Kahvista maistaa, kun on aika lähteä kotiin
Bosnialaisen kahvikulttuurin erityispiirteisiin kuuluu se, että kahville on eri nimityksiä riippuen siitä, milloin ja mihin tarkoitukseen sitä nautitaan.
Bosnialaisen kahvikulttuurin erityispiirteisiin kuuluu se, että kahville on eri nimityksiä riippuen siitä, milloin ja mihin tarkoitukseen sitä nautitaan.
Halloween-perinne ammentaa Suomesta. Parisataa vuotta sitten kekrin viettäjät odottivat palkaksi ryyppyä tai uhkasivat uunin rikkomisella.
Asteekkien imperiumi tunnetaan erityisesti ihmisuhreja vaatineista uskonnollis-poliittisista menoistaan. Verenhimoisen maineen alle peittyy monia asteekkikulttuurin muita piirteitä, kuten suhde alkoholijuomiin.
Tekijät Lukemista
Oletko mieltynyt harvinaisiin alkoholijuomiin? Oletko maistanut kolmen peniksen viinaa? Tähän kiinalaiseen erikoisuuteen käytetään uutetta hylkeen, peuran ja kantonilaisen koiran peniksistä. Juoman kerrotaan olevan todella tiukan…
Muinaisessa maya-yhteiskunnassa kaakao oli paljon enemmän kuin herkullinen juoma. Se oli aateliston merkittävissä rituaaleissa ja juhlissa käyttämä herkku, jota uhrattiin jumalille ja haudattiin vainajan mukaan…