Sukulaisuutta ja kodin piiriin kuuluvia aiheita on tutkittu antropologiassa aina. Tutkimuksessa perhe ja sukulaisuus määritellään biologian sijaan sosiaalisesti ja kulttuurisesti. Ketkä syövät tai nukkuvat yhdessä? Miten sukulaisuutta toteutetaan sosiaalisesti tutkittavassa yhteisössä? Lue lisää aiheesta tämän sivun artikkeleista.
Kansanvälinen kummilapsitoiminta on poikkeuksellisen henkilökohtainen kehitysyhteistyön muoto, ja suomalaisille tuttua pitkältä ajalta. Juuri oman kummilapsen mahdollistama henkilökohtainen yhteys on todennäköisesti se tekijä, jonka ansiosta tämä nimenomainen lahjoitusmuoto on saavuttanut suuren suosion. Kuitenkin tuo sama elementti muodostaa toiminnassa piilevän eettisen ristiriidan.
Lasten- ja nuortenkirjoissa lapsilla on usein itsenäinen rooli ja mahdollisuus seikkailuihin. Kun vanhoissa klassikkokirjoissa seikkailuihin päätyi usein orpolapsi, nykyisin lasten itsenäisen toiminnan mahdollistavat fyysisesti tai henkisesti poissaolevat tutkijavanhemmat. Toisaalta tutkijavanhempien työmatkat mahdollistavat seikkailut eksoottisissa kohteissa. Onko tutkija kuitenkin aina huono vanhempi?
Sota-aikana ilmapiiri oli ahdistava ja elettiin ainaisessa hermojännityksessä. Yliluonnollisiksi tulkitut kokemukset olivat sota-aikana yleisiä. Niitä koettiin yksin, pienessä porukassa ja isolla joukolla. Kokijat ovat monenlaisia: naisia, miehiä, lapsia ja isovanhempia. He ovat ympäri Suomen.
Suurin osa kokemuksista on kokijoilleen selittämättömiä, ja vaikka ne ovat jättäneet vahvan jäljen, niistä on vaiettu jopa hulluksi leimautumisen pelossa.
Yksin matkaavia nuoria ja lapsia on aina liikkunut pakolais- ja väestövirtojen mukana, mutta nyt heitä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Yksin maahan tullut nuori tarvitsee paitsi turvallisen fyysisen myös sosiaalisesti hyväksyvän ympäristön, jonka avulla kotoutuminen uuteen maahan voi alkaa. Hän tarvitsee luotettavia aikuisia ja ennen kaikkea ystäviä uudesta kotimaastaan. Suomen Akatemian rahoittamassa TRUST-kärkihankkeessa korostetaan kuulumisen tunteen merkitystä, jonka rakentumista yksin tulleiden lasten ja nuorten arjessa tulisi tukea ja vahvistaa.
Nuorten kanssa työskentelevät ihmiset puhuvat ”järkyttävästä käänteestä”, johon on johtanut pyrkimys mahdollisimman suuren ihmismäärän nopeaan ja tehokkaaseen käsittelyyn.
Suomalainen yhteiskunta rakentuu voimakkaasti ydinperheen ympärille. Tähän ydinperheeseen lasketaan perinteisesti kuuluvaksi lapset ja vanhemmat – siis äiti ja isä. Avioerojen, yksinhuoltajuuden ja uusperheiden yleistyminen sekä erityisesti samansukupuolisten liittojen laillinen hyväksyminen on muuttanut ydinperheen raameja. Nykypäivänä meidän onkin helpompaa omaksua antropologille tuttu näkökulma: äitiys ja isyys ovat sosiaalisesti rakentuneita kategorioita. Kuka siis on isä, ja mikä on hänen merkityksensä?
Mikä on lapselle parhaaksi? Tämän kysymyksen ja siihen annettujen vastausten ympärille rakentuu päivittäin päätöksiä terveydenhuollossa, eduskunnassa, oikeussaleissa sekä äitien ja isien mielissä. Tämä ei päde vain Suomessa. Jokaisessa maailmankolkassa pohditaan tarkasti, miten olla hyvä vanhempi.
