Jeesuksen toinen oikeudenkäynti

Syyskuun lopulla Venäjän tur­val­li­suus­pal­ve­lu pidätti Viimeisen tes­ta­men­tin kirkon keu­la­hah­mo Vissarionin (Sergei Torop), hänen “oikean kätensä” Vadim Redkinin ja kirkon juridisia kasvoja edustavan Vladimir Vedernikovin. Heitä syytetään kirkon jäsenten psy­ko­lo­gi­ses­ta pai­nos­tuk­ses­ta rahan saa­mi­sek­si, ja vakavan haitan aiheut­ta­mi­ses­ta yhdelle tai usealle jäsenelle. Tapausta käsit­te­lee Venäjän fede­raa­tion tut­kin­ta­ko­mi­tea, joka vastaa suoraan pre­si­den­til­le. 

1990-luvulla syntynyt uusus­kon­nol­li­nen liike perään­kuu­lut­taa oma­va­rai­suut­ta, ”har­mo­ni­sia ihmis­suh­tei­ta” ja luovuutta. Vissarionia pidetään Jeesuksen rein­kar­naa­tio­na, joka luotsaa valit­tun­sa käsillä olevan kriit­ti­sen ajan­jak­son, “maa­il­man­lo­pun”, yli. Eteläisen Krasnojarskin alueelle perus­te­tus­sa, useista kylistä koos­tu­vas­sa eko­yh­tei­sös­sä asuu 4000 – 5000 uskovaa. 

Olen tutkinut Vissarion-yhteisöä vuodesta 2011 ja tutus­tu­nut entisten jäsenten tari­noi­hin, joista osassa mainitaan psy­ko­lo­gi­nen mani­pu­loin­ti. Osa liikkeen pio­nee­reis­ta myi asuntonsa Siperiaan muut­taes­saan, lah­joit­taen näin han­kit­tu­ja varoja yhtei­söl­le. Vissarionistien mukaan lah­joi­tuk­set olivat — ja ovat — vapaa­eh­toi­sia. Monet maksavat tulois­taan kym­me­nyk­set yhteisön kassaan, josta yhteisiä hankkeita rahoi­te­taan. Yhteisö on raken­net­tu seu­raa­jien rahal­li­ses­ti vas­tik­keet­to­man työ­pa­nok­sen ja lah­joi­tus­ten turvin. Kyliin on noussut puistoja, leik­ki­paik­ko­ja ja temp­pe­lei­tä, ja niihin on kutsuttu semi­naa­rien pitäjiä. Myös eko­tu­ris­mia on kehitetty. 

Kenttätyöjaksoillani olen havainnut seu­raa­jien sisäisen paineen toimia “oikein”. Sosiaalista painetta kohdistuu lähinnä “yhte­näis­per­heen” (Vissarionin oppeja tiukimmin nou­dat­ta­van joukon) jäseniin. Pakottamista en ole havainnut. Seuraajien lapset saavat valita, elävätkö yhtei­sös­sä vai läh­te­vät­kö maa­il­mal­le. Vapaan tahdon kun­nioit­ta­mi­nen on hen­gel­li­nen laki. 

Vissarionistit eivät tunnista yhtei­söään syy­tök­sis­tä. Monilla on arvionsa siitä, mitä niiden taustalla piilee. Keväästä 2019 lähtien seuraajat ovat rapor­toi­neet sivii­li­pu­kui­sis­ta viran­omai­sis­ta, jotka ovat kyselleet kylissä pro­vo­ka­tii­vi­sia kysy­myk­siä yhteisön elä­män­ta­vas­ta. Samoihin aikoihin alettiin rakentaa rah­ti­lii­ken­teel­le suun­nat­tua tietä, joka ylittää yhteisön kylien ohi virtaavan Kazir-joen. Erään kylän ympärillä on tavattu kul­la­net­si­jöi­tä. Kaivostoiminta mer­kit­si­si Kazirista käyt­tö­ve­ten­sä saaville kylä­läi­sil­le vai­keuk­sia. Liike-elämän ja oikeus­ju­pa­kan kytkökset näyttävät monista selviltä: yhteisö saa väistyä metsiin ja mah­dol­li­siin mineraali- ja arvo­me­tal­lie­siin­ty­miin käsiksi haluavien tieltä.

