Estetiikka on burleskiesiintyjille tärkeää, sillä se on yksi lajin erityispiirteistä. Mitkä elementit estetiikassa ovat erityisen tärkeitä? Ja kuinka lähellä median luomat mielikuvat ovat sitä kuvastoa, mitä esiintyjät itse tuottavat?
Paljetit ja koristekivet kimaltavat valoissa. Alkaa viekoitteleva tanssi, jonka jokainen liike ja ele kietoo yleisöä enemmän esityksen pauloihin. Muutaman minuutin aikana vaatekappale toisensa jälkeen tipahtaa lavalle burleskitaiteilijan paljastaessa vartalonsa sulot hurraavalle yleisölle.
Ensimmäinen mielikuva burleskista on yleensä pin up-tyyliin pukeutunut nainen strippaamassa. Mielikuva ei ole väärä, sillä burleskiesityksen rakenne noudattaa yleensä samaa kaavaa: näyttävästi pukeutunut esiintyjä strippaa stringeille ja tasseleille – eli nännit peittäville tupsuille tai paljeteille – musiikin ja suosionosoitusten tahtiin. Vaikka riisuminen ei ole burleskiesityksessä edellytys, se on enemmän sääntö kuin poikkeus. Erona varsinaiseen striptease-tanssiin on se, että burleskin tavoite ei ole kiihottaa katsojaa seksuaalisesti, vaan kiusoitella ja vietellä.
Tutkin suomalaista nykyburleskia ja selvitän, miten estetiikan avulla luodaan ja muutetaan mielikuvia burleskin kehollisuudesta ja seksuaalisuudesta. Burleskin juuret ovat 1800–1900 -lukujen vaihteen kabaree- ja revyyesityksissä, joissa parodioitiin vakavampia taidemuotoja. Niihin kuului näytellyn ja puhutun komiikan lisäksi kauniita naisia tanssimassa ohjelmanumeroiden välissä enemmän tai vähemmän paljastavissa vaatteissa.
Sen sijaan 1930–50 -lukuja pidetään burleskin klassisena kautena, johon myös nykyburleskin kuvasto vahvasti pohjaa. Nykyburleski teki paluun Suomen taidemaailmaan vuonna 2007. Tätä ennen esimerkiksi revyyteatteri Punaisen Myllyn (1946–1967) esityksissä oli burleskinomaisia piirteitä, vaikka se ei ollutkaan tyylipuhdasta lajin ohjelmistoa. 
DemDamnDames Burlesque. Kuva: Ed Schipul / Flickr (CC BY 2.0)
Kiinnostukseni burleskiin liittyy esiintyjien visuaaliseen ilmeeseen ja siihen, minkälaiset asiat vaikuttavat sen estetiikkaan. Olen haastatellut suomalaisia burleskitaiteilijoita aiheesta. Eräs esiintyjä määrittelee burleskin olevan ”parhaimmillaan tasapainon löytämistä erotiikan ja hauskuuden välillä: mielellään poliittista ja narratiivista puuhaa, jossa rakennetaan hahmoja ja tarinoita taiteilijan ja yleisön vuorovaikutuksessa”.
Burleski on voimakkaan visuaalinen, seksuaalisuutta korostava taiteenlaji. Millä tavoilla burleskille omaleimainen estetiikka vaikuttaa esiintyjän ja yleisön mielikuviin lajin kehollisuudesta ja seksuaalisuudesta? Kiinnostuin burleskin estetiikasta näistä lähtökohdista käsin. Millä tavoin esiintyjät itse määrittelevät estetiikkaa, ja kuinka he kokevat oman vartalonsa hyödyntämisen esityksissä?
Nykyburleskin monenlaiset esiintyjät luottavat estetiikassaan erilaisiin seikkoihin. Burleskin klassisen kauden ihannointi on kuitenkin vahvaa, ja nousee esiin mediassa. Tämä pin up -henkinen kuvasto nojaa suuriin hiuskiehkuroihin, voimakkaisiin kissarajauksiin sekä punahuuliin ja -kynsiin. Nykyburleskin estetiikassa ja aiheissa on paljon viittauksia niin populaariviihteeseen kuin historiaan. Esiintyjän onkin oleellista tuntea lajin historia ja kulttuuri, ja luoda tarina niiden pohjalta.
