Strategiakonsultti Mikko Leskelältä julkaistiin lokakuun alussa teos ‘Bisnesantropologia ja muut ihmistieteet strategiatyössä’. Nimensä mukaisesti kirja valottaa, miten yritysten strategiatyö on muuttunut, miten ihmistieteellisellä osaamisella voidaan selvittää strategiatyön vaikeimpia kysymyksiä ja miten ihmistieteellistä konsultointia käytännössä tehdään. Design-antropologi Anna Haverinen tarttuu teokseen kirja-arvostelussa.
Strategiakonsultti, Noren-yrityksen perustaja Mikko Leskelä on yksi Suomen suurimmista antropologian puolestapuhujista ilman, että hän on opiskellut antropologiksi. Leskelä on nimittäin valmistunut teologian maisteriksi, minkä jälkeen hän jatkoi lukemaan rahoitustieteitä. Sittemmin Leskelä on työskennellyt niin Nokialla kuin OP:llä ja useissa Suomen johtavissa palvelumuotoilun ja strategiakonsultoinnin yrityksissä.
Mielestäni Leskelän tausta on enemmän kuin sopiva kirjan kirjoittamiseen, sillä antropologeilta puuttuu usein kyky tarkastella omaa alaansa samalla objektiivisuudella kuin millä Leskelä sitä havainnoi. Lokakuussa julkaistussa teoksessaan Bisnesantropologia ja muut ihmistieteet strategiatyössä Leskelä viittaa antropologiaan osana muita ihmistieteitä sosiologian, psykologian, filosofian ja historian ohella. Kaikki edellä mainitut tieteenalat jakavat saman intohimon ymmärtää ihmistä osana ympäröivää yhteiskuntaa.
Heti alkuun sanon varoituksen sanan tästä kirja-arviosta: on vaikea olla 100 % objektiivinen, sillä tunnen kirjoittajan hyvin ja nimeni on nostettu kirjassa esiin muiden ihmistieteellisten osaajien rinnalle. Kirjaa lukiessani yritin parhaani mukaan asettautua tarkastelemaan teosta kahdesta eri näkökulmasta: miten kirja näyttäytyy antropologeille, sekä miten kirjan ottaa vastaan yritysjohtaja tai muu strategiatyötä yrityksissä tekevä. Tehtävä ei suinkaan ollut helppo, sillä Leskelä on selvästi vuodattanut kirjaansa sydänvertaan muhkean, yli 400 sivun verran.
Mitä on strategiatyö ja ihmistieteellinen strategiakonsultointi?
Aluksi on syytä avata teoksen perusteita, eli mitä strategiatyöllä ja strategiakonsultoinnilla tarkoitetaan. Strategiatyö on yritysjohdon johtamisen työkalu. Sen avulla määritellään tavat, joilla saavutetaan yrityksessä jokin haluttu tavoite, kuten kasvu, markkinoilla erottautuminen tai muutos. Strategiakonsultointi taas on konsultoinnin alan muoto, missä erilaisilla menetelmillä pyritään tuottamaan tietoa strategiatyön suunnittelun tueksi sekä joissain tapauksissa auttamaan yrityksen johtoa konkretisoimaan strategiaansa tuotetun tiedon pohjalta. Toisin sanoen strategia on suunnitelma, jonka avulla saavutetaan tietty tavoite. Strategiakonsultti, joka myös Leskelä on, tukee omalla osaamisellaan tuota prosessia.
