Kirjoittanut: Saara Toukolehto, VTM Podcast-lukija: Veikko Lindholm
17.5.2016 esitetyssä Arman Pohjantähden alla –jaksossa käsiteltiin turvapaikanhakijoita. Dokumentissa Arman pyrki selvittämään, miten Euroopan pakolaiskriisiin suhtaudutaan Suomessa, ja mihin yltävät yhtäältä lähimmäisenrakkaus ja toisaalta muukalaisviha.
Haastateltaviksi oli valikoitunut Helsingin Metsälässä sijaitsevan vastaanottokeskuksen asukkaita ja henkilökuntaa. Lisäksi Arman keskusteli Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Repon, konfliktijournalisti Rauli Virtasen sekä Oikeusviraston osastopäällikkö Arto Kujalan kanssa turvapaikanhakijoiden oikeuksista ja turvapaikanhakuprosessin vaiheista.
Dokumentissa tehdyssä katugallupissa välittyy voimakkaasti epäilyksen ilmapiiri, jossa turvapaikanhakijoihin viitataan rikollisina tai niin kutsuttuina elintasopakolaisina. Epäluuloinen asenne tuntuu ohjaavan myös maahanmuuttopoliittista päätöksentekoa. Viime aikoina on uutisoitu perheenyhdistämisen vaikeutumisesta entisestään ja joidenkin konfliktimaiden luokittelusta turvallisiksi Maahanmuuttoviraston toimesta. Antropologisissa tutkimuksissa nousee keskiöön poliittisen ilmapiirin vaikutus laintulkintaan ja käytännön maahanmuuttopolitiikkaan.
Kohti Eurooppaa
Jaksossa Virtanen kertoo Armanille, että pitkälle ja vaaralliselle pakomatkalle lähdetään korkein ja usein myös epärealistisin odotuksin. “Pakolaisuuden alussa elää voimakas, valheellinenkin toive tai ajatus siitä, että pääsee pian kotiin, joka on ihan tossa rajan takana” Virtanen kertoo.
Kuva: Suvi Jaakkola
Todellisuudessa matka on pitkä, kallis ja hengenvaarallinen. Koska laillisia reittejä Eurooppaan ei ole, ihmiset joutuvat käyttämään salakuljettajien palveluita. Matka täpötäydellä, huonokuntoisella veneellä Kreikkaan on monille traumaattinen, kuten turvapaikanhakijoiden Armanille kertomat tarinat osoittavat. Useilla perheillä ei yksinkertaisesti ole varaa lähteä Eurooppaan, ja siksi matkaan saattaa lähteä vain yksi perheenjäsen muiden jäädessä alkuperämaahan toivoen mahdollisuutta perheenyhdistämiseen.
Osa ihmisistä jää pakolaisleireille odottamaan uudelleensijoitusta tai tilanteen rauhoittumista kotimaassa. Suurimmat leirit ovat jo kaupungin kokoisia. Virtanen on nähnyt leirien kurjuuden omin silmin:
Esimerkiksi Zaatarin leiri Jordaniassa on valtava ja masentava. Kukaan meistä ei pysty samaistumaan pakolaisiin, sitä on turha vaatia tai odottaakaan. Mutta sitä voi jokainen miettiä, et mikä se kohtalo siellä on, ennen kuin lähtee sitä kyseenalaistamaan… puhumattakaan vihaamaan tai tuomitsemaan näitä ihmisiä, joille tärkeintä ei ole päämäärä vaan ahdingosta pois pääseminen.
Virtanen määrittää turvan ja suojelun etsimisen merkittävimmäksi motivaatioksi maastamuutolle turvapaikanhakijoiden keskuudessa. Yhdysvaltoihin saapuneiden pakolaisten keskuudessa kenttätyötä tehnyt antropologi Sally Wesley Bonet tekee kuitenkin tärkeän huomion muistuttaessaan, että vaikka selviytyminen onkin turvapaikanhakijoiden ensisijainen syy kotimaan jättämiselle, on heillä myös muita tulevaisuuteensa liittyviä haaveita.
Bonetin haastattelemat pakolaiset toivoivat etenkin mahdollisuutta kouluttautua joko itselleen tai lapsilleen uudessa kotimaassa. Armanin jututtamat turvapaikanhakijat ilmaisivat selkeitä opiskeluun ja työllistymiseen liittyviä haaveita. Tämä onkin yksi turvapaikanhakuprosessin ongelmista: suojan tarpeen täytyy olla ensisijainen ja mieluusti ainoa tärkeä motiivi turvapaikanhaulle. Armanin dokumentissa välittyy kuitenkin tarpeiden ja hädän moninaisuus, haaveetkin. Epäilyksen ilmapiirissä tulevaisuuden haaveet tulkitaan helposti osoitukseksi epärehellisistä motiiveista.