Tuttavani yhtei­sös­sä sanovat, etteivät pidä­tyk­set horjuta heidän uskoaan. Heitä huolettaa, evätäänkö kirkolta juridisen henkilön oikeudet. Viime vuosina uskon­nol­lis­ten liik­kei­den toi­min­ta­mah­dol­li­suu­det Venäjällä ovat kaven­tu­neet. Vissarionin seuraajat ovat pahoil­laan siitä, ettei heidän näke­myk­si­ään kuulla. Kremlille uskol­li­nen media uutisoi tapauk­ses­ta yhteisöä mus­ta­maa­laa­vaan sävyyn, ikään kuin tapaus olisi jo ratkaistu. 

Hengellinen vakaumus koetaan hen­ki­lö­koh­tai­sel­la tasolla. Se, mikä yhteisön sisällä koetaan panok­sek­si sielun tai yhteisen vision eteen, voi ulko­puo­lel­ta näyt­täy­tyä riistona. Tällaisten tapausten kohdalla tasa­pai­noil­laan mah­dol­li­sen hen­gel­li­sen väki­val­lan vakavasti ottamisen ja uskon­non­har­joit­ta­mi­sen vapauden tur­vaa­mi­sen välillä. Ihmisten koke­mus­ten ja (venä­läi­sen) lain­sää­dän­nön moni­tul­kin­tai­suus mah­dol­lis­taa niiden vää­rin­käy­tön muiden int­res­sien aja­mi­ses­sa.

Kirjoittaja

Minna Kulmala on sosiaali- ja kulttuuriantropologian tohtorikoulutettava Helsingin yliopistossa. Hän tutkii uskonnollisen kääntymyksen rakentumista ja jatkuvuutta Etelä-Siperiassa sijaitsevan milleniaarisen Vissarion-yhteisön jäsenten parissa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Marketta Horn 24.10.2020 klo 13:58

    Kiitos Minna asial­li­ses­ta jutusta. Voitko oikaista hesarin tai Iltasanomien asen­teel­li­ses­ti värit­ty­nei­tä juttuja? Emmekös me kuitenkin elä vapaassa maassa.

    Vastaa
    • Minna Kulmala 3.11.2020 klo 19:30

      Hei Marketta! Kiitos palaut­tees­ta­si. Olen ollut yhtey­des­sä Helsingin Sanomiin ja antanut haas­tat­te­lun Ilta-Sanomille pian pidä­ty­suu­tis­ten jälkeen. Toistaiseksi haas­tat­te­lua ei ole kui­ten­kaan julkaistu. Olen myös kom­men­toi­nut Iltalehden paikoin har­haan­joh­ta­vaa uuti­soin­tia aiheen tiimoilta. On har­mil­lis­ta, ettei faktoja ole sel­vi­tet­ty perus­teel­li­sem­min.

      Vastaa

Lue myös nämä:

Helsingin hovioikeus tuomitsi maaliskuussa 2020 piispa Teemu Laajasalon sakkoihin tuottamuksellisesta kirjanpitorikoksesta yritystoiminnassaan. HS:n haastattelussa Laajasalo katsoo monien menettäneen suhteellisuudentajunsa arvioidessaan hänen tuomioon johtaneita syntejään, ja kertoo olevansa huolestunut vallitsevasta keskustelukulttuurista. Piispa toivoo itselleen armoa ja arvostelijalleen tuomiota.

Koronapandemian viimeisimpiä käänteitä on koronaskeptisyyden näkyvyyden kasvu. Keskustelu aiheen tiimoilta ulottuu rajoitustoimenpiteiden kritisoinnista viruksen olemassaolon kyseenalaistamiseen. Lyhyen ajan sisällä myös Suomessa on kirjoitettu useita juttuja hyvinvointialan piirissä ilmenevästä koronaskeptisyydestä. Näissä koronatoimenpiteitä ja maskien käyttöä kritisoivissa keskusteluissa eräs keskeinen, toistuva käsite on pelko.

3.10.2020 oli Saksan jälleenyhdistymisen 30. vuosipäivä. Yhdistyminen on kylmän sodan loppumisen ja lännen voiton symboli. Saksassa vallitseva narratiivi on pitkään korostanut kahden yhteen kuuluvan osan yhdistymistä. Tarina on usein peittänyt alleen yhdistymisen kipupisteet. Viime vuosina vaikea aihe on kuitenkin noussut julkiseen keskusteluun.

Shamanismia on kutsuttu ihmiskunnan vanhimmaksi henkiseksi perinteeksi. Sen harjoittajien määrä Suomessa näyttää olevan kasvussa, ja shamanismi on aiempaa näkyvämpää. Shamanismin tutkija pohtii kysymyksiä tietämisen tavoista ja tutkimuksen taustalla vaikuttavasta maailmankuvasta.