Paljasta joulupöytäsi salat

Suomalainen kulttuuri ei ole kuuluisa yhtei­söl­li­syy­des­tään. Itse tekeminen, yksin pär­jää­mi­nen ja yksi­löi­den oman tilan tarpeen kun­nioit­ta­mi­nen ovat meille lei­mal­li­sia piirteitä. Vuoden pimeim­pä­nä aikana, kaamoksen kiskoessa suo­ma­lais­ta sie­lun­mai­se­maa yhä syvem­mäl­le yrmyn yksi­näi­syy­den syö­ve­rei­hin, teemme kuitenkin kor­jaus­liik­keen. Sytytämme jou­lu­va­lot ja kokoon­num­me yhteen kenties suurimman ja tär­keim­män vuotuisen ritu­aa­lim­me ääreen.

Keskitalven juhlan paka­nal­li­sis­ta juurista huo­li­mat­ta joulu on kris­til­li­nen juhlapyhä. Suomalaisten uskon­nol­li­suu­den muutos viittaa kuitenkin siihen, että yhä useam­mal­le meistä joulu on ennen kaikkea jotakin muuta kuin Kristus-lapsen syn­nyin­juh­la. Joulun van­nou­tu­neil­le ystäville juhlassa on pitkälti kyse eri­tyi­ses­tä tun­nel­mas­ta, perheen kanssa yhteen kokoon­tu­mi­ses­ta, kodin tai ystä­vä­pii­rin omien jou­lu­pe­rin­tei­den nou­dat­ta­mi­ses­ta ja tietenkin yhdessä ruo­kai­lus­ta.

Viime joulun alla pohdimme lahjan mer­ki­tys­tä sosi­aa­lis­ten suhteiden näkö­kul­mas­ta. Jouluun liittyy myös toinen tärkeä yhtei­söl­li­nen rituaali: jou­lua­te­ria. Yhdessä ate­rioin­nin merkitys korostuu vuosi vuodelta — etenkin, kun monet luopuvat lah­jan­an­non perin­tees­tä kers­ka­ku­lu­tuk­sen joutuessa yhä rankemman kritiikin kohteeksi. Mitä jou­lua­te­rias­ta paljastuu ant­ro­po­lo­gi­sen teorian valossa?

Paikka joulupöydässä

Jouluateria liittyy jouluun yhtä kiin­teäs­ti kuin pukki ja lahjat. Ruokaa on tapana tehdä aivan liikaa: jo yksin jäl­ki­ruo­kia on pipa­reis­ta jou­lu­tort­tui­hin, taa­te­li­kak­kuun, suklaa­kon­veh­tei­hin ja mitä pröys­täi­le­vim­piin luo­muk­siin, joita vieraat tuovat mukanaan. Lisäksi jou­lu­pöy­tään kuuluvat ainakin laatikot, joista jokai­sel­la on oma suo­sik­kin­sa ja inhok­kin­sa; kinkku tai muu paisti; rosolli ja sinap­pi­sil­li; sekä usein myös lohi tai poro. Liioittelulla on pitkät perinteet. Joulunajan mäs­säi­lyl­lä pyrittiin ennen vanhaan var­mis­ta­maan seuraavan vuoden hyvä sato.

Antropologien Katja Uusihakala ja Matti Eräsaari toi­mit­ta­mas­sa teoksessa Ruoan kulttuuri — ant­ro­po­lo­gi­sia näkö­kul­mia ruoan tut­ki­muk­seen (2016) yhdessä ate­rioin­tia tar­kas­tel­laan yhtei­söl­li­syyt­tä vah­vis­ta­va­na, sosi­aa­li­sia siteitä lujit­ta­va­na moraa­li­se­na ja sym­bo­li­se­na toi­min­ta­na. Tästä näkö­kul­mas­ta katsoen jou­lua­te­ria ritu­aa­li­se­na tapah­tu­ma­na heijastaa ja luo yhteisöä ja perhettä niiden laajassa mer­ki­tyk­ses­sä. Kuka jou­lu­pöy­tään kutsutaan? Onko paikalla vain ydinperhe, vanhemmat lapsineen ja lap­sen­lap­si­neen? Vai istuvatko pöydän ympärillä myös serkut kump­pa­nei­neen ja lapsineen? Entäpä yksi­näi­nen naapurin setä, onko hänet kutsuttu yhteiseen jou­lun­viet­toon?

Antropologille nämä kysy­myk­set eivät ole yhden­te­ke­viä. Vastaukset kertovat tar­kas­tel­lun ryhmän — siis vaikkapa teidän perheenne — tavasta mää­ri­tel­lä sisä- ja ulko­puo­li­suut­ta. Hyväksytäänkö jou­lu­pöy­tään vain veri­su­ku­lai­set vai ovatko myös muut ter­ve­tul­lei­ta? Kuka aterian valmistaa ja miten se tar­joil­laan? Liittyykö ruo­kai­luun sosi­aa­li­sia hie­rar­kioi­ta? Kuka saa ottaa ruokaa ensim­mäi­se­nä? Kuka kehtaa napata viimeisen suupalan?

