Burleskin estetiikka – glitteriä ja kimallusta

Estetiikka on burleskiesiintyjille tärkeää, sillä se on yksi lajin erityispiirteistä. Mitkä elementit estetiikassa ovat erityisen tärkeitä? Ja kuinka lähellä median luomat mielikuvat ovat sitä kuvastoa, mitä esiintyjät itse tuottavat?

Paljetit ja koris­te­ki­vet kimal­ta­vat valoissa. Alkaa vie­koit­te­le­va tanssi, jonka jokainen liike ja ele kietoo yleisöä enemmän esityksen pauloihin. Muutaman minuutin aikana vaa­te­kap­pa­le toisensa jälkeen tipahtaa lavalle bur­les­ki­tai­tei­li­jan pal­jas­taes­sa var­ta­lon­sa sulot hur­raa­val­le yleisölle.

Ensimmäinen mielikuva bur­les­kis­ta on yleensä pin up-tyyliin pukeu­tu­nut nainen strip­paa­mas­sa. Mielikuva ei ole väärä, sillä bur­les­kie­si­tyk­sen rakenne noudattaa yleensä samaa kaavaa: näyt­tä­väs­ti pukeu­tu­nut esiintyjä strippaa strin­geil­le ja tas­se­leil­le — eli nännit peit­tä­vil­le tupsuille tai pal­je­teil­le — musiikin ja suo­sio­no­soi­tus­ten tahtiin. Vaikka rii­su­mi­nen ei ole bur­les­kie­si­tyk­ses­sä edellytys, se on enemmän sääntö kuin poikkeus. Erona var­si­nai­seen strip­tea­se-tanssiin on se, että burleskin tavoite ei ole kiihottaa katsojaa sek­su­aa­li­ses­ti, vaan kiusoi­tel­la ja vietellä. 

Tutkin suo­ma­lais­ta nyky­bur­les­kia ja selvitän, miten este­tii­kan avulla luodaan ja muutetaan mie­li­ku­via burleskin kehol­li­suu­des­ta ja sek­su­aa­li­suu­des­ta. Burleskin juuret ovat 1800 – 1900 -lukujen vaihteen kabaree- ja revyye­si­tyk­sis­sä, joissa paro­dioi­tiin vaka­vam­pia tai­de­muo­to­ja. Niihin kuului näytellyn ja puhutun komiikan lisäksi kauniita naisia tans­si­mas­sa ohjel­ma­nu­me­roi­den välissä enemmän tai vähemmän pal­jas­ta­vis­sa vaat­teis­sa.

Sen sijaan 1930 – 50 -lukuja pidetään burleskin klas­si­se­na kautena, johon myös nyky­bur­les­kin kuvasto vahvasti pohjaa. Nykyburleski teki paluun Suomen tai­de­maa­il­maan vuonna 2007. Tätä ennen esi­mer­kik­si revyy­teat­te­ri Punaisen Myllyn (1946 – 1967) esi­tyk­sis­sä oli bur­les­kin­omai­sia piirteitä, vaikka se ei ollutkaan tyy­li­puh­das­ta lajin ohjel­mis­toa.

DemDamnDames Burlesque

DemDamnDames Burlesque. Kuva: Ed Schipul /​Flickr (CC BY 2.0)

Kiinnostukseni bur­les­kiin liittyy esiin­ty­jien visu­aa­li­seen ilmeeseen ja siihen, min­kä­lai­set asiat vai­kut­ta­vat sen este­tiik­kaan. Olen haas­ta­tel­lut suo­ma­lai­sia bur­les­ki­tai­tei­li­joi­ta aiheesta. Eräs esiintyjä mää­rit­te­lee burleskin olevan ”par­haim­mil­laan tasa­pai­non löy­tä­mis­tä erotiikan ja haus­kuu­den välillä: mie­lel­lään poliit­tis­ta ja nar­ra­tii­vis­ta puuhaa, jossa raken­ne­taan hahmoja ja tarinoita tai­tei­li­jan ja yleisön vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa”.