Kirja koostuu kolmesta osiosta. Niistä ensimmäinen on nimeltään “Miksi ja miten strategiatyö muuttuu”. Se on massiivinen katsaus yritysten strategiajohtamisen historiaan ja auttaa ymmärtämään, miksi alalla on yhä käytössä tietynlaisia toimintamalleja. Osio ottaa kantaa siihen, miten maailman parhaat yhtiöt tutkivat asiakkaitaan, millaista on strategiakonsultoinnin kulttuuri, miten strategioita rakennetaan ja millaista tietoa tyypillisesti strategiatyössä käytetään. Kirjan ensimmäinen osio haukkaa leijonanosan teoksesta. Leskelä on nostanut esiin useita kansainvälisiä esimerkkejä siitä, miten ihmisten tutkimisella voidaan tehdä vaikuttavia muutoksia yritysten strategiaan, ja miten strategian avulla voidaan selkeästi parantaa kilpailukykyä ja erottautuvuutta. Osio tarjoaa myös todella kiinnostavan näkemyksen strategiatyön kulttuuriin ja kulttuuriseen käyttäytymiseen, josta Leskelä nostaa esille seuraavan näkökulman:
“– ennen kuin julistamme kuoleman perinteiselle business case [eli liiketoimintasuunnitelma] -analyysille, tarkastellaan hetki sitä, miksi se on niin mekanistista. Miten strategiasta tuli strategiaa? Tätä varten meidän tulee tarkastella sekä strategia-ammattilaisten omaa kulttuuria ja sen sisältämiä perususkomuksia että myös sitä, miten niin kutsutuissa bisneskouluissa on opetettu liiketalouden analyysia. Molemmilla on noin sadan vuoden historia, jolla on sama alkupiste.”
Voidaksemme tarjota ihmistieteellistä näkökulmaa strategiatyöhön, meidän tulee ensin ymmärtää miten strategian kulttuurinen toiminta on rakentunut. Siten pääsemme jyvälle siitä, miksi yhteisössä käytetään tietynlaista kieltä, minkälainen hierarkia siellä on ja miten ihmistieteilijä voi saada äänensä kuuluviin myös yrityksen johtoportaassa.
Ensimmäinen osio on erityisesti antropologitaustaiselle lukijalle kullanarvoinen sukellus yrityksissä joko tietoisesti tai tiedostamatta rakentuviin yhteisöihin ja kulttuureihin sekä siihen, millainen vaikutus kulttuureilla on yritysten toimintaan niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Liiketoimintajohto ei tyypillisesti ole tottunut kysymään kysymyksiä, joihin he eivät tiedä vastauksia. Siksi esimerkiksi etnografiselle työlle tyypillinen ei-tietämisen tila – eli tutkittavan ilmiön ennakkoluuloton havainnointi – saattaa olla vaikeaa hyväksyä yritysjohtamisen historiallisista käytänteistä johtuen.
Kirjan toisessa osassa, “Miten ihmistä tutkitaan strategiatyössä”, Leskelä pureutuu strategiatyön käytännön ohjeisiin. Osiossa käydään systemaattisesti lävitse ihmistieteellinen tutkimusote ja käsitellään muutamia ydinmenetelmiä. Odotin tähän osioon enemmän menetelmällistä materiaalia havainnoinnista, havaintojen dokumentoinnista sekä muotoilussa tyypillisesti käytettävistä osallistavista ja luovista tutkimusmenetelmistä, joita tiedän Leskelän käyttävän tiimissään. Leskelä on kuitenkin enemmän tekijä kuin menetelmien selittäjä. Menetelmien konkreettiseen käyttämiseen päästään kirjan viimeisessä luvussa tapausesimerkin avulla.
Menetelmien käytössä Leskelä korostaa enemmän näkökulman muutosta kuin tarkkoja menetelmävalintoja. Menetelmien kuvailu ei nimittäin yksin riitä, vaan niitä tulee osata myös käyttää osana systemaattista analyysia. Leskelä on onnistunut hyvin kiteyttämään ihmistieteisiin pohjautuvan strategisen analyysin periaatteet, eli millainen näkökulma tarvitaan ihmistieteelliseen strategiatyöhön: 1. Myönnä, että et välttämättä edes tiedä oikeaa kysymystä. 2. Kerää systemaattisesti rikasta dataa. 3. Hylkää metodirajat. 4. Ajattele datan yläpuolella, tulkitse. 5. Vältä yksinkertaistuksia, hahmota rakenteita.
Kirjan viimeisessä osiossa, joka on nimeltään “Tutkimus-case: suomalaisen asumisen ideaalit”, on bisnesalan kirjallisuudesta poikkeava osuus eli hyvin tarkka tapaustutkimus, jossa asiakas on ollut mukana tuottamassa materiaalia kuvausta varten. Leskelä käsittelee yhdessä tutkimustiiminsä kanssa Suomen Asuntomessujen alkuvuodesta 2020 tarjoamaa toimeksiantoa, jonka tavoitteena on selvittää suomalaisten asumiseen liittyviä ideaaleja.
