Miten ruoka liittyy aikaan ja identiteettiin? Mitä tällä hetkellä kirjoitetaan ilmaston ja ruoan suhteesta – entä ravinnosta ja terveydestä? Antropologi Marianna Keisalo sukelsi suomalaisen median ruokakirjoituksiin, ja esittelee tässä artikkelissa etnografisia havaintojaan.
Tämä artikkeli on antropologinen katsaus siihen, miten ruokaa on käsitelty suomalaisessa mediassa syyskuusta 2018 maaliskuuhun 2019. Aineistona on käytetty verkossa ilmestyvää kotimaista kirjallista mediasisältöä: uutisia, lehtiartikkeleita, asiantuntijakirjoituksia ja aiheeseen kietoutuvien organisaatioiden sisältöjulkaisuja. Aineiston ulkopuolelle on jätetty sekä muu kuin kirjallinen media että kansalaiskeskustelu. Selvitys on Hotelli- ja ravintolamuseon Food and Future Forum -hankkeen tilaama. Kävin läpi niin yleislehtien (kuten Helsingin Sanomat ja muut aluelehdet sekä iltalehdet), aikakauslehtien (kuten Seura tai Apu), uutispalvelujen (kuten YLE ja MTV), naistenlehtien (kuten Anna ja Me Naiset), erityistahojen (kuten poliittisten puolueiden lehdet ja Kirkko ja Kaupunki), kauppojen (Yleishyvä, K-ruoka) sekä virallisten toimijoiden (kuten THL ja ruokavirasto sekä tutkimuslaitokset) kirjoituksia. Kuukauden mittaisen projektin puitteissa en ehtinyt tehdä kokonaiskartoitusta kaikista asiaan liittyvistä teksteistä, mutta jo lyhyt sukellus toi esiin monia kiinnostavia piirteitä ruoan julkisesta käsittelystä. Tarkempi analyysi ja tiedot esimerkiksi siitä, miten paljon eri teemoista kirjoitetaan lukuina, vaatisi kuitenkin enemmän tutkimusta.
Tutustuminen kirjoituksiin osoitti, että ruoka on äärimmäisen laaja aihe, joka liittyy moneen elämän alueeseen. Aineistosta nousi esiin neljä toisiinsa nivoutuvaa teemaa: Ilmasto ja politiikka, ravinto ja terveys, aika ja kalenteri sekä ruoan merkitys identiteetille.
Nämä teemat nousivat esiin paitsi tekstien aiheissa, myös eri tahojen omissa luokitteluissa. Mediat käyttävät erilaisia asiasanoja, ja monilta sivustoilta löytyy valikko, jonka kautta voi etsiä tiettyyn aiheeseen liittyviä juttuja. Joissain tapauksissa ruoka oli itsenäinen aihe, toisissa se löytyi esimerkiksi hyvinvoinnin alta.
Verkossa erilaiset jutut yhdistyvät ja sekoittuvat. Virallisen mediatahon sivulla voi olla sekä toimitettuja artikkeleita, asianharrastajien blogitekstejä että kaupallisen yhteistyön nimessä tehtyjä juttuja. Linkkejä klikkailevan lukijan onkin oltava tarkkaavainen pysyäkseen kärryillä siitä, mistä milloinkin on kyse, vaikka eri tekstilajit onkin nimetty.
Seuraan kirjoituksessani aineistosta nousevaa jaottelua – ruoan merkitys suhteessa ympäristöön, terveyteen, aikaan ja identiteettiin – mutta on myös kiinnostavaa pohtia, miksi juuri tämä on se jaottelu? Mikä näitä teemoja erottaa ja miten niitä käsitellään? Minkälaisiin auktoriteetteihin eri aiheiden kohdalla vedotaan? Esimerkiksi ilmastoon tai ravintoon ja terveyteen liittyvät kysymykset näyttäytyvät melko faktaperusteisina, kun taas esimerkiksi ruoan identiteettiin liittyvien merkitysten kohdalla myös mielipiteille annetaan arvoa.
