Siirtomaa-ajoista lähtien kauneutta on pidetty Latinalaisessa Amerikassa naisen tärkeimpänä pääomana avioliitto- ja työmarkkinoilla. Melba Escobarin kirja Kauneussalonki paljastaa, kuinka rodullistetut kauneusihanteet ovat edelleen sidoksissa sosiaaliseen luokkaan. Teos pohtii, onko kauneus sittenkin kirous?
Melba Escobarin kirja Kauneussalonki nousi kirjailijan kotimaassa Kolumbiassa bestselleriksi vuonna 2016. Romaani on chicklitiksi luokiteltu trilleri. Sen päähenkilö, salongissa työskentelevä köyhä kaunotar, joutuu keskelle murhamysteeriä. Tarina piirtää terävän kuvan Kolumbian yhteiskunnallisesta tilasta: jokapäiväisestä korruptiosta, yläluokan ja erityisesti miesten törkeästä vallankäytöstä, sekä syvälle juurtuneista sukupuolittuneista ja rodullistetuista kauneusihanteista.
Escobarin teoksen johdattamana tämä artikkeli käsittelee naisiin kohdistuvia ulkonäköpaineita ja niiden vaikutusta naisten sosiaaliseen asemaan Latinalaisessa Amerikassa. Kysymme, onko naisen kauneus sittenkään voimavara, vai pelkkää lumetta näennäisestä vallasta? Juttua varten olemme haastatelleet Latinalaista Amerikkaa pitkään tutkinutta kulttuuriantropologi Peter Wadea.
Ryysyistä rikkauksiin
Kauneussalongin päähenkilö Karen on monelle kolumbialaisnaiselle helposti samaistuttava hahmo. Alempaan keskiluokkaan – niin kutsuttuun kolmosluokkaan – kuuluva Karen muuttaa rannikkoseudulta pääkaupunki Bogotaan paremman elämän toivossa. Hän löytää työpaikan kauneussalongista. Karenin kaltaiselle naiselle on tyypillistä herätä aamuyöstä, matkustaa kaksi tuntia töihin ja palata iltakymmeneltä hoitamaan kotitaloustyöt.
Kolumbiassa on kuusi yhteiskuntaluokkaa, joista ylimpiin – eli viidenteen tai kuudenteen – naisten on helpointa kiivetä avioitumalla ylempään luokkaan kuuluvan miehen kanssa. Avioliittomarkkinoilla köyhän naisen valttikortti on siis viehättävä ulkonäkö. Tällä tarkoitetaan usein mahdollisimman vaaleaa hipiää ja suoria hiuksia.
”Äiti on suoristanut hiuksensa niin kauan kuin minä muistan. Se on rituaali, joka toistetaan uskonnollisen tarkasti joka toinen kuukausi. Aivan kuten nämä naiset täällä käyvät kahden viikon välein vahauksessa, viikon välein huollattamassa kyntensä, kerran kuussa kasvonpuhdistuksessa, kolmen viikon välein laitattamassa irtoripsensä… Enkä vielä edes maininnut esteettisiä korjauksia, laserkarvanpoistoa, botox-pistoksia, nykyään on niin paljon eri hoitoja.” -Karen Kauneussalongissa
Melba Escobarin kirja Kauneussalonki. Kuva: Aula & Co
Kolonialismin perintö
Naisten kovista ulkonäköpaineista Latinalaisessa Amerikassa kertoo kauneusleikkausten huikea määrä. Kolumbia, Brasilia ja Meksiko ovat maailman kärkimaita kauneusleikkaustilastoissa. Kolumbiassa kauneudesta kärsitään jopa kuolemaan saakka. Viime vuosina kymmeniä naisia on kuollut laittomien plastiikkakirurgien käsissä.
Kulttuuriantropologi Wade näkee latina-naisten aikaa ja varoja vievän kaunistautumisen lähes pakonomaisena toimintana. Oikeanlaisen ulkonäön uskotaan olevan tae menestyksestä avioliitto-ja työmarkkinoilla. Mutta mistä naisten vahva ulkonäkökeskeisyys on saanut alkunsa? Wade uskoo kauneusihanteiden olevan kolonialismin perintöä.
