Kirkon ihanteiden ja todellisuuden välillä on kuilu

Helsingin hovioi­keus tuomitsi maa­lis­kuus­sa 2020 piispa Teemu Laajasalon sakkoihin tuot­ta­muk­sel­li­ses­ta kir­jan­pi­to­ri­kok­ses­ta yri­tys­toi­min­nas­saan. HS:n haas­tat­te­lus­sa Laajasalo katsoo monien menet­tä­neen suh­teel­li­suu­den­ta­jun­sa arvioi­des­saan hänen tuomioon joh­ta­nei­ta syntejään, ja kertoo olevansa huo­les­tu­nut val­lit­se­vas­ta kes­kus­te­lu­kult­tuu­ris­ta. Piispa toivoo itselleen armoa ja arvos­te­li­jal­leen tuomiota. 

Muutamaa päivää ennen HS:n haas­tat­te­lua Suomen Kuvalehti paljasti Laajasalon pyytäneen poliisia tutkimaan, oliko Helsingin hiip­pa­kun­ta­neu­vos­ton entinen puheen­joh­ta­ja Johanna Korhonen syyl­lis­ty­nyt vai­noa­mi­seen kri­ti­soi­des­saan piispan toimia. Korhonen on nostanut jul­ki­suu­teen epä­sel­vyyk­siä sekä Laajasalon yri­tys­toi­min­nas­sa että piis­pan­vi­ran hoidossa ja hiip­pa­kun­nan hal­lin­nos­sa. Poliisi ei nostanut syytteitä Korhosta vastaan, koska katsoi kritiikin esit­tä­mi­sen kuuluneen luot­ta­mus­toi­men hoitoon. 

Monet Helsingin hiip­pa­kun­nan konflik­tin käänteet muis­tut­ta­vat Kitgumin angli­kaa­ni­sen hiip­pa­kun­nan riitaa sodasta toi­pu­vas­sa Pohjois-Ugandassa, jossa kirk­ko­po­li­tiik­kaan viitataan acho­lin­kie­li­sel­lä ilmauk­sel­la ’any­oba­ny­oba i kanica’ — ‘hämmennys kirkossa’. Kirkolliset piirit molem­mis­sa maissa puhuvat monista saman­kal­tai­sis­ta syy­tök­sis­tä: kirkon johdon lepsusta rahan­käy­tös­tä, omien poru­koi­den suo­si­mi­ses­ta, eri­mie­lis­ten vai­en­ta­mi­ses­ta ja puo­lue­po­liit­ti­ses­ta sitoutuneisuudesta. 

Jos asiat Helsingissä menisivät kuin Kitgumissa, ‘huo­les­tu­neet lute­ri­lai­set‘ alkai­si­vat pian järjestää eril­lis­mes­su­ja. Riidan kiris­tyes­sä piispa lukit­tai­siin sakastiin, mistä hän vapau­tui­si vasta poliisin avus­tuk­sel­la. Monia vuosia, vetoo­muk­sia ja oikeus­pro­ses­se­ja myöhemmin piispa pako­tet­tai­siin virasta. Sillä välin, kun kir­kol­li­nen ja poliit­ti­nen eliitti rii­te­li­si­vät piispalle määrätyn sijaisen kel­vol­li­suu­des­ta, rivi­seu­ra­kun­ta­lai­sil­le jär­jes­tet­täi­siin kes­ki­näi­nen sovin­to­pro­ses­si. Piispantalon pihalla nähtyjen mustien jät­ti­käär­mei­den kat­sot­tai­siin todis­ta­van, että piispa on veh­keil­lyt pahojen voimien kanssa.

Helsingissä asiat tuskin menevät kuin Kitgumissa. Kuitenkin sekä Ugandassa että Suomessa ‘hämmennys kirkossa’ kertoo siitä, mitä ihmiset ajat­te­le­vat ja toivovat instituutioilta. 

