Sosiaalinen media ja vaarallinen pilakuva

Kansan Uutisten mukaan tai­tei­li­ja Sira Moksi on joutunut Facebookissa sensuurin kohteeksi poliit­tis­ten pila­ku­vien­sa vuoksi. Moksin kuvista on tehty tois­tu­vas­ti vali­tuk­sia, ja Facebook on useamman kerran jää­dyt­tä­nyt hänen käyt­tä­jä­ti­lin­sä. Erityisesti ongelmia on syn­nyt­tä­nyt Keskustaleiri-niminen kuva, jossa pää­mi­nis­te­ri Juha Sipilää verrataan kes­ki­tys­lei­rin johtajaan.

Poliittiset pilakuvat ovat perin­tei­nen keino kri­ti­soi­da poliit­ti­sia päättäjiä. Kuvan tarjoama visu­aa­li­suus vetoaa ihmiseen usein tehok­kaam­min kuin pelkkä teksti tai puhe. Nykyaikana pilakuvat ovat siir­ty­neet inter­ne­tiin ja sosi­aa­li­sen median alus­toi­hin. Facebookissa sopi­mat­to­mien pila­ku­vien levit­tä­mi­nen voi kuitenkin johtaa käyt­tä­jä­tun­nuk­sen mää­rä­ai­kai­seen tai jopa pysyvään jää­dyt­tä­mi­seen.

Facebookille kes­ki­tys­lei­ri­ver­taus oli liikaa — vaikka samaan aikaan Facebookin algo­rit­mit osaavat kohdentaa mainontaa esi­mer­kik­si juu­ta­lais­ten vihaa­jil­le. Yhteiskunnan nykymenon ver­taa­mi­nen kes­ki­tys­lei­riin on erään­lai­nen versio verk­ko­kes­kus­te­luis­sa pahek­su­tus­ta nat­si­kor­tis­ta: on tah­di­ton­ta verrata edes kaikkein epä­miel­lyt­tä­vim­piä­kään asioita natsien tekemiin jul­muuk­siin, koska natsit edustavat äärim­mäis­tä pahuutta. Holokaustin äärim­mäi­syyt­tä painotti aikanaan jo filosofi Theodor Adorno.

Toisaalta liian sen­si­tii­vi­sen kes­kus­te­lu­kult­tuu­rin vaa­ti­mi­nen voi rajoittaa sortoa kokevien puheoi­keut­ta. Natsikortin pahek­sun­ta voi joissakin tilan­teis­sa toimia meka­nis­mi­na, jonka avulla vääryyttä kokevien äänet vai­en­ne­taan. Kohteliaan ja asial­li­sen kes­kus­te­lun edel­lyt­tä­mi­nen voi tuottaa tilanteen, jossa vääryyden kokijan kertomus kysee­na­lais­te­taan ja mää­ri­tel­lään arvot­to­mak­si tun­ne­pu­heek­si.

Yhteiskunnan on helpompi tuomita menneet vääryydet kuin tunnistaa nykyisiä. Kärjistetysti: vaikka huono-osaisiin koh­dis­tu­vat leik­kauk­set vaa­ti­si­vat ihmis­hen­kiä, ei tilan­net­ta sovi verrata holo­kaus­tiin. Leikkauspolitiikka tuo kuitenkin mieleen filosofi Hannah Arendtin ajatuksen pahan arki­päi­väi­syy­des­tä: pahuus ei ilmene yksi­löi­den pahan­tah­toi­suu­te­na, vaan heidän arki­päi­väi­se­nä sitou­tu­mi­se­na tiettyyn toi­min­ta­lo­giik­kaan.

Facebook esiintyy neut­raa­li­na kes­kus­te­lua­lus­ta­na, mutta on poh­jim­mil­taan kau­pal­li­nen yritys ja mai­nos­tus­ver­kos­to. Kaupallisuus ja kes­kus­te­lu eivät auto­maat­ti­ses­ti poissulje toisiaan, mutta usein kau­pal­lis­ten toi­mi­joi­den int­res­seis­sä on tie­tyn­lai­sen poli­tii­kan tukeminen. Kulttuurintutkija Stuart Hall on todennut, että kau­pal­li­sil­la media-alan toi­mi­joil­la on taipumus tukea val­lit­se­vaa poliit­tis­ta jär­jes­tel­mää, koska se on näiden omis­ta­jien int­res­seis­sä.

