Sähköpotkulaudat ruuhkauttavat päivystykset ja tukkivat jalkakäytävät. Ongelmavyyhdin setviminen vaatii mikrotason havaintojen yhdistämistä laajempaan kulttuuriseen kontekstiin. Kevät saapuu taas, ja sen myötä paluun tekevät sähköpotkulaudat. Menopelit ovat valloittaneet kaupunkien kadut kirjaimellisesti ryminällä. Vuoden 2021 touko-kesäkuussa pelkästään Meilahden sairaalan päivystykseen päätyi HUS:n mukaan paikattavaksi 143 sähköpotkulautaonnettomuudessa loukkaantunutta. Määrä on kaksinkertainen pyöräilijöihin verrattuna. Vaaratilanteita tuottavat myös väärin pysäköidyt potkulaudat, joista on keskelle katua parkkeerattuina haittaa erityisesti näkövammaisille ja liikuntarajoitteisille.
Hankaluuksista huolimatta sähköpotkulaudat vaikuttavat tulleen jäädäkseen. Teknologisen kehityksen edessä alistumaan pakotetut kaupungit ovat vaihtelevalla menestyksellä koettaneet keksiä ratkaisuja tilanteeseen.
Turussa pitkin poikin jätettyjen lautojen tuottamia ongelmia yritettiin viime kesänä selättää katuun maalattujen pienten parkkiruutujen avulla. Sympaattista? Toki. Toimivaa? Siinä ja siinä. Parkkiruutukokeilua arvioineen raportin mukaan osa pysäköintipaikoista toimi hyvin, osa jäi olemattomalle käytölle ja osa ruuhkautui pahoin.
Helsingissä puolestaan päätettiin viime syksynä poistaa sähköpotkulaudat käytöstä viikonloppuöiksi, alkoholilla kun näyttäisi olevan tekemistä etenkin yöllisten onnettomuuksien kanssa. Esiin nostettiin myös ajatus kuskien promillerajoista, jolloin poliisi voisi sakottaa humalapäissään hurjastelevia. Tämäkään tuskin on oikotie onneen. Kööpenhaminassa vuonna 2020 sähköpotkulaudat kiellettiin toviksi kokonaan lautailijoille asetetuista promillerajoista huolimatta. Syynä olivat potkulautojen pysäköintiin liittyneet ongelmat.
Samalla liikennejärjestelmät ja -kulttuurit vaihtelevat maasta ja kaupungista toiseen. Vaikka mallia potkulautaongelman ratkaisuun voidaan ottaa muualla tehdyistä päätöksistä, eivät kööpenhaminalaisten liikennekäyttäytymisen pohjalta tehdyt ratkaisut siirry sellaisenaan Helsinkiin. Kulttuurisen kontekstin ymmärtäminen on avainasemassa, kun liikennekäyttäytymiseen liittyviä ongelmia lähdetään ratkomaan.
Lisäksi tarvitaan silmää ensinäkemällä mitättömiltä vaikuttavien yksityiskohtien huomioimiseen. Esimerkiksi Turun parkkiruutukokeilun puitteissa havaittiin, ettei sähköpotkulaudan kanssa maltettu seisoa liikennevaloissa taksamittarin raksuttaessa vaan määrätyille parkkialueille pysäköimisen sijaan laudat hylättiin suojateiden tuntumaan.
Hetkinen, hetkinen. Takkuavia käyttökokemuksia ja kulttuurisidonnaisia käytösmalleja? Ihmisen ja teknologian välistä vuorovaikutusta? Uudenlaisia tapoja liikkua kaupunkiympäristössä? Tilanne suorastaan huutaa etnografista analyysiä!
Liikenne on paitsi infrastruktuuria ja teknologiaa myös sosiaalinen järjestelmä, jossa sosiaaliset rakenteet ohjaavat liikkumisen suuntaa ja muotoja. Istanbulin liikenneruuhkia tutkineen antropologi Berna Yazicin mukaan liikenteen voidaan nähdä toistavan taloudellisen eriarvoisuuden hierarkioita. Sähköpotkulautailun kontekstissa voidaan kysyä, kenellä on mahdollisuus käyttää hintavia palveluita. Entä kenen ehdoilla infrastruktuuria ja sääntelyä kehitetään – aamuvuoroon suuntaavan työmatkailijan, baarista pikkutunneilla kotiutuvan hurjapään vai kaupunkia kaikessa rauhassa tutkiskelevan turistin?
Sähköpotkulautailu on suhteellisen tuore ilmiö, joten antropologista analyysiä aiheesta joudutaan vielä odottamaan. Sen sijaan pyöräilyä on tutkittu varsin paljon. Kaupunkitutkija Jonas Larsenin mukaan tutkijan omakohtaista kokemuksista ammentava autoetnografia on erityisen sopiva metodi pyöräilyn tutkimiseen. Liikenteen seassa navigoiminen vaatii pyöräilijältä liikennesääntöjen tuntemisen lisäksi sopeutumista liikennevirran rytmiin muiden tienkäyttäjien liikkeitä tulkitsemalla ja ennakoimalla. Tällaiset liikennetaidot ovat usein ruumiillistuneita ja intuitiivisia, ja niiden tunnistaminen ilman omakohtaisen kokemuksen tuomaa tietämystä saattaa siksi olla haastavaa.
Ihmislähtöisen kehitysotteen hallitseva antropologi ottaisi empimättä sähköpotkulautaa sarvista ja havainnoisi katuinfrastruktuurin toimivuutta palvelun käyttäjän näkökulmasta riskipaikkojen kartoittamiseksi. Osallistuvaan havainnointiin tutkimuskentällä tottunut antropologi ei kavahtaisi myöskään aamuöisiä päivystysvuoroja bilekatujen tuntumassa. Jos halutaan selvittää mitä potkulaudan päälle kostean illan päätteeksi hyppäävän juhlijan päässä liikkuu, sitä kannattaa kysyä häneltä itseltään.
Antropologian liikenneteknologialle tarjoamat mahdollisuudet on hoksattu myös autovalmistaja Nissanilla, jossa itseohjautuvia autoja on ollut mukana kehittämässä antropologi Melissa Cefkin. Tässäpä vinkki sekä potkulautayrityksille että onnettomuustilastoista huolestuneille viranomaisille: palkatkaa riveihinne antropologi, jos sellaista ei sieltä vielä löydy!
Toimitus
- Verkkotaitto: Niina Ahola
- Artikkelikuva: Unsplash/Ernest Ojeh (CC0)
