Kirkon ihanteiden ja todellisuuden välillä on kuilu

Helsingin hovioi­keus tuomitsi maa­lis­kuus­sa 2020 piispa Teemu Laajasalon sakkoihin tuot­ta­muk­sel­li­ses­ta kir­jan­pi­to­ri­kok­ses­ta yri­tys­toi­min­nas­saan. HS:n haas­tat­te­lus­sa Laajasalo katsoo monien menet­tä­neen suh­teel­li­suu­den­ta­jun­sa arvioi­des­saan hänen tuomioon joh­ta­nei­ta syntejään, ja kertoo olevansa huo­les­tu­nut val­lit­se­vas­ta kes­kus­te­lu­kult­tuu­ris­ta. Piispa toivoo itselleen armoa ja arvos­te­li­jal­leen tuomiota. 

Muutamaa päivää ennen HS:n haas­tat­te­lua Suomen Kuvalehti paljasti Laajasalon pyytäneen poliisia tutkimaan, oliko Helsingin hiip­pa­kun­ta­neu­vos­ton entinen puheen­joh­ta­ja Johanna Korhonen syyl­lis­ty­nyt vai­noa­mi­seen kri­ti­soi­des­saan piispan toimia. Korhonen on nostanut jul­ki­suu­teen epä­sel­vyyk­siä sekä Laajasalon yri­tys­toi­min­nas­sa että piis­pan­vi­ran hoidossa ja hiip­pa­kun­nan hal­lin­nos­sa. Poliisi ei nostanut syytteitä Korhosta vastaan, koska katsoi kritiikin esit­tä­mi­sen kuuluneen luot­ta­mus­toi­men hoitoon. 

Monet Helsingin hiip­pa­kun­nan konflik­tin käänteet muis­tut­ta­vat Kitgumin angli­kaa­ni­sen hiip­pa­kun­nan riitaa sodasta toi­pu­vas­sa Pohjois-Ugandassa, jossa kirk­ko­po­li­tiik­kaan viitataan acho­lin­kie­li­sel­lä ilmauk­sel­la ’any­oba­ny­oba i kanica’ — ‘hämmennys kirkossa’. Kirkolliset piirit molem­mis­sa maissa puhuvat monista saman­kal­tai­sis­ta syy­tök­sis­tä: kirkon johdon lepsusta rahan­käy­tös­tä, omien poru­koi­den suo­si­mi­ses­ta, eri­mie­lis­ten vai­en­ta­mi­ses­ta ja puo­lue­po­liit­ti­ses­ta sitou­tu­nei­suu­des­ta. 

Jos asiat Helsingissä menisivät kuin Kitgumissa, ‘huo­les­tu­neet lute­ri­lai­set‘ alkai­si­vat pian järjestää eril­lis­mes­su­ja. Riidan kiris­tyes­sä piispa lukit­tai­siin sakastiin, mistä hän vapau­tui­si vasta poliisin avus­tuk­sel­la. Monia vuosia, vetoo­muk­sia ja oikeus­pro­ses­se­ja myöhemmin piispa pako­tet­tai­siin virasta. Sillä välin, kun kir­kol­li­nen ja poliit­ti­nen eliitti rii­te­li­si­vät piispalle määrätyn sijaisen kel­vol­li­suu­des­ta, rivi­seu­ra­kun­ta­lai­sil­le jär­jes­tet­täi­siin kes­ki­näi­nen sovin­to­pro­ses­si. Piispantalon pihalla nähtyjen mustien jät­ti­käär­mei­den kat­sot­tai­siin todis­ta­van, että piispa on veh­keil­lyt pahojen voimien kanssa.

Helsingissä asiat tuskin menevät kuin Kitgumissa. Kuitenkin sekä Ugandassa että Suomessa ‘hämmennys kirkossa’ kertoo siitä, mitä ihmiset ajat­te­le­vat ja toivovat ins­ti­tuu­tioil­ta. 

