Paskapuhe ja valejulkisuus
Monet arvovaltaiset tahot ovat viime aikoina peräänkuuluttaneet asiallisempaa keskustelukulttuuria suomalaisessa julkisuudessa. Mutta mikä on tämä ”julkisuus”, jossa pitäisi keskustella paremmin?
Heikki Wilenius on antropologi, kouluttaja ja ohjelmoija, ja kuuluu AntroBlogin toimituskuntaan. Hän on tehnyt tutkimusta jaavalaisesta paikallispolitiikasta, sekä valtionmuodostuksesta ja luonnonvarojen käytöstä Kalimantanin saarella Indonesiassa. Tällä hetkellä hän tutkii suurten kielimallien käyttöönoton aiheuttamaa muutosta ohjelmistonkehittäjien työhön.
Monet arvovaltaiset tahot ovat viime aikoina peräänkuuluttaneet asiallisempaa keskustelukulttuuria suomalaisessa julkisuudessa. Mutta mikä on tämä ”julkisuus”, jossa pitäisi keskustella paremmin?
Mitä yhteistä on yakuza-elokuvilla ja Japanin rasismin vastaisella liikehdinnällä? Docpoint-festivaalilla esitettävä Counters rinnastaa nämä kaksi ilmiötä tavalla, joka saa antropologin ajattelemaan lahjojen vaihtamisen teorioita.
Yhdysvaltojen ja Suomen presidentit pitivät Valkoisessa talossa lehdistötilaisuuden. Tapahtumassa juhlistettiin sitä, että on kulunut 100 vuotta siitä kun USA tunnusti Suomen itsenäisyyden eli suvereniteetin: yksinoikeuden…
Suomi on jälleen jääkiekon maailmanmestari! Urheiluun liittyy erilaisia sosiaalisia ilmiöitä, kuten pelaajille annettavat lempinimet. Tänä keväänä on fanitettu Leijonien kapteenia, Marko Anttilaa. Joukkueessa isokokoista pelaajaa…
Jokainen Tohmajärven kunnanvaltuutettu saa 10 000 euroa käytettäväksi miten haluavat, kunhan käyttökohde on kunnan strategian mukainen. Suomessa kyse on omaperäisestä poliittisesta aloitteesta, mutta esimerkiksi Indonesiassa…
Mitä merkityksiä peukutukset tai tykkäykset välittävät? Markkinointi ja mainonta -lehden kolumnissaan toimittaja Ilkka Jauhiainen kritisoi Aku Louhimiestä siitä, että hän antoi Facebook-profiilissaan tilaa loukkaavalle puheelle.…