Ilmastonmuutoksen myötä laajoja tuhoja aiheuttavista metsäpaloista on tullut maailmanlaajuinen ongelma. Indonesian Keski-Kalimantanilla ne ovat aiheuttaneet toistuvan ympäristökriisin, joka näkyy paikallisten arjessa ja kyvyssä suunnitella tulevaisuuttaan.
Vuosi 2019 herätti ihmiset kautta maailman huomaamaan, että ympäristökatastrofit voivat koskea meitä kaikkia. Laajat tulipalot Australiassa aiheuttivat huolta ja pelkoa. Brasilian tulipalot nostivat esiin kysymyksen siitä, kuinka isoja alueita sademetsää voi tuhoutua, ja mistä tulipalot saavat alkunsa.
Indonesian tulipalot jäivät mediassa vähemmälle huomiolle, mutta myös siellä tulipalot hävittivät metsää laajoilta alueilta: arviolta yli miljoona hehtaaria paloi savuna ilmaan. Itse asiassa vuonna 2015 paloi vielä enemmän metsää, kun noin 2,6 miljoonaa hehtaaria tuhoutui palojen myötä.
Lokakuussa 2019 matkustin etnografisen tutkimukseni puitteissa Keski-Kalimantanille, Indonesiaan, jossa olen käynyt eripituisilla antropologisilla kenttätyömatkoilla vuodesta 2012 lähtien. Tämä matka poikkesi aiemmista, koska alue oli kärsinyt tulipaloista heinäkuusta lähtien.
Saapuessani suuren Kahayan-joen varrella sijaitsevaan kylään, jota tutkin, ilma oli sakeana savusta. Sen haistoi jo alueen pääkaupungissa, mutta se tuntui pahemmalta kylään päästyäni. Aamuisin päätä särki, ja silmät ja nenä vuotivat. Maastopaloista johtuva savu vaikutti kaikkien alueella asuvien terveyteen. Mediassa näkyvät metsäpalokriisit unohtuvat nopeasti. Ihmiset, jotka altistuvat niiden vaikutuksille tai joutuvat kokemaan ympäristötuhoja kotiseudullaan, voivat kuitenkin kokea muutoksen arkipäiväisessä elämässään vielä pitkään.
Ympäristökatastrofien antropologiaa
Indonesian metsäpalot on usein yhdistetty viljelijöiden yrityksiin raivata maata öljypalmulle tai muulle viljelylle. Indonesiassa on toisinaan myös syytetty kaskiriisin viljelijöitä tulipaloista, sillä menetelmä perustuu riisinviljelysmaan raivaamiseen tulen avulla. Kalimantanilla maaseudun asukkaita on viety jopa oikeuteen, jossa he periaatteessa voivat saada vankeustuomion kaskiviljelystä syytettynä. Toisaalta on huomattu, että palot laajenivat yritysten omistamilla tai metsitykseen merkityillä plantaasialueilla, joten palojen taustalla vaikuttavatkin yritykset.
Monet tutkijat ja toimittajat ovat keskustelleet palojen syttymisen poliittisista tai ekologisista syistä. Antropologinen näkökulma tulipaloihin ja ympäristömuutokseen on tärkeä siksi, että se kiinnittää huomiota laajoihin kysymyksiin ihmisen ja luonnon välisestä historiallisesta suhteesta tietyssä paikassa. Se voi samalla tutkia arkipäivän käytäntöihin liittyviä kosmologisia merkityksiä ja ottaa huomioon valtasuhteet ja politiikan.
Ympäristökatastrofien tutkimus ei sinällään ole uutta yhteiskuntatieteissä, mutta usein niissä on keskitytty lähinnä makrotason politiikan merkitykseen ympäristökatastrofien synnyssä ja korjaamisyrityksissä. Tällöin ymmärrys siitä, miten tulipaloalueilla asuvat ihmiset kokevat palot, voi jäädä ohueksi. Sama koskee kysymyksiä siitä, miten tuli on liittynyt ihmisten elämään laajemmin, tai miten valtakysymykset näkyvät tulipalojen syttymisessä ja taltuttamisyrityksessä myös paikallistasolla.
