Sukulaisuutta ja kodin piiriin kuuluvia aiheita on tutkittu antropologiassa aina. Tutkimuksessa perhe ja sukulaisuus määritellään biologian sijaan sosiaalisesti ja kulttuurisesti. Ketkä syövät tai nukkuvat yhdessä? Miten sukulaisuutta toteutetaan sosiaalisesti tutkittavassa yhteisössä? Lue lisää aiheesta tämän sivun artikkeleista.
Miltä sukulaisuus näyttää, kun veren tai geenien merkitystä tarkastellaan uudessa valossa? Voiko sukulaisia saada tekemällä? Entä voiko suvun valita? Sukulaisuussuhteet ovat aina kulttuurin muovaamia. Adoptio haastaa käsityksiämme sukulaisuudesta, sillä se sijaitsee biologian ja kulttuurin rajapinnassa.
Arkielämällä on taipumus kerryttää tavaroita huomaamattomasti kotien erilaisiin säilytystiloihin. Tavarapaljoudet paljastuvat piiloistaan vasta, kun jokin häiritsevä tapahtuma, kuten muutto, pakottaa ne esille. Muuttaminen pakottaa kohtaamaan koteihin kertyneitä tavaroita lajittelemalla, pakkaamalla, kantamalla ja sijoittelemalla uudelleen. Muuton katkoksessa jokainen esine joutuu arvioinnin kohteeksi, kun muuttajat miettivät, millaisten tavaroiden kanssa elämää halutaan jatkaa uudessa asunnossa. Näissä pienimuotoisissa kriiseissä suhde esineisiin tulee esiin arkipäiväisyyden sumusta.
Kansanvälinen kummilapsitoiminta on poikkeuksellisen henkilökohtainen kehitysyhteistyön muoto, ja suomalaisille tuttua pitkältä ajalta. Juuri oman kummilapsen mahdollistama henkilökohtainen yhteys on todennäköisesti se tekijä, jonka ansiosta tämä nimenomainen lahjoitusmuoto on saavuttanut suuren suosion. Kuitenkin tuo sama elementti muodostaa toiminnassa piilevän eettisen ristiriidan.
Lasten- ja nuortenkirjoissa lapsilla on usein itsenäinen rooli ja mahdollisuus seikkailuihin. Kun vanhoissa klassikkokirjoissa seikkailuihin päätyi usein orpolapsi, nykyisin lasten itsenäisen toiminnan mahdollistavat fyysisesti tai henkisesti poissaolevat tutkijavanhemmat. Toisaalta tutkijavanhempien työmatkat mahdollistavat seikkailut eksoottisissa kohteissa. Onko tutkija kuitenkin aina huono vanhempi?
Sota-aikana ilmapiiri oli ahdistava ja elettiin ainaisessa hermojännityksessä. Yliluonnollisiksi tulkitut kokemukset olivat sota-aikana yleisiä. Niitä koettiin yksin, pienessä porukassa ja isolla joukolla. Kokijat ovat monenlaisia: naisia, miehiä, lapsia ja isovanhempia. He ovat ympäri Suomen.
Suurin osa kokemuksista on kokijoilleen selittämättömiä, ja vaikka ne ovat jättäneet vahvan jäljen, niistä on vaiettu jopa hulluksi leimautumisen pelossa.
Yksin matkaavia nuoria ja lapsia on aina liikkunut pakolais- ja väestövirtojen mukana, mutta nyt heitä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Yksin maahan tullut nuori tarvitsee paitsi turvallisen fyysisen myös sosiaalisesti hyväksyvän ympäristön, jonka avulla kotoutuminen uuteen maahan voi alkaa. Hän tarvitsee luotettavia aikuisia ja ennen kaikkea ystäviä uudesta kotimaastaan. Suomen Akatemian rahoittamassa TRUST-kärkihankkeessa korostetaan kuulumisen tunteen merkitystä, jonka rakentumista yksin tulleiden lasten ja nuorten arjessa tulisi tukea ja vahvistaa.
Nuorten kanssa työskentelevät ihmiset puhuvat ”järkyttävästä käänteestä”, johon on johtanut pyrkimys mahdollisimman suuren ihmismäärän nopeaan ja tehokkaaseen käsittelyyn.
