Suomalaisuuden sukupuoli

Olemme pitäneet kevään ajan tiukasti silmällä Arman Alizadin doku­ment­ti­sar­jaa Arman Pohjantähden alla. Suomalaista yhteis­kun­taa kuo­hut­ta­via ajan­koh­tai­sia aiheita esille nostava sarja ansaitsee ensim­mäi­sen esi­tys­kau­ten­sa päät­teek­si myös ant­ro­po­lo­gi­sen arvion: hieman yllättäen kir­joi­tuk­sem­me teemaksi nousee sukupuoli.

Sarjan viimeisen jakson teemana oli ajan­koh­tai­nen, kiis­ta­na­lai­nen ja vaikeasti mää­ri­tel­tä­vä asia: suo­ma­lai­suus. Jaksossa kul­mi­noi­tui­vat sarjan vahvuudet ja heik­kou­det. Arman päästi jälleen ääneen taval­li­sia suo­ma­lai­sia, joilta kysyttiin mitä suo­ma­lai­suus on. Katugallup on toiminut sarjassa keinona tuoda kan­sa­lais­ten mie­li­pi­tei­tä esiin. Pääsivätkö eri ryhmien edustajat tas­a­puo­li­ses­ti ääneen tässä vii­mei­ses­sä jaksossa — tai sarjassa ylipäänsä?

Miehinen maailma

Suomalaisuutta etsivässä jaksossa vie­rail­tiin armei­jas­sa, asunn­ot­to­mien yömajassa ja lei­pä­jo­nos­sa. Ulkomaalaisia kum­mas­tu­tet­tiin suo­ma­lais­ten outouk­sil­la, ja tummien suo­ma­lais­ten kanssa kes­kus­tel­tiin rasis­mis­ta. Avainsanoiksi nousivat alkoholi, pidät­ty­väi­syys, rehel­li­syys, hulluus, naa­pu­ri­ka­teus, pär­jää­mi­nen ja häpeä­kult­tuu­ri. Suomessa todettiin olevan sekä paljon hyvää että runsaasti ongelmia, ja suo­ma­lai­suu­des­ta oltiin ylpeitä. Tulevaisuuden kuvana esi­tet­tiin kan­sain­vä­lis­ty­vä Suomi. Kontrastina ongel­ma­koh­dil­le pohdintaa siivitti perin­tei­nen Suomi-kuvasto: järvet, revon­tu­let, jääkiekko, fes­ti­vaa­lit ja Finlandia-hymni.

Sekä kadulla haas­ta­tel­luis­ta että asian­tun­ti­ja­lausun­to­ja anta­neis­ta hen­ki­löis­tä ehdoton enemmistö oli miehiä. Naiset olivat selkeässä vähem­mis­tös­sä, ja muut suku­puo­li­ka­te­go­riat loistivat pois­sao­lol­laan. Jakson esittämä tulkinta suo­ma­lai­suu­des­ta oli siis voi­mak­kaan miehinen. Naiset olivat vali­tet­ta­van vähän esillä myös koko sarjan tasolla. Kymmenestä jaksosta ainoas­taan yhdessä naisia oli mukana tas­a­puo­li­ses­ti. Arvasitko jo, mistä jaksosta on kyse?

On ymmär­ret­tä­vää, että sellaiset aiheet kuten moot­to­ri­pyö­rä­ker­hot tai puo­lus­tus­voi­mat ovat hyvin miehisiä. Yhteiskunnastamme kuitenkin ainakin puolet on joko naisia tai muihin suku­puo­li­ka­te­go­rioi­hin kuuluvia hen­ki­löi­tä. Olisi ollut mie­len­kiin­tois­ta kuulla esi­mer­kik­si Cannonball-jäsenten puo­li­soi­den näkö­kul­mia prät­kä­har­ras­tuk­seen ja kerhon toi­min­taan. Sekä Cannonball että puo­lus­tus­voi­mat esi­tet­tiin kuitenkin sarjassa ensi­si­jas­sa niissä aktii­vi­ses­ti osal­li­si­na olevien miesten näkö­kul­mas­ta.