Mikä näitä teemoja yhdistää? Ruokaan tuntuu aina liittyvän kysymyksiä esimerkiksi rahasta ja moraalista, mutta miten niitä käsitellään eri näkökulmista? Joissain tapauksissa sama aihe, kuten vaikkapa kasvisruoka, näyttäytyy erilaisena riippuen siitä, tarkastellaanko sitä ympäristön ja ekologian vai henkilökohtaisen identiteetin kontekstissa.
Antropologit ovat tutkineet ruokaa ja syömistä laajalti. Antropologisessa tutkimuksessa korostuu sosiaalisuus osana ruoan merkitystä: kenen kanssa syödään, mitä ruokailu tapahtumana ja erilaiset ruoat viestivät ja saavat aikaan sosiaalisissa suhteissa. Kotimaisen median teksteissä tämä tekijä oli taka-alalla. Oletus yhdessä syömisen arvosta on kuitenkin selkeä taustaoletus.
Teksteistä nousi esiin ajatuksia suomalaisuudesta yleisenä ja jaettuna identiteettinä: esimerkiksi käsite suomalaisesta mausta. Esiin nousi myös suomalaisen yhteiskunnan jäseniä määrittäviä ja heitä toisistaan erottavia tekijöitä, kuten sukupuoli tai tulotaso. Yksilöllisyys korostui myös ruokaan liitettävässä laajassa valinnanmahdollisuudessa, esimerkiksi erilaisten ruokavalioiden muodossa.
Aineistossa näkyi säästäväisyyden ja tietynlaisen asiallisuuden hyve. Ruokaa kuuluu arvostaa. Vaikka ruoasta pyritään tekemään maukasta, nautinto tuntuu olevan alisteista muille arvoille – kuten terveellisyydelle ja säästäväisyydelle, jotka nousevat vahvasti esiin kaikissa tarkastelluissa medioissa. Nautinto nostetaan ylimmäksi ainoastaan tiettyinä juhlahetkinä, jotka ovat mahdollisia arjen työnteon ja terveellisyyden lomassa.
Globaali ruoka
Etsiessäni ruokaan liittyviä tekstejä sekä eri medioiden omilla sivuilla että googlen kautta kohtasin paljon kirjoituksia, joissa pohdittiin ruoan ympäristövaikutuksia erityisesti ilmaston kannalta. Näissä teksteissä käsiteltiin ruoan tuottamisen hiilijalanjälkeä ja muita ympäristövaikutuksia. Esillä oli globaaleja kysymyksiä nälästä ja erilaisista uhkakuvista, mutta myös teknologian lupaamia innovaatioita kestävän kehityksen tukena. Esiin nostettiin uusia mahdollisuuksia tuottaa ravintoa tehokkaammin tai vähäisemmillä haitoilla. Esimerkkejä tästä ovat hyönteisten syöminen, erilaiset kasviproteiinit ja laboratoriossa kehitetty liha.
Lihansyönnin vähentäminen ja kasvisruoan osuuden kasvattaminen näyttäytyi joissakin yhteyksissä hyvin poliittisena ja polarisoivana. Ilmastoa käsittelevissä teksteissä se esiintyi neutraalina, pienempään hiilijalanjälkeen liittyvänä valintana pikemminkin kuin ideologisena kannanottona tietynlaisen elämäntavan tai identiteetin puolesta.
Ruokavalintojen ympäristökuormitusta voidaan lähestyä myös kylmien faktojen kautta. Tässä osuudessa asiantuntijoina olivatkin lähinnä eri alojen tutkijat. Faktojen taustaa ja tutkimusta pohdittiin. Esimerkiksi YLE julkaisi jutun siitä, miten kauramaitoa ja lehmänmaitoa ja näiden ympäristökuormitusta voidaan vertailla ja arvioida.
