Siirry suoraan sisältöön

Ninnu Koskenalho

Ninnu Koskenalho on tiedeviestintään erikoistunut antropologi ja AntroBlogin toinen perustaja. Hän toimi julkaisun päätoimittajana yhdessä Suvi Jaakkolan kanssa vuoteen 2023 saakka ja työskentelee tällä hetkellä freelance-kirjoittajana. Generalistina Ninnua kiinnostaa vähän kaikki - muun muassa ihmismielen narratiivisuus, psykologinen antropologia, rakkaus, mystikot ja uskonnot, tekoäly ja peliteknologia, sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus ja radikaalit, yllättävät näkökulmat.

Voiko unihalvaukseen kuolla?

Vietnamin sodan jälkeen Laosista saapui Yhdysvaltoihin runsaasti hmongeja, joiden parissa havaittiin pian epidemia: terveitä nuoria miehiä kuoli unissaan hälyttävän paljon. Mysteerinä pysyttelevä kuolinsyy oli 80-luvun alussa suhteessa yhtä tappava kuin muiden samanikäisten amerikkalaismiesten viisi yleisintä kuolinsyytä.

Antropologia pyrkii sinuiksi historiansa kanssa

Viime marraskuussa AAA julkaisi Amerikan alkuperäiskansoille suunnatun anteeksipyynnön. Siinä antropologian ja Amerikan alkuperäisväestöjen suhdetta kuvataan hyväksikäyttösuhteena, ja pyydetään anteeksi antropologisen tutkimuksen perinnön traumaattista ja edelleen jatkuvaa negatiivista vaikutusta näihin yhteisöihin.

Kun pomon huono joululahja ei ilahduta

Helsinkiläiset opettajat saivat työnantajalta lahjaksi joulupussin. Sen vaatimaton sisältö ei miellyttänyt osaa vastaanottajista. Kommenttipalstoilla opettajia moitittiin kiittämättömyydestä. Miksi huono lahja on niin monin tavoin hankala juttu?