Kuvataiteilija ja kir­jai­li­ja Tove Jansson. Kuva: Wikimedia Commons

Astronautti Mae Jemison. (CC0 Public Domain)

Sarjan muut aiheet — tur­va­pai­kan­ha­ki­jat, ravinto, asunn­ot­to­muus, rikos & ran­gais­tus ja oikeus & kohtuus — olisivat helposti taipuneet suku­puo­li­neut­raa­liin näkö­kul­maan. Silti jaksoja hal­lit­si­vat mies­hah­mot. Naiset tulivat mukaan lähinnä miesten ker­to­muk­sis­sa tai taustalla esi­te­tys­sä kuvas­tos­sa: esi­mer­kik­si eukon­kan­to-kil­pai­lus­sa miehen selässä roikkuen. Naiset näyt­täy­tyi­vät rekvi­siit­ta­na suo­ma­lai­sen miehen elämälle sen sijaan, että he olisivat olleet äänessä tasa-arvoisina yhteis­kun­nal­li­si­na toi­mi­joi­na.

Mistä sitten johtuu miesten voi­mak­kaam­pi läsnäolo jul­ki­ses­sa tilassa? Onko se seurausta miesten ja naisten omista, tie­toi­sis­ta valin­nois­ta? Toimijuuteen liittyvä ongelma on moni­syi­nen. Kulttuuriset asenteet muo­dos­tu­vat kas­va­tuk­sen ja median väli­tyk­sel­lä osaksi sisäis­tet­ty­jä käsi­tyk­siäm­me omista ja kans­saih­mis­tem­me kyvyistä.

Kyse on paljon moni­mut­kai­sem­mas­ta asiasta kuin ainoas­taan näkyvistä, tie­toi­sis­ta val­ta­suh­teis­ta. Esimerkiksi naisen uralla ete­ne­mis­tä vaativan kun­nian­hi­mon tyrmäävä isku voi tulla omasta minä­ku­vas­ta tai toiselta naiselta, vaikka omalta äidiltä. Maailman mit­ta­kaa­vas­sa hyvästä tasa-arvo­ti­lan­tees­ta huo­li­mat­ta myös meidän kult­tuu­ri­sel­la maa­il­man­ku­val­lam­me on syvät pat­riar­kaa­li­set juuret, jotka yhä edelleen vai­kut­ta­vat suku­puo­lit­tu­nei­siin käsi­tyk­siin yksi­löi­den sosi­aa­li­ses­ta sta­tuk­ses­ta ja kyvyistä.

Armanin sarjan tar­koi­tuk­se­na oli tar­kas­tel­la omaa yhteis­kun­taam­me kriit­ti­ses­ti ja tuoda epäkohtia julkiseen kes­kus­te­luun. Sarjan jaksot onnis­tui­vat­kin saamaan aikai­sek­si hyvää kuohuntaa. Sukupuolten välinen tasa-arvo on sarjan ulko­puo­lel­le jäänyt epäkohta, joka kuitenkin livahti ohjaamaan sen tekoa. Hyvästä koko­nais­ti­lan­tees­ta huo­li­mat­ta myös Suomessa on edelleen runsaasti kirimistä syvälle asen­tei­siin saakka ulottuvan tasa-arvon saa­vut­ta­mi­sek­si.

Sotilas. Kuva: Wikimedia Commons, Israel Defence Forces, CC BY 2.0

Tytöt, pojat ja media

Sosiaalitieteissä, eri­tyi­ses­ti vies­tin­näs­sä, on huo­les­tu­nee­na pistetty merkille naisten ja miesten suku­puo­lit­tu­neet roolit ja naisten vähäinen näkyvyys mediassa. Naiset esitetään mediassa yleensä nuorina ja kauniina hahmoina, joiden ulkomuoto on roolin kannalta mer­kit­tä­vin tekijä. Toinen naisille lankeava roo­li­hah­mo on hoivaa huokuva äiti tai hoitaja. Jälkimmäinen näkyi myös Armanin sarjassa, jossa ainoa naisia enemmän esittävä jakso oli van­huk­sis­ta huo­leh­ti­mi­seen kes­kit­ty­vä.

Miehet esitetään mediassa naisia paljon useammin asian­tun­ti­jan ja sankarin rooleissa. Miesten sanoilla ja teoilla nähdään olevan pai­noar­voa. Tutkimusten mukaan esi­mer­kik­si kes­kus­te­luoh­jel­mis­sa naiset tulevat huo­mat­ta­vas­ti useammin kes­key­te­tyk­si puhues­saan kuin miehet. Naiset myös saavat puheen­vuo­ron harvemmin kuin miehet. Vain noin joka neljäs mediassa esiintyvä henkilö on nainen. Viihteen puolella nais­pää­hen­ki­löi­den määrä on kasvussa, mutta esi­mer­kik­si toi­min­tae­lo­ku­van nais­puo­li­nen sankari saattaa edelleen herättää voi­mak­kai­ta kiel­tei­siä reak­tioi­ta, kuten Mad Max: Fury Road -elokuvan tapauk­ses­sa.

