Kirja-arvio: Ekstremismin määritelmää etsimässä

J.M. Bergerin kirjoittama teos Ekstremismi tarjoaa ajankohtaisen näkökulman ekstremismiä koskevaan keskusteluun ja tutkimukseen. Berger esittää oman määritelmänsä sille, mitä ekstremismi on ja kuvailee niitä olosuhteita, jotka luovat pohjaa ääriajattelulle. Kirja on tiivis johdatus aihepiiriin. Mistä vastakkainasettelu ja ääriajattelu kumpuavat?

Tutkija J.M. Bergerin teos Ekstremismi antaa tiiviin joh­da­tuk­sen ekstre­mis­miä koskevaan kes­kus­te­luun. Teos lienee sisäl­tön­sä puolesta suunnattu ensi­si­jai­ses­ti yhdys­val­ta­lai­sel­le luki­ja­kun­nal­le, sillä monet esimerkit koskevat juuri anglo-ame­rik­ka­lais­ta maailmaa. Silti sen suo­men­ta­mi­nen on ollut perus­tel­tua, sillä kirja tarjoaa ajat­te­le­mi­sen aihetta myös suo­ma­lai­sel­le lukijalle.

Berger tuo kirjansa alussa esille sen, kuinka vaikeaa ekstre­mis­min tarkka mää­rit­te­ly on. Määritelmistä tulee helposti kehä­mäi­siä. On kuin ekstre­mis­min kohdalla jokainen intui­tii­vi­ses­ti tietäisi, mistä on kyse, mutta ei kui­ten­kaan osaa mää­ri­tel­lä asiaa tarpeeksi selkeästi.

Berger itse tarjoaa ekstre­mis­mil­le sana­kir­ja­mää­ri­tel­mää, jonka mukaan “ekstre­mis­mi on uskomus, että sisä­ryh­män menes­tys­tä tai eloon­jää­mis­tä ei voida erottaa ulko­ryh­mään koh­dis­tu­van viha­mie­li­sen toiminnan tarpeesta”.

Historian siipien havinaa

Kirjan ensim­mäi­nen luku luo his­to­rial­li­sen kat­sauk­sen ekstre­mis­miin. Bergerin esi­tyk­ses­sä lähdetään liik­keel­le Rooman ja Karthagon konflik­tis­ta. Berger kertoo tunnetun esimerkin senaat­to­ri Cato van­hem­mas­ta, joka tarinan mukaan päätti jokaisen puheen­vuo­ron­sa Rooman senaa­tis­sa sanoihin Carthago delentam est (Karthago on tuhottava).

Lopulta, kolmannen puu­ni­lais­so­dan päät­teek­si, roo­ma­lai­set tuhosivat Karthagon kaupungin ja sur­ma­si­vat suuren osan sen asuk­kais­ta. Antiikista keskiajan kautta uudelle ajalle liik­ku­vien esi­merk­kien avulla Berger osoittaa, että ihmisellä on läpi historian ollut kyky ekstre­mis­ti­seen ajat­te­luun ja toi­min­taan.

Missään nimessä ekstre­mis­mi ei ole ”toisten” yksi­noi­keus tai kult­tuu­ri­nen eri­tyis­piir­re. Berger huo­maut­taa, että tällainen ajattelu voi helposti jopa johtaa ekstre­mis­miin: “jos uskoo, että vain ‘muut’ voivat tuottaa ekstre­mis­te­jä ja että oma iden­ti­teet­ti­ryh­mä ei sitä tee, voi hyvinkin olla itsekin ekstre­mis­ti”.

Näin ollen lukija saa jo kirjan alku­vai­heil­la viitteitä Bergerin kes­kei­ses­tä argu­men­tis­ta: ekstre­mis­mi ei ole vain yhden ideo­lo­gian tai kult­tuu­rin yksi­noi­keut­ta, vaan voi ilmentyä hyvin eri­lai­sis­sa his­to­rial­li­sis­sa ja kult­tuu­ri­sis­sa kon­teks­teis­sa. Ekstremismissä on kyse ihmiselle mah­dol­li­ses­ta ryh­mä­dy­na­mii­kas­ta, eikä tietystä kult­tuu­ris­ta tai ajat­te­lu­pe­rin­tees­tä.

