Vaikka perheen ja uran yhdistämisestä ollaan puhuttu vuosikymmeniä, yhteiskunnassamme vallitsee edelleen tuomitsevia stereotypioita vapaaehtoisesti lapsettomuuden valitsevista naisista. Onko lapsettomuus arvo- tai elämäntapavalinta laisinkaan? Missä määrin lapsettomuus voidaan nähdä itsestään selvänä 'suuntautumisena'?

Pelastakaa Lapset -järjestön vuosittain julkaiseman Maailman äitien tila -raportin mukaan Suomi oli vuosina 2013 ja 2014 maailman paras maa olla äiti. Yhtä ylistävästi ei kuitenkaan voi puhua suomalaista äitiyttä ympäröivästä kulttuurista. Aihepiiriin tutkimuksen kautta perehtynyt antropologi näkee suomalaisessa äitiyskulttuurissa muutaman perusteellisen valuvian, joiden takia erityisesti äitiyteen sopeutuminen voi Suomessa olla erityisen vaikeaa. Miksi ja mitkä kulttuurimme piirteet voivat olla haitaksi äitien henkiselle hyvinvoinnille?

Miksi eri aikoina ja eri puolilla maailmaa imetyksen kesto on ollut niin vaihtelevaa? Miksi Suomessa vielä sata vuotta sitten puolet kaksivuotiaista oli imetettyjä, mutta nyt tutkitusta tiedosta ja suosituksista huolimatta imetys loppuu keskimäärin seitsemän kuukauden ikään mennessä? Tilanne oli vielä heikompi 70-luvulla, jolloin vain 10% lapsista sai rintamaitoa puolivuotiaana. On selvää, että yhteiskunnalliset muutokset ja ympäröivä kulttuuri vaikuttavat imetykseen valtavasti. Länsimaissa koulutetut ja sosioekonomiselta asemaltaan parempiosaiset imettävät huomattavasti pidempään kuin ei-koulutetut sisarensa. Yksinhuoltajat imettävät vähemmän kuin parisuhteessa olevat. Myös maahanmuuttajien parissa on havaittu, että uuteen maahan muuttamisen jälkeen imetyksen kestot lyhenevät rajusti, jopa saman naisen kohdalla.