Miksi jotkut eivät halua rokotuksia, vaikka lääketiede on osoittanut, että rokotteet ehkäisevät sairauksia ja ovat pääosin turvallisia? Rokotekriittisyys on lisääntynyt Suomessa. THL:n mukaan vuonna 2012 syntyneistä lapsista 1,4 % jäi kokonaan ilman rokotuksia, ja määrä oli yli tuplaantunut vuodesta 2009. Rokotuksista osittain kieltäytyvien perheiden määrä on vielä paljon suurempi.

Mielenterveyshäiriöinä diagnosoitujen ilmiöiden oireet vaihtelevat jossain määrin kulttuurin mukaan. 2000-luvun alussa tehdyn tutkimuksen mukaan lähes puolella amerikkalaisista on elämänsä aikana mielenterveyshäiriö. 1980-luvun alussa vastaavanlaisen tutkimuksen mukaan häiriö oli kolmasosalla väestöstä. Ovatko mielisairaudet siis todella lisääntyneet, tai niiden diagnosoinnit parantuneet? Vai voisiko olla, ettemme tiedä mitä häiriöt ylipäänsä ovat, ja miten niitä voisi tunnistaa?