Suomalaisissa istuu syvässä käsitys, että ins­ti­tuu­tiom­me ovat kor­rup­toi­tu­mat­to­mia. Ugandalaisissa istuu syvässä käsitys, että heidän ins­ti­tuu­tion­sa ovat kor­rup­toi­tu­nei­ta. Sekä Suomessa että Ugandassa seu­ra­kun­ta-aktii­veil­le on tavan­omais­ta toivoa, että kirkot erot­tau­tui­si­vat arvoil­taan muita ins­ti­tuu­tioi­ta parem­mik­si. Kirkko on kuitenkin läpeensä inhi­mil­li­nen ins­ti­tuu­tio. Sen työn­te­ki­jät käyttävät valtaa ja rahaa omia kave­rei­taan suosien, virheitä tehden ja jälkiään huonon jul­ki­suu­den pelossa peitellen. 

Ihanteen ja todel­li­suu­den välisen ris­ti­rii­dan rat­kai­se­mi­seen on kaksi vaih­toeh­toa.

Sinnikkään epä­koh­tien esil­lä­pi­don kautta kirkon toivotaan muuttuvan enemmän ihanteen kal­tai­sek­si. Sinnikkään kirkon puo­lus­ta­mi­sen taas toivotaan palaut­ta­van ihanteen, jonka rik­kou­tu­mi­nen luetaan arvos­te­li­joi­den syyksi.

Pohjois-Ugandassa eniten arvo­val­taa sodan­jäl­kei­ses­sä yhteis­kun­nal­li­ses­sa kes­kus­te­lus­sa nauttivat ne kir­kol­li­set johtajat, joilla ei ole puo­lue­po­liit­ti­sia kytköksiä ja jotka eivät riitele jul­ki­ses­ti polii­tik­ko­jen tai seu­ra­kun­ta­lais­ten kanssa. Heidän toiveensa rauhasta tai parem­mas­ta kes­kus­te­lu­kult­tuu­ris­ta osuvat hedel­mäl­li­seen maaperään, kun heidän oman toi­min­tan­sa nähdään edistävän heidän jul­ki­lausut­tu­ja toi­vei­taan muille.

Kirjoittaja

Henni Alava tutkii Jyväskylän yliopistossa ugandalaisia kirkkoja, kansalaisuutta, politiikkaa ja sodanjälkeistä rauhan rakennusta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Syyskuun lopulla Venäjän turvallisuuspalvelu pidätti Viimeisen testamentin kirkon keulahahmo Vissarionin (Sergei Torop), hänen “oikean kätensä” Vadim Redkinin ja kirkon juridisia kasvoja edustavan Vladimir Vedernikovin. Heitä syytetään kirkon jäsenten psykologisesta painostuksesta rahan saamiseksi, ja vakavan haitan aiheuttamisesta yhdelle tai usealle jäsenelle. Minna Kulmala on tutkinut Vissarion-yhteisöä vuodesta 2011 ja tutustunut myös entisten jäsenten tarinoihin.

3.10.2020 oli Saksan jälleenyhdistymisen 30. vuosipäivä. Yhdistyminen on kylmän sodan loppumisen ja lännen voiton symboli. Saksassa vallitseva narratiivi on pitkään korostanut kahden yhteen kuuluvan osan yhdistymistä. Tarina on usein peittänyt alleen yhdistymisen kipupisteet. Viime vuosina vaikea aihe on kuitenkin noussut julkiseen keskusteluun.

Pahimmat skenaariot koronaviruksen etenemisestä Indonesiassa eivät toistaiseksi ole toteutuneet. Toukokuun lopulla päättyi muslimien paastokuukausi ramadan, mikä tavallisesti tarkoittaa hyvin vilkasta, juhlien ja tapaamisten sävyttämää aikaa. Tänä vuonna tilanne on kuitenkin toinen: sekä poliittiset että uskonnolliset johtajat pyytävät kansalaisia pysymään kotona.