Vaalivalvojaiset koko kansan mediarituaalina

Kansa on puhunut – pulinat pois”, totesi väistyvä pääministeri Juha Sipilä, kun eduskuntavaalien tulos selvisi Yleisradion suorassa tv-lähetyksessä. Vaalivalvojaiset on merkittävä mediatapahtuma, jonka puitteissa jännitetään poliittisen vallan vaihtumista sekä rituaali, joka kestonsa ajaksi yhdistää sekä poliittisen eliitin että tavalliset kansalaiset yhtenäiseksi kansakunnaksi.

Huhtikuun 14. päivä Suomi kerääntyi tele­vi­sio­ruu­tu­jen, verk­ko­uu­tis­ten ja sosi­aa­li­sen median ääreen jän­nit­tä­mään edus­kun­ta­vaa­lien tuloksia. Suomessa käytiin maan historian 38. edus­kun­ta­vaa­lit. Jaossa oli 200 kan­san­edus­ta­jan paikkaa, joista kilpaili lähes 2500 ehdokasta ympäri maata. Vaalit hui­pen­tu­vat YLE1:n suoraan tulos­lä­he­tyk­seen: tele­vi­sioi­tui­hin vaa­li­val­vo­jai­siin, joita seurasi enim­mil­lään yli puolet suo­ma­lai­sis­ta.


Media-ant­ro­po­lo­gi­ses­ta näkö­vink­ke­lis­tä tar­kas­tel­tu­na YLE1:n vaa­li­val­vo­jai­sia voi pitää mer­kit­tä­vä­nä kan­sal­li­se­na media­ta­pah­tu­ma­na. Mediatapahtumalla tar­koi­te­taan poik­keuk­sel­lis­ta, arjen rutiinit ylittävää suoraa lähetystä, jossa Media Events -kirjan kir­joit­ta­jien ja media­tut­ki­joi­den Daniel Dayanin ja Elihu Katzin sanoin ”historia väli­te­tään suoraan” katsojien koteihin. Mediatapahtumat ovat luon­teel­taan sere­mo­nial­li­sia, niitä ”katsovat kaikki”, ja niiden tehtävänä on vahvistaa yhtei­söl­li­syy­den tunnetta kan­sa­lais­ten kes­kuu­des­sa.


Kun vaa­li­val­vo­jai­sia tar­kas­tel­laan media­ta­pah­tu­ma­na, huomio kiin­nit­tyy eri­tyi­ses­ti tapah­tu­man ritu­aa­li­siin puoliin. Politiikan media­ta­pah­tu­mia voi ajatella myös media­ri­tu­aa­lei­na. Rituaaleilla tar­koi­te­taan tässä yhtey­des­sä lähe­tyk­ses­sä esiin­ty­viä toistuvia, sym­bo­li­sen kom­mu­ni­kaa­tion ele­ment­te­jä. Niiden tehtävänä on pitää media­ta­pah­tu­ma liik­kees­sä, puhutella katsojien tunteita ja tuottaa kokemus yhtei­sös­tä, johon media­ta­pah­tu­man osal­lis­tu­jat liittyvät seu­ra­tes­saan vaa­li­val­vo­jai­sia tv-ruutujen tai tie­to­ko­nei­den väli­tyk­sel­lä.

Toimittajat ja asiantuntijat määräävät rituaalin kulun

Mediarituaalissa eri toi­mi­joil­la on erilaisia käsi­kir­joi­tet­tu­ja rooleja. Toimittajat, media­ri­tu­aa­lin keskeiset sere­mo­nia­mes­ta­rit, orke­stroi­vat illan kulun. Mediarituaali käyn­nis­tyy jo ennen var­si­nais­ta h-hetkeä eli lähe­tyk­sen alkua. Tutut uuti­sank­ku­rit val­mis­tau­tu­vat lähe­tyk­seen kame­roi­den edessä ja toi­vot­ta­vat katsojat ter­ve­tul­leik­si seu­raa­maan kohta alkavaa lähetystä. Kamera näyttää kat­so­jal­le, miten studiossa tehdään viimeisiä val­mis­te­lu­ja. Kohta kaikki on valmista ja lähetys voi alkaa. Juuri studiossa sykkii media­ri­tu­aa­lin sydän.