Tällaisen tiedon jakaminen on alalla erittäin harvinaista. Yleensä kyseessä on yrityssalaisuus eli luottamuksellista tietoa, joka mahdollistaa yrityksen kilpailukyvyn ja markkina-aseman. Harva yritys on kiinnostunut jakamaan tämän tyyppistä työtä näin tarkasti edes osana markkinointia tai omaa brändityötään eli yritysmielikuvaansa kohentaakseen.
Kirjan lopusta löytyy kattava kirjallisuusluettelo sekä merkittävä menetelmällinen anti: tutkimusdokumentit, joiden avulla Asuntomessujen tutkimusprosessi on toteutettu. Liitteinä on esimerkiksi tutkimuslupalomakkeita, seikkaperäiset kyselytutkimuksen sisällöt ja tuloksena syntyneet analyysit visualisointeineen. Kehotan jokaista lukijaa taustastaan riippumatta tarkastelemaan kirjan liitteitä samaan tapaan kuin rakentajan työkalupakkia: menetelmien käyttämiseen vaaditaan lisäksi taitoa ja kykyä kysyä oikeita kysymyksiä.
Rakkaudentunnustus ihmistieteille
Vaikka Leskelän teos on selkeästi hänen rakkaudentunnustuksensa ihmistieteitä kohtaan, se on myös viiltävän analyyttinen eikä päästä ihmistieteilijöitä helpolla: ”Se, että suomalaisten yritysten johto ei ole vielä laajasti löytänyt ja hyväksynyt menetelmiämme, on ensisijaisesti oma vikamme. Todistustaakka on siksi meillä, jotka ajattelemme tekevämme syvää ihmistieteisiin pohjaavaa analyysia.”
Olen kutsunut itseäni antropologiksi pian jo 17 vuotta. Se on pitkä aika hahmottaa, millaista osaamista lähdin parikymppisenä hakemaan, ja miten tuo osaaminen on sittemmin kehittynyt väitöskirjan ja soveltavan tutkimuksen jälkeen. Suomessa antropologia on alana nykyään paljon tunnetumpi kuin ennen 2010-lukua, jolloin jouduin usein selittämään taustaani hiukan häpeillen. Nykyään, yli kymmenen vuotta myöhemmin, antropologia selkeästi herättää enemmän positiivista kiinnostusta.
Leskelä haastaa teoksessaan ihmistieteilijöitä astumaan enemmän yksityiselle sektorille, mutta haaste tulisi asettaa myös koulutusinstituutiolle. Pelkään, että Leskelän teos ei välttämättä tavoita alan professoreita, opettajia ja tutkijoita samaan tapaan kuin strategiatyössä jo työskenteleviä. Suomessa harva antropologi suuntautuu edelleenkään yksityiselle sektorille.
Tämä johtuu mielestäni sekä alan korkeakoulutuksen kulttuureista että suomalaisen yhteiskunnan ennakkoluuloista humanistista ja yhteiskuntatieteellistä osaamista kohtaan. Ensimmäisen vuoden opiskelijat omaksuvat hyvin nopeasti kulttuurin, jossa luonnontieteitä ja kauppatieteitä halveksutaan osana kapitalistista yhteiskuntaa. Tämä on valitettavan mustavalkoinen näkökulma ympäröivää yhteiskuntaa kohtaan.
Omasta osaamisesta myös usein puhutaan naureskellen, vähätellen ja joskus jopa karikatyyrejä lietsovasti sanomalla ”pitäisikö mennä oikeisiin töihin”. Ikään kuin filosofiset kysymykset ihmisyydestä ja ihmisten motivaatioista käyttäytymisen taustalla olisivat vain puuhastelua ilman selkeää konkretiaa. Tämä asenne näkyy kautta linjan jopa tutkija-asteelle asti. Kokemukseni mukaan antropologian peruskoulutuksessa tarjotaan välineet tutkia yhteisöjä ja kulttuureja monipuolisesti, mutta toisinaan eksotisoivasti. Koulutus on usein puhtaasti kouluttajiensa näköistä ja tapausesimerkit nousevat opettajien ja luennoitsijoiden omista tutkimusaiheista.