Antropologia on tieteenala, jossa tutkimusta on perinteisesti tehty tietyssä kontekstissa tai maisemassa osallistuvan havainnoinnin kautta. Tutkimuksen menetelmällinen puoli on aiemmin tarkoittanut myös sitä, että antropologit ovat eläneet kuukausia tai vuosia tutkimusympäristöissä, joissa luonnonolosuhteet vaikuttavat suuresti ihmisten elämään ja toimintaan. Luonto-ihmissuhdetta käsittelevä tutkimus on siis tavallaan ollut sisäänrakennettuna tieteenalan perinteessä ja sukulaisuutta, sosiaalisuutta ja taloutta koskevassa tutkimuksessa.
Antropologisessa tutkimuksessa ympäristökatastrofit ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Viime vuosikymmeninä monet antropologit ovat heränneet huomaamaan, että ympäristö muuttuu kiihtyvällä vauhdilla johtuen ilmastonmuutoksesta, luonnonvarojen kasvavasta hyödyntämisestä tai vaikkapa rakennusprojekteista – kuten totean yhdessä Eeva Berglundin ja Timo Kallisen kanssa kirjoittamani Dwelling in political landscapes -kirjan johdannossa.
Ääri-ilmiöt, kuten hallitsemattomat ja laajat tulipalot tai tulvat, nouseva merenpinta ja sulavat jäätiköt muuttavat ympäristöä perustavanlaatuisesti. Antropologi Kirsten Hastrup onkin puhunut rajalla tai veitsenterällä olemisen antropologiasta. Antropologit kysyvät yhä enenevässä määrin, mikä on ihmisen ja luonnon välinen suhde, mitä on sosiaalisuus, ja miten ne kietoutuvat yhteen esimerkiksi monilajisuustutkimuksessa tai erityyppisiin ontologisiin maailmankuviin liittyvissä keskusteluissa.
Toistuvat metsäpalot ja perustavanlaatuisesti muuttuva maisema
Kävelin Kahayan-joen varrella keski-kalimantanilaisessa dajakkikylässä lokakuussa 2019. Dajakkiperhe kutsui minut puutalonsa terassille istumaan. Perheenjäsenet kertoivat yhteen ääneen tulipaloista. Minulle valkeni nopeasti, että tulipalot kylässä olivat olleet miltei yhtä pahat kuin vain neljä vuotta aiemmin. Keski-ikäinen mies kertoi menettäneensä kaikki vuoden 2015 tulipalon jälkeen istuttamansa puut. Itku silmässä hän sanoi olevansa olevansa tapahtuneesta niin pahoillaan, että ei pysty käymään paikan päällä ollenkaan.
Olin käynyt kylässä myös vuonna 2016, melkein puoli vuotta suurten tulipalojen jälkeen. Tuolloin noin 40 prosenttia kyläläisten monimuotoisista kumi- ja hedelmäpuutarhoista tai metsistä oli palanut. Sillä kertaa ihmiset olivat vielä toiveikkaita ja ajattelivat, että haluavat istuttaa nopeakasvuista puuta.
Kävellessäni kylässä vuonna 2019 kuulin vastaavia tarinoita yhä uudestaan. Ihmiset istuivat terasseillaan, kotona tai tien laidalla. He eivät tienneet mitä tehdä. He kysyivät minulta neuvoja. Käytin välillä hengityssuojainta, koska savua oli edelleen paljon. Jotkut kävivät heittämässä riisinsiemeniä palaneelle turvemaalle, mutta epäilivät ettei se kasvaisi kovin hyvin. Ei kannattanut nähdä vaivaa sen enempää. Paikalliset olivat kärsineet pahoista savuista jo useamman kuukauden. Jotkut olivat viettäneet ainakin kuukauden vahtien savun ja tulipalojen ympäröimiä puutarhojaan, jotta ne eivät palaisi.
