Äidiksi koronan aikaan
Covid-19 -pandemia on varjostanut odottavien äitien raskausaikaa ja perheen ensimmäistä vauvavuotta. Sekä pelko viruksen vaikutuksesta äidin ja vauvan terveyteen että koronarajoitukset ovat eristäneet monen äidin…
Covid-19 -pandemia on varjostanut odottavien äitien raskausaikaa ja perheen ensimmäistä vauvavuotta. Sekä pelko viruksen vaikutuksesta äidin ja vauvan terveyteen että koronarajoitukset ovat eristäneet monen äidin…
Japanissa vierailija saattaa osua syntymättömien lasten hautausmaalle. Nämä muistolehdot tunnistaa pienistä, lapsenomaisista jizo-kivipatsaista, joita ne ovat pullollaan. Patsaiden pyöreissä päissä on usein pikkuisia virkattuja myssyjä,…
Alkoholi toimii sukupuoliroolien peilinä. Se heijastaa naisia ja miehiä koskevia erilaisia odotuksia, ja osoittaa äidin ja isän roolien erilaisen asemoitumisen vanhemmuudessa. Kahden eri sukupolven edustajat…
Suomen lain mukaan ulkomailla “hädänalaisessa asemassa” olevaa Suomen kansalaista on avustettava kotiuttamisessa. Kysymys al-Holin leirin suomalaisten naisten ja lasten oikeudesta palata Suomeen ja siitä, tuleeko…
Kaikki syntyvät tasa-arvoisina, mikäli liberaalin demokratian tarinaan on uskominen. Todellisuudessa näin ei ole, vaan kansalaisuus perustuu osan ihmisistä ulossulkemiseen. Voiko ihmisten liike olla kapina poissulkevaa…
Istukka on väliaikainen sisäelin, joka poistuu äidin kehosta lapsen syntymän myötä. Meillä istukkaa käsitellään yleensä biologisena jätteenä, mutta osa äideistä ottaa rituaaliset keinot käyttöön sen…