Itse tapahtuma käyn­nis­tyy ”suuren urhei­lu­juh­lan” tun­nel­mis­sa. Illan isäntä, toi­mit­ta­ja Matti Rönkä, on vaihtanut arkisen vil­la­tak­kin­sa pukuun ja solmioon, ja toivottaa katsojat ter­ve­tul­leik­si vaa­li­val­vo­jai­siin. Studion toi­mit­ta­ja­mie­hi­tyk­seen kuuluvat myös uuti­sank­ku­ri­na tunnettu juontaja sekä poli­tii­kan eri­kois­toi­mit­ta­ja, jotka kertovat yhdessä Röngän kanssa illan kulusta. Vaalistudiolla ja urhei­lu­kil­pai­lu­jen kisas­tu­diol­la onkin paljon yhteistä. Molemmissa olen­nais­ta on tunnelman nostatus ja jän­ni­tyk­sen luominen illan tapah­tu­miin.

Toimittajilla on keskeinen rooli vaali-illan tapah­tu­mis­sa. Kuva: Hanne Salonen/​Eduskunta ©

Toimittajien lisäksi studiossa tärkeä rooli on lähe­tyk­seen kut­su­tuil­la asian­tun­ti­joil­la, jotka vaihtuvat illan edetessä. Asiantuntijat, pro­fes­so­rit ja tutkijat sekä muut yhteis­kun­nal­li­set kes­kus­te­li­jat ryt­mit­tä­vät ritu­aa­li­ses­ti illan kulkua. Yksien tehtävänä on arvioida vaalien kam­pan­join­tia ja val­mis­tel­la katsojat ottamaan vastaan ennak­ko­ään­ten tulokset. Toisten roolina on kom­men­toi­da Ylen ennus­tet­ta ja tuloksia sitä mukaa, kun tulokset val­mis­tu­vat. Vaaliasiantuntijoissa on paljon tv:stä tuttuja kasvoja, mutta myös uusille asian­tun­ti­joil­le annetaan tilaa. Mediarituaalissa olen­nais­ta on löytää tasapaino tuttujen, tur­val­lis­ten ja uusien ele­ment­tien välillä.


Yhdelle vaa­li­asian­tun­ti­jal­le on annettu muita kes­kei­sem­pi rooli. Hän on poli­tii­kan tutkija Sami Borg, jonka tehtävänä on ennustaa, arvioida ja kom­men­toi­da äänes­tys­tu­los­ta äänten laskennan eri vaiheissa. Borg on yksi lähe­tyk­sen ritua­li­soi­duim­mis­ta toi­mi­jois­ta. Hän on Ylen kat­so­jil­le tuttu lukui­sis­ta aiemmista vaaleista.


Sami Borg on toisen polven vaa­li­kom­men­taat­to­ri tele­vi­sios­sa, sillä hän on ”perinyt” tehtävän isältään, pro­fes­so­ri Olavi Borgilta. Mediarituaalin näkö­kul­mas­ta tar­kas­tel­tu­na toisen polven vaa­li­asian­tun­ti­ja Borg tuo vaa­li­lä­he­tyk­siin jat­ku­vuut­ta, joka luo kat­so­jil­le tur­val­li­suu­den ja tuttuuden tunteen. Vaikka vaalien tulokset vaihtuvat ja edus­kun­nan kokoon­pa­no muuttuu, asian­tun­ti­ja pysyy samana.

