Miksi lumettomuus häiritsee?
Yle uutisoi marraskuussa lähes koko Suomen lumettomuudesta. Tilanne ei ole Etelä-Suomen osalta paljoakaan muuttunut joulukuun puolella. Twitter-kyselymme perusteella lumettomuus vaivaa monia. Ulos katsoessa voi tuntua,…
Yle uutisoi marraskuussa lähes koko Suomen lumettomuudesta. Tilanne ei ole Etelä-Suomen osalta paljoakaan muuttunut joulukuun puolella. Twitter-kyselymme perusteella lumettomuus vaivaa monia. Ulos katsoessa voi tuntua,…
Pyöräpajat ovat ympäristö kokeilemiselle ja kehittelemiselle, yhdessä opettelemiselle ja uusien ideoiden jakamiselle. Ne syntyvät pyöristä ja itse tekemisestä kiinnostuneiden toimijoiden tarpeista, sekä halusta tartuttaa omaa…
Suomi on rasismin kärkimaa, raportoi Euroopan perusoikeusvirasto hiljattain. Järkyttävät luvut puhuvat Suomessa tiukassa istuvasta uskosta rodulliseen ja kulttuuriseen hierarkiaan, jota ylläpidetään yhteiskunnan eri sektoreilla syrjinnällä…
Kitsune-tsuki on tila, jossa ihminen on ketun vallassa. Japanilaisessa kansanuskossa ketut (kitsune) ovat Inari-jumalan apureita. Epätavallista käytöstä on selitetty kitsuneiden valtaan joutumisella.
Intialle kuuluvalla Pohjois-Sentinelin saarella asuva kansa on päässyt otsikoihin saarella luvatta vierailleen yhdysvaltalaisen lähetyssaarnaajan tapon vuoksi. Pohjois-Sentinelin asukkaat kuuluvat maailman yhä harvemmaksi käyviin populaatioihin, jotka…
Antropologi ja koomikko Marianna Keisalo keskustelee mm. klovneista ja stand up -tutkimuksesta Akonniemen Avara Luonto –podcastin jaksossa numero 47. Podcast julkaistu 5.11.2018.