Design + antropologia = Entistä parempaa muotoilua

Muotoilu on tuotteiden suunnittelun lisäksi palveluiden kehittämistä ja ihmisnäkökulman huomioonottamista. Kaupunkisuunnittelun parissa pitkän uran tehnyt antropologi Iina Oilinki kertoo haastattelussa kokemuksistaan muotoilun kentällä.

Muotoilun tar­koi­tuk­se­na on ennen kaikkea kehittää uusia, arki­päi­vää hel­pot­ta­via rat­kai­su­ja ja tuotteita, toisin sanoen inno­vaa­tioi­ta. Muotoilu ja design näkyvät kaik­kial­la ympä­ril­läm­me, aina käyt­tä­mis­täm­me mat­ka­pu­he­li­mis­ta ja pank­ki­pal­ve­luis­ta toimiviin kau­pun­ki­ver­kos­toi­hin asti. Muotoilu ohjaa ja muokkaa jat­ku­vas­ti toi­min­taam­me, mutta myös me käyt­tä­ji­nä ja kulut­ta­ji­na vai­ku­tam­me siihen, min­kä­lai­set inno­vaa­tiot jäävät elämään. Ja kun on kyse ihmisistä, heidän arvois­taan sekä yksi­löl­li­sis­tä tavoista käyttää erilaisia pal­ve­lui­ta ja tuotteita, on ant­ro­po­lo­gi­sel­le osaa­mi­sel­le tarvetta.


AntroBlogin työ­elä­mä­toi­mi­tus jatkaa Eeva Berglundin aloit­ta­maa kuukauden teemaa designin ja ant­ro­po­lo­gian yhdis­tä­mi­ses­tä. Juttua varten haas­tat­te­lim­me Helsingin kaupungin kan­sain­vä­lis­ten asioiden johtavaa asian­tun­ti­jaa Iina Oilinkia, joka on val­mis­tu­nut Helsingin yli­opis­tos­ta vuonna 1999 pää­ai­nee­naan sosi­aa­liant­ro­po­lo­gia. Hän on urallaan ollut tiiviisti teke­mi­sis­sä sekä muotoilun että kau­pun­ki­suun­nit­te­lun kanssa ensin nykyisen Aalto-yli­opis­ton Taideteollisen kor­kea­kou­lun ARKI-hank­kees­sa ja myöhemmin Helsingin kau­pun­gil­la useiden asumiseen ja kau­pun­ki­suun­nit­te­luun liit­ty­vien hank­kei­den parissa.

Helsingistä San Franciscoon ja takaisin

Oilinki päätyi opis­ke­le­maan ant­ro­po­lo­gi­aa osittain sat­tu­mal­ta, sillä hän oli val­tio­tie­teel­li­seen tie­de­kun­taan hakies­saan ennen kaikkea kiin­nos­tu­nut kan­sain­vä­li­ses­tä poli­tii­kas­ta ja poliit­ti­ses­ta his­to­rias­ta. Sosiologiaan, jota osa sosi­aa­liant­ro­po­lo­gia vielä siihen aikaan oli, oli kuitenkin mah­dol­lis­ta päästä sisään vähem­mäl­lä luke­mi­sel­la. Käytyään ant­ro­po­lo­gian joh­dan­to­kurs­sin Oilinki kiin­nos­tui alasta siinä määrin, että valmistui mais­te­rik­si ant­ro­po­lo­gias­ta. Kansainvälistä poli­tiik­kaa ja kehi­tys­maa­tut­ki­mus­ta hän päätyi lopulta lukemaan sivuai­nei­naan.


Gradunsa Oilinki kirjoitti San Franciscon kau­pun­ki­ke­hi­tyk­ses­tä vii­meis­ten vuo­si­kym­men­ten aikana. Hän käsitteli tut­kiel­mas­saan etenkin sitä, miten ja mistä syystä Java-kooderit muuttivat Silicon Valleyn alueelle vuo­si­tu­han­nen tait­tees­sa. Valmistumisensa jälkeen Oilinki päätyi työs­ken­te­le­mään Taideteolliseen kor­kea­kou­luun vuokra-asumiseen liittyvän tut­ki­muk­sen pariin.


Sieltä hän siirtyi pariksi vuodeksi Helsingin yli­opis­ton Palmenia ins­ti­tuut­tiin tutkimaan asumista ja lähiöiden sosi­aa­lis­ta yrit­tä­jyyt­tä, mistä hän palasi takaisin Taideteollisen kor­kea­kou­lun ARKI-hank­kee­seen pro­jek­ti­pääl­li­kök­si.

Kuva: Muhd Asyraaf/​Unsplash (CC0)

ARKI on poik­ki­tie­teel­li­nen tut­ki­mus­han­ke, jossa pyritään löytämään digi­taa­li­sen tek­no­lo­gian ja pal­ve­lu­muo­toi­lun kautta rat­kai­su­ja arkie­lä­män haas­tei­siin. Hankkeessa Oilinki työs­ken­te­li tiiviisti ohjel­mis­to­koo­daa­jien, muo­toi­li­joi­den ja muiden val­tio­tie­tei­li­jöi­den kanssa, vaikka hänellä oli ainoana ryhmän jäsenenä ant­ro­po­lo­gin koulutus. ARKI-hankkeen puit­teis­sa hän työs­ken­te­li myös Aktiiviset seniorit –yhdis­tyk­sen kanssa, joka raken­nut­ti Arabianrantaan ensim­mäi­sen yhtei­söl­li­seen asumiseen ja eri­lais­ten tek­no­lo­gis­ten inno­vaa­tioi­den hyö­dyn­tä­mi­seen perus­tu­van senio­ri­ta­lon.


Oilinki teki senio­ri­ta­loa varten taus­ta­tut­ki­mus­ta, jonka avulla muo­toi­li­jat suun­nit­te­li­vat taloon erilaisia digi­taa­li­sia työkaluja asumisen tueksi. Tulevia asukkaita haas­ta­tel­les­saan Oilinki huomasi, että yksi ihmisten elä­män­ta­ri­nois­sa toistuva teema ja moti­vaa­tio senio­ri­ta­loon muut­ta­mi­sen taustalla oli asuk­kai­den pelko kaa­tu­mi­ses­ta yksin ollessaan ja ilman apua jääminen. Saadun tiedon valossa suun­nit­te­li­joi­den oli mah­dol­lis­ta luoda digi­taa­li­sia rat­kai­su­ja, jotka lisäsivät asuk­kai­den tur­val­li­suu­den tunnetta.


Joku muu olisi saattanut jättää nämä tari­na­muo­toi­set haas­tat­te­lut kokonaan tekemättä ja kysellyt vain syitä muut­ta­mi­seen, jolloin vastaus olisi toden­nä­köi­ses­ti ollut, että mun mielestä on kivempi asua yhtei­söl­li­ses­ti. Taustalla ollut pelko olisi jäänyt käsit­te­le­mät­tä, minkä seu­rauk­se­na oltaisiin saatettu tehdä vääriä rat­kai­su­ja”, Oilinki sanoo.

Kaupungit työpaikkana

Taideteollisesta kor­kea­kou­lus­ta Oilinki siirtyi töihin Helsingin kau­pun­gil­le. Tällä hetkellä hän johtaa kan­sain­vä­lis­ten ja kor­kea­kou­lu­asioi­den tiimiä, jonka vastuulla on kaupungin kan­sain­vä­li­sen toiminnan koko­nais­koor­di­naa­tio. Se pitää sisällään diplo­maat­ti­set kau­pun­ki­suh­teet, kau­pun­ki­ver­kos­tot, ulko­puo­li­sen rahoi­tuk­sen han­ke­koor­di­naa­tion sekä kor­kea­kou­lusuh­teet kaupungin ja yli­opis­to­jen välillä. Hänellä onkin eturivin paikka tar­kas­tel­taes­sa Helsingin kaupungin toimintaa ja kehitystä.


