Alkuperäiskansoista uhkaa tulla jälkiteollisen ajan uhri

Teksti: Petteri Näreikkö, YTM. Podcast-lukija: Sanna Rauhala

Tässä artik­ke­lis­sa lähestyn alku­pe­räis­kan­sa­kult­tuu­rei­hin koh­dis­tu­via yhteis­kun­nal­li­sia paineita tek­no­lo­gian­kri­tii­kin kautta. Tässä yhtey­des­sä kritiikki ei kohdistu niinkään teknisiin sovel­luk­siin kuin pro­ses­sei­hin, jotka uhkaavat jättää alku­pe­räis­kan­sat kyseisiä sovel­luk­sia tuottavan pää­tök­sen­teon ulko­puo­lel­le.

Tämä ei tarkoita sitä, että alku­pe­räis­kan­sat eivät olisi omak­su­neet tek­no­lo­gi­aa siinä missä val­ta­väes­tö­kin. Se ei tarkoita myöskään sitä, että kaikilla alku­pe­räis­kan­soil­la olisi yhte­näi­set odotukset tai tarpeet tek­no­lo­gi­aa kohtaan, vaan että se ei anna heille välineitä kult­tuu­ris­ten eri­tyis­piir­tei­den saa­vut­ta­mi­sek­si.

Tämän ymmär­tääk­seen jäl­ki­teol­lis­ta aikaa tulee lähestyä digi­ta­li­saa­tion kautta. Se menee yhteis­kun­nan raken­teis­sa syvem­mäl­le kuin yksit­täi­set tekniset keksinnöt puhelimen, radion tai moottorin tapaan.

Yhteiskuntatasolla tek­no­lo­gi­ses­sa kehi­tyk­ses­sä ei ole kyse vain tek­ni­sis­tä sovel­luk­sis­ta, vaan ennen kaikkea pro­ses­seis­ta, jotka noita hyö­dyk­kei­tä tuottavat. Se, että nuo prosessit saavat muotonsa ja sisäl­tön­sä pääosin modernin, län­si­mai­sen intel­lek­tu­aa­li­sen perinteen luomaa taustaa vasten, ei vain jätä alku­pe­räis­kan­so­ja tek­no­lo­gia­pro­ses­sien ulko­puo­lel­le. Teknologinen kehitys luo lisäksi yhteis­kun­nal­lis­ta levot­to­muut­ta eri­lais­ten yhteis­kun­ta­mal­lien, perin­tei­den ja iden­ti­teet­tien sekoit­tues­sa glo­ba­li­saa­tion edetessä.

Teknologia todellisuuden peilinä

On ongel­mal­lis­ta, että suo­ma­lai­sis­sa tek­nil­li­sis­sä oppi­lai­tok­sis­sa ant­ro­po­lo­gi­nen näkökulma tek­no­lo­gi­aan on alis­tei­nen tek­no­lo­gi­sel­le omaeh­toi­suu­del­le ja erään­lai­sel­le koh­ta­lo­nus­kol­le. Käytännössä tämä tar­koit­taa sitä, että ant­ro­po­lo­gia ja tek­no­lo­gia eivät yhdisty itse­näi­sen oppi­tuo­lin taakse, joka haastaisi sään­nön­mu­kai­ses­ti tek­no­lo­gis­ta ajattelua ant­ro­po­lo­gi­sis­ta läh­tö­koh­dis­ta käsin. Tämä puute ker­taan­tuu muun muassa insi­nöö­ri­tie­tei­den arvos­tuk­ses­sa yli huma­nis­tis­ten tieteiden ja yhteis­kun­ta­tie­tei­den.

Esimerkiksi runoilija Heli Laaksonen kritisoi tekniikan ylivaltaa Helsingin Sanomien jul­kai­se­mas­sa kolum­nis­sa ’Mistä Suomessa ei saa puhua? Asiantuntijat lis­ta­si­vat 12 suo­ma­lais­ta tabua’.