Ruokaa ilmaston ja politiikan kannalta käsittelevät tekstit tuntuivat olevan siis melko irrallisia yksittäisistä syöjistä. Poikkeuksena tästä oli Kokoomuksen lehti Nykypäivä, jossa pohdittiin miten psykologia voi selittää ”keskiluokkaisen kuluttajan” tekemiä valintoja suhteessa niiden ilmastovaikutuksiin. Tässäkin tosin psykologia näyttäytyi kuluttajia yhdistävänä tekijänä, jota voidaan selittää tieteen kautta, pikemminkin kuin yksilön erottamattomina ominaisuuksina. Toisin sanoen psykologian avulla voitaisiin ennustaa ja ymmärtää kuluttajien valintoja, tuntematta näiden yksilöllisiä ominaisuuksia tai historiaa tarkemmin.
Vasemmistolaisia arvoja tukeva lehti Kansan Uutiset taas nosti esiin ruokaan liittyviä globaaleja kysymyksiä liittyen ilmastoon, köyhyyteen ja ruokaturvaan. Se kirjoitti uusien viljelytapojen tarjoamista mahdollisuuksista sekä yhteisöllisen viljelyn muodoista. Eri tahojen tekstit heijastavat julkaisujen arvoja niin valittujen aiheiden kuin niin käsittelyn suhteen.
Yksittäiseen kuluttajaan liittyen suurin aihe ruoka ja ympäristö -teemassa oli ruokahävikki ja sen vähentäminen. Tämä onkin ehkä moraalisesti selkeä asia, siinä missä kasvissyönti tai eläinten oikeudet ovat poliittisesti polarisoivia. Ruokahävikin torjuminen ei liity siihen, mitä syödään, vaan siihen, ettei ruokaa heitettäisi pois. Ruokahävikin välttämiseen kannustettiin myös reseptien kautta, ja esimerkkitarinoissa tietynlaisten kotitalouksien ruokatoimista. Suomessa on vaikea kuvitella, että ruoan poisheittämiseen suhtauduttaisiin hyväksyvästi. Tästä huolimatta ruokahävikkiä on paljon ja esimerkiksi Yhteishyvän mukaan hävikkiä syntyy eniten kotitalouksissa.
Iso osa teksteistä lähti liikkeelle globaalista kontekstista, jossa ympäristön kuormittamisen vähentäminen näyttäytyy kaikkien yhteisenä etuna. Ruoka poliittisena kysymyksenä liitettiin kuitenkin myös erikseen Suomeen. Näissä tapauksissa ruokaan liittyvät poliittiset kysymykset käsittelivät maataloutta ja sen tukemista, sekä kysymyksiä omavaraisuudesta osana poliittista vakautta.
Toisaalta Suomen kannalta myös eri ruoka-aineiden tuottamispaikat ja ruoan kuljettaminen tänne liittyivät kysymyksiin ympäristöstä. Ruoan eettisyyteen liitettiin työntekijöiden tilanne samoin kuin tuotantoeläinten kohtelu, ja siihen liittyvät lailliset ja eläinsuojelulliset kysymykset. 
Kuva: Thomas Robertson /Flickr (CC BY 2.0)
Ravitseva ruoka
Ruoasta puhutaan paljon myös ravintona. Tämä käsitteen vaihto nosti teksteissä etusijalle terveyden ja sen, miten ruoka vaikuttaa syöjään biologisena organismina.
Monissa medioissa ’ruoka’ ja ’ravinto’ olivat erillisiä luokituksia. Ruoka, ravinto ja terveys -teeman alla on myös suosituksia, kasvatusta ja valistusta. Esiin nousevat erilaiset viralliset tahot, kuten THL. Mediassa keskustellaan paljon erilaisista ruokavalioista ja niiden mahdollisista eduista ja haitoista. Tähän teemaan kuuluu tieto eri ainesosien vaikutuksista, ja auktoriteettiasemassa ovat usein ravintoterapeutit ja erilaiset tutkijat.
Kulutusvalinnat tehdään kuitenkin aina yksilöllisissä puitteissa, ja esimerkiksi raha on mukana myös tähän aiheeseen liittyvissä teksteissä. Kansanterveyteen vaikuttaa esimerkiksi kouluruoka, jota sitäkin valmistetaan rajallisten resurssien puitteissa. Erilaiset allergiat tai muut rajoitukset näkyvät myös resepteissä. Esimerkiksi gluteenittomia versioita tarjottiin sekä arki- että juhlaruoista.