Työelämäyhteistyötä tehdään harvoin, ja se on yleensä yksittäisten aktiivisten opiskelijoiden vetämää. Onko siis ihme, että ihmistieteellistä osaamista on vaikea soveltaa akateemisen sektorin ulkopuolelle? Antropologiselle osaamiselle on kysyntää, mutta tarvitaan enemmän siltoja yksityisen, soveltavan sektorin sekä akateemisen, tieteelliseen tietoon pohjaavan koulutuksen välille.
Mitä ihmistieteilijältä sitten vaaditaan, jotta hän voisi toimia strategiatyössä? Leskelä nostaa kirjassaan esille useamman alan huippuosaajan kommentteja aiheeseen. Heistä jokaisen viesti kiteytyy tähän: oman erityisalan menetelmällisen ja teoreettisen osaamisen lisäksi täytyy kyetä tarkastelemaan liiketoimintaa, teknologiaa ja yhteiskuntaa kaikki osa-alueet huomioon ottavina eli systeemisinä kokonaisuuksina. Lisäksi vaaditaan kykyä arvioida omaa tulkintaa kriittisesti: onko tämä havaintoni totta? Missä määrin se voi olla totta? Mitä tästä puuttuu? Miksi se puuttuu?
Antropologin tärkein instrumentti on hänen mielensä: kyky havainnoida, tehdä tulkintoja ja yhdistää tietoa toisiinsa. Ihmistieteilijöillä on kykyä kyseenalaistaa ja nähdä myös systeemisiä rakenteita siellä, missä muut näkevät ehkä vain tiedostamattomia valintoja. Akateemisessa työssä tämän analyysin perusteleminen ja arvioitavaksi asettaminen on hyvin erilaista kuin soveltavassa työssä.
Soveltava tutkimus on vapaampaa, mutta vastuu työn eettisyydestä ja tutkimuksen tulosten laadun arvioinnista tuntuu usein jäävän yksittäisten tekijöiden vastuulle. Olen samalla linjalla Leskelän kanssa siitä, että tutkimuseettisistä käytännöistä ei ikinä jousteta. Kyse on haastateltavien suojelemisesta sekä alan omasta hyvästä tieteellisestä käytännöstä, jota esimerkiksi American Anthropological Association on ansiokkaasti linjannut.
Suosittelen kirjaa luonnollisesti jokaiselle yritysjohtajalle, joka on kiinnostunut pohtimaan “miksi” eikä vain “mitä” tai “kuinka paljon”. Tämän lisäksi kirja soveltuu ihmistieteilijälle, joka haluaa sanoittaa osaamistaan johtotason konsultointiin tai kehittää oman organisaationsa laadullisen ja määrällisen tutkimuksen yhdistämistä.
Aivan erityisesti suosittelen kirjaa jokaiselle akateemiselle ihmistieteilijälle, joka haluaa ymmärtää paremmin soveltavaa tutkimusta ja kouluttaa uutta ihmistieteilijöiden sukupolvea. Tulevaisuutemme tarvitsee lisää osaajia, joilla on kyky ja halu ratkaista monimutkaisia, kokonaisvaltaisia ongelmia niissä rakenteissa, jotka ylläpitävät ja tuottavat sitä todellisuutta, jossa me elämme.Lue myös kirjan arvioineen design-antropologi ja asiakasymmärrysstrategi Anna Haverisen työuraa luotaava haastattelu Ihmisymmärrystä yritysmaailmassa.Mikko Leskelä: Bisnesantropologia ja muut ihmistieteet strategiatyössä. Alma Talent, 2020.
Toimitus
- Podcast-lukija: Nelly Staff
- Verkkotaitto: Sara Kettunen
- Artikkelikuva: Mohamed Hassan/Pixabay (CC0)
Lukemista
- Risto Siilasmaa, 2018: Paranoidi Optimisti – Näin johdin Nokiaa murroksessa
- Christian Madsbjerg, 2017: Sensemaking – The Power of the Humanities in the Age of the Algorithm.
- Christian Madsbjerg & Mikkel B. Rasmussen, 2014: The Moment of Clarity – Using the Human Sciences to Solve Your Toughest Business Problems.
- Jakob Krause-Jensen, 2010: Flexible Firm – The Design of Culture at Bang & Olufsen.
- Jay Hasbrouck, 2017: Ethnographic Thinking – From Method to Mindset.
- Karen Ho, 2009: Liquidated – An Ethnography of Wall Street.
- Sarah Pink, 2012: Situating Everyday Life – Practices and Places.