Karthagon taistelu

Karthagon konflikti on his­to­rial­li­nen esimerkki ekstre­mis­mis­tä. Kuva: Antonio Marín Segovia (CC BY-NC-ND 2.0)

Siinä missä filosofi Hannah Arendt, johon Berger muutaman kerran viittaa, haluaa nähdä modernin ja esi­mo­der­nin aika­kau­den välillä katkoksen, Berger korostaa jat­ku­vuut­ta. Ekstremistinen ajattelu ei ole modernin aika­kau­den omi­nais­piir­re, vaan se on ollut aina rie­sa­nam­me. Hitlerin Saksa juu­ta­lais­vai­noi­neen ei siis ollut jotain aivan uuden­lais­ta, vaan luku pitkässä jat­ku­mos­sa. Tämän vuoksi Berger aloittaa aiheen tar­kas­te­lun his­to­rial­li­sel­la kat­sauk­sel­la.

Teoksen ensim­mäi­nen luku on viih­dyt­tä­vää luettavaa. Silti his­to­rial­li­set esimerkit, joita Berger käyttää, ovat toisinaan vähän kaukaa haettuja. Kenties ne saat­tai­si­vat toisinaan myös jopa tuoda tie­tyn­lais­ta punaa ammat­ti­his­to­rioit­si­jan kasvoille. Eräs toimija, jota Berger suomii yhä uudelleen, on keskiajan katolinen kirkko. Näin kirja osaltaan uudistaa tiettyjä valis­tusa­jal­la syn­ty­nei­tä his­to­rial­li­sia myyttejä. Eivät kaikki keskiajan paavit olleet pelkkiä kyynisiä mac­hia­vel­lis­te­ja ja val­lan­ta­voit­te­li­joi­ta.

Toisinaan Bergerin moraa­li­nen när­käs­ty­nei­syys menee täysin ohi maalin. Esimerkiksi inkvi­si­tion luon­neh­ti­mi­nen historian yhdeksi kam­mot­ta­vim­piin kuu­lu­vak­si ins­ti­tuu­tiok­si on heikosti perus­tel­tua. Todellisuudessa inkvi­si­tio oli mai­net­taan parempi. Lisäksi inkvi­si­tion myötä syntyi ajatus kuu­lus­te­lus­ta tarkkaan sää­del­ty­nä ja doku­men­toi­tu­na pro­ses­si­na. Tarkoituksena oli syyl­li­syy­den tai syyt­tö­myy­den sel­vit­tä­mi­nen ratio­naa­li­sin keinoin.

Pienet virheet ja kysee­na­lais­tet­ta­vis­sa olevat väitteet eivät kui­ten­kaan ole keskeisiä Bergerin kirjan var­si­nai­sen argu­men­tin kannalta. Bergerin kirja onkin siinä mielessä kohe­rent­ti, että vaikka monet yksi­tyis­koh­dat ovat kysee­na­lais­tet­ta­vis­sa, teoksen perus­ar­gu­ment­ti pysyy kasassa yllät­tä­vän hyvin.

Sisä- ja ulkoryhmä

Bergerin mukaan ekstre­mis­ti­nen ajattelu nojaa voi­mak­kaa­seen jaot­te­luun sisä- ja ulko­ryh­män välillä. Tällainen vas­tak­kai­na­set­te­lu on ihmisille hyvin tyy­pil­lis­tä. Ilmiö ei rajoitu vain his­to­rial­li­seen aikaan, johon Berger rajaa omat esi­merk­kin­sä.

Myös val­tiot­to­mis­sa yhteis­kun­nis­sa tehdään ero “meihin” ja “heihin”. Antropologi Claude Lévi-Straussin mukaan monille kir­joi­tuk­set­to­mil­le kansoille on tyy­pil­lis­tä kutsua oman heimon jäseniä ihmiseen viit­taa­val­la sanalla, kun taas ulko­puo­li­sia kutsutaan vähemmän imar­te­le­vil­la ilmauk­sil­la.

Ihmiskunnan his­to­rias­sa moraa­li­nen yhteisö on usein kattanut vain oman kansan, eli vain oman kansan jäseniä on kohdeltu täyden moraa­li­sen arvon omaavina ihmisinä. Esimerkiksi antiikin aikana kreik­ka­lai­set koh­te­li­vat julmemmin oman kie­liyh­tei­sön­sä ulko­puo­li­sia, ”bar­baa­re­ja”, kuin kreikkaa puhuneita. Toisaalta edelleen saatetaan tehdä ero esi­mer­kik­si suo­ma­lai­sen ja maa­han­muut­ta­jan välille.