Kun ruoasta puhutaan ravinnon ja terveyden näkökulmasta, esiin nousevat myös yksittäiset ainesosat. Näistä esimerkiksi sokeri nähdään säädeltävänä tai vältettävänä, kun taas vaikkapa mustikka voidaan nimetä superruoaksi, joka on erityisen hyvä terveyden kannalta. Suurempia kokonaisuuksia, kuten aterioita tai ruokavalioita, voidaan rakentaa erilaisten ainesosasten varaan, yksiä painottaen ja toisia välttäen.
Valistuksen kohteena ovat erityisesti lapset. Ruoka-artikkelien kohderyhmä ovat kuitenkin aikuiset, joiden odotetaan tekevän kotitalouden ostopäätökset. Kasvuvaiheessa olevien lasten katsotaan tarvitsevan terveellistä ravintoa ja olevan herkästi oppivassa iässä ruokailutottumusten kannalta. Maksuttomalla kouluruoalla on Suomessa pitkä perinne, ja sillä katsotaan olevan sekä ravitsemuksellisia että sosiaalisia merkityksiä ja tavoitteita. Opetushallituksen ylläpitämällä verkkosivulla todetaan:
“Kouluateria on suunniteltu siten, että se on ravitsemuksellisesti täysipainoinen, kun kaikki aterian osat nautitaan… Kouluruokailu edistää oppilaiden fyysistä hyvinvointia ja opiskelukykyä, mutta sillä on myös opetuksellinen ja kasvatuksellinen tehtävä. Ruokailutilanteessa lapsi oppii toisten huomioon ottamista, sosiaalisuutta ja vuorovaikutustaitoja… Kouluruokailu kasvattaa ruokakulttuuriin. Se opettaa arvostamaan ruokaa ja ruokaan liittyviä eri ulottuvuuksia, kuten hyviä tapoja, teemapäiviä ja juhlia.”
Tämä lainaus kuvaa kouluruokailun asemaa osana koulun kasvatuksellista toimintaa. Se kuvaa myös ruokailuun kuuluvia tiettyjä arvoja, jotka kaikkien tulee oppia. Aikuisten kohdalla ehkä ajatellaan, että ruoan valmistus ja syöminen vahvistaa yhteisöllisyyttä, mutta aikuinen on jo ehtinyt sisäistää asiaan liittyvät arvot.
Kouluruoka pääsee ajoittain myös otsikoihin. YLE uutisoi “voikapinasta” Pohjois-Karjalassa, jossa koululaiset vaativat margariinin tilalle voita. Siinä missä opetuspäällikkö toteaa tapahtuneen olevan käytännön esimerkki vaikuttamisesta, valtion ravitsemusneuvottelukunnan edustajat paheksuvat voin palauttamista. He huomauttavat että on ristiriitaista, että opetuksessa käsitellyt asiat rasvojen terveysvaikutuksista eivät pädekään ruokailun yhteydessä.
Vaikka terveys on itsestäänselvä arvo tarkasteltavassa aineistossa, lukijan suora moralisointi on harvinaista. Jos aiemmin on ollut suorastaan klisee, että ennen joulua media on täynnä raskaita ruokaohjeita ja tammikuussa laihdutetaan, tämä tuntuu vähentyneen. Varsinaisia dieettiohjeita oli vähän – sen sijaan tarjolla oli vinkkejä ”kevyempään jouluun” ja yleisesti terveelliseen syömiseen. Ei ole enää kyse siitä että ”tavallinen syöminen” ja ”laihdutuskuuri” vuorottelevat ja erotetaan toisistaan, vaan haetaan kokonaisvaltaisempaa ruokavaliota.
Lihavuus, paino ja syömishäiriöt nousivat kuitenkin esiin myös aineistossa, mutta pikemminkin väestön tasolla tai kansanterveyden näkökulmasta kuin yksilön yksin ratkaistavana ongelmana. Esimerkiksi Maaseudun tulevaisuudessa julkaistu artikkeli pohtii syömistä, kehonkuvaa ja syömishäiriöitä laajassa kontekstissa, suhteessa kotona opittuihin asenteisiin ja mainontaan sekä ajatuksiin vallankäytöstä ja ekologiasta. Eri lehtien välillä on kuitenkin eroja suhtautumisessa kehoon – myös laihdutusvinkkejä löytyy.