Kuva: Gennady Kurushin, ”Split”
Laintulkintaa
Turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten oikeuksia määrittelevät kansainväliset sopimukset, kuten YK:n Geneven pakolaissopimus. Suomen ulkomaalaislaissa säädetään lisäksi muiden kuin Suomen kansalaisten oikeuksista ja asemasta Suomessa. Lait ja sopimukset vaikuttavat luonnollisesti Suomen harjoittamaan maahanmuutto- ja maahanmuuttajapolitiikkaan asettamalla käytännön politiikalle tiettyjä vaatimuksia ja rajoituksia. Poliittinen ilmapiiri kuitenkin vaikuttaa voimakkaasti käytäntöön ja laintulkintaan.
Antropologi Thomas Hylland Eriksen kirjoittaa tuoreessa Sapiens–artikkelissaan Euroopassa syntyneestä epäilyksen ilmapiiristä, joka ruokkii vastakkainasettelua ja vaikuttaa myös poliittisiin käytäntöihin. Hänen mukaansa Euroopan valtioiden valtaväestöjen keskuudessa on levinnyt kasvava epäilys etenkin muslimimaahanmuuttajien motiiveista. Mielikuvissa yhdistyy terrorismin ja radikaali-islamismin pelko ja maahanmuuttomyönteisen politiikan kritiikki, jotka tukevat nativistista ääriajattelua.
Epäilyn ilmapiiri nousee niin ikään esille Anna-Maria Tapanisen perheenyhdistämiseen keskittyneessä tutkimuksessa. Vaikka oikeus perheeseen katsotaan kansainvälisissä sopimuksissa osaksi perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia, ei maahanmuuttajilla ole käytännössä samanlaista oikeutta perheeseen. Tapaninen kirjoittaa, että “perheen määritelmä ei … ole universaali tai itsestään selvä, vaan käsitykset perheen ideasta ja perhe-elämästä vaihtelevat huomattavasti. Oikeus perheeseen ei kata kaikkia mahdollisia perheitä, vaan perhesiteiden aitoutta ja hakijoiden tarkoitusperiä tutkitaan tarkasti.”
Kuva: Pixabay.com, (CC0 Public Domain)
Kuva: Pixabay.com, (CC0 Public Domain)
Perhesiteen aitoudesta pyritään pääsemään selville ‘luotettavien’ keinojen avulla, joiksi katsotaan lääketieteellinen ikäarviointi, kielianalyysi sekä DNA-testi. Menetelmät korostavat sitä, että ihmisiin ei luoteta. Niillä arvioidaan haastattelujen ja asiakirjojen ohella ihmisten kertoman todenmukaisuutta ja perhesiteen biologista ja sosiaalista todellisuutta.
Tapaninen eritteli Miia Halme-Tuomisaaren ja Hilja Aunela kanssa perheenyhdistämiskäytäntojä Suomen kuvalehden haastattelussa 13.11.2015. Kielteisistä perheenyhdistämispäätöksistä tehtyjen valitusten perusteella kävi heidän mukaansa ilmi ristiriitoja lainkohtien ja niiden käytännön tulkinnan välillä.
”Emme pystyneet osoittamaan, että sukulaisuussuhde takaisi positiivisen päätöksen. Emmekä sitä, että tosiasiallinen perhe-elämä takaisi. Vaikka perhe-elämää olisi vietetty, voidaan todeta, että kotoa lähdöstä on niin kauan, että perhe-elämä on katkennut”, Halme-Tuomisaari kertoo haastattelussa.
Tutkimukset osoittavat, että poliittisella tahtotilalla on voimakas vaikutus laintulkintoihin päätöksenteon käytännöissä. Vaikka Suomea sitovat kansainväliset ja kansalliset lait ja sopimukset, ei se vielä takaa oikeudenmukaista, tai edes lainmukaista, kohtelua asianosaisille.
Epätietoisuus viranomaisen menettelyistä, hakemusprosessin vaiheista ja myönteistä päätöstä puoltavista seikoista on omiaan aiheuttamaan hämmennystä hakijoiden keskuudessa. Kielteinen päätös pitkän prosessin päätteeksi on suuri pettymys hakijoille, jotka ovat pistäneet siihen suuren määrän aikaa, energiaa ja venyttäneet resurssejaan sen läpi viemiseksi. Epäilyn ilmapiiri välittyy myös hakijoille ja vaikuttaa heidän suhteeseensa viranomaisiin.
Suomi muuttuu
Suomessa asuu eri etnisiin, kulttuurisiin, ja uskonnollisiin ryhmiin kuuluvia ihmisiä. Kuten Heikki Kerkkänen kirjoittaa, tämä ei kuitenkaan vielä automaattisesti tarkoita sitä, että eri vähemmistöjen tilanteet huomioitaisiin käytännön politiikan tasolla, tai että heidän tasa-arvoisen asemansa takaamiseksi toimittaisiin määrätietoisesti. Poliittinen ilmapiiri vaikuttaa myös tähän politiikan osa-alueeseen.
Esimerkiksi Saksassa oli vielä 1980-luvulla vallalla ajatus, ettei maahanmuuttajien korkeaa osuutta väestöstä tarvitse ottaa erityisesti huomioon sosiaalipolitiikkassa. Kotouttamispolitiikan puute johti Saksassa isoihin ongelmiin, kuten väestönryhmien eriytymiseen ja kasvavaan neonatsismiin.
Samankaltaisen havainnon teki Sini Salminen tutkiessaan meksikolaisten maahan- ja maastamuuttoa Yhdysvaltojen ja Meksikon välillä. Hänen mukaansa liittovaltiotason integraatiopolitiikan puute on aiheuttanut Yhdysvalloissa tilanteen, jossa meksikolaiset maahanmuuttajat kokevat tilanteensa parantamisen lähes mahdottomaksi.
Kuva: Pixabay.com, (CC0 Public Domain)
Kotoutuminen yhteiskuntaan estyy, kun siihen avustavia keinoja ei ole. Lisäksi uudet tulokkaat kokevat usein epäilyksen ilmapiirissä kantavansa laittoman ja rikollisen leimaa, johon he eivät itse pysty vaikuttamaan. Näiden esimerkkien valossa vastaanottava yhteiskunta, siinä vallitseva ilmapiiri ja sen sosiaalipolitiikka, näyttäytyy merkittävänä tekijänä maahanmuuttajien kotoutumisen onnistumisessa.
Kotouttamispolitiikasta on muodostunut olennainen osa Suomen sosiaalipolitiikkaa. Siitä säädetään laissa kotoutumisen edistämisestä ja se kuuluu Työ- ja elinkeinoministeriön vastuualueeseen. Kotoutus-termin alle mahtuu laajahko skaala sosiaalipalveluita, joiden päämääränä on auttaa uusia tulokkaita sopeutumaan uuteen kotimaahansa kielellisesti ja kulttuurisesti. Myös työllistymisen merkitystä korostetaan. Tärkeämpää kuin lainsäädäntö on kuitenkin sen asianmukainen toimeenpano. Kotoutuminen tapahtuu muualla kuin paperilla.
Armanin jaksossa käy ilmi, ettei kielenopetusta ole tarjolla kuin noin muutamalle tuhannelle eli noin kymmenelle prosentille tulokkaista. Samaan aikaan kuitenkin painotetaan kielen oppimisen tärkeyttä onnistuneen kotoutumisen kannalta. Tämä viittaa siihen, että kotoutumislainsäädännön toteutuminen käytännön tasolla ontuu jo aivan perusasioiden kohdalla. Kotoutumista tukeviin toimiin panostaminen on vaivan arvoista, se helpottaa maahanmuuttajien työllistymistä ja sopeutumista uuteen ympäristöönsä sekä auttaa suomalaisia suhtautumaan muutokseen. Näin estetään epäilyksen ilmapiirin voimistumista ja ennakkoluulojen kasvamista ja radikalisoitumista puolin ja toisin.
AntroBlogin ajankohtaistoimitus kommentoi Arman Pohjantähden alla -sarjan jaksoja antropologisesta näkökulmasta syventäen keskustelua myös yhteiskuntatieteelliseen suuntaan.
Lähteitä ja lisälukemista:
Bonnet, Sally Wesley 2016. Why Refugee Resettlement isn’t enough, Anthropology News.
Eriksen, Thomas Hylland 2016. Europe’s Destructive Spirals of Distrust, Sapiens.org.
Fingerroos, Outi, Anna-Maria Tapaninen & Marja Tiilikainen (toim.) 2016. Perheenyhdistäminen – Kuka saa perheen Suomeen, kuka ei ja miksi? Tampere: Vastapaino.
Kerkkänen, Heikki 2015-2016. Maahanmuuttomyyttien murskaaja – Blogi maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta faktapohjalta.
Kuusisto-Arponen, Anna-Kaisa 2016. Yksin tulleet lapset ja nuoret suomalaisen maahanmuuttopolitiikan uhreina, Politiikasta.fi.
Salminen, Sini 2015. Muuttajia vai muuttujia? – muuttoliikkeestä ja siirtolaisuudesta antropologin silmin, AntroBlogi.fi.
Tapaninen, Anna-Maria 2013. Oikeus aitoon perheeseen? DNA-tutkimus todisteena biologisesta perhesiteestä. Etmu -blogi.
Bodies of Evidence -hankkeen julkaisut.
Artikkelikuva: Pixabay.com (CC0 Public Domain).