Riisumisen taiteenlaji
Burleski kehollisuuden ja sukupuolen ilmaisun tapana yleistyi Suomessa 2000-luvulla. Varsinaisia burleskitanssikouluja on tällä hetkellä yksi, Studio Shangri-La. Lisäksi burleskitanssitunteja on tarjolla tanssikouluissa, kuntokeskuksissa ja kansanopistoissa ainakin Helsingissä, Lahdessa, Tampereella, Turussa ja Kuopiossa. Moni burleskiesiintyjä tarjoaa kursseja yksityisesti ja ryhmille. Burleski-iltamia pidetään ympäri Suomen lähes joka viikonloppu.
Kehollisuuden ja sukupuolen tutkijat ovat osoittaneet sukupuolen olevan esittämisen tapa. Sukupuolta ei määritä se, mihin sukupuoleen syntyy, vaan se millä tavoin sitä tuo esiin. Sukupuolta ajatellaan monesti fysiologian mukaan joko miehenä tai naisena. Muutokset yhteiskunnallisissa ja kulttuurisissa arvoissa kuitenkin muokkaavat sukupuolen esittämisen tapoja. Pohjalla on monesti silti ajatus kahdesta sukupuolesta, joka on yhä ongelmallinen asetelma. On olemassa myös muunsukupuolisuutta, jossa ei välttämättä samaistuta kumpaankaan binääriseen sukupuoleen. 
Eric Schmalenberger. Kuva: Slipperroom / Flickr (CC BY-NC 2.0)
Mediatutkija Susanna Paasosen mukaan erilaiset esittämisen tavat ovat paitsi ilmiötä tai asiaa konkreettisesti kuvaavia, myös edustavat ja tuottavat mielikuvia kuvauksen kohteesta. Esimerkiksi valokuva voi esittää yksittäistä burleskitaiteilijaa, mutta samalla edustaa ja rakentaa mielikuvaa burleskitaiteilijoiden yhteisöstä ja burleskista taiteenlajina ja tuottaa ajatuksia niin estetiikasta, sukupuolesta kuin burleskin olemuksesta. Kuvaustapoihin taas vaikuttavat vuosikymmenten aikana muodostuneet mielikuvat, normit ja oletukset burleskista ja burleskitaiteilijoista.
Käsitykset burleskin estetiikasta rakentuvat jokaiselle eri tavalla. Mielikuvat ovat usein peräisin mediasta. Burleskiesiintyjät ylläpitävät mielikuvaa lajin klassisuudesta omassa esteettisessä ilmaisussaan. Silti lajin sisällä pyritään myös muuttamaan näitä mielikuvia ja haastamaan yleisön odotusten lisäksi yhteisön itsensä tuottama kuvasto.
Burleskin ennakko-oletuksista
Ennakko-oletuksiini burleskista kuului käsitys erityisesti 1940–50 -lukujen voimakkaasta vaikutuksesta lavaestetiikkaan. Tähän mielikuvaan sisältyi voimakkaasti rajattujen ja tekoripsillä koristettujen silmien sekä punattujen huulien lisäksi korsetti, avoin kaula-aukko sekä isot puuhkat ja viuhkat – siis sensuelli, korostuneen seksuaalinen femme fatale -hahmo.
Nämä mielikuvat pohjaavat burleskin “uuteen tulemiseen” vuoden 2007 tienoilla, ja median tuolloiseen tapaan esitellä burleskia suurelle yleisölle. Tekemissäni haastatteluissa nousi esiin burleskitaiteilijoiden pyrkimys haastaa ja rikkoa näitä mielikuvia ja ennakko-oletuksia. 
DemDamnDames Burlesque. Kuva: Ed Schipul / Flickr (CC BY 2.0)
Eräs haastateltavistani sanoi tahtovansa ”oikaista usein muun muassa median antamaa väärää kuvaa burleskista, mikä usein viittaa vain tanssiin tai naisille suunnattuun toimintaan, tai että burleski olisi aina ja vain naiseuden korostamista”. Esiin nousi myös huomio, jossa estetiikka ja visuaalisuus vaihtelevat esiintyjien kokemuksen ja esitysten mukaan. Aloittelijoita pidettiin usein kömpelöinä ja valmiiseen perinteiseen turvautuvina.
Myös toinen haastateltava pohti ”oikeanlaisen” burleskin mielikuvia:
”Kun alalle tulee uutena [harrastajana], nuo klassiset elementit eli puuhkat, viuhkat ja korot ovat usein se, mitä omissa numeroissaan haluaa käyttää ja välineitä, joilla haluaa tehdä. Ne ovat niitä kauniita ja myös osin naisellisia visuaalisia elementtejä, joita helposti mielletään burleskiin kuuluvaksi.”
