Millaista on elämä ”maailmanlopun yhteisössä”? Mitä Siperia voi opettaa meille? Kulttuuriantropologi Minna Kulmalan ja kulttuurimaantieteilijä Sofia Perhomaan valokuvanäyttely Viimeisen toivon maa esittelee Siperian taigalle 1990-luvulla…
Kuolemaa voi tarkastella filosofisena kysymyksenä tai yksilön tunne-elämän kriisinä. Kuolema ja kuolemanrituaalit ovat myös käytännön asioita – keskittyväthän useimmat suomalaisenkin yhteiskunnan kuolemaan liittyvät toimet nimenomaan vainajan ruumiiseen ja sen saattamiseen viimeiseen leposijaansa, tavalla tai toisella.
Buddhalaisuuden eräs ilmiö ovat ikuiseen lootusasentoon muumioituneet munkit ja nunnat. Itsestään tapahtunutta muumioitumista arvostetaan ja pidetään merkkinä siitä, että kehollisuus on onnistuttu voittamaan.
Kuolema on erottamaton osa elämää. Teemaviikollamme kuolemaa käsitellään monipuolisesti kuoleman rituaalien ja hautajaiskäytäntöjen, kuolemaan liittyvien uskomuksien ja tapojen sekä kuoleman epävarmuuden kautta.
Klovnit ovat kaksijakoisia hahmoja. Ne voivat olla yhtä hyvin vaarattomia lastenkutsuille sopivia hassuttelijoita kuin terävähampaisia varjoissa hiipiviä petoja. Mistä tämä kaksijakoisuus kumpuaa? Miten ja miksi klovneista tulee kauhun kohteita?
Ravinnon tarve on aivan perustava biologinen tarve, joka yhdistää kaikkia maailman ihmisiä. Antropologian näkökulmasta ruoka on kuitenkin samaan aikaan sekä fyysinen välttämättömyys että sosiaalisia suhteita ylläpitävä lahja. Monesti juuri ruoan jakaminen luo sosiaalisia siteitä ihmisten välille. Ruokaan liittyvät kulttuuriset käytännöt ja perinteet vaihtelevat merkittävästi eri puolilla maailmaa. Tämän vuoksi ruoka on kulttuuriantropologian näkökulmasta mielenkiintoinen ja monimuotoinen tutkimusaihe.