Akatemia tarkoittaa suomen kielessä kahta asiaa. Se viittaa alansa korkeimpaan oppilaitokseen taikka tieteellisen alan edistämiseksi perustettuun yhtymään. Akatemia-kategoriasta löytyvät yliopistoa, akateemisuutta ja tutkimusta käsittelevät artikkelit. Myös toimituskunnan tervehdykset sijaitsevat täällä.
Ensimmäinen tuotantokautemme päättyy tänään, kun päästämme AntroBlogin toimituksen hyvin ansaitulle kesälomalle. Palaamme normaaliin julkaisutahtiin heti syyskuun alussa, emmekä aio olla täysin hiljaa kesätauon aikanakaan. Ennen tahdin hiljentämistä on vielä pienen menneen kertaamisen ja fiilistelyn aika – tässä siis iloksenne AntroBlogin toimituksen pieni teksti-selfie!
Helmikuussa sain kunnian haastatella suomalaisen antropologian ja kehitystutkimuksen pioneeria, professori Marja-Liisa Swantzia tämän 90-vuotispäivän johdosta. Professori Swantz on pitkälti Tansaniaan sijoittuneen uransa aikana ehtinyt tehdä laaja-alaista kulttuurista ja kehitystutkimusta, ja johtaa esimerkiksi Suomen ensimmäistä kehitystutkimusprojektia. Hän on hoitanut sosiaali- ja kulttuuriantropologian virkoja Helsingin yliopistossa, tullut nimitetyksi Helsingin yliopiston kehitysmaatutkimuksen laitoksen ensimmäiseksi johtajaksi, ja vaikuttanut myös yliopistoissa Suomen ulkopuolella.
Vuoden päättyessä on tapana miettiä, mitä tällä kierroksella tulikaan tehtyä. Meidän osaltamme vuoden merkittävimpiin saavutuksiin kuuluvat gradujen palauttamisen ja valtiotieteiden maistereiksi valmistumisen ohella AntroBlogin saattaminen maailmaan. AntroBlogi aloitti toimintansa lokakuun lopulla, mutta sivuston siemenet kylvettiin jo edellisen vuoden puolella. Me melkein valmiit antropologit tapasimme graduja pohjustavassa seminaarissa, ja huomasimme jakavamme idealistisen palon tieteenalamme hedelmien, näkökulmien ja ajattelutavan tuomiseen kaiken kansan tietoisuuteen.
’Yliopisto on kriisissä’, huomaan kiljuvani Kiasman kulmalla yhtenä talvipäivänä tänä historiallisen yliopistoaktivismin vuotena 2015. Kädessäni on halpahallin ämpäri, päässäni omituinen valkoisista paperitolloista koostettu päähine. Lisäksi raahaan ympäriinsä aaltopahvista kylttiä, joka ilmoittaa minun olevan asioihin ‘hieman tyytymätön’. Miten ihmeessä aivan tavallinen tutkija ja perheenäiti on päätynyt moiseen tilanteeseen? Tehdään pikainen katsaus suomalaisen yliopistokriisin taustoihin. Samalla on hyvä muistella, mitä kaikkea vuosi on tuonut muassaan.
Maailmassa järjestetään vuosittain satoja tieteellisiä konferensseja, joihin osallistuu lukematon määrä asiantuntijoita eri aloilta. Konferenssit näyttäytyvät tiedeyhteisön ulkopuolisen silmissä usein vieraina ja epäkiinnostavina tapahtumina. Kuinka paikkansapitäviä ovat mielikuvat puuduttavan tylsistä, monotonisella äänellä pidetyistä paneeliesityksistä tai silmälasipäisistä nörteistä väittelemässä kiihkeästi täysin käsittämättömistä asioista? Voisiko tiedeskenellä olla annettavaa myös laajemmalle yleisölle? Missä mättää, kun tiedeyhteisön saavutukset harvoin kantautuvat alan ulkopuolisten korviin?
Tämän päivän kolumni on kirjoitettu vuosi sitten. Se sai kimmokkeen Jorma Ollilan kuuluisaksi muodostuneesta lausahduksesta vuoden 2014 Slush-tapahtumassa: ”Lue hieman, mutta älä kuitenkaan liikaa, tai muuten sinusta tulee akateeminen.” Kenties Ollilan kommentti oli alun perinkin tarkoitettu provokaatioksi – ainakin se pian sellaiseksi muuttui. Uudenlaisen näkökulman kommenttiin tarjoavat kuluneen vuoden toistuvat poliittiset hyökkäykset yliopistojen rahoitusta ja autonomiaa vastaan. Olisiko tästä kommentista pitänyt päätellä, mitä kaikkea pian olisikaan edessä?