Mielipiteitä oikeanlaisesta burleskista on edelleen useita, sillä eri tyylisuunnat ja makuasiat vaikuttavat näkemysten taustalla. Burleskin maailma on myös viihdeteollisuuden toimialaa. Sen säännöt, samoin kuin tuotantoon liittyvä raha, määrittelevät burleskin sisäistä politiikkaa. Laji muuttuu ja kehittyy koko ajan – kuten esiintyjät tyylinsä hiomisessa.
Yleisön mielikuvat
Ensimmäiset kokemukseni burleskiyleisössä, ja sitä varten pukeutumisessa, olivat alleviivaavia ja ”esteettisesti oikeanlaisen katsojan” leikkimistä. Oletin, että yleisön tulee näyttää osalta burleskin maailmaa. Muistan omaan asuuni kuuluneen kimaltavat korot, tekoripset, punahuulet ja vartalonmyötäisen, 1950-luvun estetiikasta vaikutteita saaneen asun ja kampauksen.
Burleski-illoissa yleisön estetiikka on vaihtelevaa. Osa pukeutuu iltaa varten peruukkeihin, kimalteeseen ja tekoripsiin, toiset taas koristautuvat maltillisemmin. Nyttemmin myös oma pukeutumiseni on hillitympää, vaikka saatan haluta panostaa iltaan vaikka pienillä glitter-rajauksilla silmissä.
Valtavirtaa edustava tai ensimmäistä kertaa burleskia katsomassa oleva yleisö olettaa pin up-muodin ja kabareeasujen kuuluvan lajiin. Ajatellaan, että esiintyjillä on aina strasseja asuissaan ja sulkia esityksissään, tai että he ovat isokokoisia naisia. Burleskin maailma on kuitenkin todellisuudessa hyvin kirjava. Lavalla on myös miehiä, drag queenejä sekä androgyynisiä hahmoja.
Yhtäältä klassisia teemoja kuten “Vegas showgirls” tai 1930–50 -lukujen fiilistelyä on vaikea toteuttaa tuoreella tavalla. Näitä esityksiä on tehty jo monta kertaa, ja uusia yllätysmomentteja on vaikea kehittää. Esiintyjien täytyy keksiä burleski jatkuvasti uudelleen, jotta lajin vetovoima säilyisi.
Kuva: Diane Naegel / Flickr (CC BY-NC-ND 2.0)
Kulttuurinen omiminen
Burleskin kulta-ajan amerikkalaisista esiintyjistä osa käytti erilaisiin etnisyyksiin viittaavia asuja. Erään burleskikuningattaria esittelevän kuvakirjan asuissa ja rekvisiitoissa vilisee runsaasti viittauksia Kaukoitään, Pohjoismaihin ja Amerikan alkuperäiskansoihin.
Eräs haastateltavista nosti esiin tärkeän seikan nykyburleskista, jossa kulttuurinen omiminen on ollut esillä viime vuosina. Lajin sisällä käydään keskustelua siitä, mikä esitysten sisällöissä ja teemoissa on hyväksyttävää. Esimerkiksi blackface, geishat, hulatytöt ynnä muut tiettyyn kulttuuriseen ryhmään viittaavat hahmot ovat paheksuttuja, ellei esiintyjä itse kuulu kyseiseen ryhmään. Tunnettu amerikkalainen burleskitähti Dita von Teese on saanut kritiikkiä kiinalaista oopiumluolaa käsittelevästä esityksestään.
Kulttuurinen omiminen tarkoittaa sitä, että eri kulttuurista tuleva lainaa toiselle ihmisryhmälle kuuluvia elementtejä, tapoja tai symboleita ilman lupaa tai ymmärtämättä niiden taustoja ja merkityksiä. Esimerkiksi matkamuistomyymälöissä myytävät saamelaisasut ovat Suomessa kulttuuriseen omimiseen pohjaava elementti.
Kulttuurisen omimisen ongelmallisuus kumpuaa siitä, miten eri “kulttuureita” on vuosien saatossa tarkasteltu ja hierarkisoitu. Se on keskustelua tasa-arvosta ja oman kulttuurisen identiteetin kokemisesta. Jos henkilö omii toiseen kulttuuriin kuuluvaa symboliikkaa ymmärtämättä sen merkitystä, vaarana on kulttuurisen koskemattomuuden loukkaaminen.
Katsoja ja katseen kohde
Kuva: Diane Naegel / Flickr (CC BY-NC-ND 2.0)
Myös burleskin rekvisiitalla ja yksittäisillä esineillä on merkityksensä. Viuhkat, puuhkat ja sulat ovat kiehtovia esiintymisen välineitä, joiden kautta voi pohtia esimerkiksi katseen merkitystä: kuka katsoo, kuka määrittää katseen? Esineillä on tehtävä sekä katseen korostajina että peittäjinä, ja tämän myötä vallan ja itsemääräämisoikeuden symboleina. Myös sukat ja sukkanauhat kertovat erotisoinnin, viekoittelun ja riisumisen estetiikasta.
Burleskiesiintyjistä ja yleisöstä valtaosa on tänä päivänä naisia. Näin miellän olevan Suomessa, ja oletan sen pätevän myös moniin muihin länsimaihin. Nykyään burleskin voikin ajatella korostavan voimauttavaa naiseutta. Klassisella kaudella yleisö oli enimmäkseen miehiä, ja esitysten merkityksen voi olettaa olleen vahvemmin eroottisessa kiusoittelussa ja kiihottamisessa.
Entä riisumisen rooli burleskissa? Burleskin paluu -teoksen kirjoittajan Michelle Baldwinin mukaan modernin strippauksen ja burleskityylisen stripteasen ero on noussut erääksi nykyburleskin suurimmista kysymyksistä. Hänen mukaansa raja strippauksen ja burleskin välillä saattaa olla häilyvä, sillä molemmissa on kyse riisumisesta. Suurin osa esiintyjistä korostaa lajien eroja väheksymättä kumpaakaan, mutta osalla on vahvat mielipiteet siitä, mitä rajoja burleski saa tai ei saa ylittää. Baldwinin mukaan burleskiesityksessä “on kyse seksistä ja vartaloon liittyvistä kysymyksistä, mutta siinä ei keskitytä yleisön seksuaaliseen tyydytykseen”.
Esirippu
Olen pohtinut burleskin estetiikan vaikutusta siihen, millaisena laji näyttäytyy burleskiesiintyjän ja katsojan näkökulmista. Esiintyjät pyrkivät kiinnittämään kriittistä huomiota tapoihin, joilla burleskia kuvataan. Kritiikkiä saa erityisesti median korostama klassiseen burleskiin nojaava tyyli, jonka alle koko laji tavataan niputtaa.
Klassinen burleski nojasi voimakkaasti seksuaaliseen vetovoimaan, ja esityksissä hyödynnettiin viuhkoja ja puuhkia naisellisuuden korostajina. Viuhkoja käytetään tänäkin päivänä, ja niitä voi ajatella keinona ohjata yleisön katsetta ja ajatuksia. Vaikka seksuaalisuus on olennainen osa burleskia, lajissa pyritään myös löytämään erilaisia tapoja kuvata ja määritellä eroottisuutta ja seksuaalisuutta.
Burleski muuttuu siinä missä muutkin ilmiöt. Muutosta pyritään aktiivisesti ylläpitämään lajin sisällä, tuomalla uusia näkökulmia ja ajatuksia burleskin kuvastoon. Muutokset burleskin olemuksessa vaikuttavat myös sen estetiikkaan, jonka kautta voidaan nostaa esiin kysymyksiä kehollisuudesta ja seksuaalisuudesta.
Nykyburleskissa ajatellaan usein olevan kyse voimauttavasta naiseudesta ja naisten seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta. Nämä ominaisuudet voi laajentaa koskemaan myös muita itseilmaisun osa-alueita, identiteettiä sekä muita sukupuolia. Burleski on esteettistä, poliittista, kantaaottavaa ja ennen kaikkea muuttuvaa.
Toimitus
- Podcast-lukija: Jenna Honkanen
- Verkkotaitto: Marjatta Kuisma
- Artikkelikuva: Bettie Blackheart. Kuva: Tomi Tirkkonen / Flickr (CC BY-NC-SA 2.0)
Lukemista
- Baldwin, Michelle (2010). Burleskin paluu. Keuruu: Otava.
- HelsinkiBurlesque. URL: http://www.helsinkiburlesque.com/ Katsottu 9.9.2018.
- Paasonen, Susanna (2010). Sukupuoli ja representaatio. Alkuperäinen julkaisu: Paasonen, Susanna, Sukupuoli ja representaatio. Teoksessa Tuula Juvonen, Leena-Maija Rossi ja Tuija Saresma (toim.) Käsikirja sukupuoleen. Tampere: Vastapaino 2010, 39–49. URL: https://susannapaasonen.files.wordpress.com/2014/04/representaatio.pdf Luettu 15.9.2018.
- Academy of Burlesque and Cabaret/Tigger URL: https://www.burlesqueandcabaret.com/2015/02/09/tigger/ Luettu 10.10.2018