Burleski on voi­mak­kaan visu­aa­li­nen, sek­su­aa­li­suut­ta korostava tai­teen­la­ji. Millä tavoilla bur­les­kil­le oma­lei­mai­nen este­tiik­ka vaikuttaa esiin­ty­jän ja yleisön mie­li­ku­viin lajin kehol­li­suu­des­ta ja sek­su­aa­li­suu­des­ta? Kiinnostuin burleskin este­tii­kas­ta näistä läh­tö­koh­dis­ta käsin. Millä tavoin esiin­ty­jät itse mää­rit­te­le­vät este­tiik­kaa, ja kuinka he kokevat oman var­ta­lon­sa hyö­dyn­tä­mi­sen esi­tyk­sis­sä?

Nykyburleskin monen­lai­set esiin­ty­jät luottavat este­tii­kas­saan eri­lai­siin seik­koi­hin. Burleskin klassisen kauden ihan­noin­ti on kuitenkin vahvaa, ja nousee esiin mediassa. Tämä pin up -henkinen kuvasto nojaa suuriin hius­kieh­ku­roi­hin, voi­mak­kai­siin kis­sa­ra­jauk­siin sekä puna­huu­liin ja -kynsiin. Nykyburleskin este­tii­kas­sa ja aiheissa on paljon viit­tauk­sia niin popu­laa­ri­viih­tee­seen kuin his­to­ri­aan. Esiintyjän onkin oleel­lis­ta tuntea lajin historia ja kulttuuri, ja luoda tarina niiden pohjalta.

Riisumisen taiteenlaji

Burleski kehol­li­suu­den ja suku­puo­len ilmaisun tapana yleistyi Suomessa 2000-luvulla. Varsinaisia bur­les­ki­tans­si­kou­lu­ja on tällä hetkellä yksi, Studio Shangri-La. Lisäksi bur­les­ki­tans­si­tun­te­ja on tarjolla tans­si­kou­luis­sa, kun­to­kes­kuk­sis­sa ja kan­san­opis­tois­sa ainakin Helsingissä, Lahdessa, Tampereella, Turussa ja Kuopiossa. Moni bur­les­kie­siin­ty­jä tarjoaa kursseja yksi­tyi­ses­ti ja ryhmille. Burleski-iltamia pidetään ympäri Suomen lähes joka vii­kon­lop­pu.

Kehollisuuden ja suku­puo­len tutkijat ovat osoit­ta­neet suku­puo­len olevan esit­tä­mi­sen tapa. Sukupuolta ei määritä se, mihin suku­puo­leen syntyy, vaan se millä tavoin sitä tuo esiin. Sukupuolta aja­tel­laan monesti fysio­lo­gian mukaan joko miehenä tai naisena. Muutokset yhteis­kun­nal­li­sis­sa ja kult­tuu­ri­sis­sa arvoissa kuitenkin muok­kaa­vat suku­puo­len esit­tä­mi­sen tapoja. Pohjalla on monesti silti ajatus kahdesta suku­puo­les­ta, joka on yhä ongel­mal­li­nen asetelma. On olemassa myös muun­su­ku­puo­li­suut­ta, jossa ei vält­tä­mät­tä samais­tu­ta kum­paan­kaan binää­ri­seen suku­puo­leen.

31454164058_ee577637f5_k

Eric Schmalenberger. Kuva: Slipperroom /​Flickr (CC BY-NC 2.0)

Mediatutkija Susanna Paasosen mukaan erilaiset esit­tä­mi­sen tavat ovat paitsi ilmiötä tai asiaa kon­kreet­ti­ses­ti kuvaavia, myös edustavat ja tuottavat mie­li­ku­via kuvauksen kohteesta. Esimerkiksi valokuva voi esittää yksit­täis­tä bur­les­ki­tai­tei­li­jaa, mutta samalla edustaa ja rakentaa mie­li­ku­vaa bur­les­ki­tai­tei­li­joi­den yhtei­sös­tä ja bur­les­kis­ta tai­teen­la­ji­na ja tuottaa ajatuksia niin este­tii­kas­ta, suku­puo­les­ta kuin burleskin ole­muk­ses­ta. Kuvaustapoihin taas vai­kut­ta­vat vuo­si­kym­men­ten aikana muo­dos­tu­neet mie­li­ku­vat, normit ja oletukset bur­les­kis­ta ja bur­les­ki­tai­tei­li­jois­ta.