Ekstremismi ei ole minkään yksittäisen kulttuurin erityispiirre

Arkiajattelussa ääria­jat­te­lu nähdään usein muiden kult­tuu­rien omi­nais­piir­tee­nä. Niin kut­su­tuis­sa län­si­mais­sa usein juuri mus­li­mi­maat on mielletty ekstre­mis­miin tai­pu­vai­sik­si. Vaikka Berger käsit­te­lee kir­jas­saan varsin paljon isla­mi­lais­ta ekstre­mis­miä, hän korostaa, ettei ekstre­mis­miä pidä nähdä isla­mi­lai­sen kult­tuu­rin eri­tyis­piir­tee­nä.

Opinkappaleiden ja sisällön analyysi vie ikään kuin harhaan. Juuri tämä on Bergerin kirjan eräs keskeinen sanoma. Opillisen ideo­lo­gian ana­lyy­sis­ta pitäisi siirtyä ana­ly­soi­maan niitä sosi­aa­li­sia ja psy­ko­lo­gi­sia meka­nis­me­ja, jotka johtavat ryhmien ja yksi­löi­den radi­ka­li­soi­tu­mi­seen.

Ekstremismissä on kyse uni­ver­saa­lis­ta ilmiöstä. Sen vuoksi ideo­lo­gian jul­ki­lausut­tu­jen opin­kap­pa­lei­den sijasta olisi kes­ki­tyt­tä­vä ekstre­mis­ti­sen ajattelun raken­tee­seen ja ekstre­mis­tis­ten ryhmien dyna­mii­kan ja sosi­aa­lip­sy­ko­lo­gian sel­vit­te­lyyn. Vastakkainasettelu län­si­mai­den ja mus­li­mi­mai­den välillä ei auta ymmär­tä­mään ekstre­mis­min todel­lis­ta syn­ty­lo­giik­kaa.

Esimerkiksi, vaikka viime vuo­si­kym­me­ni­nä ääri-isla­mi­lai­ses­ta ajat­te­lus­ta on län­si­mais­sa luotu orien­ta­lis­ti­nen ja toiseutta edustava mörkö, his­to­rial­li­ses­ti islam ja kris­ti­nus­ko ovat eläneet myös sulassa sovussa. Radikalismi kumpuaa tie­tyn­lai­sis­ta sosi­aa­li­his­to­rial­li­sis­ta olo­suh­teis­ta.

Fundamentalismi on lopulta hyvin ohut kerros isla­mi­lai­ses­sa ajat­te­lus­sa. Lisäksi konflik­tit Lähi-idän ja län­si­mai­den välillä voisivat olla aivan saman­lai­sia kuin nyt, vaikka islamia ei olisi ollenkaan. Tätä on pohtinut esi­mer­kik­si tutkija Graham Fuller teoksessa A World Without Islam. Tähän kirjaan Berger ei kui­ten­kaan viittaa.

Joka tapauk­ses­sa Berger osoittaa, että ekstre­mis­mi ei ole sisään­ra­ken­net­tu­na esi­mer­kik­si isla­mi­lai­seen ajat­te­luun. Bergerin ajatus on oikea, mutta sitä olisi kenties voinut vielä avata hieman lisää. Juuri tässä kohtaa his­to­rial­li­nen taus­toi­tus olisi ollut pai­kal­laan, sillä isla­mi­lai­nen fun­da­men­ta­lis­mi ja sitä kautta isla­mi­lai­nen ekstre­mis­mi ovat nyky­muo­dos­saan melko tuoreita asioita. Esimerkiksi al-Qaidan taustalla oleva wah­ha­bi­lai­suus pohjautuu erään 1700-luvulla eläneen oppineen aja­tuk­siin.

Berger ei kui­ten­kaan mainitse tätä, vaan vie isla­mi­lai­sen ekstre­mis­min historian aina kau­kai­sel­le 600-luvulle asti. Kun isla­mi­lai­sen maailman his­to­rian­kir­joi­tus alkaa oikeas­taan vasta 800-luvulta ja sitä aiemmat tapah­tu­mat ovat lähinnä peri­mä­tie­don varassa, näin kauas his­to­ri­aan sukel­ta­mi­nen tuntuu tie­to­kir­jas­sa varsin heikosti perus­tel­lul­ta.