Suomalaisissa istuu syvässä käsitys, että ins­ti­tuu­tiom­me ovat kor­rup­toi­tu­mat­to­mia. Ugandalaisissa istuu syvässä käsitys, että heidän ins­ti­tuu­tion­sa ovat kor­rup­toi­tu­nei­ta. Sekä Suomessa että Ugandassa seu­ra­kun­ta-aktii­veil­le on tavan­omais­ta toivoa, että kirkot erot­tau­tui­si­vat arvoil­taan muita ins­ti­tuu­tioi­ta parem­mik­si. Kirkko on kuitenkin läpeensä inhi­mil­li­nen ins­ti­tuu­tio. Sen työn­te­ki­jät käyttävät valtaa ja rahaa omia kave­rei­taan suosien, virheitä tehden ja jälkiään huonon jul­ki­suu­den pelossa peitellen. 

Ihanteen ja todel­li­suu­den välisen ris­ti­rii­dan rat­kai­se­mi­seen on kaksi vaihtoehtoa.

Sinnikkään epä­koh­tien esil­lä­pi­don kautta kirkon toivotaan muuttuvan enemmän ihanteen kal­tai­sek­si. Sinnikkään kirkon puo­lus­ta­mi­sen taas toivotaan palaut­ta­van ihanteen, jonka rik­kou­tu­mi­nen luetaan arvos­te­li­joi­den syyksi.

Pohjois-Ugandassa eniten arvo­val­taa sodan­jäl­kei­ses­sä yhteis­kun­nal­li­ses­sa kes­kus­te­lus­sa nauttivat ne kir­kol­li­set johtajat, joilla ei ole puo­lue­po­liit­ti­sia kytköksiä ja jotka eivät riitele jul­ki­ses­ti polii­tik­ko­jen tai seu­ra­kun­ta­lais­ten kanssa. Heidän toiveensa rauhasta tai parem­mas­ta kes­kus­te­lu­kult­tuu­ris­ta osuvat hedel­mäl­li­seen maaperään, kun heidän oman toi­min­tan­sa nähdään edistävän heidän jul­ki­lausut­tu­ja toi­vei­taan muille. 

Kirjoittaja

Henni Alava on kristinuskon, politiikan ja lääketieteen antropologiasta kiinnostunut post-doc-tutkija. Hänen aiempi tutkimuksensa keskittyi ugandalaisiin kirkkoihin; uuden tutkimuksen aiheena ovat Suomessa asuvien perheiden kokemukset lasten pitkittyneestä kivusta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Tehokas tapa hidastaa uusien koronavarianttien syntyä olisi lisätä rokotuskattavuutta koko maailmassa. Asiantuntijat ovatkin jo vuoden ajan rummuttaneet koronarokotteiden patenttien vapauttamisen puolesta, jotta rokotteiden hinta laskisi ja tuotanto kasvaisi. Patenttien purku edellyttäisi Maailman kauppajärjestön (WTO) päätöstä, jonka Euroopan komissio on yhdellä äänellään pysäyttänyt. Suomi ja muut pienet EU-maat voisivat halutessaan kerätä voimansa ajaakseen patenttien purkua.

Nykyisessä ”maahanmuuttokriittisessä” keskustelussa pyritään irrottautumaan rasismin käsitteestä nostamalla keskusteluun uskonto- ja kulttuurieroja “rodun” sijaan. Poliittinen oikeisto on kehittänyt uusrasistisen retoriikan, jossa turvapaikanhakijat ja maahanmuuttajat koetaan uhkaksi niin sanotulle kansalliselle yhtenäisyydelle. Ilmiöstä voidaan käyttää nimitystä ‘kulttuurifundamentalismi’, ja sen keskeisenä elementtinä näyttäytyy ksenofobia eli vieraan pelko.

Yksikielisyys ja kielten erottelu toisistaan ovat kouluissa vaikuttavan kielipolitiikan lähtökohtia. Kasvatustieteiden tohtori Tuuli From tutki etnografisessa väitöskirjassaan kysymyksiä kielipolitiikasta, tilasta ja vallasta kaksikielisissä kouluympäristöissä Suomessa ja Ruotsissa. Fromia kiinnostivat erityisesti koulujen toimintaa ohjaavan virallisen kielipolitiikan päämäärät ja miten ne heijastuvat koulujen arkisiin tiloihin.