Käsitykset burleskin este­tii­kas­ta raken­tu­vat jokai­sel­le eri tavalla. Mielikuvat ovat usein peräisin mediasta. Burleskiesiintyjät yllä­pi­tä­vät mie­li­ku­vaa lajin klas­si­suu­des­ta omassa esteet­ti­ses­sä ilmai­sus­saan. Silti lajin sisällä pyritään myös muut­ta­maan näitä mie­li­ku­via ja haas­ta­maan yleisön odotusten lisäksi yhteisön itsensä tuottama kuvasto.

Burleskin ennakko-oletuksista

Ennakko-ole­tuk­sii­ni bur­les­kis­ta kuului käsitys eri­tyi­ses­ti 1940 – 50 -lukujen voi­mak­kaas­ta vai­ku­tuk­ses­ta lavaes­te­tiik­kaan. Tähän mie­li­ku­vaan sisältyi voi­mak­kaas­ti rajat­tu­jen ja teko­rip­sil­lä koris­tet­tu­jen silmien sekä punat­tu­jen huulien lisäksi korsetti, avoin kaula-aukko sekä isot puuhkat ja viuhkat – siis sensuelli, koros­tu­neen sek­su­aa­li­nen femme fatale -hahmo.

Nämä mie­li­ku­vat pohjaavat burleskin “uuteen tule­mi­seen” vuoden 2007 tienoilla, ja median tuol­loi­seen tapaan esitellä burleskia suurelle yleisölle. Tekemissäni haas­tat­te­luis­sa nousi esiin bur­les­ki­tai­tei­li­joi­den pyrkimys haastaa ja rikkoa näitä mie­li­ku­via ja ennakko-oletuksia.

DemDamnDames Burlesque

DemDamnDames Burlesque. Kuva: Ed Schipul /​Flickr (CC BY 2.0)

Eräs haas­ta­tel­ta­vis­ta­ni sanoi tah­to­van­sa ”oikaista usein muun muassa median antamaa väärää kuvaa bur­les­kis­ta, mikä usein viittaa vain tanssiin tai naisille suun­nat­tuun toi­min­taan, tai että burleski olisi aina ja vain naiseuden koros­ta­mis­ta”. Esiin nousi myös huomio, jossa este­tiik­ka ja visu­aa­li­suus vaih­te­le­vat esiin­ty­jien koke­muk­sen ja esitysten mukaan. Aloittelijoita pidettiin usein köm­pe­löi­nä ja val­mii­seen perin­tei­seen tur­vau­tu­vi­na.

Myös toinen haas­ta­tel­ta­va pohti ”oikean­lai­sen” burleskin mie­li­ku­via:

”Kun alalle tulee uutena [har­ras­ta­ja­na], nuo klassiset elementit eli puuhkat, viuhkat ja korot ovat usein se, mitä omissa nume­rois­saan haluaa käyttää ja välineitä, joilla haluaa tehdä. Ne ovat niitä kauniita ja myös osin nai­sel­li­sia visu­aa­li­sia ele­ment­te­jä, joita helposti miel­le­tään bur­les­kiin kuu­lu­vak­si.” 

Mielipiteitä oikean­lai­ses­ta bur­les­kis­ta on edelleen useita, sillä eri tyy­li­suun­nat ja makuasiat vai­kut­ta­vat näke­mys­ten taustalla. Burleskin maailma on myös viih­de­teol­li­suu­den toimialaa. Sen säännöt, samoin kuin tuo­tan­toon liittyvä raha, mää­rit­te­le­vät burleskin sisäistä poli­tiik­kaa. Laji muuttuu ja kehittyy koko ajan — kuten esiin­ty­jät tyylinsä hio­mi­ses­sa.

