Vaalivalvojaiset koko kansan mediarituaalina

Kansa on puhunut – pulinat pois”, totesi väistyvä pääministeri Juha Sipilä, kun eduskuntavaalien tulos selvisi Yleisradion suorassa tv-lähetyksessä. Vaalivalvojaiset on merkittävä mediatapahtuma, jonka puitteissa jännitetään poliittisen vallan vaihtumista sekä rituaali, joka kestonsa ajaksi yhdistää sekä poliittisen eliitin että tavalliset kansalaiset yhtenäiseksi kansakunnaksi.

Huhtikuun 14. päivä Suomi kerääntyi tele­vi­sio­ruu­tu­jen, verk­ko­uu­tis­ten ja sosi­aa­li­sen median ääreen jän­nit­tä­mään edus­kun­ta­vaa­lien tuloksia. Suomessa käytiin maan historian 38. edus­kun­ta­vaa­lit. Jaossa oli 200 kan­san­edus­ta­jan paikkaa, joista kilpaili lähes 2500 ehdokasta ympäri maata. Vaalit hui­pen­tu­vat YLE1:n suoraan tulos­lä­he­tyk­seen: tele­vi­sioi­tui­hin vaa­li­val­vo­jai­siin, joita seurasi enim­mil­lään yli puolet suo­ma­lai­sis­ta.


Media-ant­ro­po­lo­gi­ses­ta näkö­vink­ke­lis­tä tar­kas­tel­tu­na YLE1:n vaa­li­val­vo­jai­sia voi pitää mer­kit­tä­vä­nä kan­sal­li­se­na media­ta­pah­tu­ma­na. Mediatapahtumalla tar­koi­te­taan poik­keuk­sel­lis­ta, arjen rutiinit ylittävää suoraa lähetystä, jossa Media Events ‑kirjan kir­joit­ta­jien ja media­tut­ki­joi­den Daniel Dayanin ja Elihu Katzin sanoin ”historia väli­te­tään suoraan” katsojien koteihin. Mediatapahtumat ovat luon­teel­taan sere­mo­nial­li­sia, niitä ”katsovat kaikki”, ja niiden tehtävänä on vahvistaa yhtei­söl­li­syy­den tunnetta kan­sa­lais­ten kes­kuu­des­sa.


Kun vaa­li­val­vo­jai­sia tar­kas­tel­laan media­ta­pah­tu­ma­na, huomio kiin­nit­tyy eri­tyi­ses­ti tapah­tu­man ritu­aa­li­siin puoliin. Politiikan media­ta­pah­tu­mia voi ajatella myös media­ri­tu­aa­lei­na. Rituaaleilla tar­koi­te­taan tässä yhtey­des­sä lähe­tyk­ses­sä esiin­ty­viä toistuvia, sym­bo­li­sen kom­mu­ni­kaa­tion ele­ment­te­jä. Niiden tehtävänä on pitää media­ta­pah­tu­ma liik­kees­sä, puhutella katsojien tunteita ja tuottaa kokemus yhtei­sös­tä, johon media­ta­pah­tu­man osal­lis­tu­jat liittyvät seu­ra­tes­saan vaa­li­val­vo­jai­sia tv-ruutujen tai tie­to­ko­nei­den väli­tyk­sel­lä.

Toimittajat ja asiantuntijat määräävät rituaalin kulun

Mediarituaalissa eri toi­mi­joil­la on erilaisia käsi­kir­joi­tet­tu­ja rooleja. Toimittajat, media­ri­tu­aa­lin keskeiset sere­mo­nia­mes­ta­rit, orke­stroi­vat illan kulun. Mediarituaali käyn­nis­tyy jo ennen var­si­nais­ta h‑hetkeä eli lähe­tyk­sen alkua. Tutut uuti­sank­ku­rit val­mis­tau­tu­vat lähe­tyk­seen kame­roi­den edessä ja toi­vot­ta­vat katsojat ter­ve­tul­leik­si seu­raa­maan kohta alkavaa lähetystä. Kamera näyttää kat­so­jal­le, miten studiossa tehdään viimeisiä val­mis­te­lu­ja. Kohta kaikki on valmista ja lähetys voi alkaa. Juuri studiossa sykkii media­ri­tu­aa­lin sydän.