Käytännössä Facebookin sen­suu­ri­pää­tök­siin voi liittyä myös tiettyä sat­tu­man­va­rai­suut­ta. Alustan sisäl­lön­val­von­ta toimii käyt­tä­jien tekemien ilmian­to­jen kautta. Koska asia­kas­pal­ve­lus­sa ei eri­tyi­sem­min ole suo­men­kie­li­siä työn­te­ki­jöi­tä, vää­ri­nym­mär­ryk­siä tulee helposti.

Facebook on joka tapauk­ses­sa mer­kit­tä­vä val­lan­käyt­tä­jä, joka ohjaa sitä, mikä sisältö näkyy käyt­tä­jien syöt­tees­sä ja mikä ei. Habermasilaisesta näkö­kul­mas­ta syntyy aina jän­nit­tei­tä, kun poliit­tis­ta kes­kus­te­lua käydään yksi­tyi­sen pal­ve­lun­tar­joa­jan tar­joa­mal­la alustalla. Tällöin kriit­ti­nen ja oikeuk­sis­taan tietoinen kan­sa­lai­nen pelkistyy pal­ve­lun­tar­joa­jan aset­ta­miin käyt­tö­eh­toi­hin sitou­tu­neek­si asiak­kaak­si.

Etenkin tämä tai­tei­li­ja Sira Moksin Keskustaleiri-niminen pilakuva oli Facebookin har­joit­ta­man sensuurin taustalla. Moksin töihin voi tutustua hänen koti­si­vuil­laan osoit­tees­sa: www​.siramoksi​.fi

Kirjoittaja

Juuso Koponen on valtiotieteiden maisteri ja antropologi, joka valmistelee väitöskirjaa huono-osaisuudesta ja kolmannen sektorin tarjoamasta ruoka-avusta. Juusoa kiinnostavia tutkimuksellisia teemoja ovat huono-osaisuus ja eriarvoisuus, yhteiskuntaluokat, hyväntekeväisyys, talouden antropologinen tutkimus, diskurssianalyysi ja ideologiakritiikki.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Helsingin hovioikeus tuomitsi maaliskuussa 2020 piispa Teemu Laajasalon sakkoihin tuottamuksellisesta kirjanpitorikoksesta yritystoiminnassaan. HS:n haastattelussa Laajasalo katsoo monien menettäneen suhteellisuudentajunsa arvioidessaan hänen tuomioon johtaneita syntejään, ja kertoo olevansa huolestunut vallitsevasta keskustelukulttuurista. Piispa toivoo itselleen armoa ja arvostelijalleen tuomiota.

Keskustelu cancel-kulttuurista keskittyy usein sen negatiivisiin vaikutuksiin kritisoitua osapuolta kohtaan. Cancel-kulttuurista onkin tullut demonisoiva termi, joka niputtaa yhteen henkilöiden ja yritysten vastuullisuutta peräänkuuluttavan somessa tapahtuvan aktivismin. Ilmiötä kritisoivat kokevat, että cancel-kulttuuri uhkaa sananvapautta, eikä “mitään voi enää sanoa”. Monelle vastuunkanto tuntuu vapauden rajoittamiselta.

Syyskuun lopulla Venäjän turvallisuuspalvelu pidätti Viimeisen testamentin kirkon keulahahmo Vissarionin (Sergei Torop), hänen “oikean kätensä” Vadim Redkinin ja kirkon juridisia kasvoja edustavan Vladimir Vedernikovin. Heitä syytetään kirkon jäsenten psykologisesta painostuksesta rahan saamiseksi, ja vakavan haitan aiheuttamisesta yhdelle tai usealle jäsenelle. Minna Kulmala on tutkinut Vissarion-yhteisöä vuodesta 2011 ja tutustunut myös entisten jäsenten tarinoihin.