Studio symbolisena keskuksena

Studio tilana on yksi media­ri­tu­aa­lin sym­bo­li­sis­ta her­mo­kes­kuk­sis­ta. Studiossa käytetyt grafiikat visua­li­soi­vat vaalien tulos­las­ken­taa ja ehdok­kai­den menes­tys­tä. Jännitystä tapah­tu­mien kulkuun lisää hal­li­tus­pe­li, joka käyn­nis­tyy studiossa heti lähe­tyk­sen alku­met­reil­tä. Toimittaja siirtelee ruudun shak­ki­nap­pu­loi­ta spe­ku­loi­den hal­li­tuk­sen eri kokoon­pa­noil­la ja niiden vari­aa­tioil­la. Ylen vaa­li­val­vo­jai­sis­sa media­ri­tu­aa­li­na on kaksi jän­ni­tys­mo­ment­tia ylitse muiden – ennak­ko­ään­ten tulosten jul­kis­ta­mi­nen sekä Ylen tulos­en­nus­te. Ruudussa lasketaan sekunteja ja seurataan polii­tik­ko­jen reak­tioi­ta, kun tulokset selviävät.


Pikku­par­la­ment­ti muodostaa media­ri­tu­aa­lin toisen keskuksen. Puolueiden johtajat saapuvat Pikkuparlamenttiin kom­men­toi­maan äänten laskennan ete­ne­mis­tä ja vaalien tulosta. Kamerat seuraavat polii­tik­ko­jen saa­pu­mis­ta tapah­tu­mien kes­ki­pis­tee­seen. Iltaa juontavat toi­mit­ta­jat haas­tat­te­le­vat polii­tik­ko­ja eri kokoon­pa­nois­sa. Isojen puo­luei­den johtajat on erotettu pie­nem­pien puo­luei­den joh­ta­jis­ta. Illan aikana toi­mit­ta­jien kysy­myk­set ja polii­tik­ko­jen vas­tauk­set toistuvat ritu­aa­li­ses­ti. Toimittajat kysyvät poli­tii­koil­ta reak­tioi­ta vaalin tuloksiin, kun laskenta on vielä kesken, ja polii­ti­kot kier­te­le­vät vas­tauk­si­aan. Kissa – hiiri -leikki jatkuu niin kauan, kun vaa­li­tu­los on epäselvä.

Pikkuparlamentti on yksi media­ri­tu­aa­lin kes­kuk­sis­ta. Pienten puo­luei­den puheen­joh­ta­jat haas­tat­te­lu­vuo­ros­sa. Kuva: Hanne Salonen/​Eduskunta ©

Mediarituaalin kolmannen keskuksen muo­dos­ta­vat puo­luei­den omat vaa­li­val­vo­jai­set, joista toi­mit­ta­jat rapor­toi­vat paikan päältä. Vaalivalvojaisissa haas­ta­tel­laan ehdok­kai­ta ja aistitaan val­vo­jais­ten tunnelmaa. Yhtenä kes­kei­sen­sä ritu­aa­li­se­na ele­ment­ti­nä ovat puo­lue­joh­ta­jien puheet omille kan­nat­ta­jil­leen. Ne ovat täynnä ritu­aa­lis­ta, tois­teis­ta ja sym­bo­lis­ta aineista. Niissä käytetään tuttuja, puoluetta yhdis­tä­viä ter­veh­dyk­siä ja sana­muo­to­ja, puheissa iloitaan ja/​tai väl­tel­lään pet­ty­mys­tä, kiitetään ehdok­kai­ta ahkerasta vaa­li­työs­tä.


Puheiden kes­kei­se­nä ritu­aa­li­se­na tehtävänä on vahvistaa puoleen yhte­näi­syyt­tä. Katsoja pääsee seu­raa­maan esi­mer­kik­si sitä, miten pää­mi­nis­te­ri­puo­lue Keskusta ottaa joh­ta­jan­sa vastaan tappion hetkellä, kuinka vaalien toiseksi suu­rim­mas­sa puo­lu­ees­sa Perussuomalaisissa, Vihreissä tai Vasemmistoliitossa juhlitaan tai millainen hil­jai­suus laskeutuu Sinisten vaa­li­val­vo­jai­sis­sa, kun tulokset alkavat selvitä.