Yleisön mielikuvat

Ensimmäiset koke­muk­se­ni bur­les­kiy­lei­sös­sä, ja sitä varten pukeu­tu­mi­ses­sa, olivat alle­vii­vaa­via ja ”esteet­ti­ses­ti oikean­lai­sen katsojan” leik­ki­mis­tä. Oletin, että yleisön tulee näyttää osalta burleskin maailmaa. Muistan omaan asuuni kuuluneen kimal­ta­vat korot, teko­rip­set, puna­huu­let ja var­ta­lon­myö­täi­sen, 1950-luvun este­tii­kas­ta vai­kut­tei­ta saaneen asun ja kam­pauk­sen.

Burleski-illoissa yleisön este­tiik­ka on vaih­te­le­vaa. Osa pukeutuu iltaa varten peruuk­kei­hin, kimal­tee­seen ja teko­rip­siin, toiset taas koris­tau­tu­vat mal­til­li­sem­min. Nyttemmin myös oma pukeu­tu­mi­se­ni on hil­li­tym­pää, vaikka saatan haluta panostaa iltaan vaikka pienillä glitter-rajauk­sil­la silmissä.

Valtavirtaa edustava tai ensim­mäis­tä kertaa burleskia kat­so­mas­sa oleva yleisö olettaa pin up-muodin ja kaba­ree­asu­jen kuuluvan lajiin. Ajatellaan, että esiin­ty­jil­lä on aina strasseja asuissaan ja sulkia esi­tyk­sis­sään, tai että he ovat iso­ko­koi­sia naisia. Burleskin maailma on kuitenkin todel­li­suu­des­sa hyvin kirjava. Lavalla on myös miehiä, drag queenejä sekä andro­gyy­ni­siä hahmoja.

Yhtäältä klassisia teemoja kuten “Vegas showgirls” tai 1930 – 50 -lukujen fii­lis­te­lyä on vaikea toteuttaa tuoreella tavalla. Näitä esityksiä on tehty jo monta kertaa, ja uusia yllä­tys­mo­ment­te­ja on vaikea kehittää. Esiintyjien täytyy keksiä burleski jat­ku­vas­ti uudelleen, jotta lajin vetovoima säilyisi.

Kulttuurinen omiminen

Burleskin kulta-ajan ame­rik­ka­lai­sis­ta esiin­ty­jis­tä osa käytti eri­lai­siin etni­syyk­siin viit­taa­via asuja. Erään bur­les­ki­ku­nin­gat­ta­ria esit­te­le­vän kuva­kir­jan asuissa ja rekvi­sii­tois­sa vilisee runsaasti viit­tauk­sia Kaukoitään, Pohjoismaihin ja Amerikan alku­pe­räis­kan­soi­hin.

Eräs haas­ta­tel­ta­vis­ta nosti esiin tärkeän seikan nyky­bur­les­kis­ta, jossa kult­tuu­ri­nen omiminen on ollut esillä viime vuosina. Lajin sisällä käydään kes­kus­te­lua siitä, mikä esitysten sisäl­löis­sä ja teemoissa on hyväk­syt­tä­vää. Esimerkiksi blackface, geishat, hulatytöt ynnä muut tiettyyn kult­tuu­ri­seen ryhmään viit­taa­vat hahmot ovat pahek­sut­tu­ja, ellei esiintyjä itse kuulu kyseiseen ryhmään. Tunnettu ame­rik­ka­lai­nen bur­les­ki­täh­ti Dita von Teese on saanut kri­tiik­kiä kii­na­lais­ta oopium­luo­laa käsit­te­le­väs­tä esi­tyk­ses­tään.

