Lounasta espanjalaisittain
Espanjalaisessa ruokakulttuurissa itse ruoka ei aina ole tärkein asia. Erityisesti ravintolalounaalla oleellista on paikan mukavuus, sillä siellä tulee parhaassa tapauksessa vietettyä useampia tunteja. Lounas ei…
Emmi Huhtaniemi, VTM, on sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli pro gradu -työssään maya-kalenterin loppuun liittynyttä uushenkisyyttä Meksikossa rituaalin ja magian näkökulmista. Emmiä kiinnostavat erityisesti inhimillisen kokemuksen rakentuminen ja tietoisuuden antropologia.
Espanjalaisessa ruokakulttuurissa itse ruoka ei aina ole tärkein asia. Erityisesti ravintolalounaalla oleellista on paikan mukavuus, sillä siellä tulee parhaassa tapauksessa vietettyä useampia tunteja. Lounas ei…
Iltapäivisin monissa japanilaisissa yrityksissä avataan radio ja aloitetaan työntekijöiden yhteinen voimisteluhetki. Hetkeen kuuluu venyttelyä ja mahdollisesti voimisteluliikkeitä, joillain työpaikoilla käytössä saattaa olla myös kiipeilyteline.
Suomessa kerrottiin vielä 1900-luvun alussa ihmisten ja peikkojen kanssakäymisestä. Peikot asuivat suurten kallioiden sisällä ja olivat tunnetusti hankalia naapureita. Ne saattoivat tulla sotkemaan ja rikkomaan…
Tekijät Lukemista
Kun yhdysvaltalaiset lähiöiden asukit sunnuntaisin leikkaavat pihanurmikkoaan, ei kyse ole mistä tahansa puuhastelusta, vaan tärkeän statussymbolin huoltamisesta. Vuosikymmenien ajan huoliteltu nurmikenttä on viestittänyt tärkeiden arvojen…
Pääsiäisen juhlinta saa maailmalla erilaisia muotoja, joissa usein yhdistyvät kristillinen perinne ja vanhemmat pakanalliset elementit. Norjalaiseen pääsiäiseen kuuluu kuitenkin täysin uniikki piirre: rikosromaanien ja -viihteen…