“Kansa on puhunut – pulinat pois”, totesi väistyvä pääministeri Juha Sipilä, kun eduskuntavaalien tulos selvisi Yleisradion suorassa tv-lähetyksessä. Vaalivalvojaiset on merkittävä mediatapahtuma, jonka puitteissa jännitetään poliittisen vallan vaihtumista sekä rituaali, joka kestonsa ajaksi yhdistää sekä poliittisen eliitin että tavalliset kansalaiset yhtenäiseksi kansakunnaksi.
Huhtikuun 14. päivä Suomi kerääntyi televisioruutujen, verkkouutisten ja sosiaalisen median ääreen jännittämään eduskuntavaalien tuloksia. Suomessa käytiin maan historian 38. eduskuntavaalit. Jaossa oli 200 kansanedustajan paikkaa, joista kilpaili lähes 2500 ehdokasta ympäri maata. Vaalit huipentuvat YLE1:n suoraan tuloslähetykseen: televisioituihin vaalivalvojaisiin, joita seurasi enimmillään yli puolet suomalaisista.
Media-antropologisesta näkövinkkelistä tarkasteltuna YLE1:n vaalivalvojaisia voi pitää merkittävänä kansallisena mediatapahtumana. Mediatapahtumalla tarkoitetaan poikkeuksellista, arjen rutiinit ylittävää suoraa lähetystä, jossa Media Events -kirjan kirjoittajien ja mediatutkijoiden Daniel Dayanin ja Elihu Katzin sanoin ”historia välitetään suoraan” katsojien koteihin. Mediatapahtumat ovat luonteeltaan seremoniallisia, niitä ”katsovat kaikki”, ja niiden tehtävänä on vahvistaa yhteisöllisyyden tunnetta kansalaisten keskuudessa.
Kun vaalivalvojaisia tarkastellaan mediatapahtumana, huomio kiinnittyy erityisesti tapahtuman rituaalisiin puoliin. Politiikan mediatapahtumia voi ajatella myös mediarituaaleina. Rituaaleilla tarkoitetaan tässä yhteydessä lähetyksessä esiintyviä toistuvia, symbolisen kommunikaation elementtejä. Niiden tehtävänä on pitää mediatapahtuma liikkeessä, puhutella katsojien tunteita ja tuottaa kokemus yhteisöstä, johon mediatapahtuman osallistujat liittyvät seuratessaan vaalivalvojaisia tv-ruutujen tai tietokoneiden välityksellä.
Toimittajat ja asiantuntijat määräävät rituaalin kulun
Mediarituaalissa eri toimijoilla on erilaisia käsikirjoitettuja rooleja. Toimittajat, mediarituaalin keskeiset seremoniamestarit, orkestroivat illan kulun. Mediarituaali käynnistyy jo ennen varsinaista h-hetkeä eli lähetyksen alkua. Tutut uutisankkurit valmistautuvat lähetykseen kameroiden edessä ja toivottavat katsojat tervetulleiksi seuraamaan kohta alkavaa lähetystä. Kamera näyttää katsojalle, miten studiossa tehdään viimeisiä valmisteluja. Kohta kaikki on valmista ja lähetys voi alkaa. Juuri studiossa sykkii mediarituaalin sydän.
Itse tapahtuma käynnistyy ”suuren urheilujuhlan” tunnelmissa. Illan isäntä, toimittaja Matti Rönkä, on vaihtanut arkisen villatakkinsa pukuun ja solmioon, ja toivottaa katsojat tervetulleiksi vaalivalvojaisiin. Studion toimittajamiehitykseen kuuluvat myös uutisankkurina tunnettu juontaja sekä politiikan erikoistoimittaja, jotka kertovat yhdessä Röngän kanssa illan kulusta. Vaalistudiolla ja urheilukilpailujen kisastudiolla onkin paljon yhteistä. Molemmissa olennaista on tunnelman nostatus ja jännityksen luominen illan tapahtumiin.Toimittajien lisäksi studiossa tärkeä rooli on lähetykseen kutsutuilla asiantuntijoilla, jotka vaihtuvat illan edetessä. Asiantuntijat, professorit ja tutkijat sekä muut yhteiskunnalliset keskustelijat rytmittävät rituaalisesti illan kulkua. Yksien tehtävänä on arvioida vaalien kampanjointia ja valmistella katsojat ottamaan vastaan ennakkoäänten tulokset. Toisten roolina on kommentoida Ylen ennustetta ja tuloksia sitä mukaa, kun tulokset valmistuvat. Vaaliasiantuntijoissa on paljon tv:stä tuttuja kasvoja, mutta myös uusille asiantuntijoille annetaan tilaa. Mediarituaalissa olennaista on löytää tasapaino tuttujen, turvallisten ja uusien elementtien välillä.