Disneyn piir­ro­se­lo­ku­via tutkineet kie­li­tie­tei­li­jät Carmen Fought ja Karen Eisenhauer ovat kar­toit­ta­neet sitä, miten paljon enemmän vuo­ro­sa­noja piir­ret­ty­jen mies­hah­moil­la on kuin nais­hah­moil­la, myös silloin kun tarinan pää­hen­ki­lö on nainen. Tämä kuvastaa kult­tuu­ris­ta tai­pu­mus­ta antaa miehelle naista enemmän tilaa käyttää ääntään ja tulla kuulluksi. Hienovaraiset vihjeet kullekin suku­puo­lel­le sopivasta käy­tök­ses­tä opitaan näin jo pienenä.

Sukupuolittuneet ennak­ko­kä­si­tyk­set ihmisten kyvyistä, taidoista tai älyk­kyy­des­tä vai­kut­ta­vat käyt­täy­ty­mi­seem­me ja asen­tei­siim­me ali­ta­jui­ses­ti, mutta voi­mal­li­ses­ti. Emme luul­ta­vas­ti tiedosta, kuinka paljon ajatukset miehestä ja naisesta sosi­aa­li­si­na kate­go­rioi­na ohjaavat tul­kin­to­jam­me ja tekojamme. Yhteiskunnassamme vallitsee joukko pitkälti tie­dos­ta­mat­to­mia suku­puo­lit­tu­nei­ta ennak­ko­kä­si­tyk­siä, joiden kautta fyysiseen suku­puo­leen liitetään sosi­aa­li­sia, emo­tio­naa­li­sia ja psy­ko­lo­gi­sia omi­nai­suuk­sia. Nämä johtavat yksi­löi­den varsin eri­lai­seen kohteluun heidän (ole­te­tus­ta) suku­puo­les­taan riippuen.

Tehdastyötä. Kuva: Wikimedia Commons

Sukupuoliroolien lei­maa­vuus ei ole epätasa-arvoista ainoas­taan naisia kohtaan. Samaa ilmiötä edustaa esi­mer­kik­si miesten tunne-elämää ja -ilmaisua vakavasti rajoit­ta­va “pojat eivät itke” ja “tunteilu on nei­ti­mäis­tä” -tyyppinen ajattelu, joka tekee onnis­tu­nees­ti kar­hun­pal­ve­luk­sen molem­mil­le suku­puo­lil­le yhdellä sival­luk­sel­la. Yksi kuu­lui­sim­pia suku­puo­len tut­ki­joi­ta, Judith Butler, on kehit­tä­nyt teorian suku­puo­les­ta per­for­ma­tii­vi­se­na. Butlerin mukaan sukupuoli on jotain, mitä esitetään ja luodaan tekojen kautta.

Itkevä mies rikkoo suku­puo­lel­leen asetettua sosi­aa­lis­ta ja kult­tuu­ris­ta roolia. Itkemisen näkeminen tyt­tö­mäi­se­nä heik­kou­te­na kuvastaa näkemystä naisesta paitsi tun­teel­li­sem­pa­na ja hau­raam­pa­na, myös arvoltaan miestä vähäi­sem­pä­nä. Mies nolaa itsensä ja lokaa mas­ku­lii­ni­suu­ten­sa käyt­täy­tyes­sään kuin heikko ja tun­teel­li­nen nainen. Liian “mie­hi­ses­ti” käyt­täy­ty­vä nainen saattaa myös saada pahaa silmää ja palau­tet­ta käy­tök­ses­tään, mutta sävy on erilainen. Tämä näkyy vaikkapa vahvoihin nais­joh­ta­jiin koh­dis­tu­vas­sa kri­tii­kis­sä. Maskuliiniseksi mielletty nainen “pyrkii olemaan kuin mies”, astumaan miehille kuu­lu­val­le alueelle — ei siis suinkaan “vajoa miehen tasolle”.

Kuva: Tibor Végh, Wikimedia Commons, CC BY 3.0

Molemmissa tapauk­sis­sa huolta aiheuttaa sosi­aa­li­ses­ti ja kult­tuu­ri­ses­ti määrätyn, suku­puo­li­te­tun roolin rik­ko­mi­nen. Ero on siinä, että mies­mäi­nen nainen pyrkii ikään kuin parempiin piireihin, mutta nais­mai­nen mies nähdään heikkona.

Pohjantähden alla toi suku­puo­lit­tu­neen todel­li­suu­den näkyviin vali­tes­saan haas­ta­tel­ta­vik­si asian­tun­ti­joik­si huo­mat­ta­vas­ti enemmän miehiä kuin naisia. Myös katu­gal­lu­pien vas­taa­ja­kun­ta oli vahvan mies­voit­tois­ta. Toisaalta Arman Alizad itse haastoi suku­puo­leen sidotun tun­neil­mai­sun käy­tän­teet useaan kertaan, esi­mer­kik­si itkemällä avoimesti koh­da­tes­saan kos­ket­ta­via teemoja ja tarinoita. Arman pyrkiikin tie­toi­ses­ti rikkomaan tabuja ja kysee­na­lais­ta­maan ste­reo­ty­pioi­ta.

Sukupuolten esit­tä­mi­nen jäi sarjan kohdalla Armanin persoonaa lukuu­not­ta­mat­ta tavan­omai­sel­le tasolle. Moni jaksoista oli vähällä päästä Saara Särmän perus­ta­man Congrats, you have an all male panel! -blogin onnit­te­le­mak­si. Pelkistä miehistä koos­tu­vien paneelien huo­mioin­tiin kes­kit­ty­nyt blogi voitti tässä kuussa vies­tin­nän ammat­ti­lais­ten ProCom-järjestön Vuoden vies­tin­tä­te­ko -palkinnon.

Medialla on erittäin mer­kit­tä­vä rooli suku­puo­leen liit­ty­vien ennak­ko­kä­si­tys­ten muo­dos­tu­mi­ses­sa. Sen esittämä tulkinta suku­puo­les­ta useim­mi­ten tukee jo val­lit­se­via suku­puo­li­kä­si­tyk­siä. Mutta medialla on valta myös kysee­na­lais­taa ja kri­ti­soi­da näitä roo­li­tuk­sia.

Maasai-naiset opet­te­le­vat swahilin kir­joi­tus­tai­to­ja USAIDin ohjel­mas­sa Tansaniassa. Kuva: USAID

AntroBlogin aka­tee­mi­ses­ti kou­lu­te­tuis­ta nuorista naisista koostuva ajan­koh­tais­toi­mi­tus päätyi seu­raa­maan “san­ka­ri­mie­hen” luot­saa­maa doku­ment­ti­sar­jaa. Valitsimme Pohjantähden alla -sarjan kom­men­taa­rim­me kohteeksi sen ajan­koh­tais­ten ja her­kul­lis­ten aihe­va­lin­to­jen sekä ilmeisen kan­san­suo­sion vuoksi, mutta oliko tekijän suku­puo­lel­la sittenkin ali­ta­juis­ta mer­ki­tys­tä? Miten naisten projektit voivat saada lisää arvo­val­taa ja näky­vyyt­tä, jos sekä media että kansa kiin­nit­tä­vät läh­tö­koh­tai­ses­ti enemmän huomiota mies­jour­na­lis­tien teke­mi­siin? Asian ei tie­ten­kään pitäisi olla millään tavalla sidottu suku­puo­leen. Tällainen tar­kas­te­lu suku­puo­lit­tu­neen tasa-arvon näkö­kul­mas­ta on kuitenkin oleel­lis­ta niin kauan, kuin tilanne mediassa on yllä kuvaillun kaltainen.

Arman pyysi Twitterissä kat­so­jil­ta ehdo­tuk­sia tulevan tuo­tan­to­kau­den teemoiksi. Median erilaiset tavat esittää miehiä ja naisia ja päästää heitä ääneen tarjoavat paljon her­kul­lis­ta tut­kis­kel­ta­vaa. Sukupuoleen liittyy monia muitakin mie­len­kiin­toi­sia, ajan­koh­tai­sia teemoja — esi­mer­kik­si sosi­aa­li­sen ja bio­lo­gi­sen suku­puo­len väliset eroa­vai­suu­det. Muun muassa Saksassa ja Australiassa on otettu käyttöön kolmas suku­puo­li­ka­te­go­ria naisen ja miehen rinnalle. Se korostaa sukupuoli-iden­ti­tee­tin kult­tuu­ris­ta ja sosi­aa­lis­ta luonnetta pelkän biologian ohella ja haastaa perin­tei­sel­le nais-mies jaot­te­lul­le perus­tu­van suku­puo­li­nor­ma­tii­vi­suu­den. Sukupuolibinäärin tut­ki­mi­sen lisäksi olisi erittäin mie­len­kiin­tois­ta nähdä jakso trans­su­ku­puo­lis­ten hen­ki­löi­den koh­te­lus­ta ja koke­muk­sis­ta niin taval­li­ses­sa elämässä kuin suhteessa eri­lai­siin ins­ti­tuu­tioi­hin.