Uusihakala ja Eräsaari kir­joit­ta­vat, että “ruoassa yhdis­ty­vät ihmisen bio­lo­gi­set tarpeet ja kult­tuu­ri­nen logiikka: mate­ri­aa­li­set ja aineet­to­mat prosessit yhtä aikaa. Ruoan rooli ei rajoitu ainoas­taan fyysisen kehon ja sosi­aa­li­sen persoonan ruok­ki­mi­seen. Ruoan eri­tyis­laa­tui­suus ilmenee sen kyvyssä rakentaa paitsi ihmisiä, myös niitä sosi­aa­li­sia maailmoja, joissa ihmiset elävät.”

Kuten kaikkiin yhtei­söl­li­siin ritu­aa­lei­hin, jouluun kuuluu mer­kit­tä­vä­nä piirteenä erityinen yhtei­söl­li­syy­den kokemus. Tätä tunnetta ritu­aa­le­ja ja riittejä tutkinut ant­ro­po­lo­gi Victor Turner nimitti com­mu­ni­tak­sek­si. Turnerin mukaan com­mu­ni­tas on mah­dol­li­nen, kun joukko ihmisiä on arkisen tai rutii­nin­omai­sen rakenteen ulko­puo­lel­la. Rituaalin päätyttyä ihmiset sujah­ta­vat takaisin omiin taval­li­siin roo­lei­hin­sa, ja val­lit­se­va sosi­aa­li­nen rakenne ottaa aikai­sem­man muotonsa.

Jouluaterialla mää­ri­tel­lään sosi­aa­lis­ta elämää. Kun uusi kumppani kutsutaan jou­lua­te­rial­le, ollaan pari­suh­tees­sa siir­ty­mäs­sä uudelle tasolle. Jouluateria on kuin tulikoe: sen sujuessa hyvin tulee uudesta vieraasta osa perhettä. Myös uudet naapurit voidaan toivottaa ter­ve­tul­leek­si lah­joit­ta­mal­la jou­lu­pöy­tään kaunis jou­lu­täh­ti tai koril­li­nen itse lei­vot­tu­ja pipareita. Jouluateriaan osal­lis­tu­mi­sel­la tai sen ulko­puo­lel­le sul­ke­mi­sel­la on mer­kit­tä­vää sym­bo­lis­ta arvo­val­taa, jonka myötä yhteisöön sisäl­ly­te­tään uusia jäseniä tai vah­vis­te­taan rajaa meidän ja muiden välillä.

Uusihakala ja Eräsaari huo­maut­ta­vat, että “yhdessä ruokailu ei saa aikaan kaikkien jakamaa yhtei­söl­lis­tä ihannetta, ei sen enempää kuin yhteisen pöydän ääressä ruo­kai­lu­kaan. Yhteisruokailun luoma yhtei­söl­li­syys oletetaan usein spon­taa­nin tasa-arvoi­suu­den ilmauk­sek­si, mutta se voi aivan yhtä lailla vahvistaa olemassa olevia val­ta­ra­ken­tei­ta. Idealisoidun suo­ma­lai­sen per­hea­te­rian lähempi tar­kas­te­lu voisi korostaa esi­mer­kik­si sitä, kuka istuu pöydän päässä ja kuka vähem­piar­voi­sel­la paikalla; kuka päättää mikä on kun­nol­lis­ta ruokaa ja kenellä ei asiassa ole sanan­val­taa; kuka kokkaa, koska saa poistua pöydästä, koska syödään, mitä pöydässä saa tehdä, ja niin edelleen.”

Tunnustuksia: etkö pidä joulusta?

Joulu ei ole kaikille onnel­lis­ta ja lämpöistä aikaa. Vuoden suu­rim­paan juhlaan liittyy paljon stressiä. Joulun yli­ko­ros­tu­nut sosi­aa­li­suus ja merkitys yhteisön mää­rit­tä­jä­nä kasaa paljon paineita yksilön harteille.

Ne, joiden lapsuuden joulut ovat olleet vähemmän miel­lyt­tä­viä ja joilla välit per­heen­jä­se­niin ovat latau­tu­neet, usein vält­te­le­vät tai inhoavat joulua. Myös jouluun sisältyvä, yksi­lö­kes­kei­sel­le kult­tuu­ril­lem­me vieras odotus yhtei­söl­li­syy­des­tä voi olla ahdis­tuk­sen taustalla. Yksinäisille joulu on helposti hyvin raskasta aikaa. Jouluun liittyy yhtei­söl­li­sen harmonian odotus, jonka pitäisi kantaa vuoden läpi aina seu­raa­vaan jouluun saakka.