Espanjan siirtomaa-aikainen hallintojärjestelmä Latinalaisessa Amerikassa perustui pitkälti seksuaaliseen kontrolliin. Sukupuoli ja ”rotu” määrittivät sosiaalisen luokan ja aseman yhteiskunnassa. Valkoiset, eurooppalaista alkuperää olevat miehet asettivat itsensä hierarkian korkeimpaan luokkaan. Alimpaan kastiin luettiin ryhmät, joilla oli afrikkalaista tai alkuperäiskansojen perimää. Eurooppalaisten ja Amerikan alkuperaiskansojen tai afrikkalaisten jälkeläiset luokiteltiin mestitseiksi. He liikkuivat sosiaalisessa luokassa vapaammin ala- ja yläkastien välillä.
Miehille suotiin seksuaalinen vapaus perimätaustasta huolimatta. Naisten seksuaalinen käyttäytyminen taas määritti koko yhteisön maineen, ja siksi sen kontrollointi oli välttämätöntä. Valkoisen, yläluokkaisen naisen tuli olla puhdas ja siveä. Afroamerikkalaiseen ja alkuperäisväestöön kuuluvat naiset olivat siirtomaaherrojen mielestä luonnostaan villejä ja vietteleviä, jonka vuoksi miesten syrjähypyt (usein väkivalloin pakotetut) näiden naisten kanssa nähtiin oikeutettuina.
Vaikka väestö lisääntyi tällaisten seksuaalisten suhteiden kautta, vaimoksi kelpuutettiin vain valkoiseksi luokiteltu nainen. Silti mestitsi-jälkeläiset saivat joitakin vapauksia, joten myös alaluokkiin kuuluvat naiset saattoivat hakea parempaa asemaa omille lapsilleen suhteilla yläluokkaisten miesten kanssa.
Hääjuhla Kolumbiassa. Kuva: Juan Pablo Rodriguez / Unspash (CC0)
Kansallisvaltioiden muotoutuessa 1800-luvulla rodullisen hierarkian lainomaisuus purettiin hitaasti. Mestitsi-identiteetistä tuli kansallinen normi, johon alkuperäisryhmien ja afroamerikkalaisten odotettiin ajan myötä integroituvan. Yhteisen kansallisidentiteetin tähden toivottiin, että kaikki tunnistaisivat itsensä mestitseiksi.
Siirtomaavallan purkamisen jälkeen miehet pystyivät ansaitsemaan arvostusta myös työnteolla, eikä kunnia ollut enää pelkästään perittyä. Silti naiseen liitetty kunnia on edelleen sidoksissa hänen seksuaalisuuteensa, eikä ajatus mustaksi rodullistetuista naisista hyperseksuaalisina ja kevytkenkäisinä ole juurikaan muuttunut.
Ristiriitaisuus haluttuna olemisen ja ylemmän luokan kauneusihanteiden tavoittelemisen välillä painaa myös Kauneussalongin Karenin mieltä:
”Tiedän olevani kaunis, tai ainakin haluttava, näen, miten miehet katsovat minua, miten he himoitsevat minua, mutta tiedän myös, että jos minulla olisi afro, samat miehet, jotka ylpeilevät minulla kuin milläkin arpajaisvoitolla, häpeäisivät minua. Se minua ei niin haittaa, kun he kutsuvat minua intiaaniksi. Olihan Pocahontaskin intiaani, ja hän oli kuitenkin kaunis, pääsi jopa Disneyn elokuvaan.”
Vaikka Amerikan alkuperäiskansojen edustajat ja afroamerikkalaiset ovat jakaneet alimman sijan siirtomaa-ajan hierarkiassa, heille on historian saatossa annettu eriarvoinen asema. Kolonialistisen hallinnon aikana kummatkin tekivät pakkotyötä. Silti alkuperäiskansaan kuuluvat yhteisöt saivat hallita heille määrättyjä maita.
Koulutuksesta on tullut suosittu tapa kiivetä sosiaalisessa luokkajärjestelmässä. Esimerkiksi aiemmin “intiaaniksi” luokiteltu voi saada koulutuksen kautta mestitsin aseman. Sama joustavuus sallitaan myös mustille. Tämä myös tarkoittaa että “intiaanisuuteen” tai “mustuuteen” liitetyt piirteet häivytetään vaihtamalla vaatteita ja puhekieltä, joiden ei koeta sopivan kouluun.
Yleneminen sosiaalisessa luokassa yhdistetään “vaalentamiseen” (blanqueamiento), eli tiettyjen yläluokkaisten piirteiden omaksumiseen: esimerkiksi suoriin tai vaaleisiin hiuksiin. Vaalentamisen vuoksi Latinalaisessa Amerikassa vaalea tai valkoiseksi rodullistettu henkilö voi olla erittäin suosittu aviokumppani.
Escobarin novellissa rodun joustavuus tulee osuvasti esille siinä, kuinka päähenkilö näkee itsensä. Vielä tänäkin päivänä tietyt rodullistetut piirteet, kuten afrohiukset, liitetään koulutuksen puutteeseen, köyhyyteen ja kansalaisuuden ulkopuolella olemiseen.
”Ettäkö minä musta? Ehei. Korkeintaan äitini, jolle itsekseni naureskelin, kun hän selitti olevansa ”kanelinruskea”, vaikka hänen ihonsa on musta kuin piki. Mutta minä olen aivan erivärinen, minä todella olen kutakuinkin kanelinruskea, mustinta minussa on varmaankin tämä omapäinen ja jäyhä tukka. Televisiossa puhutaan aina kiiltävistä, silkinpehmeistä hiuksista; mustat hiukset ovat kaikkea muuta. Äiti opetti minulle jo kun olin vasta pikkutyttö, että afro on El Pozónin kaltaisissa slummeissa asuville ihmisille – sellaisille jotka asuvat jätteiden ja kuralätäköiden seassa, joilla ei ole työtä, ei papereita eikä kunnollista taloa.”
Kuva: Rawpixel / Unsplah (CC0)
Mistä on kaunis latina tehty?
Sofía Vergara. Kuva: Yahoo News / Flickr (CC BY 2.0)
Wade huomauttaa, ettei latina-naisten kauneusleikkausten ja ylikorostuneen laittautumisen takana ole kuitenkaan pyrkimys näyttää “länsimaalaiselta”. Modernisaatioprojektin myötä myös Latinalaisessa Amerikassa syntyi uusi, paikallinen käsitys kauneuden estetiikasta.
Latina-kauneusihanne on osa uutta 1900-luvulla syntynyttä kansallisidentiteettiä, jonka avulla halutaan erottua siirtomaa-ajan kauneuskäsityksestä. Liian ohuet huulet, liian vaalea iho tai liiallinen laihuus eivät ole enää muotia. Sen sijaan leteillä jatketut hiuslisäkkeet, oikeanlaiset kurvit tai kirurgin veitsen alla huolletut täyteläiset huulet ovat merkki paitsi oman latina-identiteetin vaalimisesta, myös varakkuudesta ja menestyksestä. Kansainvälisesti ihailtuja latina-kaunottaria ovat esimerkiksi Jennifer Lopez, Shakira, Salma Hayek ja Sofía Vergara.
Kauneussalongin Karenin on pienestä pitäen annettu ymmärtää, että kaunis ja huoliteltu ulkonäkö on hänen suurin pääomansa. Ulkomuotonsa tähden hän saa osakseen paljon ihailua, ja lopulta myös työpaikan luksus-salongissa. Kuitenkin yläluokkainen asiakas onnistuu muistuttamaan Karenia tämän todellista paikasta yhteiskunnassa osoittamalla hänen rodullistettuja piirteitään:
”Olen katsellut sinua nyt jo useamman kerran. Olet sellaisella villillä tavalla kaunis, kuin lannevaatteeseen pukeutunut pieni intiaanityttö, hän sanoi ennen kuin päästi taas lapsellisen kimakan naurahduksen. – Vaikka tuo suora tukka ei ole aito, eihän?”