Vielä alle kymmenen vuotta sitten istutetut kumipuut tai nopeakasvuiset puulajit korvasivat vuonna 2015 palaneita puutarhoja. Kyläläiset kutsuivat näitäkin puutarhoiksi, vaikka ne erosivat yksilajisuudellaan asuinpaikkojen lähellä olevista vanhoista puutarhoista, joissa kasvoi hedelmäpuita, kumipuita, rottinkia, bambua ja muita lajeja, niin että ne pysyivät suhteellisen kosteina ja siten harvoin paloivat.
Monet menettivät uudet puutarhansa, koska laajat tulipalot levisivät nyt rajusti aiemmin kuin kukaan olisi uskonut. ‘Sydäntä särkee’, minulle kerrottiin. Kyläläiset olivat laskeneet, että neljän tai viiden vuoden välein tulipalot syttyvät uudestaan – joten kannattaako mitään tehdäkään? Toiset sanoivat, että luovuttaa ei saa.Ympäristönmuutos, sademetsien häviäminen, luontaisten eläinlajien katoaminen ja uusien lajien ilmaantuminen aiheuttavat valtavia muutoksia eri yhteisöissä. Tulipalot, jotka ovat mittakaavaltaan suuria ja hallitsemattomia, voivat johtaa pysyviin yhteisöjen toimeentulon ja elämäntavan muutoksiin. Näin käy vaikkapa silloin, kun palaneet suosademetsät korvataan öljypalmulla tai uusilla nopeakasvuisilla puulajeilla tai viljelykasveilla. Tällöin koko maisema ja ihminen sen osana muodostavat hyvin toisenlaisen kokonaisuuden.
Antropologi Anna Tsing on puhunut tutkimuksessaan monilajisuudesta. Ihmiset ja vaikkapa sienet tai tietyt eläimet muodostavat yhdessä sosiaalisten suhteiden verkostoja, jotka muuttuvat ympäristön muuttuessa. Jos metsät tuhoutuvat tulipalossa, sienet voivat hävitä, mutta prosessi avaa paikan uusille sosiaalisille verkostoille ja lajeille.
On kuitenkin ihmisten elämäntapojen kannalta aivan eri asia viljellä nopeakasvuista akaasiapuuta ja myydä se kaikki kerralla välittäjän kautta tehtaalle kuin kerätä monimuotoisesta metsästä sen tuotteita ja metsästää siellä. Toiset yhdistelevät erilaisia toimeentulon muotoja, joskus pakon edessä. Kuitenkin ihmisten kyky nähdä kokonaisuuksia ja ymmärtää toimintansa (ympäristö)rajat tuntuu tulevan usein vastaan.
Kenttätyöni aikana monet dajakit pohtivat ääneen, mitä heidän kannattaisi kasvattaa turvemaille. Jotkut piirsivät vihkooni erilaisia turvemaan mahdollisia kosteuttamisjärjestelmiä – kannattaisiko se tehdä näin, kun asiantuntijatkaan eivät näytä tietävän, ja heidän kokeilunsa epäonnistuvat? Tuntui vaikealta, että ihmiset toivoivat minulta ratkaisuja ja neuvoja. Heidän kapasiteettinsa kuvitella tulevaa näytti kärsineen pahan kolauksen. Ihmiset halusivat varmistaa muilta mitä pitäisi tehdä. Tulipalojen kaltaisilla luonnonkatastrofeilla on suuri vaikutus siihen, miten ihmiset kuvittelevat tulevaisuutensa ja minkälaisia suunnitelmia he tekevät.
Tulipalojen ajalliset, sosiaaliset ja yhteiskunnalliset ulottuvuudet
Ympäristönmuutos liittyy usein siihen, että rahatalouden uskotaan tuovan parempaa toimeentuloa. Valtiot haluavat muuttaa suosademetsää viljelymaaksi, ja yritykset tai valtion ja kehitysprojektien ennallistamishankkeet metsittää turvemaita puuplantaaseilla. Monissa ratkaisumalleissa pyritään tuottamaan taloudellisesti arvokasta maisemaa, josta paikalliset ihmiset, valtio tai yritykset saisivat rahaa.
