Helsingin Sanomat uutisoi marraskuussa teknologiatapahtuma Slushin suomalaisittain erikoisesta työkulttuurista. Miljoonatulosta takovan Slushin kulisseissa työntekijät puurtavat nollatuntisopimuksilla ja verrattain heikolla palkalla. Lisäksi työntekijöitä painostetaan työskentelemään työaikalakien vastaisesti ja tekemään palkattomia ylitöitä. Voisiko nykypäivän vallankumouksellisin teko olla konservatiivinen pidättäytyminen ay-Suomen henkisessä perinnössä?

Havainnot maapallon resurssien rajallisuudesta sekä epätasaisesta jakautumisesta haastavat talouskasvupakkoa, mikä kannustaa miettimään talousajattelua uudestaan. Vaikka joidenkin kasvukriitikoiden mukaan talouden pohdinta kuuluu kaikille, kaikkien kokemuksen huomioiminen ei ole itsestäänselvyys. Tulokulmia-kolumnissa tutkija Eeva Houtbeckers kertoo, mitä annettavaa antropologialla on kasvutalouden jälkeiselle ajalle.

Posti on aikeissa siirtää osan toiminnoistaan Viroon matalampien työvoimakustannusten toivossa. Samanaikaisesti postin johtaja nauttii hulppeaa vuosipalkkaa. Viime vuosina suuryritysten johtajien palkkiot ovat kasvaneet työntekijöiden aseman heikentyessä. Kysymys yhteiskunnassa vallitsevista tuloeroista ja niiden oikeuttamisesta on pysyvimpiä poliittisia kysymyksiä.

Yhteiskuntatieteissä vapaamatkustajalla on tarkoitettu toimijaa, joka hyötyy toisten panostuksesta antamatta omaa osuuttaan. Usein käytetty esimerkki vapaamatkustajan ongelmasta on liputta matkustaminen joukkoliikenteessä. Jos kaikki maksaisivat lippunsa, niiden hinnat voisivat teoriassa olla matalampia.