Ytimessä tunteet

Juuri tunteet, kuvat ja symbolit ovat vaa­li­val­vo­jais­ten ytimessä, kun niitä tar­kas­tel­laan media­ri­tu­aa­li­na. Katsoja pääsee seu­raa­maan läheltä, kuinka yksi polii­tik­ko huokaa hel­po­tuk­ses­ta, toinen puree huulta pet­ty­myk­ses­tä ja kolmas on vil­pit­tö­män ilahtunut vaalien tulok­ses­ta.


Katsojat voivat samaistua polii­tik­ko­jen tun­tei­siin tai asettua vas­ta­han­kaan. Joku kat­so­mos­sa jännittää oman ehdok­kaan­sa puolesta. Yhden onni on toisen epäonni. Kaikille media­ri­tu­aa­lin osal­lis­tu­jil­le, toi­mit­ta­jil­le, polii­ti­koil­le ja kat­so­jil­le on tarjolla jän­ni­tys­tä ja suuria tunteita. Nämä koke­muk­set ovat media­ri­tu­aa­lin koos­sa­pi­tä­vä liima.


Kaikilla ritu­aa­leil­la, myös vaa­li­val­vo­jai­sil­la media­ri­tu­aa­li­na, on oma kaarensa. Siinä on alku, huipennus ja loppu. Vaalivalvojaiset media­ri­tu­aa­li­na muis­tut­taa­kin jossain mielessä ant­ro­po­lo­gi Victor Turnerin siir­ty­mä­riit­tiä, jossa alun mur­rok­ses­ta (vaalit) siir­ry­tään uuden ja vanhan jär­jes­tyk­sen väliseen limi­naa­li­ti­laan (tulosten odot­ta­mi­seen) ja lopulta uuteen (poliit­ti­seen) jär­jes­tyk­seen.

Vaalien voittajan on helppo hymyillä. Kuvassa SDP:n puheen­joh­ta­ja Antti Rinne. Kuva: Hanne Salonen/​Eduskunta ©

Ei ole lii­oi­tel­tua väittää, että Ylen vaa­li­val­vo­jai­set media­ri­tu­aa­li­na esittää Suomen illan aikana kan­sa­kun­ta­na, kuvi­tel­tu­na yhteisönä, joka kokoontuu päät­tä­mään maan tulevasta suunnasta. Katsojien tehtävänä on osal­lis­tua tapah­tu­maan eri medioiden väli­tyk­sel­lä ja siten vahvistaa rituaalin merkitys sen eri vaiheissa.


Kuten muissakin media­ri­tu­aa­leis­sa, vaa­li­val­vo­jai­sis­sa illan kulku on tarkoin käsi­kir­joi­tet­tu ja roolit jaettu. Jännitys syntyy vaa­li­tu­lok­sen odot­ta­mi­ses­ta, sel­viä­mi­ses­tä, voit­ta­jien hymyistä ja häviäjien seli­tyk­sis­tä – hel­po­tuk­sen ja kat­ke­ruu­den tunteiden välit­ty­mi­ses­tä tv-kame­roi­den väli­tyk­sel­lä koti­soh­vil­le.


Vaali­val­vo­jai­set media­ri­tu­aa­li­na päättyy, kun vii­mei­nen­kin ääni on laskettu ja tulos on selvä. Vallan siir­ty­mä­riit­ti on tele­vi­sioi­tu suorana, jännitys on koettu yhdessä ja tulokset saatu selville. Vuorokausi voi vaihtua, samoin valta Suomessa. Seuraavana aamuna jatkuvat toi­mit­ta­jien spe­ku­laa­tiot uudesta hal­li­tuk­ses­ta ja poli­tii­kan suunnasta. Arki on palannut jour­na­lis­miin. Kansakunta on siirretty ritu­aa­li­ses­ti uuteen vai­hee­seen, kunnes neljän vuoden kuluttua edus­kun­ta­vaa­lien vaa­li­val­vo­jais­ten media­ri­tu­aa­li näy­tel­lään uudelleen.

