Etnografiset museot ovat 1800-luvulta lähtien olleet yleinen instituutio varsinkin länsimaissa, mutta Suomessa ne ovat olleet harvinaisempia. Tällä hetkellä Suomen ainut etnografinen museo pysyvillä näyttelytiloilla on vuonna 1998 avautunut Helinä Rautavaaran museo Espoon Tapiolassa. AntroBlogi kävi tutustumassa uusissa tiloissa vastikään avautuneeseen museoon. Millainen museo on työpaikkana? Mikä on antropologien suhde sekä etnografisiin että muihin museoihin?

Rajat ihmisen ja ei-ihmisen välillä ovat lähtökohtaisesti varsin hatarat. Viime aikoina tähän on kiinnitetty huomiota myös humanistisemmin suuntautuneissa tieteissä, ja antropologian eri suuntaukset biologisen antropologian lisäksi ovat kohdistaneet uudenlaista katsetta klassisen luonnon ja kulttuurin kahtiajaon välissä vipeltäviin olentoihin ja niiden välisten monimutkaisten suhteiden verkostoihin.

Mitä viitteitä ihmisen ja apinan yhteisestä menneisyydestä voimme löytää? Olemmeko uniikkeja rituaaleissamme, käyttäytymismalleissamme ja kommunikaatiotavoissamme? Näitä ja muita ihmisten juuriin pureutuvia kysymyksiä tutkii evoluutioantropologia.

Erilaisuus ja muutoksen tila ovat tuttuja ja ”helppoja” keskusteluaiheita antropologeille. Paljon keskustelua herättäviä turvapaikanhakijoita ja pakolaisia on tarkasteltu monelta näkökannalta, mutta tämä työelämätoimituksemme juttu kohdistaa linssinsä aiheen viereen - turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten kanssa työskenteleviin ihmisiin.

Euroopassa antropologia sisältää kaksi pääsuuntausta. Sosiaali- ja kulttuuriantropologia keskittyy ihmiskulttuurin ja -yhteisöjen tutkimiseen. Biologinen tai fyysinen antropologia taas keskittyy tarkastelemaan ihmisen kehitystä historiasta nykypäivään. Biologinen antropologia pitää sisällään laajan skaalan aloja paleontologiasta ja kädellisten tutkimuksesta ihmisen perinnöllisyystieteeseen asti. Tässä jutussa syvennymme forensiseen antropologiaan tarkastelemalla sen taustaa sekä alan soveltamiseen liittyviä maantieteellisiä eroja.