Kun eräänä sateisena päivänä Karenin luonnostaan kihara tukka ei pysykään suorana, hän saa hysteerisen itkukohtauksen. Kauneudesta tulee Karenille pakkomielle, sillä hän ei usko omistavansa mitään muuta arvokasta kuin ulkonäkönsä. Jatkuva miesten ihailu johtaa lopulta väkivaltaiseen hyväksikäyttöön, josta Karen syyttää itseään ja liian viehättävää ulkonäköään. Epätoivoinen ja rahaton Karen näkee ainoana vaihtoehtona itsensä myymisen. Karenin kauneus koituukin kiroukseksi.
Naisten vuoro
Kauneussalonki on naisten yksityinen tila, jonne naiset kaikista sosiaalisista luokista kokoontuvat. Vaikka naiset elävät rinnakkaisissa todellisuuksissa, heitä yhdistävät samat odotukset kauneuden ja miesten miellyttämisen suhteen. Asiakkaidensa tarinoiden kautta Karen ymmärtää, että yläluokan naiset kärsivät hekin sorretusta asemastaan suhteessa miehiin. Yksi pelkää tulevansa jätetyksi miehensä nuoren rakastajattaren tähden. Toinen on huolissaan kehonsa ikääntymisen vaikutuksista työelämässä menestymiseen.
Miehille kauneussalonki näyttäytyy naisten “juonittelupaikkana”, jolle väheksyvästi naureskellaan.
Aiemmin journalistina työskennellyt Escobar päätti vaihtaa genreä ja kokeilla siipiään viihdekirjailijana. Helsingin Sanomien haastattelussa vahvoista mielipiteistään tunnettu feministi kertoo, että machokulttuurin, luokkayhteiskunnan sekä Kolumbian valtion ja huumekartellien harjoittaman korruption kritiikkiin chicklit oli ainoa vaihtoehto. ”Naisten viihdekirjallisuus ei ole merkittävää miesten mielestä.”
Miesten väheksynnästä huolimatta Kauneussalongin menestys on merkittävää. Escobar on teoksellaan tavoittanut miljoonayleisön. Sen joukossa on Karenin kaltaisia naisia, jotka kirjan ansioista jaksavat unelmoida naisten vuorosta kulkea kadulla ilman pelkoa, naisten vuorosta ansaita rahaa, naisten vuorosta päättää, naisten vuorosta tehdä kaikkea muuta kuin miellyttää miestä.
Heikkojen aseet
Antropologi James Scott on tutkinut hiljaista tapaa vastustaa ja kritisoida yhteiskunnassa vallalla olevaa järjestelmää. Niin kutsutut heikkojen aseet ovat juuri sellaisia mitä Escobar käyttää – kuten chicklit. Huolimatta omasta kuutosluokan asemastaan kirjailija halusi tavoittaa ne naiset, joita rasismi, köyhyys ja väkivalta eniten koskettavat.
Kauneussalongissa tapahtuu myös luokkia rikkovaa naisten välistä solidaarisuutta, joskin ristiriitaista sellaista. Yksi Karenin ihailijoista on salongin asiakas Claire. Kun hyväuskoinen Karen joutuu hankaluuksiin kovassa kaupunkiympäristössä, Claire yhdessä ystävättärensä Lucian kanssa ottaa tehtäväkseen leikkiä hyviä haltijattaria ja auttaa köyhää Karenia. Karenin avustaminen antaa väliaikaisen suunnan yläluokkaiseen elämään kyllästyneille naisille. Kun Karen ei sitten käyttäydykään nöyrän uhrin kaltaisesti, Claire pohtii, oliko Karenista huolehtiminen järkevää.
”Ehkä suhtauduin häneen tietyllä tapaa alentuvasti, säälin häntä tai tunsin syyllisyyttä, jota monet meistä parempiosaisista tuntevat. Ei hän ollut muuta kuin minun näennäisen paremmuuteni uhri. Minua oli hivellyt olla vaatimattomalta ja varautuneelta vaikuttaneen maalaiskaunottaren uskottu.”