Mediarituaali pönkittää median valtaa

Vaalivalvojaisissa on aina kysymys vallasta. Vaalivalvojaiset yhdis­tä­vät ja kokoavat “kansaa”, mutta ne myös erottavat ihmisiä toi­sis­taan. Tässä media­ri­tu­aa­lis­sa kan­sa­lai­set myös kil­pai­le­vat keskenään vallasta ja yhteis­kun­nan ideo­lo­gi­ses­ta suunnasta. Mediarituaali pönkittää lisäksi aina median omaa valtaa. Median ritu­aa­li­ses­sa vallassa on kyse siitä, kenellä on kyky mää­ri­tel­lä sitä, mikä on tärkeää ja mikä ei. Kuka on esillä, kuka jää pimentoon. Kehen kamerat ja mik­ro­fo­nit koh­dis­tu­vat, keitä ei pidetä samalla tavoin jul­ki­suu­den arvoisina.


Media­ri­tu­aa­lin vallasta kertoo myös se, että yhdel­lä­kään poliit­ti­sel­la joh­ta­jal­la ei ole varaa jättäytyä tele­vi­sioi­dun rituaalin ulko­puo­lel­le. Siksi polii­ti­kot suostuvat vaa­li­val­vo­jais­ten media­ri­tu­aa­liin kerta toisensa jälkeen. Heillä ei ole muuta vaih­toeh­toa kuin vastata toi­mit­ta­jien kysy­myk­siin, joihin ei ole vas­tauk­sia; hymyillä kame­roil­le, asettua käs­ket­täes­sä riviin toi­mit­ta­jien edessä ja puhutella omia kan­nat­ta­jia kauniisti ja innos­ta­vas­ti.


Toimit­ta­jien valta media­ri­tu­aa­lis­sa ei kui­ten­kaan ole abso­luut­tis­ta. Katsojat päättävät lopulta poli­tii­kan media­ri­tu­aa­lin pai­noar­von. Niin kauan kuin jän­ni­täm­me yhdessä ”Juhan”, ”Petterin” tai ”Jussin” kanssa tulosta ruudun molemmin puolin, media­ri­tu­aa­li ja kan­sa­kun­ta median kuvit­te­le­ma­na poliit­ti­se­na yhteisönä voivat hyvin.


Touko­kuus­sa, aivan pian, näy­tel­lään jälleen uusi poliit­ti­nen media­ri­tu­aa­li. Tällä kertaa kyse on Eurovaaleista. Tulevan poliit­ti­sen media­ri­tu­aa­lin ytimessä on Eurooppa ja euroop­pa­lai­suus yhteisönä. Odotettavissa on jälleen kerran median käsi­kir­joit­ta­ma tapahtuma, joka on täynnä suuria tunteita, symboleja ja kuvia, kun 2020-luvun euroop­pa­lai­suut­ta kuvi­tel­laan vaa­li­uur­nil­la. Näitä media­ri­tu­aa­lin nos­tat­ta­mia tun­te­muk­sia kannattaa tun­nus­tel­la tarkasti, jos haluaa ymmärtää, millainen poliit­ti­nen tule­vai­suus meillä on edessä.

Kuva: Christian Wiediger/​Unsplash (CC0)

Kirjoittaja

Apulaisprofessori, dosentti Johanna Sumiala on media-antropologisesti orientoitunut tutkija, joka työskentelee Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa median ja viestinnän tutkimuksen tieteenalalla.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä: