Vallankumous syntyy vitsailemalla
Millaista on suomalainen stand-up -komedia? Usein sen oletetaan olevan tylsää naaman vääntelyä tai seksististä ja rasistista yleistämistä. Huumori on vaikea laji, ja joskus naurattamiseen pyritään…
Millaista on suomalainen stand-up -komedia? Usein sen oletetaan olevan tylsää naaman vääntelyä tai seksististä ja rasistista yleistämistä. Huumori on vaikea laji, ja joskus naurattamiseen pyritään…
Poliittinen antropologia on tarkastelee yhteiskunnallisia valtasuhteita osana sosiaalista kanssakäymistä. Alan tutkimuskohteena ovat niin vallankäyttäjät kuin vallankäytön kohteet sekä epäviralliset politiikanteon muodot virallisten poliittisten instituutioiden rinnalla.…
Sanotaan, että kulttuurinen kuilu Suomen ja Venäjän välillä on yksi maailman suurimpia. Tämä näkyy esimerkiksi kielimuurina, lainsäädönnössä, elintasossa ja ennakkoluuloissa. Venäjä ja venäläinen kulttuuri on…
Hämäläiseen kahviseremoniaan kuuluu kursailu. Emäntä ilmoittaa että kahvi on kaadettu, mutta kukaan ei siirry tarjoilupöytään. Tunnelma on jännittynyt.
Kulttuurimaterialismissa elinympäristöä ja teknologiaa pidetään kulttuurin suunnan määrittäjinä. Oletuksena on, että ihmiset pyrkivät maksimoimaan ravinnon ja eläinproteiinien riittävän määrän annetuissa olosuhteissa. Tässä ajattelussa myös esimerkiksi…
Tekijät Lähteet