Yhdelle vaaliasiantuntijalle on annettu muita keskeisempi rooli. Hän on politiikan tutkija Sami Borg, jonka tehtävänä on ennustaa, arvioida ja kommentoida äänestystulosta äänten laskennan eri vaiheissa. Borg on yksi lähetyksen ritualisoiduimmista toimijoista. Hän on Ylen katsojille tuttu lukuisista aiemmista vaaleista.
Sami Borg on toisen polven vaalikommentaattori televisiossa, sillä hän on ”perinyt” tehtävän isältään, professori Olavi Borgilta. Mediarituaalin näkökulmasta tarkasteltuna toisen polven vaaliasiantuntija Borg tuo vaalilähetyksiin jatkuvuutta, joka luo katsojille turvallisuuden ja tuttuuden tunteen. Vaikka vaalien tulokset vaihtuvat ja eduskunnan kokoonpano muuttuu, asiantuntija pysyy samana.
Studio symbolisena keskuksena
Studio tilana on yksi mediarituaalin symbolisista hermokeskuksista. Studiossa käytetyt grafiikat visualisoivat vaalien tuloslaskentaa ja ehdokkaiden menestystä. Jännitystä tapahtumien kulkuun lisää hallituspeli, joka käynnistyy studiossa heti lähetyksen alkumetreiltä. Toimittaja siirtelee ruudun shakkinappuloita spekuloiden hallituksen eri kokoonpanoilla ja niiden variaatioilla. Ylen vaalivalvojaisissa mediarituaalina on kaksi jännitysmomenttia ylitse muiden – ennakkoäänten tulosten julkistaminen sekä Ylen tulosennuste. Ruudussa lasketaan sekunteja ja seurataan poliitikkojen reaktioita, kun tulokset selviävät.
Pikkuparlamentti muodostaa mediarituaalin toisen keskuksen. Puolueiden johtajat saapuvat Pikkuparlamenttiin kommentoimaan äänten laskennan etenemistä ja vaalien tulosta. Kamerat seuraavat poliitikkojen saapumista tapahtumien keskipisteeseen. Iltaa juontavat toimittajat haastattelevat poliitikkoja eri kokoonpanoissa. Isojen puolueiden johtajat on erotettu pienempien puolueiden johtajista. Illan aikana toimittajien kysymykset ja poliitikkojen vastaukset toistuvat rituaalisesti. Toimittajat kysyvät politiikoilta reaktioita vaalin tuloksiin, kun laskenta on vielä kesken, ja poliitikot kiertelevät vastauksiaan. Kissa–hiiri -leikki jatkuu niin kauan, kun vaalitulos on epäselvä.Mediarituaalin kolmannen keskuksen muodostavat puolueiden omat vaalivalvojaiset, joista toimittajat raportoivat paikan päältä. Vaalivalvojaisissa haastatellaan ehdokkaita ja aistitaan valvojaisten tunnelmaa. Yhtenä keskeisensä rituaalisena elementtinä ovat puoluejohtajien puheet omille kannattajilleen. Ne ovat täynnä rituaalista, toisteista ja symbolista aineista. Niissä käytetään tuttuja, puoluetta yhdistäviä tervehdyksiä ja sanamuotoja, puheissa iloitaan ja/tai vältellään pettymystä, kiitetään ehdokkaita ahkerasta vaalityöstä.
Puheiden keskeisenä rituaalisena tehtävänä on vahvistaa puoleen yhtenäisyyttä. Katsoja pääsee seuraamaan esimerkiksi sitä, miten pääministeripuolue Keskusta ottaa johtajansa vastaan tappion hetkellä, kuinka vaalien toiseksi suurimmassa puolueessa Perussuomalaisissa, Vihreissä tai Vasemmistoliitossa juhlitaan tai millainen hiljaisuus laskeutuu Sinisten vaalivalvojaisissa, kun tulokset alkavat selvitä.
Ytimessä tunteet
Juuri tunteet, kuvat ja symbolit ovat vaalivalvojaisten ytimessä, kun niitä tarkastellaan mediarituaalina. Katsoja pääsee seuraamaan läheltä, kuinka yksi poliitikko huokaa helpotuksesta, toinen puree huulta pettymyksestä ja kolmas on vilpittömän ilahtunut vaalien tuloksesta.
Katsojat voivat samaistua poliitikkojen tunteisiin tai asettua vastahankaan. Joku katsomossa jännittää oman ehdokkaansa puolesta. Yhden onni on toisen epäonni. Kaikille mediarituaalin osallistujille, toimittajille, poliitikoille ja katsojille on tarjolla jännitystä ja suuria tunteita. Nämä kokemukset ovat mediarituaalin koossapitävä liima.
