Helsinki Dance Company ja vallankäyttö mediassa

Mikä on toi­mit­ta­jan vastuu tai­tei­li­joi­den urasta ja maineesta? Miten tai­de­lai­tos­ten johtajien sallitaan puhua työn­te­ki­jöis­tään jul­ki­ses­ti ilman työn­te­ki­jöi­den mah­dol­li­suut­ta tuoda esiin omaa näke­mys­tään tai korjata faktoja — eri­tyi­ses­ti, kun yhä useampi luovien alojen työläinen on pätkätöissä?

Nämä kysy­myk­set nousivat pinnalle, kun Jonni Aromaa kirjoitti Helsingin kau­pun­gin­teat­te­rin ammat­ti­lais­tans­si­ryh­mäs­tä Helsinki Dance Companystä ja sen joh­ta­jas­ta Jyrki Karttusesta Ylen verk­ko­si­vuil­le. Kirjoituksen pro­vo­ka­tii­vi­suut­ta lisää se, että se ilmestyi samana päivänä jolloin HDC:n tuorein teos — Ima Iduizeen ‘Bonfire’ — sai ensi-iltansa.

Aromaa toteaa tans­si­ryh­män olleen ’viime vuodet tuu­lia­jol­la’, ja pro­fi­loi­tu­neen ’esit­tä­mään pää­asias­sa Karttusen teoksia’ menettäen ’asemansa Suomen johtavana nyky­tans­si­ryh­mä­nä.’ Teatterinjohtaja Kari Arfmannin kommentit vah­vis­ta­vat, ettei tans­si­ryh­mä vastaa sille ase­tet­tu­ja odotuksia. Karttunen tai­teel­li­se­na johtajana ja tanssijat tai­tei­li­joi­na ovat Arfmannin mukaan epäonnistuneet.

Artikkeli on tai­teel­lis­ta tasoa kos­ke­vis­sa arvioin­neis­saan vahvan sub­jek­tii­vi­nen, mutta verhoutuu näen­näi­sob­jek­tii­vi­seen ‘huippu’-retoriikkaan: ikään kuin erin­omai­suu­den voisi abso­luut­ti­ses­ti ja yksi­se­lit­tei­ses­ti määrittää.

Artikkeli välittää vir­heel­li­sen kuvan HDC:n toi­min­nas­ta. FB-pos­tauk­ses­saan Karttunen summaa tans­si­ryh­män viime vuosien toiminnan olleen mer­kit­tä­väs­ti kuvattua laajempaa.

Artikkelissa sallitaan Arfmannille mah­dol­li­suus tehdä tyrmäävä arvio työn­te­ki­jän suo­riu­tu­mi­ses­ta työ­teh­tä­vis­tään, ilman työn­te­ki­jän tas­a­puo­lis­ta mah­dol­li­suut­ta esittää näke­mys­tään johtajan toi­min­nas­ta. Näin artikkeli pettää jour­na­lis­min eettiset peri­aat­teet tas­a­puo­li­ses­ta ja objek­tii­vi­ses­ta käsittelystä.

Samalla artikkeli näyttää vakavalta työ­paik­ka­kiusaa­mi­sel­ta, jonka käsit­te­lyyn työ­pai­kois­sa puuttuvat tyystin meka­nis­mit. Mediajulkisuus ei ole orga­ni­saa­tion sisäisen toiminnan piiriin kuuluva osa-alue, eivätkä esimiehet joudu siitä auto­maat­ti­ses­ti vas­tuuseen. Organisaatioiden sisäiset kes­kus­te­lut tai muut toimet eivät poista puo­lu­eel­li­sen jul­ki­suu­den aiheut­ta­maa haittaa tai­tei­li­jan maineelle ja uralle.

Mitä haa­voit­tu­vam­mak­si luovien alojen työn­te­ki­jöi­den työolot muuttuvat pät­kä­suh­tei­den yleis­tyes­sä, sitä tär­keäm­mäk­si amma­til­li­nen maine ja hen­ki­löbrän­di nousevat tie­tyn­lai­sen jat­ku­vuu­den luomisessa.

Tämä korostaa sekä ins­ti­tuu­tioi­den johtajien että toi­mit­ta­jien vastuuta: heidän tulee ymmärtää, että ihmisen amma­til­lis­ta toimintaa ruo­ties­saan he vai­kut­ta­vat jopa henkilön koko uraan. Samalla kasvaa vallan vää­rin­käy­tös­ten mah­dol­li­suus. Negatiivisen ja tar­koi­tus­ha­kui­sen jul­ki­suu­den kautta luovan pät­kä­työ­läi­sen hen­ki­löbrän­diä voidaan vahin­goit­taa pit­kä­kes­toi­ses­ti. Vaikka työsuhde päättyy, vahinko jatkuu.

Erityisesti Suomen kal­tai­sis­sa pienissä maissa – tai vaikkapa pienillä tie­tee­na­loil­la – tällainen valta on jat­ku­vas­ti kasvavaa, piilevää ja vahingollista.

Vähin, mitä toi­mit­ta­jan tulisi nyky­ti­lan­tees­sa tehdä, on varmistaa eri osa­puol­ten tasa­ve­roi­nen mah­dol­li­suus tuoda esiin näkö­kan­tan­sa. Muutoin media päätyy voi­mis­ta­maan orga­ni­saa­tioi­den sisäisiä val­ta­ra­ken­tei­ta, eri­tyi­ses­ti ongel­mal­lis­ta johtajuutta.

Tämä puo­les­taan on suuri ongelma eri­tyi­ses­ti sel­lai­sil­la aloilla, joilla hie­rar­kioi­ta ei pitäisi olla — niin taiteessa kuin tieteessä — ja mer­kit­tä­väs­ti kaventaa näiden alojen ilmai­su­mah­dol­li­suuk­sia ja vitaalisuutta.

[rns_​reactions]

Kirjoittaja

Miia Halme-Tuomisaari on sosiaali- ja kulttuuriantropologian dosentti Helsingin ja Jyväskylän yliopistoissa ja kansainvälisen oikeuden dosentti Turun yliopistossa. Hän on parhaillaan yliopistotutkijana Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa, jossa hän kirjoittaa kirjaa YK:n ihmisoikeusvalvonnasta. Lisäksi hän on toinen antropologiaan keskittyneen kansainvälisen Allegra Lab -verkkojulkaisun perustajista sekä Euroopan antropologisen seuran EASAn hallituksen jäsen.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä: