Maahanmuuton kontrolli koskettaa myös kansalaisia
Rajoitukset luonnehtivat pitkää prosessia maahanmuutosta kansalaisuuteen. Muukalaistavat käytännöt elävät syvällä yhteiskuntamme rakenteissa.
Rajoitukset luonnehtivat pitkää prosessia maahanmuutosta kansalaisuuteen. Muukalaistavat käytännöt elävät syvällä yhteiskuntamme rakenteissa.
Euroopan unionin raja- ja merivartiostovirasto Frontexin kerrotaan tietoisesti peitelleen kreikkalaisten rajaviranomaisten ihmisoikeusrikkomuksia ja rahoittaneen niitä eurooppalaisten veronmaksajien rahoilla.
Erityisesti viimeisen 10 – 15 vuoden aikana pakolais- ja siirtolaisaktivismin kentällä on entistä voimakkaammin tuotu esille valtionrajojen ja rajateknologioiden vahingollista ja syrjivää perusluonnetta. Myös monet tutkijat ovat liittyneet mukaan vaatimuksiin näiden rajojen kaatamisesta.
Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin vaalikampanjan yksi kärjistä oli build that wall -huutojen säestämänä uuden raja-aidan rakentaminen Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalle.
Valtiorajoja ei vain piirretä karttaan, vaan niitä aktiivisesti toimeenpannaan ja alleviivataan niin väkivallan uhkan, valvontateknologioiden, politiikan kuin byrokratiankin keinoin.
25 000 euron palkinto myönnetään tieteellisestä kirjoituksesta, jossa suomen kieltä on käytetty erityisen ansiokkaasti.