Lihavuuden stigmatisointia kritisoiva kehoaktivismi näkyy enenevästi suomalaisessa julkisessa keskustelussa. Hiljattain Ylen verkkosivuilla julkaistu teksti korostaa, että kehutkin voivat vahvistaa ulkonäköön kohdistuvaa sosiaalista painetta.
Kehoihin kohdistuva moraalinen huomio vaihtelee eri aikoina ja konteksteissa. Ulkonäköön liitetyt kulttuuriset normit heijastavat vallitsevia sosiaalisia hierarkioita ja ideologista konsensusta. Kehoaktivismi korostaa, että kehoon kohdistuva arvostelu voidaan nähdä sosiaalisen kurinpidon keinona, ja se kohdistuu erityisesti naisiin ja marginalisoituihin ryhmiin. Normien mukainen keho viestii yhteiskuntakelpoisuutta ja menestystä – niistä poikkeavuus tulkitaan helposti päinvastaisesti.
Terveys- ja hyvinvointidiskurssien mukainen, kehon sisäinen ja ulkoinen optimointi on osa monen arkea. Uusliberalistisessa järjestelmässä oma keho voidaan nähdä yksilön tärkeimpänä hyödykkeenä. Yksilön arvo, kyvyt ja hyveet kulminoituvan tuolloin hänen kehossaan. Kehoon vaikuttaa kuitenkin geeniperimän ohella sosiaalinen asema yhteiskunnassa. Ihminen pystyy vaikuttamaan näihin tekijöihin vain rajallisesti, jos lainkaan, kuten lihavuustutkija Hannele Harjunen on tuonut esille.
Ylen artikkeli alkaa lauseilla ”oma keho on jokaisen yksityisomaisuutta. Siksi toisen kehon kommentointi ilman lupaa ei ole missään muodossa tai tilanteissa sopivaa”. Kapitalismissa yksilön ja yhteiskunnan välistä suhdetta on tapana hahmottaa omistussuhteiden kautta. Yksityisomaisuuteen viittaaminen vihjaa ettei ongelma niinkään ole ulkonäön kommentoinnissa, vaan toisen yksityisomaisuuteen kajoamisessa.
Kulutusyhteiskunnassa iso osa ihmisten välisestä kanssakäymisestä linkittyy yksityisomaisuuteen. Kehosta puhuminen yksityisomaisuutena viittaakin sen esineellistymiseen ja hyödykkeellistymiseen, mikä nivoutuu osaksi uusliberalistisen kapitalismin ilmiötä. Luonteva jatkokysymys kuuluu: kenellä on resursseja “hyvään” kehoon? Tai valtaa määritellä millainen on “hyvä” keho? Kenellä ylipäänsä on päätäntävalta omaan kehoonsa?
Etenkin filosofi Michel Foucault’n vaikutuksesta vallan voidaan nähdä ilmenevän kehoihin kohdistuvassa biopolitiikassa. Ylen jutussa ei mainita sosiaalisia eroja sukupuolten, etnisten ryhmien, ikäryhmien tai yhteiskuntaluokkien välillä. Patriarkaalisessa, uusliberalistisessa ja läpikotaisin ableistisessa järjestelmässä naisten, erilaisten vähemmistöjen ja työläisten oikeus päättää kehostaan, ja heidän ”kehollinen koskemattomuutensa”, on rajoitettua ja kyseenalaistettua.
Yksityisomistus on yhteiskunnallinen luokka- ja valtakysymys. Kärjistetysti, jos kehollinen koskemattomuus nojaa ajatukseen kehosta yksityisomaisuutena, voidaan sillä oikeuttaa kehoihin kohdistuvaa kontrollia etenkin niiden ryhmien kohdalla, joilla ei historiallisesti ole ollut pääsyä omistavaan luokkaan. Ruumiillista ja kehollista työtä kotona tai työmarkkinoilla tekevät tai kehollisesti rajoittuneet henkilöt ovat tässä suhteessa erityisen haavoittuvassa asemassa.
Kehoaktivistit, kuten tutkija Saara Särmä tai Pehmee kollektiivi, haastavat kehonormatiivisuuden ohella parhaimmillaan myös sosiaalisia hierarkioita ja yhteiskunnallisia valtarakenteita. Aktivistien esittämä kysymys “onko pakko laihduttaa?” on radikaali, koska se rikkoo vallitsevia moraalikäsityksiä. Marginalisoitujen, ruumiillista työtä tekevien oikeuksien parantamiseksi tarvitaan myös konkreettisia rakenteellisia muutoksia.
Lukemista
Hannele Harjusen tutkimuksesta ja hänen lukuisista aihetta käsittelevistä julkaisuistaan löytyy tietoa Jyväskylän yliopiston sivuilta.
Anna Puhakka: Rodullistettujen naisten lihavuusaktivismi internetissä: Hypernäkyvyys ja hypernäkymättömyys kehopositiivisuuskeskusteluissa. Kulttuurintutkimus 2019.
Raisa Omaheimo ja Saara Särmä: Kuuma läskikeskustelu. Häiriköt päämaja 2017.
Michel Foucault: Seksuaalisuuden historia. (Suom. Kaisa Sivenius). Tampere: Gaudeamus 2020 (1976 ensi painos ranskaksi).
Lotta Kähkönen ja Tiia Sudenkaarne: Queer, biopolitiikka ja bioetiikka. Suomen Queer-tutkimuksen seuran lehti 2018.
Sanna Karkulehto: Foucault: Seksuaalisuuden historia. Filosofia.fi 2010.
