruo­ho­ta­san­ko… ohra­vii­nan vir­ra­tes­sa suo­nis­sa­ni on koko maailma käm­me­nel­lä­ni… Vaikka naiset vihaavat minua, lennän vapaana.”


Lähteitä ja luettavaa

Lopez, Donald S., Jr. 1998. Prisoners of Shangri-la: Tibetan Buddhism and the West. Chicago: University of Chicago Press.

Harrell, Stevan. 1995. “Introduction: Civilizing Projects and the Reaction to Them.” Teoksessa Cultural Encounters on China’s Ethnic Frontiers. Toim. Stevan Harrell, s. 3 – 36. Seattle: University of Washington Press.

Hillman, Ben & Lee-Anne Henfry. 2006. “Macho minority: Masculinity and ethnicity on the edge of Tibet.” Modern China 32 (2), 251 – 272.

Imagining Tibet: Perceptions, Projections and Fantasies. Toim. Thierry Dodin & Heinz Räther. Boston: Wisdom Publications.

Shakya, Tsering. 1993. “Whither the Tsampa Eaters?” Himal, Sept. 1993.

Artikkelikuva: Yoshif, pixabay​.com

Kirjoittaja

Sonja Laukkanen tutkii väitöskirjassaan pääasiassa identiteettiä ja autenttisuutta Xidangin tiibetiläiskylässä Yunnanissa, Kiinassa. Koska kylä sijaitsee UNESCOn Kolmen rinnakkaisen joen -maailman luonnonperintökohteessa ja koska Meili lumivuoret ovat tiibetiläisille pyhiä, on tutkimus laajentunut käsittelemään myös perintöä, turismia, luontokäsityksiä ja kehitystä.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Hypistelin lentolippuani jännittyneenä; edessä häämötti ensimmäinen jakso kentällä. Pioneerin intoa puhkuen haaveilin antropologin hattusulasta: kenttätyön myötä selvittäisin yhden mystisen maailman viipaleen kulttuurisen reseptin. Sulloin rinkkaani kaiken, mitä arvelin kentällä tarvittavan: kameran, ääninauhurin, tyhjiä vihkoja, kirjoja, tietokoneen, Suomi-tuliaisia, kasan vaatteita ja suuren valkoisen huivin yhteisön liturgisia menoja varten. Punaiseksi huutomerkiksi paisunut rinkka ritisi saumoistaan ja painoi kuin lyijy. Vaikka olin kaatua selälleni ja hiki norui selkääni pitkin, en hennonnut jättää mitään pois. Täältä tullaan, Siperia – do svidanija, Helsinki!

Murheellisten laulujen maan vuodelta 1982 piti olla pohjanoteeraus. Matti Syrjän mukaan suositun biisin “tarkoitus oli tehdä satiiri melankolisesta suomalaisesta iskelmästä, jossa todellakin menee kauhean huonosti." Pilkkatarkoituksestaan huolimatta suomalaisen kurjuuden kliseinen kuvaus upposi kansaan kuin kuuma veitsi voihin. “Syyttömänä syntymisestä” on laulettu viime vuosikymmenet etkoilla, jatkoilla, Toyotan takapenkillä ja kotisohvalla - mielellään kotimaisella juomalla höystettynä. Turmiolan Tommi, kirves ja hanki ovat pitäneet paikkansa Suomi-kuvassa. Murheellisten laulujen maa on todempaa kuin tosi.

Oletko käynyt joogassa? Onko lapsesi käyttänyt “inkkaripäähinettä”? Kiiluuko sympaattinen Buddha-patsas kirjahyllyssäsi? Jos vastaat myöntävästi, olet saattanut syyllistyä kulttuuriseen appropriaatioon eli kulttuurin omimiseen. Vaikka vieraiden kulttuuristen vaikutteiden omimista on tapahtunut aina, vasta viimeaikaisessa keskustelussa kiteytyy etnisten vähemmistöjen huoli omasta asemastaan. Voiko omimisen kieltää?  

Miten pelastetaan katoava kieli tai elvytetään marginaaliin ajettu kulttuuri? Kielen ja kulttuurin välinen suhde on kiistaton, mutta samaan aikaan kieliä kuolee sukupuuttoon jatkuvasti. Tämä johtuu yleensä siitä, että kieli ei siirry luontevasti vanhemmilta sukupolvilta nuoremmille poliittisista tai sosiaalisista syistä. Myös Suomessa saamelaisten kielen ja kulttuurin siirto sukupolvien välillä on ollut vaarassa. Ongelmaan on löydetty yhtenä ratkaisuna kielipesät varhaiskasvatuksen muotona.