Laura González, Señorita Colombia 2017. Kuva: Policia Nacional de los colombianos / Flickr (CC BY-SA 2.0)
Clairen tapaa auttaa voidaan verrata teollistuneissa maissa yleiseen tapaan suhtautua kehittyvien maiden asukkaisiin. Köyhyydestä kärsivät naiset ja lapset nähdään helposti hyväntekeväisyyden kohteina. Silti tällaiset pelastusoperaatiot harvoin tähtäävät valtasuhteiden muuttamiseen. Clairekaan ei kyseenalaista etuoikeuksiaan, mutta näkee yksittäisen tytön auttamisen synninpäästönä. Kun Karen paljastuukin vähemmän viattomaksi, kuin mitä naiset alunperin kuvittelivat, tulee hänestä Clairen ja Lucian mielissä juonitteleva, itsekäs ja manipuloiva nainen. Hyväntekijät tuntevat itsensä huijatuksi. Tämä paljastaa hyväntekijän ja avustettavan väliset irvokkaat valtasuhteet.
Peter Wade on silti toiveikas puhuessaan Kolumbian yhteiskuntaluokkien välisestä solidaarisuudesta naisten keskuudessa. Viime vuosikymmenien aikana Amerikan alkuperäiskansoja ja afroamerikkalaisia vähemmistöjä edustavat naisliikkeet ovat liittoutuneet taistelemaan naisten tasa-arvon puolesta. Silti juuret ja arvet luokkajärjestelmässä ovat niin syvässä, että yhteisymmärryksen saavuttaminen on haastavaa. “Olen todistanut järjestöjen tapaamisia, joissa erimielisyyksiä voi syntyä jo siitä kuka keittää kahvit”, sanoo Wade. Kukaan ei halua olla alimmassa luokassa.
Muutoksen tuulet
Latinalaisessa Amerikassa naisiin kohdistuvat kauneusihanteet juontavat juurensa siirtomaa-ajan istuttamasta hierarkiasta sukupuolten ja luokkien välille. Eurooppalaisiksi mielletyt piirteet olivat pitkään merkki paremmasta, yläluokkaisesta asemasta. Vaikka siirtomaahallinnon jälkeisellä ajalla kansallisvaltioiden synty ja modernin latino-identiteetin luominen ovat häivyttäneet rodullistettua luokkajakoa, naiset kokevat silti suurta painetta näyttää ja käyttäytyä tietyn mallin mukaisesti. Patriarkaalisessa kulttuurissa tämän mallin määrää mies.
Muutosta on kuitenkin ilmassa. Kauneussalongin menestys on merkki siitä, että luokkien ja sukupuolten epätasa-arvoon puuttuville teoksille on kysyntää.
Viihdekirjallisuus, sosiaalinen media tai vaikkapa itse kauneussalonki ovat hyviä paikkoja aloittaa kapina rodullistettuja kauneuskäsityksiä vastaan. Tärkeintä on löytää alusta, joka saavuttaa ja sisällyttää kaikki ne naiset joita vallalla olevat kovat kauneuskäsitykset vahingoittavat.
Toimitus
- Podcast-lukija: Milla Heikkinen
- Verkkotaitto: Noora Viitala
Lukemista
- AntroBlogi: Mistä on kauniit somalinaiset tehty?
- AntroBlogi: Korealainen feminismi vastustaa normeja
- AntroBlogi: Kauneus on katsojan silmässä
- Ginetta E.B. Candelari, 2007. Black behind the Ears: Dominican Racial Identity from Museums to Beauty Shops.
- Marisol De la Cadena, 2000. Indigenous Mestizos.
- Melba Escobar, 2018. Kauneussalonki – manikyyrejä, mutanaamioita & murhia.
- Helsingin Sanomat: Kolumbiassa yhteiskuntaluokkien 1 ja 2 naisille ainoa tie ulos on ulkonäkö – Melba Escobar kirjoitti viihdekirjan herättääkseen naisia feminismiin machokulttuurin maassa
- James C. Scott, 1985. Weapons of the weak: Everyday forms of peasant resistance.
- Peter Wade, 2009. Race and Sex in Latin America.