Itse tapahtuma käyn­nis­tyy ”suuren urhei­lu­juh­lan” tun­nel­mis­sa. Illan isäntä, toi­mit­ta­ja Matti Rönkä, on vaihtanut arkisen vil­la­tak­kin­sa pukuun ja solmioon, ja toivottaa katsojat ter­ve­tul­leik­si vaa­li­val­vo­jai­siin. Studion toi­mit­ta­ja­mie­hi­tyk­seen kuuluvat myös uuti­sank­ku­ri­na tunnettu juontaja sekä poli­tii­kan eri­kois­toi­mit­ta­ja, jotka kertovat yhdessä Röngän kanssa illan kulusta. Vaalistudiolla ja urhei­lu­kil­pai­lu­jen kisas­tu­diol­la onkin paljon yhteistä. Molemmissa olen­nais­ta on tunnelman nostatus ja jän­ni­tyk­sen luominen illan tapah­tu­miin.

Toimittajilla on keskeinen rooli vaali-illan tapah­tu­mis­sa. Kuva: Hanne Salonen/​Eduskunta ©

Toimittajien lisäksi studiossa tärkeä rooli on lähe­tyk­seen kut­su­tuil­la asian­tun­ti­joil­la, jotka vaihtuvat illan edetessä. Asiantuntijat, pro­fes­so­rit ja tutkijat sekä muut yhteis­kun­nal­li­set kes­kus­te­li­jat ryt­mit­tä­vät ritu­aa­li­ses­ti illan kulkua. Yksien tehtävänä on arvioida vaalien kam­pan­join­tia ja val­mis­tel­la katsojat ottamaan vastaan ennak­ko­ään­ten tulokset. Toisten roolina on kom­men­toi­da Ylen ennus­tet­ta ja tuloksia sitä mukaa, kun tulokset val­mis­tu­vat. Vaaliasiantuntijoissa on paljon tv:stä tuttuja kasvoja, mutta myös uusille asian­tun­ti­joil­le annetaan tilaa. Mediarituaalissa olen­nais­ta on löytää tasapaino tuttujen, tur­val­lis­ten ja uusien ele­ment­tien välillä.


Yhdelle vaa­li­asian­tun­ti­jal­le on annettu muita kes­kei­sem­pi rooli. Hän on poli­tii­kan tutkija Sami Borg, jonka tehtävänä on ennustaa, arvioida ja kom­men­toi­da äänes­tys­tu­los­ta äänten laskennan eri vaiheissa. Borg on yksi lähe­tyk­sen ritua­li­soi­duim­mis­ta toi­mi­jois­ta. Hän on Ylen kat­so­jil­le tuttu lukui­sis­ta aiemmista vaaleista.


Sami Borg on toisen polven vaa­li­kom­men­taat­to­ri tele­vi­sios­sa, sillä hän on ”perinyt” tehtävän isältään, pro­fes­so­ri Olavi Borgilta. Mediarituaalin näkö­kul­mas­ta tar­kas­tel­tu­na toisen polven vaa­li­asian­tun­ti­ja Borg tuo vaa­li­lä­he­tyk­siin jat­ku­vuut­ta, joka luo kat­so­jil­le tur­val­li­suu­den ja tuttuuden tunteen. Vaikka vaalien tulokset vaihtuvat ja edus­kun­nan kokoon­pa­no muuttuu, asian­tun­ti­ja pysyy samana.

Studio symbolisena keskuksena

Studio tilana on yksi media­ri­tu­aa­lin sym­bo­li­sis­ta her­mo­kes­kuk­sis­ta. Studiossa käytetyt grafiikat visua­li­soi­vat vaalien tulos­las­ken­taa ja ehdok­kai­den menes­tys­tä. Jännitystä tapah­tu­mien kulkuun lisää hal­li­tus­pe­li, joka käyn­nis­tyy studiossa heti lähe­tyk­sen alku­met­reil­tä. Toimittaja siirtelee ruudun shak­ki­nap­pu­loi­ta spe­ku­loi­den hal­li­tuk­sen eri kokoon­pa­noil­la ja niiden vari­aa­tioil­la. Ylen vaa­li­val­vo­jai­sis­sa media­ri­tu­aa­li­na on kaksi jän­ni­tys­mo­ment­tia ylitse muiden – ennak­ko­ään­ten tulosten jul­kis­ta­mi­nen sekä Ylen tulos­en­nus­te. Ruudussa lasketaan sekunteja ja seurataan polii­tik­ko­jen reak­tioi­ta, kun tulokset selviävät.