Hänen mukaansa kyseessä ei vält­tä­mät­tä ole suo­ra­nai­nen tabu, mutta tek­no­lo­gi­sen kehi­tyk­sen kri­ti­soin­ti johtaa suo­ma­lai­ses­sa kes­kus­te­lu­kult­tuu­ris­sa helposti epä-älyl­li­seen mitä­töin­tiin. Nähdäkseni tämä tar­koit­taa sitä, että tek­no­lo­gia ei juuri jousta eri­lais­ten tarpeiden ja näkö­kul­mien edessä, vaan hei­jas­te­lee val­lit­se­via yhteis­kun­nal­li­sia hege­mo­ni­sia asetelmia.

Teknologiassa ei ole kyse moder­nil­le ajalle tyy­pil­li­ses­tä ilmiöstä, vaan se on alkanut jo kir­joi­tus­tai­don kehit­ty­mi­sen myötä. Teknologian var­hai­seen kehi­tyk­seen liittyviä kysy­myk­siä ja ongelmia on eritelty myös esi­mer­kik­si Helsingin Sanomien sun­nun­tai­ko­lum­nis­sa ’Maanviljely oli ihmis­kun­nan pahin virhe, his­to­rioit­si­ja väittää – oli pakko kysyä, onko hän tosissaan’. Kyseistä kolumnia voi lukea esi­mer­kik­si Michel Foucault’n ajattelun luomaa taustaa vasten.

Keskeistä on ymmärtää, että tek­no­lo­gia ei ole vain kokoelma teknisiä sovel­luk­sia. Foucault on esittänyt, että kyseessä on ennen kaikkea aja­tus­jär­jes­tel­mä, jonka kautta havain­noim­me todel­li­suut­ta. Hänen mukaansa tuo aja­tus­jär­jes­tel­mä uhkaa vie­raan­nut­taa yhteis­kun­nan todel­li­suu­des­ta ja todel­li­sis­ta ilmiöistä. Tämä näkyy muun muassa kir­joi­tus­jär­jes­tel­män kehit­ty­mi­ses­sä, mikä on näh­tä­vis­sä eräänä var­hai­sem­mis­ta tek­no­lo­gi­sis­ta inno­vaa­tiois­ta.

Tästä näkö­kul­mas­ta asiaa tar­kas­tel­les­sa pyr­ki­myk­set tallentaa eri saa­me­lais­kie­let kir­ja­kie­len muotoon, ja näin pelastaa kielet tuleville suku­pol­vil­le, ei ole yksi­se­lit­tei­ses­ti ongel­ma­ton pyrkimys. Tämä siksi, että alku­pe­räis­kan­sa­kie­let ovat perin­tei­ses­ti olleet tiiviissä yhtey­des­sä koke­mus­maa­il­maan ja käy­tän­töön, mikä on var­mis­ta­nut kielen elävyyden ja jatkuvan uusiu­tu­mi­sen.

Jähmeät kie­liop­pi­sään­nöt uhkaavat tätä uusiu­tu­mis­ta tilan­tees­sa, jossa muun muassa työn ja yhtei­sö­elä­män muutos yhdessä kau­pun­gis­tu­mis­ke­hi­tyk­sen kanssa pakot­ta­vat alku­pe­räis­kan­so­jen koke­mus­maa­il­mat muu­tos­pai­nei­den alaiseksi.

Teknologinen ajattelu haastaa alkuperäiskansaoikeudet

Foucault’n kritiikki osuu moder­nil­le tieteelle omi­nai­seen aja­tuk­seen siitä, että tek­no­lo­gia on osiensa summa ja palau­tet­ta­vis­sa pie­nim­pään yhteiseen nimit­tä­jään. Tämä reduk­tio­nis­ti­nen lähes­ty­mis­kul­ma jättää vähem­mäl­le huomiolle alku­pe­räis­kan­so­jen yhteis­kun­nal­li­sel­le ajat­te­lul­le ominaisen holismin, jonka mukaan koko­nai­suu­den omi­nai­suu­det ovat enemmän kuin osiensa omi­nai­suuk­sien summa.

On totta, että reduk­tio­nis­ti­nen aja­tus­mal­li on taannut ihmis­kun­nan räjäh­dys­mäi­sen kehi­tyk­sen viimeksi kulu­nei­den tuhansien vuosien aikana. Kuten Helsingin Sanomien sun­nun­tai­ko­lum­nis­sa kir­joi­te­taan, se on luonut myös vakavia ongelmia.

Käytännössä kyse on suo­ma­lai­sa­ka­tee­mik­ko Georg Henrik von Wrightin lan­see­raa­mas­ta tek­no­lo­gi­sen impe­ra­tii­vin käsit­tees­tä. Sen mukaan kiihtyvä tekninen kehitys luo yhä uusia ongelmia samalla, kun se ratkaisee edelliset ongelmat.

Yhteiskuntatasolla tek­no­lo­gi­nen kehitys voi ilmetä hal­lin­to­jär­jes­tel­mis­sä, jotka sisäl­tä­vät yhteis­kun­nal­lis­ten val­ta­suh­tei­den uusjaon. Niihin sisältyvä tehok­kuusa­jat­te­lu hajottaa yhteis­kun­taa osa­te­ki­jöi­hin­sä hal­lin­nol­li­sis­ta näkö­kul­mis­ta käsin. Tämä kehystää vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­tei­ta muo­toi­le­mal­la välit­tö­mien osa­puol­ten ymmär­rys­tä siitä, mil­lai­ses­sa yhteis­kun­nal­li­ses­sa tilassa he toimivat. Näitä hajot­ta­via tekijöitä ovat muun muassa val­tioi­den rajat, kun­ta­ra­jat, yhteis­kun­ta­luo­kat, työnjako, kie­li­ra­jat, suku­puo­li­roo­lit ja niin edelleen.

Tämä on kas­vat­ta­nut väli­mat­kaa eri­lais­ten toi­mi­joi­den, iden­ti­teet­tien ja mer­ki­tyk­sen­an­to­jen välillä. Alkuperäiskansakulttuurien kannalta ongelma on siinä, että tämä uhkaa rikkoa sosi­aa­li­sen oikeu­den­mu­kai­suu­den idean, joka on keskeinen periaate alku­pe­räis­kan­sayh­tei­sö­jen uudis­tu­mi­sen takana.

Sosiaalinen oikeu­den­mu­kai­suus tar­koit­taa yhteisön yksit­täis­ten jäsenten omaeh­toi­sen mer­ki­tyk­sen­an­non koros­ta­mis­ta yhteisön kehi­tyk­ses­sä. Tämä ajatus ulottuu yksi­löi­den eri­lai­siin tapoihin osal­lis­tua yhtei­söl­li­seen elämään, tuottaa sille lisäarvoa sekä heidän elä­män­ta­poi­hin­sa suhteessa ympä­ris­töön.

Wharenui

Museoitu wharenui (‘suuri talo’), Uuden-Seelannin maorien kokous­ta­lo Aucklandissa. Kuva: Eemi Nordström

Teknologian voi nähdä uhkaavan tätä moni­muo­toi­suut­ta pakottaen sosi­aa­li­sen vuo­ro­vai­ku­tuk­sen tarkkaan rajat­tui­hin raameihin. Esimerkkinä algo­rit­mit, jotka suo­dat­ta­vat käyt­tä­jän­sä arvo­maa­il­man mukaista sisältöä, ja johon muun muassa sosi­aa­li­sen median toiminta perustuu.