Kenttäkylässäni nämä hankkeet, joita antropologi Tania Murray Lin kutsuu ”parantamisyrityksiksi”, ovat johtaneet päinvastaiseen. Metsät on kaadettu, suosademetsäalueet kuivatettu ja kanavoitu, ja nyt tulipalot piinaavat vuodesta toiseen. Huonosti suunnitellut metsittämisyritykset saattavat johtaa siihen, että uudet puulajit sopivat heikosti kyseiseen maaperään ja alueelle.
Tässä kylässä puut paloivat ennen kuin niitä ehdittiin korjata ja ennen kuin nuorista kumipuista ehdittiin valuttaa kumia. Huomattiin, että uudet nopeakasvuiset puulajit kuolevat tulipalossa saman tien, kun taas kumipuilla voi olla mahdollisuus selvitä pienistä paloista. Mitä seuraavaksi? Kun puut tuntuvat joka tapauksessa palavan, niiden kasvattamiseen tai istuttamiseen ei riitä hirveästi energiaa; se ei ole ihmisille enää niin arvokasta toimintaa, kuten antropologi David Graeber ehkä sanoisi. Toisaalta palaneille maille meneminen voi tuntua emotionaalisesti ylivoimaiselta: suru menetetystä on niin iso. Tämä voi johtaa myös maan myymiseen.
Antropologisen tutkimuksen kautta voidaan tarkastella monimutkaisia pitkän aikavälin prosesseja, jotka johtavat tulipalojen kaltaisiin ympäristökatastrofeihin. Katsomalla luontosuhdetta sekä ihmisten että ihmisten ja luonnon välisen vuorovaikutuksen tai verkostoitumisen näkökulmasta, löydetään uudenlaisia yhteyksiä ja kokonaisuuksia.
Tällöin on ehkä helpompi ymmärtää, että suosademetsäalueen kuivattaminen kanavilla ja muuttaminen viljelymaaksi, tai sinne tiettyjen lajien istuttaminen, voi trooppisilla alueilla johtaa kuivuuteen ja tulipaloihin, kun ilmastonmuutos tuo tullessaan entistä pidempiä kuivia kausia.
Vaikka puhuminen ilmastonmuutoksesta on hyvin tärkeää, on erityisesti nostettava esiin taloudellisiin, poliittisiin tai lyhyen tähtäimen intresseihin tähtäävien hankkeiden ja toimien vaikutukset. Suuret rakenteet merkitsevät. Samalla voimme ehkä ymmärtää senkin, ettei kaikkien ihmisten luontosuhde ole samanlainen, ja että pienilläkin teoilla on merkitystä.
Toimitus
- Podcast-lukija: Eemi Nordström
- Verkkotaitto: Niina Ahola
- Artikkelikuva: Sippakorn Yamkasikorn/Unsplash (CC0)
Lukemista
- David Graeber, 2001. Toward an anthropological theory of value: the false coin of our own dreams.
- Kirsten Hastrup (toim.), 2015. Anthropology and Nature
- Tania Murray Li, 2007. The Will to Improve: Governmentality, Development and Political Practice.
- Anu Lounela, Eeva Berglund ja Timo Kallinen (toim.), 2019. Dwelling in Political Landscapes: Contemporary Anthropological Perspectives.
- Anna Tsing, 2014. More than human sociality: a call for critical description. Teoksessa Anthropology and nature, toim. K. Hastrup.
- Anna Tsing, 2015. The mushroom at the end of the world: On the Possibility of Life in Capitalist Ruins.
- Reuters: Area burned in 2019 forest fires in Indonesia exceeds 2018
- NASA: Smoke Blankets Borneo
- RAN: PULP PRODUCTION, PEATLANDS, AND THE FUTURE OF FIRE RISK IN INDONESIA
- Science Mag: Wildfire researcher deported amid growing rift between Indonesian government and scientists