Pikku­par­la­ment­ti muodostaa media­ri­tu­aa­lin toisen keskuksen. Puolueiden johtajat saapuvat Pikkuparlamenttiin kom­men­toi­maan äänten laskennan ete­ne­mis­tä ja vaalien tulosta. Kamerat seuraavat polii­tik­ko­jen saa­pu­mis­ta tapah­tu­mien kes­ki­pis­tee­seen. Iltaa juontavat toi­mit­ta­jat haas­tat­te­le­vat polii­tik­ko­ja eri kokoon­pa­nois­sa. Isojen puo­luei­den johtajat on erotettu pie­nem­pien puo­luei­den joh­ta­jis­ta. Illan aikana toi­mit­ta­jien kysy­myk­set ja polii­tik­ko­jen vas­tauk­set toistuvat ritu­aa­li­ses­ti. Toimittajat kysyvät poli­tii­koil­ta reak­tioi­ta vaalin tuloksiin, kun laskenta on vielä kesken, ja polii­ti­kot kier­te­le­vät vas­tauk­si­aan. Kissa – hiiri ‑leikki jatkuu niin kauan, kun vaa­li­tu­los on epäselvä.

Pikkuparlamentti on yksi media­ri­tu­aa­lin kes­kuk­sis­ta. Pienten puo­luei­den puheen­joh­ta­jat haas­tat­te­lu­vuo­ros­sa. Kuva: Hanne Salonen/​Eduskunta ©

Mediarituaalin kolmannen keskuksen muo­dos­ta­vat puo­luei­den omat vaa­li­val­vo­jai­set, joista toi­mit­ta­jat rapor­toi­vat paikan päältä. Vaalivalvojaisissa haas­ta­tel­laan ehdok­kai­ta ja aistitaan val­vo­jais­ten tunnelmaa. Yhtenä kes­kei­sen­sä ritu­aa­li­se­na ele­ment­ti­nä ovat puo­lue­joh­ta­jien puheet omille kan­nat­ta­jil­leen. Ne ovat täynnä ritu­aa­lis­ta, tois­teis­ta ja sym­bo­lis­ta aineista. Niissä käytetään tuttuja, puoluetta yhdis­tä­viä ter­veh­dyk­siä ja sana­muo­to­ja, puheissa iloitaan ja/​tai väl­tel­lään pet­ty­mys­tä, kiitetään ehdok­kai­ta ahkerasta vaa­li­työs­tä.


Puheiden kes­kei­se­nä ritu­aa­li­se­na tehtävänä on vahvistaa puoleen yhte­näi­syyt­tä. Katsoja pääsee seu­raa­maan esi­mer­kik­si sitä, miten pää­mi­nis­te­ri­puo­lue Keskusta ottaa joh­ta­jan­sa vastaan tappion hetkellä, kuinka vaalien toiseksi suu­rim­mas­sa puo­lu­ees­sa Perussuomalaisissa, Vihreissä tai Vasemmistoliitossa juhlitaan tai millainen hil­jai­suus laskeutuu Sinisten vaa­li­val­vo­jai­sis­sa, kun tulokset alkavat selvitä.

Ytimessä tunteet

Juuri tunteet, kuvat ja symbolit ovat vaa­li­val­vo­jais­ten ytimessä, kun niitä tar­kas­tel­laan media­ri­tu­aa­li­na. Katsoja pääsee seu­raa­maan läheltä, kuinka yksi polii­tik­ko huokaa hel­po­tuk­ses­ta, toinen puree huulta pet­ty­myk­ses­tä ja kolmas on vil­pit­tö­män ilahtunut vaalien tulok­ses­ta.


Katsojat voivat samaistua polii­tik­ko­jen tun­tei­siin tai asettua vas­ta­han­kaan. Joku kat­so­mos­sa jännittää oman ehdok­kaan­sa puolesta. Yhden onni on toisen epäonni. Kaikille media­ri­tu­aa­lin osal­lis­tu­jil­le, toi­mit­ta­jil­le, polii­ti­koil­le ja kat­so­jil­le on tarjolla jän­ni­tys­tä ja suuria tunteita. Nämä koke­muk­set ovat media­ri­tu­aa­lin koos­sa­pi­tä­vä liima.


Kaikilla ritu­aa­leil­la, myös vaa­li­val­vo­jai­sil­la media­ri­tu­aa­li­na, on oma kaarensa. Siinä on alku, huipennus ja loppu. Vaalivalvojaiset media­ri­tu­aa­li­na muis­tut­taa­kin jossain mielessä ant­ro­po­lo­gi Victor Turnerin siir­ty­mä­riit­tiä, jossa alun mur­rok­ses­ta (vaalit) siir­ry­tään uuden ja vanhan jär­jes­tyk­sen väliseen limi­naa­li­ti­laan (tulosten odot­ta­mi­seen) ja lopulta uuteen (poliit­ti­seen) jär­jes­tyk­seen.

Vaalien voittajan on helppo hymyillä. Kuvassa SDP:n puheen­joh­ta­ja Antti Rinne. Kuva: Hanne Salonen/​Eduskunta ©

Ei ole lii­oi­tel­tua väittää, että Ylen vaa­li­val­vo­jai­set media­ri­tu­aa­li­na esittää Suomen illan aikana kan­sa­kun­ta­na, kuvi­tel­tu­na yhteisönä, joka kokoontuu päät­tä­mään maan tulevasta suunnasta. Katsojien tehtävänä on osal­lis­tua tapah­tu­maan eri medioiden väli­tyk­sel­lä ja siten vahvistaa rituaalin merkitys sen eri vaiheissa.


Kuten muissakin media­ri­tu­aa­leis­sa, vaa­li­val­vo­jai­sis­sa illan kulku on tarkoin käsi­kir­joi­tet­tu ja roolit jaettu. Jännitys syntyy vaa­li­tu­lok­sen odot­ta­mi­ses­ta, sel­viä­mi­ses­tä, voit­ta­jien hymyistä ja häviäjien seli­tyk­sis­tä – hel­po­tuk­sen ja kat­ke­ruu­den tunteiden välit­ty­mi­ses­tä tv-kame­roi­den väli­tyk­sel­lä koti­soh­vil­le.


Vaali­val­vo­jai­set media­ri­tu­aa­li­na päättyy, kun vii­mei­nen­kin ääni on laskettu ja tulos on selvä. Vallan siir­ty­mä­riit­ti on tele­vi­sioi­tu suorana, jännitys on koettu yhdessä ja tulokset saatu selville. Vuorokausi voi vaihtua, samoin valta Suomessa. Seuraavana aamuna jatkuvat toi­mit­ta­jien spe­ku­laa­tiot uudesta hal­li­tuk­ses­ta ja poli­tii­kan suunnasta. Arki on palannut jour­na­lis­miin. Kansakunta on siirretty ritu­aa­li­ses­ti uuteen vai­hee­seen, kunnes neljän vuoden kuluttua edus­kun­ta­vaa­lien vaa­li­val­vo­jais­ten media­ri­tu­aa­li näy­tel­lään uudelleen.

Mediarituaali pönkittää median valtaa

Vaalivalvojaisissa on aina kysymys vallasta. Vaalivalvojaiset yhdis­tä­vät ja kokoavat “kansaa”, mutta ne myös erottavat ihmisiä toi­sis­taan. Tässä media­ri­tu­aa­lis­sa kan­sa­lai­set myös kil­pai­le­vat keskenään vallasta ja yhteis­kun­nan ideo­lo­gi­ses­ta suunnasta. Mediarituaali pönkittää lisäksi aina median omaa valtaa. Median ritu­aa­li­ses­sa vallassa on kyse siitä, kenellä on kyky mää­ri­tel­lä sitä, mikä on tärkeää ja mikä ei. Kuka on esillä, kuka jää pimentoon. Kehen kamerat ja mik­ro­fo­nit koh­dis­tu­vat, keitä ei pidetä samalla tavoin jul­ki­suu­den arvoisina.


Media­ri­tu­aa­lin vallasta kertoo myös se, että yhdel­lä­kään poliit­ti­sel­la joh­ta­jal­la ei ole varaa jättäytyä tele­vi­sioi­dun rituaalin ulko­puo­lel­le. Siksi polii­ti­kot suostuvat vaa­li­val­vo­jais­ten media­ri­tu­aa­liin kerta toisensa jälkeen. Heillä ei ole muuta vaih­toeh­toa kuin vastata toi­mit­ta­jien kysy­myk­siin, joihin ei ole vas­tauk­sia; hymyillä kame­roil­le, asettua käs­ket­täes­sä riviin toi­mit­ta­jien edessä ja puhutella omia kan­nat­ta­jia kauniisti ja innos­ta­vas­ti.


Toimit­ta­jien valta media­ri­tu­aa­lis­sa ei kui­ten­kaan ole abso­luut­tis­ta. Katsojat päättävät lopulta poli­tii­kan media­ri­tu­aa­lin pai­noar­von. Niin kauan kuin jän­ni­täm­me yhdessä ”Juhan”, ”Petterin” tai ”Jussin” kanssa tulosta ruudun molemmin puolin, media­ri­tu­aa­li ja kan­sa­kun­ta median kuvit­te­le­ma­na poliit­ti­se­na yhteisönä voivat hyvin.


Touko­kuus­sa, aivan pian, näy­tel­lään jälleen uusi poliit­ti­nen media­ri­tu­aa­li. Tällä kertaa kyse on Eurovaaleista. Tulevan poliit­ti­sen media­ri­tu­aa­lin ytimessä on Eurooppa ja euroop­pa­lai­suus yhteisönä. Odotettavissa on jälleen kerran median käsi­kir­joit­ta­ma tapahtuma, joka on täynnä suuria tunteita, symboleja ja kuvia, kun 2020-luvun euroop­pa­lai­suut­ta kuvi­tel­laan vaa­li­uur­nil­la. Näitä media­ri­tu­aa­lin nos­tat­ta­mia tun­te­muk­sia kannattaa tun­nus­tel­la tarkasti, jos haluaa ymmärtää, millainen poliit­ti­nen tule­vai­suus meillä on edessä.

Kuva: Christian Wiediger/​Unsplash (CC0)

[rns_​reactions]

Kirjoittaja

Apulaisprofessori, dosentti Johanna Sumiala on media-antropologisesti orientoitunut tutkija, joka työskentelee Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa median ja viestinnän tutkimuksen tieteenalalla.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Trauma on psykiatrinen diagnoosi ja mielen häiriötila, joka on tullut laajalle yleisölle tutuksi suuronnettomuuksien ja terrori-iskujen jälkihoidon seurauksena. Ajan saatossa trauma terminä on laajentunut puhekieleen, jossa se on saanut uusia merkityksiä. Samalla käsitteen merkitys on hämärtynyt tavalla, joka kääntyy toisinaan itseään vastaan.

Lopettaako Libanonin "lokakuun vallankumous" sisällissodan, joka loppui 30 vuotta sitten? Lokakuussa 2019 kansa lähti Libanonissa kaduille vaatimaan loppua korruptiolle, sosiaalista oikeudenmukaisuutta sekä uusia vaaleja. Ennen kaikkea vallankumoukselliset vaativat maan uskonkuntien väliselle vallanjaolle perustuvan järjestelmän kaatamista.

Luurankohahmot ovat ilmenneet erilaisissa muodoissa meksikolaisessa symboliikassa kansallisvaltion historian aikana. Hahmot ovat erityisen esillä Kuolleiden päivän juhlinnassa, joka on iloista ja edesmenneitä kunnioittavaa. Populaarikulttuurin nauravaan luurankoon suhtaudutaan leikillisesti kuin vanhaan ystävään.