Suomalainen kulttuuri ei ole kuuluisa yhteisöllisyydestään. Itse tekeminen, yksin pärjääminen ja yksilöiden oman tilan tarpeen kunnioittaminen ovat meille leimallisia piirteitä.
Vuoden pimeimpänä aikana, kaamoksen kiskoessa suomalaista sielunmaisemaa yhä syvemmälle yrmyn yksinäisyyden syövereihin, teemme kuitenkin korjausliikkeen. Sytytämme jouluvalot ja kokoonnumme yhteen kenties suurimman ja tärkeimmän vuotuisen rituaalimme ääreen.
Keskitalven juhlan pakanallisista juurista huolimatta joulu on kristillinen juhlapyhä. Suomalaisten uskonnollisuuden muutos viittaa kuitenkin siihen, että yhä useammalle meistä joulu on ennen kaikkea jotakin muuta kuin Kristus-lapsen synnyinjuhla.
Joulun vannoutuneille ystäville juhlassa on pitkälti kyse erityisestä tunnelmasta, perheen kanssa yhteen kokoontumisesta, kodin tai ystäväpiirin omien jouluperinteiden noudattamisesta ja tietenkin yhdessä ruokailusta.
Viime joulun alla pohdimme lahjan merkitystä sosiaalisten suhteiden näkökulmasta. Jouluun liittyy myös toinen tärkeä yhteisöllinen rituaali: jouluateria.
Yhdessä aterioinnin merkitys korostuu vuosi vuodelta – etenkin, kun monet luopuvat lahjanannon perinteestä kerskakulutuksen joutuessa yhä rankemman kritiikin kohteeksi. Mitä jouluateriasta paljastuu antropologisen teorian valossa?
Paikka joulupöydässä
Jouluateria liittyy jouluun yhtä kiinteästi kuin pukki ja lahjat. Ruokaa on tapana tehdä aivan liikaa: jo yksin jälkiruokia on pipareista joulutorttuihin, taatelikakkuun, suklaakonvehteihin ja mitä pröystäilevimpiin luomuksiin, joita vieraat tuovat mukanaan.
Lisäksi joulupöytään kuuluvat ainakin laatikot, joista jokaisella on oma suosikkinsa ja inhokkinsa; kinkku tai muu paisti; rosolli ja sinappisilli; sekä usein myös lohi tai poro.
Liioittelulla on pitkät perinteet. Joulunajan mässäilyllä pyrittiin ennen vanhaan varmistamaan seuraavan vuoden hyvä sato.
Antropologien Katja Uusihakala ja Matti Eräsaari toimittamassa teoksessa Ruoan kulttuuri – antropologisia näkökulmia ruoan tutkimukseen (2016) yhdessä ateriointia tarkastellaan yhteisöllisyyttä vahvistavana, sosiaalisia siteitä lujittavana moraalisena ja symbolisena toimintana.
Tästä näkökulmasta katsoen jouluateria rituaalisena tapahtumana heijastaa ja luo yhteisöä ja perhettä niiden laajassa merkityksessä.
Kuka joulupöytään kutsutaan? Onko paikalla vain ydinperhe, vanhemmat lapsineen ja lapsenlapsineen? Vai istuvatko pöydän ympärillä myös serkut kumppaneineen ja lapsineen? Entäpä yksinäinen naapurin setä, onko hänet kutsuttu yhteiseen joulunviettoon?
Antropologille nämä kysymykset eivät ole yhdentekeviä. Vastaukset kertovat tarkastellun ryhmän – siis vaikkapa teidän perheenne – tavasta määritellä sisä- ja ulkopuolisuutta.
Hyväksytäänkö joulupöytään vain verisukulaiset vai ovatko myös muut tervetulleita? Kuka aterian valmistaa ja miten se tarjoillaan? Liittyykö ruokailuun sosiaalisia hierarkioita? Kuka saa ottaa ruokaa ensimmäisenä? Kuka kehtaa napata viimeisen suupalan?
Uusihakala ja Eräsaari kirjoittavat, että “ruoassa yhdistyvät ihmisen biologiset tarpeet ja kulttuurinen logiikka: materiaaliset ja aineettomat prosessit yhtä aikaa. Ruoan rooli ei rajoitu ainoastaan fyysisen kehon ja sosiaalisen persoonan ruokkimiseen. Ruoan erityislaatuisuus ilmenee sen kyvyssä rakentaa paitsi ihmisiä, myös niitä sosiaalisia maailmoja, joissa ihmiset elävät.”
Kuten kaikkiin yhteisöllisiin rituaaleihin, jouluun kuuluu merkittävänä piirteenä erityinen yhteisöllisyyden kokemus.
Tätä tunnetta rituaaleja ja riittejä tutkinut antropologi Victor Turner nimitti communitakseksi. Turnerin mukaan communitas on mahdollinen, kun joukko ihmisiä on arkisen tai rutiininomaisen rakenteen ulkopuolella. Rituaalin päätyttyä ihmiset sujahtavat takaisin omiin tavallisiin rooleihinsa, ja vallitseva sosiaalinen rakenne ottaa aikaisemman muotonsa.
Jouluaterialla määritellään sosiaalista elämää. Kun uusi kumppani kutsutaan jouluaterialle, ollaan parisuhteessa siirtymässä uudelle tasolle. Jouluateria on kuin tulikoe: sen sujuessa hyvin tulee uudesta vieraasta osa perhettä. Myös uudet naapurit voidaan toivottaa tervetulleeksi lahjoittamalla joulupöytään kaunis joulutähti tai korillinen itse leivottuja pipareita.
Jouluateriaan osallistumisella tai sen ulkopuolelle sulkemisella on merkittävää symbolista arvovaltaa, jonka myötä yhteisöön sisällytetään uusia jäseniä tai vahvistetaan rajaa meidän ja muiden välillä.
Uusihakala ja Eräsaari huomauttavat, että “yhdessä ruokailu ei saa aikaan kaikkien jakamaa yhteisöllistä ihannetta, ei sen enempää kuin yhteisen pöydän ääressä ruokailukaan.”
Yhteisruokailun luoma yhteisöllisyys oletetaan usein spontaanin tasa-arvoisuuden ilmaukseksi, mutta se voi aivan yhtä lailla vahvistaa olemassa olevia valtarakenteita.
Idealisoidun suomalaisen perheaterian lähempi tarkastelu voisi korostaa esimerkiksi sitä, kuka istuu pöydän päässä ja kuka vähempiarvoisella paikalla; kuka päättää mikä on kunnollista ruokaa ja kenellä ei asiassa ole sananvaltaa; kuka kokkaa, koska saa poistua pöydästä, koska syödään, mitä pöydässä saa tehdä, ja niin edelleen.
Tunnustuksia: etkö pidä joulusta?
Joulu ei ole kaikille onnellista ja lämpöistä aikaa. Vuoden suurimpaan juhlaan liittyy paljon stressiä. Joulun ylikorostunut sosiaalisuus ja merkitys yhteisön määrittäjänä kasaa paljon paineita yksilön harteille.
Ne, joiden lapsuuden joulut ovat olleet vähemmän miellyttäviä ja joilla välit perheenjäseniin ovat latautuneet, usein välttelevät tai inhoavat joulua. Myös jouluun sisältyvä, yksilökeskeiselle kulttuurillemme vieras odotus yhteisöllisyydestä voi olla ahdistuksen taustalla.
Yksinäisille joulu on helposti hyvin raskasta aikaa. Jouluun liittyy yhteisöllisen harmonian odotus, jonka pitäisi kantaa vuoden läpi aina seuraavaan jouluun saakka.
Kastikkeessa ei saa olla klimppejä, pipareiden tulee olla rapeita muttei palaneita, pöytään pitää saada joulukinkun oheen lihaton versio tyttären uudelle vegaanipoikaystävälle. Hankitaanko lahjoja ja kenelle?
Kaikki tämä stressi ja vielä vuoden pimeimpään, huonosäisimpään ja kiireisimpään aikaan. Ei ole ihme, että monet ovat yksinkertaisesti päättäneet olla viettämättä joulua.
Yhteisölliset rituaalit muuttuvat ja uudistuvat kulttuurin ja sosiaalisten normien mukana. Joulun vietto perheen sijasta ystävien seurassa tai vaikkapa rantalomalla etelässä on yhä hyväksyttävämpi vaihtoehto.
Yhteiskunnan muutoksen myötä joulun asema kristillisen kalenterin kruununa ei enää kosketa kaikkia, ja vastaavan suuren yhteisöllisen juhlan paikan täyttää monen elämässä jonkin muun uskonnollis-henkisen perinteen merkkipäivä.
Joulutehtävä
Tänä jouluna kutsumme sinut täydentämään joulunviettoasi pienellä osallistuvan havainnoinnin harjoituksella. Pidä silmällä niitä tapoja ja tottumuksia, joilla teidän perheessänne tai yhteisössänne tehdään joulua. Kiinnitä huomiota pieniin, arkisiin asioihin. Etnografin silmin kaikki on kiinnostavaa!
Kenen luokse kokoonnutaan? Onko joulukuusen paikka aina sama? Kuka ripustaa ensimmäisen koristeen? Ketkä osallistuvat jouluaterian valmisteluun? Kuka lämmittää saunan? Missä järjestyksessä pöytään käydään? Tarjoillaanko ruoka noutopöytänä vai jaetaanko se pöydässä?
Millaisia kirjoittamattomia sääntöjä jouluun liittyy? Mikä tehdään aina samalla tavalla? Millaisia poikkeuksia on? Miten poikkeuksiin reagoidaan? Löydätkö yhtäläisyyksiä ja eroja esimerkiksi eri ikäpolvien edustajien käytöksestä, heille kuuluvista velvollisuuksista tai vapauksista?
Meistä olisi hauskaa kuulla, millaisia jouluisia havaintoja päädytte tekemään. Jakakaa ihmeessä ajatuksianne kommenttikentässä tai sosiaalisen median kanavissa!
Tämän tekstin myötä vetäydymme viettämään sydäntalvea julkaisutauon muodossa. Palaamme uusien artikkeleiden pariin taas tammikuun puolivälin tienoilla. Rauhallista joulua ja valoisaa uutta vuotta kaikille lukijoille!
Lukemista
- Katja Uusihakala ja Matti Eräsaari (toim.). 2016. Ruoan kulttuuri – antropologisia näkökulmia ruoan tutkimukseen. SKS.
