Itä-Indonesian trooppisilla Bandasaarilla on aikanaan ollut mittaamaton arvo suurvaltojen välisessä taistelussa maailman maustekaupan hallinnasta. Historiallinen valtataistelu on jättänyt jälkensä myös Bandasaarten kulttuuriin.
Yle Radio 1:n Löytöretki suomalaiseen toivoon -sarjan ensimmäisessä osassa toimittaja Satu Kivelä jututtaa muusikko Jarkko Martikaista toivosta, taiteesta ja hyvästä elämästä. Polveilevasta keskustelusta erottuu eräs kiinnostava juonne, joka koskee toivon ja onnen suhdetta sekä “jokainen on oman onnensa seppä” -ajatusta. Martikainen kritisoi mentaliteettia, jossa toivonsa menettäneen tilanne kuitataan sillä, että jokaisella on valta muuttaa elämänsä sellaiseksi kuin haluaa.
Täillä on pieni mutta kiinnostava rooli vallankäytön ja arvottomuuden symboleina eräiden Etelä-Amerikan alkuperäisväestöjen historiassa – kuten kuninkaallisten täisäkkien tapauksessa.
Kuuluisa ranskalainen antropologi Claude Lévi-Strauss pohjasi jo 1949 ideansa kulttuurien olemassaolosta ajatukseen, jossa kaksi ihmisryhmää joutuu vaihtamaan puolisoita keskenään taatakseen oman ryhmän jatkuvuuden. Vaihtokauppoihin ryhtyminen tekee kummankin osapuolen tietoisiksi kulttuurieroista ja kulttuurisista rajoista. Kumpikin ymmärtää olevansa vähän toista normaalimpia, vähän enemmän ihmisiä, tai vain yksinkertaisesti parempia kuin oudot naapurit. Eriasteinen ”me ja muut” -ajattelu on yhteistä luultavasti miltei kaikille ihmisyhteisöille. Tämän vuoksi niin monilla kansoilla on esimerkiksi tapana viitata itseensä jollakin ”hyvää”, ”todellista” tai yksinkertaisesti ”ihmistä” merkitsevällä termillä, kun taas naapureihin viitataan tyypillisesti sellaisilla termeillä kuin ”tomppelit” tai ”paviaanit”.