Oilinki sanoo, ettei hän ole nykyi­ses­sä työssään juurikaan törmännyt muihin ant­ro­po­lo­gei­hin. Tästä huo­li­mat­ta hän on sitä mieltä, että ant­ro­po­lo­gin kou­lu­tuk­ses­ta on ollut hänelle työssään paljon apua. Siinä missä yhteis­kun­ta­tie­teet yleisesti opettavat koko­nais­val­tais­ta ajat­te­lu­ky­kyä ja yhteis­kun­nan toimintaa, opettaa ant­ro­po­lo­gia lisäksi ymmär­tä­mään ihmisiä sekä heidän erilaisia kult­tuu­ri­sia läh­tö­koh­tia ja ajat­te­lu­ta­po­ja.


Oilingin mukaan hänen työssään, ja etenkin kan­sain­vä­li­ses­ti töitä tehdessä, on tärkeää ymmärtää syväl­li­ses­ti miten muut kaupungit toimivat, mihin asioihin niissä on panos­tet­tu ja mistä johtuen, jotta voidaan ymmärtää mistä kau­pun­kien väliset erot johtuvat ja miten kau­pun­ke­ja tulisi kehittää edelleen.

Kuva: Rye Jessen/​Unsplash (CC0)

Joskus tuntuu, että olisi hyvä olla kaup­pa­tie­tei­den koulutus joitain tiettyjä asioita paremmin ymmär­tääk­se­ni, mutta noin yleisesti ajatellen en keksi mikä koulutus tähän työhön olisi ant­ro­po­lo­gi­aa parempi.”


Oilinki ihmet­te­lee mistä ant­ro­po­lo­gien vähäisyys alalla johtuu. Asumis- ja kau­pun­ki­tut­ki­muk­sen ja ‑suun­nit­te­lun kenttä on valtava, ja sen sisällä voi tehdä monen­lais­ta tut­ki­mus­ta. Kaupungeista ja niiden kehi­tyk­ses­tä voi Oilingin mukaan myös nähdä mihin yhteis­kun­ta on menossa, min­kä­lai­set asiat ovat muut­tu­mas­sa sekä min­kä­lai­set seikat ovat nouse­mas­sa ihmisten mielestä tärkeiksi.


Tämä tekee alasta erityisen kiin­nos­ta­van myös ihmis­tie­tei­den näkö­kul­mas­ta. Parhaimmillaan ant­ro­po­lo­gia tuo esiin ja haastaa kussakin yhteis­kun­nas­sa val­lit­se­via käy­tän­tö­jä, jotka saattavat jäädä tiiviisti yhteis­kun­nan sisällä toi­mi­val­ta desig­ne­ril­ta itses­tään­sel­vyyk­si­nä huo­mioi­mat­ta.

Palvelumuotoilua ja kaupunkisuunnittelua

Toisaalta design tarjoaa mah­dol­li­suu­det muovata ant­ro­po­lo­gin havainnot ympä­röi­väs­tä yhteis­kun­nas­ta kon­kreet­ti­ses­ti hyö­dyn­net­tä­vään muotoon, jolloin alat tukevat toisiaan. Esimerkkinä muotoilun ja ant­ro­po­lo­gian onnis­tu­nees­ta yhdis­tä­mi­ses­tä Oilinki käyttää erästä hanketta jossa hän oli mukana työs­ken­te­le­mäs­sä Helsingin kau­pun­gil­la.


Siinä eri euroop­pa­lai­set kaupungit hyö­dyn­si­vät pal­ve­lu­muo­toi­lua ensim­mäis­tä kertaa kau­pun­ki­suun­nit­te­lun tukena. Varsova pyrki hankkeen puit­teis­sa tekemään vanhusten pal­ve­lu­kes­kuk­sis­ta hou­kut­te­le­vam­pia ja suun­nit­te­lun apuna käy­tet­tiin etno­gra­fi­aa.