Googlaus hakusanalla “lohturuoka” tuottaa useita artikkeleita, joissa tuodaan esiin psykologisen hyvinvoinnin ja ruoan yhteys. Esimerkiksi Kauneus & Terveys -lehti esittelee terveellistä lohturuokaa. Lohturuoka yhdistetään myös pimeään vuodenaikaan tai flunssakauteen, jotka antavat luvan erityiseen ruokaan. Yleisin asennoitumistapa tuntuu olevan se, että neuvotaan pysymään kohtuudessa. Halu syödä esimerkiksi makeita tai rasvaisia ruokia yhdistetään tekijöihin, jotka eivät ole yksilön hallinnassa, kuten geeneihin tai siihen millaisia ruokia on tarjolla.
Arjen ja juhlan ruoka
Ruoka on tärkeä osa sekä arkea että juhlaa. Ruoan kautta voidaan rytmittää elämää ja luoda eroja päivien ja tilanteiden välille. Tekstit heijastivat kuitenkin myös sitä, kuinka ruoan ja syömisen odotetaan sopeutuvan tietynlaiseen ajankäyttöön, jota rytmittää työnteko.
Arki- ja juhlaruokaan voidaan yhdistää erilaisia arvoja. Vaikka myös arkiruoka saa olla maukasta, ruoasta eri aistein saatu nautinto voi nousta ruokailun ylimmäksi arvoksi tiettyinä juhlahetkinä, jotka ovat mahdollisia arjen työnteon ja terveellisyyden lomassa.
Tarkastelujaksolle syksystä kevääseen osuivat joulu, uusivuosi, ystävänpäivä ja laskiainen. Kaikki nämä näkyivät ruokakirjoituksissa erityisesti resepteissä, jotka tarjosivat niin perinteisempiä ideoita kuin variaatioita näistä. Useampikin taho esitteli paitsi perinteisen laskiaispullan, myös erilaisia vaihtoehtoja ikuisuuskysymykselle: hilloa vai mantelimassaa?
Kasvissyönnin lisääntyminen näkyi kauden juhlaresepteissä. Esimerkiksi vegaanisista jouluruoista oli paljon esimerkkejä. Aika ja vuodenkierto näkyvät myös satokausien kautta, kun tiettyjä aineksia nostetaan esiin saatavuuden mukaan.
Satokausien huomioiminen ruokavalinnoissa nähdään sekä ympäristön että kukkaron kannalta hyödyllisenä valintana. Näissä teksteissä asiantuntijat ovat usein kokkeja, jotka antavat vinkkejä ruoanvalmistukseen. Reseptit voivat olla myös kansankulttuuria, joilla ei ole yksittäisiä tekijöitä.
Aineistosta nousi esiin myös oletus arkeen ja viikonloppuun jaetusta työviikosta. Oletusarvoisesti lukija on töissä arkisin päiväsaikaan ja vapaalla illat ja viikonloput. Arki näyttäytyi aineiston kautta kiireisenä: reseptit tarjosivat runsaasti “nopeita arkiruokia” ja ehdotuksia sekä ajan että rahan säästämiseen.
Eräs juttu käsitteli lapsiperhettä, joka oli päätynyt tilaamaan ruokaostokset kotiinkuljetuksella. Perhe oli päätynyt siihen, että näin säästetty aika ja vaiva sekä heräteostosten poisjääminen teki tilaamisesta kannattavaa. Jutussa huomautettiin, että kun kuljetuspalvelu toimittaa kerralla useamman kotitalouden ostokset, on tämä ympäristön kannalta parempi kuin jos jokaisesta kotitaloudesta lähdettäisiin erikseen ruokaostoksille.