Kastikkeessa ei saa olla klimppejä, pipa­rei­den tulee olla rapeita muttei palaneita, pöytään pitää saada jou­lu­kin­kun oheen lihaton versio tyttären uudelle vegaa­ni­poi­kays­tä­väl­le. Hankitaanko lahjoja ja kenelle? Kaikki tämä stressi ja vielä vuoden pimeim­pään, huo­no­säi­sim­pään ja kii­rei­sim­pään aikaan. Ei ole ihme, että monet ovat yksin­ker­tai­ses­ti päät­tä­neet olla viet­tä­mät­tä joulua.

Yhteisölliset rituaalit muuttuvat ja uudis­tu­vat kult­tuu­rin ja sosi­aa­lis­ten normien mukana. Joulun vietto perheen sijasta ystävien seurassa tai vaikkapa ran­ta­lo­mal­la etelässä on yhä hyväk­syt­tä­väm­pi vaih­toeh­to. Yhteiskunnan muutoksen myötä joulun asema kris­til­li­sen kalen­te­rin kruununa ei enää kosketa kaikkia, ja vastaavan suuren yhtei­söl­li­sen juhlan paikan täyttää monen elämässä jonkin muun uskon­nol­lis-henkisen perinteen merk­ki­päi­vä.

Joulutehtävä

Tänä jouluna kutsumme sinut täy­den­tä­mään jou­lun­viet­toa­si pienellä osal­lis­tu­van havain­noin­nin har­joi­tuk­sel­la. Pidä silmällä niitä tapoja ja tot­tu­muk­sia, joilla teidän per­hees­sän­ne tai yhtei­sös­sän­ne tehdään joulua. Kiinnitä huomiota pieniin, arkisiin asioihin. Etnografin silmin kaikki on kiin­nos­ta­vaa!

Kenen luokse kokoon­nu­taan? Onko jou­lu­kuusen paikka aina sama? Kuka ripustaa ensim­mäi­sen koristeen? Ketkä osal­lis­tu­vat jou­lua­te­rian val­mis­te­luun? Kuka lämmittää saunan? Missä jär­jes­tyk­ses­sä pöytään käydään? Tarjoillaanko ruoka nou­to­pöy­tä­nä vai jaetaanko se pöydässä? Millaisia kir­joit­ta­mat­to­mia sääntöjä jouluun liittyy? Mikä tehdään aina samalla tavalla? Millaisia poik­keuk­sia on? Miten poik­keuk­siin rea­goi­daan? Löydätkö yhtä­läi­syyk­siä ja eroja esi­mer­kik­si eri ikä­pol­vien edus­ta­jien käy­tök­ses­tä, heille kuu­lu­vis­ta vel­vol­li­suuk­sis­ta tai vapauk­sis­ta?

Meistä olisi hauskaa kuulla, millaisia jouluisia havain­to­ja päädytte tekemään. Jakakaa ihmeessä aja­tuk­sian­ne kom­ment­ti­ken­täs­sä tai sosi­aa­li­sen median kanavissa!

Tämän tekstin myötä vetäy­dym­me viet­tä­mään sydän­tal­vea jul­kai­su­tauon muodossa. Palaamme uusien artik­ke­lei­den pariin taas sun­nun­tai­na 14.1. Rauhallista joulua ja valoisaa uutta vuotta kaikille luki­joil­le!

  1. Katja Uusihakala ja Matti Eräsaari (toim.). 2016. Ruoan kulttuuri — ant­ro­po­lo­gi­sia näkö­kul­mia ruoan tut­ki­muk­seen.

Kirjoittajat

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee antropologian popularisoinnin lisäksi tiedeviestinnän parissa myös muissa kuvioissa, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua, historiaa ja ihmismielen notkeutta.


Saara Toukolehto on valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta ja AntroBlogin toimituspäällikkö. Saaran antropologisia kiinnostuksen kohteita ovat mm. maahanmuuton, arvojen, moraalin ja ”hyvän elämän” -käsitteen tutkimus integraatiopolitiikan viitekehyksessä.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Voiko antropologia auttaa ymmärtämään David Lynchin tuotantoa? Huolimatta siitä onko ohjaajan omistautunut fani vai vannoutunut vihaaja, antropologia saattaa antaa työkaluja hänen teostensa käsittelyyn. Yle Teema järjestää 20.-24.3. elokuvafestivaalin, jonka päätähtenä on ohjaaja David Lynch. Toimituksen päivystävä leffafriikki tarttui tilaisuuteen ja pääsi näkemyksineen muiden innokkaiden mukana festivaaliohjelmiston välispiikkeihin - loput antropologisimmat ajatukset muotoutuivat tekstiksi.

Ruoka ei ole vain kehon toimintoja ylläpitävä tarpeellinen materiaali, vaan sen ympärille rakennetut sosiaaliset muodollisuudet ja niiden tunteminen on tärkeämpää. Käytösetiketin ensisijainen tarkoitus on eliitin itsesuojelu ryhmän ulkopuolisilta. Monimutkaisten sääntöjen tarkoitus on ylläpitää eksklusiivisuutta.