Tällä on suuri vaikutus alku­pe­räis­kan­so­jen kult­tuu­rei­hin ja iden­ti­teet­tei­hin esi­mer­kik­si mal­lin­ta­mal­la vies­tin­tää siten, että se korostaa muun muassa lyhyt­jän­tei­syyt­tä, hek­ti­syyt­tä ja vies­tin­nän tiiviyttä. Kaikki nämä ovat omi­nai­suuk­sia, jotka ovat vieraita alku­pe­räis­kan­sa­kult­tuu­reil­le ja voivat johtaa iden­ti­teet­ti­krii­sei­hin. Tämä voi pahim­mil­laan näkyä itse­mur­hi­na. Kiinnostuneet voivat lukea tästä aiheesta enemmän aiemmin Uutistamoon kir­joit­ta­mas­ta­ni artik­ke­lis­ta ‘Itsemurhayritysten aallot vaivaavat alku­pe­räis­kan­sayh­tei­sö­jä’.

Sinänsä nämä sosi­aa­li­sen median lie­veil­miöt ovat olemassa yleis­maa­il­mal­li­ses­ti myös moder­neis­sa kult­tuu­reis­sa, mutta ne helposti kär­jis­ty­vät tilan­tees­sa, jossa alku­pe­räis­kan­soil­ta on viety samalla myös valta vaikuttaa teknisiin sovel­luk­siin.


Artikkelikuva: Mary Anne Enriquez: Electrolux. Kierrätysmateriaaleista val­mis­tet­tu Yhdysvaltojen lou­nai­so­sien alku­pe­räis­kan­so­jen tyyliä nou­dat­ta­va kachina-nukke. (CC BY-NC-ND 2.0)

Kirjoittaja

Kirjoittaja on tutkinut pro gradu -työssään alkuperäiskansayhteisöjen sisäistä dynamiikkaa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

”Miten voit olla varma siitä, että jaksat paneutua samaan tutkimusaiheeseen neljän vuoden ajan?” Tämä on kysymys, johon moni alkuvaiheen väitöskirjatutkija joutuu vastaamaan sekä tuttavien kysellessä urakuulumisia että epävarmuuden peikon hiipiessä oman pään sisälle. Koska tutkin kaivoskiistoja ja ympäristönhallintaa, vastaan yleensä tällaisiin kysymyksiin tutkimusaiheeni yhteiskunnallista tärkeyttä liputtaen. ”Nämä asiat vaikuttavat erittäin paljon paikallisten ihmisen elämään ja aiheuttavat päänvaivaa viranomaisille ja poliitikoille, joten lisää tutkimusta tarvitaan”, saatan sanoa.

Alun perin Piilaaksosta rantautunut startup-yrittäjyys, suomeksi kasvuyrittäjyys, on noussut yhdeksi markkinatalouden suurimmaksi trendiksi vajaan vuosikymmen aikana. Suomessa start-up pöhinä saavuttaa huippunsa jokavuotisessa Slush-juhlassa. Tänä vuonna joulukuun alussa pidetty tapahtuma keräsi jo yli 2600 startup-yritystä ja vaikuttavan ryhmän puhujia skenen ajankohtaisimmista vaikuttajista aina rauhannobelisti Al Goreen. Mutta mitä startup-yrittäjyys oikeastaan on? Ja voidaanko siitä puhua pelkästään uutena yrityksen muotona vai jopa elämäntapana? Mitkä tunnusmerkit tekevät yrityksestä startupin?

Kesällä ilmestynyt elokuva Saamelaisveri kuvaa niin arkipäivän kuin institutionaalisen rasismin aiheuttamaa kipua yksilöille ja yhteisöille. Elokuva sijoittuu pääosin 1930-luvun Ruotsiin. Sen keskiössä ovat saamelaislapset sisäoppilaitoksessa, jossa heitä ruotsalaistetaan kieltämällä mm. saamen puhuminen. Sekä arkipäiväinen että institutionalisoitu rasismi on kuvattu hyvin hienovaraisesti. Elokuva ei jätä epäilyksiä siitä, minkälaista vahinkoa saadaan aikaan kieltämällä kieli, halventamalla saamelaiskulttuuria ja kieltämällä tasavertainen ihmisyys. Vaikka elokuva sijoittuu Ruotsiin, pätee kuvaus Suomeenkin.