Nykyajan haasteet

Bergerin mukaan nyky­ai­kai­nen tie­don­vä­li­tys ja sosi­aa­li­nen media voivat helpottaa ekstre­mis­tis­ten ryhmien toimintaa ja uusien jäsenten rek­ry­toin­tia. Esimerkiksi Isis kykeni sosi­aa­li­ses­sa mediassa levit­tä­mään tehok­kaas­ti omaa pro­pa­gan­daan­sa, mikä ei olisi vielä pari­kym­men­tä vuotta sitten ollut mah­dol­lis­ta. Siinä missä Osama bin Laden joutui aikoinaan tyytymään huo­no­laa­tui­siin c‑kasetteihin ja vhs-videoihin, Isis pystyi (ja pystyy edelleen) hyö­dyn­tä­mään monia sosi­aa­li­sen median kanavia.

Bergerin keskeinen teesi on, että ekstre­mis­min tut­ki­muk­ses­sa olisi kiin­ni­tet­tä­vä huomio pois usko­mus­ten sisäl­lös­tä ja kes­ki­tyt­tä­vä ryh­mä­dy­na­miik­kaan ja niihin tapoihin, joilla ääria­jat­te­lua oikeu­te­taan. Tämä ajatus on tällä hetkellä erittäin ajan­koh­tai­nen. Jos ekstre­mis­mi nähdään toisten kult­tuu­ri­se­na eri­tyis­piir­tee­nä, on kylvetty perusta tuleville vas­tak­kai­na­set­te­lul­le.

Bergerin teoksen suomeksi jul­kais­sut kus­tan­ta­mo Terra Cognita tekee erittäin tärkeää työtä suo­ma­lai­sen kult­tuu­rin ja sivis­tyk­sen eteen suo­men­ta­mal­la tie­to­kir­jo­ja, jotka mah­dol­li­ses­ti muuten jäisivät kokonaan suo­men­kie­li­sen kes­kus­te­lun ulko­puo­lel­le. Lisäksi ilman suomeksi jul­kais­ta­via tie­to­kir­jo­ja suomen kielen ilmai­su­voi­ma tietyiltä osin hei­ken­tyi­si.

Pienen kus­tan­ta­mon rajal­li­set resurssit kuitenkin näkyvät, sillä kirjaa lukiessa silmiin osui muutama kir­joi­tus­vir­he sekä myös muutama kie­lel­li­ses­ti turhan vai­kea­sel­koi­nen kohta. Pääosin teksti on kuitenkin luettavaa ja sujuvaa.

Vastakkainasettelun ansa

Kirjan parasta antia on Bergerin pää­ar­gu­ment­ti, jonka mukaan ekstre­mis­tis­ten liik­kei­den ideo­lo­gioi­den sisäl­tö­jen tar­kas­te­lus­ta on siir­ryt­tä­vä liik­kei­den toi­min­ta­me­ka­nis­mien tar­kas­te­luun. Ekstremismi ei ole tietyn ideo­lo­gian yksi­noi­keus.

Arkinen esimerkki koskee sitä, miten ääri-isla­mi­lai­nen ja äärioi­keis­to­lai­nen ideologia tukevat toisiaan, minkä myös Berger tuo esille. Ylipäänsä eri­lais­ten konflik­tien kohdalla vas­tak­kai­na­set­te­lun noi­dan­ke­hä on usein helposti havait­ta­vis­sa. 

Toisaalta joskus vas­tak­kai­na­set­te­lun todel­li­suus saattaa peittyä historian hämärään. Cato vanhemman sanat jäivät elämään, mutta Karthagon senaa­tis­sa mah­dol­li­ses­ti pidetyt tuli­ki­ven­kat­kui­set puheet ovat unoh­tu­neet.