Tutkijat olivat paitsi haas­ta­tel­leet pal­ve­lu­kes­kus­ten käyttäjiä, myös etsineet vanhuksia jotka eivät mie­lel­lään käyt­tä­neet kyseisiä pal­ve­lui­ta. Tätä kautta he löysivät rat­kai­su­ja viih­tyi­säm­pien ja moni­puo­lis­ten tilojen suun­nit­te­luun. Kuulovammaisille suun­ni­tel­tiin hiljaisia tiloja ja myös nuoret otettiin mukaan toi­min­taan, sillä seniorit viih­tyi­vät mie­lel­lään heidän seu­ras­saan.

Kuva: Gerard Moonen/​Unsplash (CC0)

Lisäksi kaikki van­hus­ten­ta­loil­le tyy­pil­li­nen muka-tekeminen jätettiin toi­min­nas­ta epä­suo­sit­tu­na pois. Kun uskal­let­tiin kysee­na­lais­taa aiempi laajalti käytössä ollut ja totuttu malli, kaikki hankkeen osapuolet sosi­aa­li­toi­mes­ta asiak­kai­siin olivat lop­pu­tu­lok­seen tyy­ty­väi­siä.


Antro­po­lo­gian voima on sen kyvyssä tarjota suun­nit­te­li­jal­le ikkuna tuotteita ja palveluja käyt­tä­vien ihmisten maailmaan. He kertovat min­kä­lai­ses­sa todel­li­suu­des­sa ihmiset elävät ja mitä pinnan alla kyteviä tarpeita heillä kul­loin­kin on. Kaupungit ovat valtavia orga­nis­me­ja, joissa asuu miljoonia eri-ikäisiä ihmisiä, joiden kes­ki­näi­set tarpeet ja toiveet vaih­te­le­vat.


Maailma muuttuu, ihmiset muuttuvat ja kaikki muuttuu. Suunnittelijalle saattaa olla vaikeaa ymmärtää miten tar­vit­ta­vaan uuden­lai­seen tietoon muu­tok­ses­ta pääsisi käsiksi. Mutta eri­lais­ten inter­ven­tioi­den käyt­tä­mi­nen, missä ant­ro­po­lo­gi katsoo koko­nai­suut­ta uudestaan ja myllää alku­pe­räi­sen idean uuteen uskoon, voi toimia alkusy­säyk­se­nä parem­mal­le suun­nit­te­lul­le“, Oilinki päättää.

Kirjoittaja

Niina Ahola on antropologi ja valtiotieteiden maisteri Helsingin yliopistosta. Hän toimii AntroBlogin työelämäosion toisena toimituspäällikkönä. Niinaa kiinnostavat erityisesti psykologian ja lääketieteen rajapinnassa tapahtuva antropologinen tutkimus sekä Itä-Afrikka. Gradussaan hän tarkasteli sotatraumaa Ugandassa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Suomea edustaa joukko huippuluokan viranomaisia ympäri maailmaa. Yksi heistä on Olli Ruohomäki. Niin tutkijana, kehityshankekoordinaattorina kuin rauhanvälittäjänä toiminut Ruohomäki kertoo työkentällä-haastattelussa, miten hienolta tuntuu todistaa, kun maa valitsee sodan sijaan rauhan.

Designmuseo esittelee kevään päänäyttelyssään “Secret Universe – Maailmojen salat” muotoilijakaksikko Aamu Songin ja Johan Olinin tuotantoa yli kymmenen vuoden ajalta. Näyttelyssä pyritään nostamaan esiin käsityöläisiä ja kulutuskriittisyyttä. Valtasuhteet kuitenkin piiloutuvat kolonialististen jaotteluiden taakse, ja näyttelyn sankari on muotoilija, joka haluaa pelastaa uhanalaisiksi nimetyt käsityötaidot. 

Graffitinmaalaajat miellettiin ennen usein nuorisorikollisiksi. Vaikka kyseessä on laillisuuden rajamailla liikkuva alakulttuuri, graffiti on jo kauan ollut osa taide- ja mainosmaailmaa. Viime vuosina graffiteista on tullut laajemmin hyväksytty ilmiö.