Siirry suoraan sisältöön

Anna Haverinen

Anna Haverinen, FT, on design-antropologi ja asiakasymmärrykseen erikoistunut strategi, joka on tutkinut ilmiöitä stand upista sururituaaleihin ja verkkoväkivaltaan. Viime vuodet hän on toiminut design-, teknologia- ja brändiviestinnän alan yrityksissä.

Lahjateoria käyttöliittymäsuunnittelussa

Lahjan antamisessa vastavuoroisuus on tärkeässä roolissa. Tämä on nähtävissä myös monissa verkkoympäristöissä. Lahjateoriaa voidaan soveltaa digitaalisten käyttöliittymien suunnittelussa, kun halutaan ymmärtää käyttäjiä paremmin.

“Why so hateful?” Väkivalta verkossa

Vihapuhe ja muu väkivaltainen käyttäytyminen oli vuonna 2015 erityisesti median huomion kohteena, sillä se on ollut esillä aiempaa näkyvämmin ja voimakkaammin muun muassa pakolaiskriisin ja talouskriisin vuoksi. Vihapuhetta on ollut vaikea kitkeä, sillä verkossa leviää myös paljon valheellista ja vääristeltyä tietoa, jolloin lukijan voi olla vaikea hahmottaa mikä on oikeasti totta. Monimutkaisemmaksi tilanteen on tehnyt poliittisten toimijoiden harjoittama rasistinen vihapuhe, joka on voinut näyttäytyä kansalaisille esimerkillisenä tapana keskustella muun muassa maahanmuutosta.

“Lepää verkossa” – muistorituaalit internetissä

Jos Facebook-ystäväsi kuolee, mitä tapahtuu hänen Facebook-profiililleen? Viimeisen kahdeksan vuoden aikana niin Facebook kuin monet muutkin sosiaalisen median sivustot ovat vakiintuneet osaksi suomalaisten tapaa vuorovaikuttaa, kommunikoida sekä kuluttaa erilaisia mediasisältöjä. Jaamme päivityksiä urheilusuorituksista, kuvia auringonnousuista, iloisia uutisia häistä ja lasten syntymistä. Myös surun ja kuoleman käsitteleminen sosiaalisessa mediassa on kasvavassa määrin esillä.

AntroBlogi
Tietosuojakatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä tarjotakseen sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi. Ne suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme. Evästeet välittävät tiimillemme tietoa siitä, mikä verkkosivustossamme on sinulle kiinnostavinta ja hyödyllisintä.