Itkuvirret ovat perinnettä, jota löytyy niin itämerensuomalaisesta kulttuuripiiristä kuin monilta muiltakin maailman kolkilta. Itkuvirret ovat olleet sekä rituaalista kansanrunoutta, väkevää tunteiden ilmaisua että viestintää tuonpuoleisen kanssa.
Kuolemaan johtava paasto on väkivallattomuuden äärimmäinen muoto. Näin ajattelevat Intian jainalaiset, joille maailma on täynnä lukemattomiin muotoihin syntyviä sieluja.
Sulawesin saarella Indonesiassa sijaitseva Tana Toraja on on tunnettu näyttävistä kuoleman rituaaleistaan. Turistit matkuvat alueelle paitsi osallistumaan hautajaisiin, myös elävän kuolleen kohtaamisen toivossa.
Hautausvaatteilla on merkittävä rooli kuolemanrituaaleissa. Ne vahvistavat sosiaalisia siteitä kuolleiden ja elävien välillä. Lounais-Kiinan etnisen dong-vähemmistön parissa vainajat puetaan erityisistä kankaista tehtyihin mittatilausvaatteisiin, joihin liittyy maagisiksi koettuja ominaisuuksia.
Kuolemapositiivisuus on Euroopassa ja USA:ssa 2000-luvulla syntynyt liike. Se haluaa tuoda piilotetun, pelottavan ja vaietun kuoleman osaksi arkipäiväistä todellisuutta, jotta kuolema voitaisiin kohdata avoimesti ja puhua siitä vapaasti.
Suomalaiseen uskomusperinteeseen kuului ennen kuolleista tarttuvan kalman välttely. Ruumiisiin kohdistuvan inhon ja pelon taustalla voidaan nähdä suojautuminen taudinaiheuttajilta, mutta välttämissäännöt kertovat myös arvoista ja yhteisöllisestä järjestyksestä. Vainajat kun hermostuivat vähäisistäkin rikkeistä.