Korjaus 2.7.2016: Sana “hete­ro­nor­ma­tii­vi­suus” on vii­mei­ses­sä kap­pa­lees­sa korvattu termillä “suku­puo­li­nor­ma­tii­vi­suus”, sillä hete­ro­nor­ma­tii­vi­suus viittaa vain välil­li­ses­ti val­lit­se­vaan kahden suku­puo­len ideaan perus­tu­vaan suku­puo­li­nor­miin.

AntroBlogin ajan­koh­tais­toi­mi­tus kommentoi Arman Pohjantähden alla -sarjan jaksoja ant­ro­po­lo­gi­ses­ta näkö­kul­mas­ta syventäen kes­kus­te­lua myös yhteis­kun­ta­tie­teel­li­seen suuntaan.

Kuva: Sami Hanski, CC BY-NC 2.0

Kirjailija Minna Canthin sanat ovat hänen vuonna 1891 kir­joit­ta­mas­taan näy­tel­mäs­tä Papin perheKuva: Sami Hanski, CC BY-NC 2.0

  • Podcast-lukija: Veikko Lindholm
  • Verkkotaitto: Saara ja Ninnu
  • Artikkelikuva:

Kirjoittajat

Ninnu Koskenalho on valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta, AntroBlogin toinen perustaja ja päätoimittaja. Hän toimii aktiivisesti AntroBlogia julkaisevan Allegra Lab Helsinki ry:n tiedeviestintätoiminnassa ja viettää muun aikansa pohtien avaruusmatkailua, historiaa ja ihmismielen notkeutta.


Saara Toukolehto on valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta ja AntroBlogin toimituspäällikkö. Saaran antropologisia kiinnostuksen kohteita ovat mm. maahanmuuton, arvojen, moraalin ja ”hyvän elämän” -käsitteen tutkimus integraatiopolitiikan viitekehyksessä.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Ylen presidenttiehdokkaiden haastatteluissa ehdokkailta kysyttiin lähes täsmälleen samat kysymykset. Lyhyeen uutiseen oli tästä materiaalista leikattu kuitenkin vain hyvin pieni osa. Uutislähetyksessä näimme ja kuulimme, kuinka kahdelta miespuoliselta ehdokkaalta, Sauli Niinistöltä ja Pekka Haavistolta, kysyttiin Suomeen kohdistuvista uhkakuvista. Laura Huhtasaarelta taas kysyttiin mieheensä rakastumisesta.

Alun perin Piilaaksosta rantautunut startup-yrittäjyys, suomeksi kasvuyrittäjyys, on noussut yhdeksi markkinatalouden suurimmaksi trendiksi vajaan vuosikymmen aikana. Suomessa start-up pöhinä saavuttaa huippunsa jokavuotisessa Slush-juhlassa. Tänä vuonna joulukuun alussa pidetty tapahtuma keräsi jo yli 2600 startup-yritystä ja vaikuttavan ryhmän puhujia skenen ajankohtaisimmista vaikuttajista aina rauhannobelisti Al Goreen. Mutta mitä startup-yrittäjyys oikeastaan on? Ja voidaanko siitä puhua pelkästään uutena yrityksen muotona vai jopa elämäntapana? Mitkä tunnusmerkit tekevät yrityksestä startupin?

Suomi 100 -tarra koristaa ruisleipäpakkausta ja radiojuontaja kertoo, kuinka juuri soinut biisi on osa Suomen satavuotista historiaa. Lukuisat puheet muistuttavat meitä tänään siitä, kuinka sota vaihtui rauhaksi ja köyhyys väistyi vaurauden ja edistyksen tieltä. Eduskunnan juhlaistunnossa viittaukset kansainvälisiin tilastoihin valjastetaan todistamaan tätä edistystä. Uudestaan ja uudestaan kuulemme, kuinka emme saa unohtaa historiaamme – tätä lähes lineaarista menestyskertomusta.