Keho yksityisomaisuutena

Lihavuuden stig­ma­ti­soin­tia kri­ti­soi­va kehoak­ti­vis­mi näkyy ene­ne­väs­ti suo­ma­lai­ses­sa jul­ki­ses­sa kes­kus­te­lus­sa. Hiljattain Ylen verk­ko­si­vuil­la julkaistu teksti korostaa, että kehutkin voivat vahvistaa ulko­nä­köön koh­dis­tu­vaa sosi­aa­lis­ta painetta.

Kehoihin koh­dis­tu­va moraa­li­nen huomio vaihtelee eri aikoina ja kon­teks­teis­sa. Ulkonäköön liitetyt kult­tuu­ri­set normit hei­jas­ta­vat val­lit­se­via sosi­aa­li­sia hie­rar­kioi­ta ja ideo­lo­gis­ta kon­sen­sus­ta. Kehoaktivismi korostaa, että kehoon koh­dis­tu­va arvostelu voidaan nähdä sosi­aa­li­sen kurin­pi­don keinona, ja se kohdistuu eri­tyi­ses­ti naisiin ja mar­gi­na­li­soi­tui­hin ryhmiin. Normien mukainen keho viestii yhteis­kun­ta­kel­poi­suut­ta ja menes­tys­tä — niistä poik­kea­vuus tulkitaan helposti päinvastaisesti.

Terveys- ja hyvin­voin­ti­dis­kurs­sien mukainen, kehon sisäinen ja ulkoinen opti­moin­ti on osa monen arkea. Uusliberalistisessa jär­jes­tel­mäs­sä oma keho voidaan nähdä yksilön tär­keim­pä­nä hyö­dyk­kee­nä. Yksilön arvo, kyvyt ja hyveet kul­mi­noi­tu­van tuolloin hänen kehossaan. Kehoon vaikuttaa kuitenkin gee­ni­pe­ri­män ohella sosi­aa­li­nen asema yhteis­kun­nas­sa. Ihminen pystyy vai­kut­ta­maan näihin teki­jöi­hin vain rajal­li­ses­ti, jos lainkaan, kuten liha­vuus­tut­ki­ja Hannele Harjunen on tuonut esille.

Ylen artikkeli alkaa lauseilla “oma keho on jokaisen yksi­tyi­so­mai­suut­ta. Siksi toisen kehon kom­men­toin­ti ilman lupaa ei ole missään muodossa tai tilan­teis­sa sopivaa”. Kapitalismissa yksilön ja yhteis­kun­nan välistä suhdetta on tapana hahmottaa omis­tus­suh­tei­den kautta. Yksityisomaisuuteen viit­taa­mi­nen vihjaa ettei ongelma niinkään ole ulkonäön kom­men­toin­nis­sa, vaan toisen yksi­tyi­so­mai­suu­teen kajoamisessa.

Kulutusyhteiskunnassa iso osa ihmisten välisestä kans­sa­käy­mi­ses­tä linkittyy yksi­tyi­so­mai­suu­teen. Kehosta puhuminen yksi­tyi­so­mai­suu­te­na viit­taa­kin sen esi­neel­lis­ty­mi­seen ja hyö­dyk­keel­lis­ty­mi­seen, mikä nivoutuu osaksi uus­li­be­ra­lis­ti­sen kapi­ta­lis­min ilmiötä. Luonteva jat­ko­ky­sy­mys kuuluu: kenellä on resurs­se­ja “hyvään” kehoon? Tai valtaa mää­ri­tel­lä millainen on “hyvä” keho? Kenellä ylipäänsä on pää­tän­tä­val­ta omaan kehoonsa?

Etenkin filosofi Michel Foucault’n vai­ku­tuk­ses­ta vallan voidaan nähdä ilmenevän kehoihin koh­dis­tu­vas­sa bio­po­li­tii­kas­sa. Ylen jutussa ei mainita sosi­aa­li­sia eroja suku­puol­ten, etnisten ryhmien, ikä­ryh­mien tai yhteis­kun­ta­luok­kien välillä. Patriarkaalisessa, uus­li­be­ra­lis­ti­ses­sa ja läpi­ko­tai­sin ableis­ti­ses­sa jär­jes­tel­mäs­sä naisten, eri­lais­ten vähem­mis­tö­jen ja työ­läis­ten oikeus päättää kehostaan, ja heidän “kehol­li­nen kos­ke­mat­to­muu­ten­sa”, on rajoi­tet­tua ja kyseenalaistettua.

Yksityisomistus on yhteis­kun­nal­li­nen luokka- ja val­ta­ky­sy­mys. Kärjistetysti, jos kehol­li­nen kos­ke­mat­to­muus nojaa aja­tuk­seen kehosta yksi­tyi­so­mai­suu­te­na, voidaan sillä oikeuttaa kehoihin koh­dis­tu­vaa kont­rol­lia etenkin niiden ryhmien kohdalla, joilla ei his­to­rial­li­ses­ti ole ollut pääsyä omis­ta­vaan luokkaan. Ruumiillista ja kehol­lis­ta työtä kotona tai työ­mark­ki­noil­la tekevät tai kehol­li­ses­ti rajoit­tu­neet henkilöt ovat tässä suhteessa erityisen haa­voit­tu­vas­sa asemassa.

Kehoaktivistit, kuten tutkija Saara Särmä tai Pehmee kol­lek­tii­vi, haastavat keho­nor­ma­tii­vi­suu­den ohella par­haim­mil­laan myös sosi­aa­li­sia hie­rar­kioi­ta ja yhteis­kun­nal­li­sia val­ta­ra­ken­tei­ta. Aktivistien esittämä kysymys “onko pakko laih­dut­taa?” on radikaali, koska se rikkoo val­lit­se­via moraa­li­kä­si­tyk­siä. Marginalisoitujen, ruu­miil­lis­ta työtä tekevien oikeuk­sien paran­ta­mi­sek­si tarvitaan myös kon­kreet­ti­sia raken­teel­li­sia muutoksia.

Hannele Harjusen tut­ki­muk­ses­ta ja hänen lukui­sis­ta aihetta käsit­te­le­vis­tä jul­kai­suis­taan löytyy tietoa Jyväskylän yli­opis­ton sivuilta.

Anna Puhakka: Rodullistettujen naisten liha­vuusak­ti­vis­mi inter­ne­tis­sä: Hypernäkyvyys ja hyper­nä­ky­mät­tö­myys keho­po­si­tii­vi­suus­kes­kus­te­luis­sa. Kulttuurintutkimus 2019.

Raisa Omaheimo ja Saara Särmä: Kuuma läs­ki­kes­kus­te­lu. Häiriköt päämaja 2017.

Michel Foucault: Seksuaalisuuden historia. (Suom. Kaisa Sivenius). Tampere: Gaudeamus 2020 (1976 ensi painos ranskaksi).

Lotta Kähkönen ja Tiia Sudenkaarne: Queer, bio­po­li­tiik­ka ja bio­etiik­ka. Suomen Queer-tut­ki­muk­sen seuran lehti 2018.

Sanna Karkulehto: Foucault: Seksuaalisuuden historia. Filosofia​.fi 2010.

Kirjoittaja

Saara Toukolehto on AntroBlogin toimituspäällikkö. Saaran antropologisia kiinnostuksen kohteita ovat mm. maahanmuuton, arvojen, moraalin ja ”hyvän elämän” -käsitteen tutkimus integraatiopolitiikan viitekehyksessä, joiden parissa hän tekee parhaillaan väitöskirjatutkimusta Groningenin yliopistolle.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä: