Kanaämpäri tekee joulun – ainakin Japanissa
Joulun viettoon ei ollut vakiintuneita tapoja Japanissa vielä 1970-luvulla. KFC onnistui täyttämään kulttuurisen tyhjiön markkinoinnillaan.
Joulun viettoon ei ollut vakiintuneita tapoja Japanissa vielä 1970-luvulla. KFC onnistui täyttämään kulttuurisen tyhjiön markkinoinnillaan.
Helsinkiläiset opettajat saivat työnantajalta lahjaksi joulupussin. Sen vaatimaton sisältö ei miellyttänyt osaa vastaanottajista. Kommenttipalstoilla opettajia moitittiin kiittämättömyydestä. Miksi huono lahja on niin monin tavoin hankala juttu?
Hollantilaiseen jouluperinteeseen keskeisesti kuuluva rasistinen Zwarte Piet-hahmo ylläpitää kolonialismin perintöä ja aiheuttaa vuosittain kuohuntaa.
Joulun kunniaksi AntroBlogin toimitus tarjoaa lukijoilleen korvia hyväilevää kuunneltavaa: asmr-joulukuunnelman Marcel Maussin teoksesta Lahja!
Kuusen alle kasattavat joululahjat tunnistaa lahjoiksi siitä, että ne on kääritty koristeelliseen paperiin. Tapa liittyy myös muihin lahjoihin, ja ylittää monet kulttuuriset ja uskonnolliset erot. Lahjapaperin käyttö kertoo kokemuksesta, jossa esine ikään kuin kehystetään, ja siten osoitetaan erityislaatuiseksi.
Pähkäiletko vielä joululahjojen kanssa? Miltä kuulostaisi roolileikki salaisena agenttina Las Vegasissa, tai päivä tunnetun muotisuunnittelijan kanssa? Entä paratiisisaarelta toiselle hyppiminen yksityiskoneella Aasiassa? Kuulostaa ehkä saavuttamattomalta tarulta, mutta nämä lahjat ovat täyttä totta maailman rikkaille pyramidin huipulla.