Kulttuurinen omiminen tar­koit­taa sitä, että eri kult­tuu­ris­ta tuleva lainaa toiselle ihmis­ryh­mäl­le kuuluvia ele­ment­te­jä, tapoja tai sym­bo­lei­ta ilman lupaa tai ymmär­tä­mät­tä niiden taustoja ja mer­ki­tyk­siä. Esimerkiksi mat­ka­muis­to­myy­mä­löis­sä myytävät saa­me­lai­sa­sut ovat Suomessa kult­tuu­ri­seen omimiseen pohjaava elementti.

Kulttuurisen omimisen ongel­mal­li­suus kumpuaa siitä, miten eri “kult­tuu­rei­ta” on vuosien saatossa tar­kas­tel­tu ja hie­rar­ki­soi­tu. Se on kes­kus­te­lua tasa-arvosta ja oman kult­tuu­ri­sen iden­ti­tee­tin koke­mi­ses­ta. Jos henkilö omii toiseen kult­tuu­riin kuuluvaa sym­bo­liik­kaa ymmär­tä­mät­tä sen mer­ki­tys­tä, vaarana on kult­tuu­ri­sen kos­ke­mat­to­muu­den louk­kaa­mi­nen.

Katsoja ja katseen kohde

Myös burleskin rekvi­sii­tal­la ja yksit­täi­sil­lä esineillä on mer­ki­tyk­sen­sä. Viuhkat, puuhkat ja sulat ovat kiehtovia esiin­ty­mi­sen välineitä, joiden kautta voi pohtia esi­mer­kik­si katseen mer­ki­tys­tä: kuka katsoo, kuka määrittää katseen? Esineillä on tehtävä sekä katseen koros­ta­ji­na että peit­tä­ji­nä, ja tämän myötä vallan ja itse­mää­rää­mi­soi­keu­den sym­bo­lei­na. Myös sukat ja suk­ka­nau­hat kertovat ero­ti­soin­nin, vie­koit­te­lun ja rii­su­mi­sen este­tii­kas­ta.

Burleskiesiintyjistä ja yleisöstä valtaosa on tänä päivänä naisia. Näin miellän olevan Suomessa, ja oletan sen pätevän myös moniin muihin län­si­mai­hin. Nykyään burleskin voikin ajatella koros­ta­van voi­maut­ta­vaa naiseutta. Klassisella kaudella yleisö oli enim­mäk­seen miehiä, ja esitysten mer­ki­tyk­sen voi olettaa olleen vahvemmin eroot­ti­ses­sa kiusoit­te­lus­sa ja kii­hot­ta­mi­ses­sa.

Entä rii­su­mi­sen rooli bur­les­kis­sa? Burleskin paluu -teoksen kir­joit­ta­jan Michelle Baldwinin mukaan modernin strip­pauk­sen ja bur­les­ki­tyy­li­sen strip­tea­sen ero on noussut erääksi nyky­bur­les­kin suu­rim­mis­ta kysy­myk­sis­tä. Hänen mukaansa raja strip­pauk­sen ja burleskin välillä saattaa olla häilyvä, sillä molem­mis­sa on kyse rii­su­mi­ses­ta. Suurin osa esiin­ty­jis­tä korostaa lajien eroja vähek­sy­mät­tä kum­paa­kaan, mutta osalla on vahvat mie­li­pi­teet siitä, mitä rajoja burleski saa tai ei saa ylittää. Baldwinin mukaan bur­les­kie­si­tyk­ses­sä “on kyse seksistä ja vartaloon liit­ty­vis­tä kysy­myk­sis­tä, mutta siinä ei keskitytä yleisön sek­su­aa­li­seen tyy­dy­tyk­seen”.

Esirippu

Olen pohtinut burleskin este­tii­kan vai­ku­tus­ta siihen, mil­lai­se­na laji näyt­täy­tyy bur­les­kie­siin­ty­jän ja katsojan näkö­kul­mis­ta. Esiintyjät pyrkivät kiin­nit­tä­mään kriit­tis­tä huomiota tapoihin, joilla burleskia kuvataan. Kritiikkiä saa eri­tyi­ses­ti median korostama klas­si­seen bur­les­kiin nojaava tyyli, jonka alle koko laji tavataan niputtaa.

Klassinen burleski nojasi voi­mak­kaas­ti sek­su­aa­li­seen veto­voi­maan, ja esi­tyk­sis­sä hyö­dyn­net­tiin viuhkoja ja puuhkia nai­sel­li­suu­den koros­ta­ji­na. Viuhkoja käytetään tänäkin päivänä, ja niitä voi ajatella keinona ohjata yleisön katsetta ja ajatuksia. Vaikka sek­su­aa­li­suus on olen­nai­nen osa burleskia, lajissa pyritään myös löytämään erilaisia tapoja kuvata ja mää­ri­tel­lä eroot­ti­suut­ta ja sek­su­aa­li­suut­ta.

Burleski muuttuu siinä missä muutkin ilmiöt. Muutosta pyritään aktii­vi­ses­ti yllä­pi­tä­mään lajin sisällä, tuomalla uusia näkö­kul­mia ja ajatuksia burleskin kuvastoon. Muutokset burleskin ole­muk­ses­sa vai­kut­ta­vat myös sen este­tiik­kaan, jonka kautta voidaan nostaa esiin kysy­myk­siä kehol­li­suu­des­ta ja sek­su­aa­li­suu­des­ta.

Nykyburleskissa aja­tel­laan usein olevan kyse voi­maut­ta­vas­ta nai­seu­des­ta ja naisten sek­su­aa­li­ses­ta itse­mää­rää­mi­soi­keu­des­ta. Nämä omi­nai­suu­det voi laajentaa koskemaan myös muita itseil­mai­sun osa-alueita, iden­ti­teet­tiä sekä muita suku­puo­lia. Burleski on esteet­tis­tä, poliit­tis­ta, kan­taa­ot­ta­vaa ja ennen kaikkea muuttuvaa.

  1. Baldwin, Michelle (2010). Burleskin paluu. Keuruu: Otava.
  2. HelsinkiBurlesque. URL: http://​www​.hel​sin​ki​bur​lesque​.com/ Katsottu 9.9.2018.
  3. Paasonen, Susanna (2010). Sukupuoli ja repre­sen­taa­tio. Alkuperäinen julkaisu: Paasonen, Susanna, Sukupuoli ja repre­sen­taa­tio. Teoksessa Tuula Juvonen, Leena-Maija Rossi ja Tuija Saresma (toim.) Käsikirja suku­puo­leen. Tampere: Vastapaino 2010, 39 – 49. URL: https://​susan​na​paa​so​nen​.files​.wordpress​.com/​2​0​1​4​/​0​4​/​r​e​p​r​e​s​e​n​t​a​a​t​i​o​.​pdf Luettu 15.9.2018.
  4. Academy of Burlesque and Cabaret/​Tigger URLhttps://​www​.bur​lesque​andca​ba​ret​.com/​2​0​1​5​/​0​2​/​0​9​/​t​i​g​g​er/ Luettu 10.10.2018

Kirjoittaja

Salli Ritola on etnologiasta valmistunut kulttuurintutkija. Hänen tutkimusaiheensa käsittelee burleskin estetiikkaa sekä sitä, miten sen avulla luodaan ja muutetaan burleskiin liittyviä mielikuvia kehollisuudesta ja seksuaalisuudesta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Naisen tulee olla neitsyt avioituessaan, ajatellaan monin paikoin ympäri maailmaa. Naisen neitsyys liitetään usein miehen kunniaan, ja siitä luopunut nainen voidaan nähdä arvottomana kunnian lokaajana. Neitsyyden todisteena pidetään immenkalvoa, joka voidaan rakentaa plastiikkakirurgian keinoin.

Indonesiassa tupakan mainostusta ei rajoiteta käytännössä lainkaan. Kaksi kolmesta miehestä tupakoi, ja savuttelu on osa kansallista identiteettiä, maskuliinisuutta, perinteitä ja moderniutta. Neilikalla maustettua kretek-tupakkaa on jopa ehdotettu nostettavaksi perinteisen lääketieteen rinnalle maan kulttuuriperinnöksi.