Työelämä

Muotoilu on antropologille käyttökelpoinen metafora. Jo lähtökohtaisesti siinä yhdistyvät tekeminen ja ajatteleminen, aineellisuus ja mielikuvitus. Lainaamalla muotoilun käsitteitä antropologit irtaantuvat vuosisatoja länsimaita piinaavasta työnjaosta, jossa päässä tehty työ oli keinotekoisesti pidetty erillään ruumiillisesta työstä. Muotoilussa nämä yhdistyvät. Antropologienkaan ei tarvitse pakottaa tutkimuksiaan länsimaisen tieteen lokeroihin, jotka erottavat toisistaan tekniset asiat ja ihmisiä koskevat asiat. Tekniikka ja yhteisö kulkevat kaikkialla yhdessä. Muotoilua ja antropologiaa yhdistämällä näitä tosiasioita on helpompi käsitellä.

Kulttuuri, antropologin käsitepankin keskeisin termi on kaikkea muuta kuin helposti määriteltävä, ja sen kontekstista riippuviin merkityksiin on syytä kiinnittää huomiota. IDEA 2010 -suunnittelijakonferenssissa kulttuurin ja antropologian käsitteet nousivat esiin yhteydessä, jota voisi edelleenkin luonnehtia ajankohtaiseksi. Erityisesti käyttäjäkokemukseen perustuvaan mobiililaite- ja verkkosuunnitteluun erikoistunut suunnittelija Josh Clark esitteli näkemyksensä alati lisääntyvistä mobiilialustoista erilaisina “kulttuureina”. Eri mobiilialustat ja käyttöjärjestelmät muotoutuvat hänen mukaansa omanlaisikseen erilaisten käyttäjäryhmien, tapojen ja normien sekä hallinnollisten järjestelmien kautta. Nämä mobiilikulttuurien osa-alueet muokkaavat vastaavasti mobiilialustan käyttäjien käyttäytymistä ja sosiaalista persoonaa. Antroblogin työelämätoimitus poimi tämän lähestymistavan tarkempaan syyniin.

Suuri osa ihmisten välisten kiistojen ja väittelyiden ratkaisusta on peräisin Googlen hakukoneesta. Yhtenä maailman suurimpana työnantajana Googlella on palkkalistoillaan valtava määrä eri aiheisiin erikoistuneita sosiaalitieteilijöitä, ja AntroBlogi onnistui jututtamaan yhtä heistä. Ironisesti juuri Googlen hakukone vaikutti tälläkin kertaa oikean haastateltavan löytämiseen: Dan Russell on ”hakuantropologi” Googlella, missä hänen tehtävänään on ymmärtää ihmisen ja hakukoneen välistä yhteyttä ja vuorovaikutusta.

AntroBlogin työelämätoimitus haastatteli kahta journalismin ammattilaista, Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja Jukka Huuskoa sekä toimittaja ja tietokirjailija Johanna Pohjolaa. Taustaltaan he ovat molemmat antropologian maistereita Helsingin yliopistosta. Huusko ja Pohjola kertovat mistä kiinnostus journalismia kohtaan alkoi ja miten he kokevat antropologin taustan vaikuttavan työhönsä.

Maailmalla on havaittavissa kiinnostava trendi: yhä useammat yritykset konsultoivat ja palkkaavat riveihinsä antropologeja. Sellaiset maailmanlaajuiset toimijat kuten Google, Samsung, Lego, IBM, Intel, Adidas, Carlsberg, General Motors ja Pfizer ovat kaikki turvautuneet antropologien apuun niin kuluttajatutkimuksessa kuin tuotekehittelyssä. Trendi on huomioitu tieteenalan sisällä ja se on herättänyt positiivisen huomion lisäksi myös tieteen etiikkaan liittyvää keskustelua.