Siinä missä ruokaostoksiin kuluva aika pyritään minimoimaan, ruoanlaittoon ja syömiseen kuluva aika voi olla myös ’hyvin käytettyä’ aikaa. Viikonloppuun tarjotaan enemmän aikaa vieviä reseptejä. Esimerkiksi Helsingin Sanomilla toistuu “jos teet vain yhden ruoan tänä viikonloppuna” -teema.
Viikonloppuun voi kuulua myös ulkona syöty brunssi – ateria, joka ei hevillä istu arkiseen työrytmiin. Reseptit ehdottavat myös ”bileruokia” tai romanttisia ”treffiruokia”. Paitsi että ruoka on osa yhteisiä juhlapäiviä, se liittyy myös yksilölle merkittäviin hetkiin syntymäpäivästä eläkkeelle siirtymiseen. Erityisinä juhlahetkinä nautinto tai ruoan esteettinen arvo voi nousta terveellisyyden tai säästäväisyyden ohi. Kuten Yhteishyvä-lehti mainitsee resepteistään kertovassa artikkelissa: ”Voi kuuluu Yhteishyvän resepteissä juhlaan – arkiruokaresepteissä suositaan öljyjä.”
Poikkeuksena oletetusta päivärytmistä silmiin pisti YLEn juttu poliiseille suunnatusta ruokaoppaasta. Tässä kaksi työharjoittelussa ollutta poliisikokelasta huomasi yövuorojen laittavan elimistön sekaisin. He päätyivät tekemään opinnäytetyönsä siitä, miten vuorotyössä voi syödä terveellisesti ja vireystasoa ylläpitäen. Jutussa mainittiin, että yöaikaan saatavilla on lähinnä epäterveellistä pikaruokaa ja ryhmäpaine saa valitsemaan saman ruoan kuin työtoverit. Poliisin on kuitenkin tärkeä olla mahdollisimman toimintakykyinen myös yllättävissä tilanteissa. Oppaan tekijät kertoivat, etteivät he suosittele mitään tiettyjä ruokia, sillä eri ihmisillä on erilaiset ruokavaliot. He kommentoivat lähinnä sitä, miten ateriat ja välipalat kannattaa rytmittää, ja kuinka pyrkiä kohti terveellisempiä valintoja. 
Kuva: Lawless Capture/Unplash (CC BY 2.0)
Merkityksellinen ruoka
Ruoka on vahvasti sidoksissa identiteettiin. Se missä, milloin, mitä ja kenen kanssa syö määrittää ihmistä, yhdistäen ja erottaen hänet muista. Toisaalta, kuten juttu poliisien ruokaoppaasta osoittaa, myös valinnat muilla elämänalueilla voivat vaikuttaa syömiseen. Aineistossa identiteetti suhteessa ruokaan nousi esiin yhtäältä suomalaisuutena, toisaalta yksilöllisinä valintoina. Tietty oletus lukijasta yksilöllisenä aikuisena, jonka ruokaan liittyvät valinnat pikemminkin tuovat esiin kuin luovat hänen persoonaansa ja identiteettiään, oli koko ajan läsnä. Jos antropologisesta näkökulmasta minää ja persoonaa sekä rakennetaan että ilmennetään toiminnan kautta, muutos ruokavaliossa voisi olla myös pyrkimys muuttaa identiteettiä. Aineiston teksteissä ei kuitenkaan niinkään esitetä miten ruoan kautta voisi muuttaa itseään, vaan annetaan erilaisia vaihtoehtoja, joista valita.
Ymmärrettävästi “suomalaisuus” toistuu aineistossa. Puhutaan “suomalaisesta kodista” tai “suomalaisesta mausta”, jota Yhteishyvä luonnehtii vähämausteiseksi ja suomalaisten eniten ostamien tuotteiden muokkaamaksi. Opetushallituksen englanninkielinen esite suomalaisesta kouluruoasta toteaa heti alkuun, että ”puhdas suomalainen ruoka on terveellistä ja turvallista.” Suomeen ja suomalaisuuteen yhdistetyt hyveet, kuten luonnollisuus ja puhtaus, yhdistetään myös suomalaiseen ruokaan. Samalla esimerkiksi reseptit ja ravintolatarjonta ovat hyvinkin kansainvälisiä. Ruoka on toki usein tärkeä osa kansallista identiteettiä ja nationalismia.