Ajankohtaisempi ja erityisen kuvaava esimerkki vas­tak­kai­na­set­te­lus­ta on Suomessa käyty kes­kus­te­lu Isis-vangeista ja heidän kotiut­ta­mi­ses­taan. Kirjan perus­teel­la voisi esittää, että mitä pidempään ihmisiä pidetään van­ki­lei­reil­lä epäin­hi­mil­li­sis­sä oloissa, sitä enemmän heillä saattaa olla ham­paan­ko­los­sa. Siksi suo­ma­lai­set Isis-vangit olisi ollut syytä kotiuttaa mah­dol­li­sim­man pian, ja ohjata heidät tar­vit­se­mien­sa sosi­aa­li­pal­ve­lu­jen piiriin.

Ongelmana on juuri vas­tak­kai­na­set­te­lu. Juuttuminen vas­tak­kai­na­set­te­luun sisä- ja ulko­ryh­män välillä voi olla tuhoisaa. Samaan aikaan vas­tak­kai­na­set­te­lus­sa on kuitenkin jotain lähes uni­ver­saa­lia. Se ei myöskään läheskään aina johda suo­ra­nai­seen väki­val­taan. 

Kenties ant­ro­po­lo­gi­nen tutkimus, joka toisinaan luo valoa vie­rai­siin tapoihin ja usko­muk­siin, voi omalta osaltaan heikentää vas­tak­kai­na­set­te­lua ja luoda pohjaa inhi­mil­li­sem­mäl­le maa­il­mal­le.

Julkaisija: Terra Cognita. J. M. Berger, Ekstremismi. 2019. Alkuteos: Extremism. Suomentaja Kimmo Pietiläinen. ISBN 978−952−5697−98−8.

  • Podcast-lukija: Petra Niskanen
  • Verkkotaitto: Sara Kettunen
  • Artikkelikuva: Pixabay (CC0)
  1. Reference 1
  2. Reference 2
  3. Reference 3

Kirjoittaja

Juuso Koponen on valtiotieteiden maisteri ja antropologi, joka valmistelee väitöskirjaa huono-osaisuudesta ja kolmannen sektorin tarjoamasta ruoka-avusta. Juusoa kiinnostavia tutkimuksellisia teemoja ovat huono-osaisuus ja eriarvoisuus, yhteiskuntaluokat, hyväntekeväisyys, talouden antropologinen tutkimus, diskurssianalyysi ja ideologiakritiikki.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Suomessa on runsaasti kyliä, joita kuvaillaan kuoleviksi. Niistä näyttävät kadonneet sekä asukkaat että perinteiset maaseutuelinkeinot. Moni lomamatkalainen painaa näiden kylien kohdalla mieluusti kaasua, sillä niiden ei oleteta tarjoavan kauniita maisemia saati muita elämyksiä. Kylään pysähtyvä ja sitä läheltä tarkasteleva etnografi tietää kuitenkin paremmin! Hänelle juttelevat kylän savupiiputkin. 

Alkoholismi on kansansairaus, jonka julkinen keskustelu pyörii rajoitusten ympärillä sen sijaan, että puhuttaisiin tunteista tai ihmisistä sairauden takana. Toimittaja Johanna Pohjolan tietokirja ‘Isä pullossa – Matka alkoholistin mieleen ja maailmaan’ pureutuu alkoholismin inhimilliseen puoleen. Haastattelussa hän kertoo sukelluksestaan alkoholiriippuvuuden maailmaan.

George Floydin murha nosti Yhdysvalloissa esille afroamerikkalaiseen väestöön kohdistuvan poliisiväkivallan ja rakenteellisen rasismin. Kun Floydin murhavideota ja livelähetyksiä sen kirvoittamista mielenosoituksista tarkastellaan rinnakkain, ne avaavat näkymän amerikkalaista yhteiskuntaa läpäiseviin ristiriitoihin. Vastakkain asettuvat valkoisen ylivallan perinne ja rodullistettujen amerikkalaisten vastarinnan jatkumo.

Strategiakonsultti Mikko Leskelältä julkaistiin lokakuun alussa teos ‘Bisnesantropologia ja muut ihmistieteet strategiatyössä’. Nimensä mukaisesti kirja valottaa, miten yritysten strategiatyö on muuttunut, miten ihmistieteellisellä osaamisella voidaan selvittää strategiatyön vaikeimpia kysymyksiä ja miten ihmistieteellistä konsultointia käytännössä tehdään. Design-antropologi Anna Haverinen tarttuu teokseen kirja-arvostelussa.