Kaikilla rituaaleilla, myös vaalivalvojaisilla mediarituaalina, on oma kaarensa. Siinä on alku, huipennus ja loppu. Vaalivalvojaiset mediarituaalina muistuttaakin jossain mielessä antropologi Victor Turnerin siirtymäriittiä, jossa alun murroksesta (vaalit) siirrytään uuden ja vanhan järjestyksen väliseen liminaalitilaan (tulosten odottamiseen) ja lopulta uuteen (poliittiseen) järjestykseen.Ei ole liioiteltua väittää, että Ylen vaalivalvojaiset mediarituaalina esittää Suomen illan aikana kansakuntana, kuviteltuna yhteisönä, joka kokoontuu päättämään maan tulevasta suunnasta. Katsojien tehtävänä on osallistua tapahtumaan eri medioiden välityksellä ja siten vahvistaa rituaalin merkitys sen eri vaiheissa.
Kuten muissakin mediarituaaleissa, vaalivalvojaisissa illan kulku on tarkoin käsikirjoitettu ja roolit jaettu. Jännitys syntyy vaalituloksen odottamisesta, selviämisestä, voittajien hymyistä ja häviäjien selityksistä – helpotuksen ja katkeruuden tunteiden välittymisestä tv-kameroiden välityksellä kotisohville.
Vaalivalvojaiset mediarituaalina päättyy, kun viimeinenkin ääni on laskettu ja tulos on selvä. Vallan siirtymäriitti on televisioitu suorana, jännitys on koettu yhdessä ja tulokset saatu selville. Vuorokausi voi vaihtua, samoin valta Suomessa. Seuraavana aamuna jatkuvat toimittajien spekulaatiot uudesta hallituksesta ja politiikan suunnasta. Arki on palannut journalismiin. Kansakunta on siirretty rituaalisesti uuteen vaiheeseen, kunnes neljän vuoden kuluttua eduskuntavaalien vaalivalvojaisten mediarituaali näytellään uudelleen.
Mediarituaali pönkittää median valtaa
Vaalivalvojaisissa on aina kysymys vallasta. Vaalivalvojaiset yhdistävät ja kokoavat “kansaa”, mutta ne myös erottavat ihmisiä toisistaan. Tässä mediarituaalissa kansalaiset myös kilpailevat keskenään vallasta ja yhteiskunnan ideologisesta suunnasta. Mediarituaali pönkittää lisäksi aina median omaa valtaa. Median rituaalisessa vallassa on kyse siitä, kenellä on kyky määritellä sitä, mikä on tärkeää ja mikä ei. Kuka on esillä, kuka jää pimentoon. Kehen kamerat ja mikrofonit kohdistuvat, keitä ei pidetä samalla tavoin julkisuuden arvoisina.
Mediarituaalin vallasta kertoo myös se, että yhdelläkään poliittisella johtajalla ei ole varaa jättäytyä televisioidun rituaalin ulkopuolelle. Siksi poliitikot suostuvat vaalivalvojaisten mediarituaaliin kerta toisensa jälkeen. Heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin vastata toimittajien kysymyksiin, joihin ei ole vastauksia; hymyillä kameroille, asettua käskettäessä riviin toimittajien edessä ja puhutella omia kannattajia kauniisti ja innostavasti.
Toimittajien valta mediarituaalissa ei kuitenkaan ole absoluuttista. Katsojat päättävät lopulta politiikan mediarituaalin painoarvon. Niin kauan kuin jännitämme yhdessä ”Juhan”, ”Petterin” tai ”Jussin” kanssa tulosta ruudun molemmin puolin, mediarituaali ja kansakunta median kuvittelemana poliittisena yhteisönä voivat hyvin.
Toukokuussa, aivan pian, näytellään jälleen uusi poliittinen mediarituaali. Tällä kertaa kyse on Eurovaaleista. Tulevan poliittisen mediarituaalin ytimessä on Eurooppa ja eurooppalaisuus yhteisönä. Odotettavissa on jälleen kerran median käsikirjoittama tapahtuma, joka on täynnä suuria tunteita, symboleja ja kuvia, kun 2020-luvun eurooppalaisuutta kuvitellaan vaaliuurnilla. Näitä mediarituaalin nostattamia tuntemuksia kannattaa tunnustella tarkasti, jos haluaa ymmärtää, millainen poliittinen tulevaisuus meillä on edessä.
Toimitus
- Podcast-lukija: Jenna Honkanen
- Verkkotaitto: Niina Ahola
- Artikkelikuva: Santeri Viinamäki/Wikimedia Commons (CC0)