Yksilöllinen identiteetti voi yhdistyä ruokaan esimerkiksi tietyn urheilulajin kautta. Aineistossa identiteetti, siihen liittyvät ideologiat sekä näihin kohdistuvat uhat nousivat kiinnostavasti esiin erinäisten kiistojen yhteydessä. Vegaanius voidaan nähdä vahvasti ideologisena valintana. Kasvisruokapäivä armeijassa ja Helsingin kaupungin suunnitelma puolittaa lihan ja maidon kulutus ilmastosyistä ovat herättäneet voimakasta keskustelua. Vaikka kasvisruoka nähtäisiin ilmaston kannalta kiistatta vähemmän kuormittavana vaihtoehtona, se on nähty myös ideologisena, syyllistävänä tuputuksena.
Ruoalla on aina ravintoarvon lisäksi myös symbolinen arvo. Lihaa on pidetty erityisasemassa ja se on yhdistetty miehiin monessakin yhteiskunnassa, huolimatta siitä, että monipuolisen ja terveellisen ruokavalion voi koostaa myös ilman lihaa. Erilaiset ’lihankorvikkeet’, kuten nyhtökaura tai vöner, näkyvät mediassa suomalaisina innovaatioina. Vihjeitä kasvisruoan yleistymisestä tai normalisoitumisesta voidaan ehkä nähdä siinä, että iltalehdissä kirjoitetaan kasvisvaihtoehtojen makutesteistä, joissa kohteena ovat sekasyöjät.
Ruoanlaitto ei näyttäydy medioiden taholta vahvasti sukupuolitettuna, vaikka esimerkiksi Apu-lehdessä reseptit ja ruoka löytyvätkin naiselo-avainsanan alta. Reseptejä on kuitenkin tarjolla useissa yleislehdissä ja jokseenkin kaikissa naistenlehdissä. Suomessa miehille suunnatut lehdet ovat useimmiten tiettyyn aiheeseen kuten tekniikkaan keskittyviä, kun esimerkiksi yhdysvaltalaiset miesten yleislehdet kuten GQ käsittelevät myös ruokaa. Metsästys ja kalastus ja Erälehti sisältävät reseptejä, jotka liittyvät tietenkin joko riistaan tai retkiruokaan.
Raha, sosiaalinen luokka ja pienituloisuus näkyvät kirjoituksissa. Ruoan hinta ja pienituloisten mahdollisuus syödä terveellisesti ovat esillä mediassa. Myös resepteissä nostetaan esiin edulliset valinnat. Eniten identiteetti näyttäytyy kuitenkin yksilöllisenä ja kulutuksen kautta toteutuvana.
Siinä, missä lapset oppivat syömisen ja ruoan kautta tärkeitä arvoja osana kasvatusta, aikuiselle tämä oletetaan olevan jo sisäistettyä. Aikuinen voi – ja joutuu – valitsemaan itse. Samalla myös kotitalouden muoto nousee esiin: perheessä tehdään valintoja myös toisten puolesta tai neuvotellaan niistä yhdessä.
Kiinnostava esimerkki ruoasta ja identiteetistä on Kirkko ja kaupunki -lehden sarja viimeisestä ateriasta. Tässä erilaiset julkisuuden henkilöt kertovat, mitä söisivät viimeisellä ateriallaan ja miten suunnittelisivat omia hautajaisiaan. Tässä esimerkissä ruoan henkilökohtaisuus, intiimiys ja oma maku korostuvat.
Artikkeli toteutettiin osana Food & Future Forumia, Hotelli- ja ravintolamuseon tutkimusmatkaa ruuan tulevaisuuteen. Food & Future Forumia rahoittaa Koneen Säätiö.
Toimitus
- Podcast-lukija: Jenna Honkanen
- Verkkotaitto: Satu-Emilia Myllymäki
- Artikkelikuva: Free-Photos/Pixabay (CC BY 2.0)
