Kuolema kiehtoo. Tv-sarjat CSI: Crime Scene Investigation, Bones, Criminal Minds ovat tuoneet silvotut ruumiit ja luunrippeet arki-iltoihimme. Sarjat ovat tutustuttaneet katsojat forensiseen antropologiaan. Kyselimme tutkija Heli Maijaselta luista ja niiden kanssa työskentelystä. Samalla saimme mielenkiintoisen katsauksen akatemian, ja sen ulkopuolisten toimijoiden väliseen yhteistyöhön.

Koska antropologien tutkimuskohteet ovat perinteisesti sijainneet ”kaukana kotoa”, työskentelee alan edustajia myös kehitysyhteistyön parissa. Antropologialla onkin yhteytensä kehitysmaatutkimuksen tieteenalaan. Kehitysyhteistyössä antropologit joutuvat jatkuvasti painimaan sellaisten kysymysten kanssa kuten kuinka varmistaa, ettei tutkimustietoa käytetä tutkittavaa yhteisöä vastaan, ja kuinka paljon kehitysorganisaattoreiden menetelmiin voi ottaa kantaa. Kehitysyhteistyön alkuaikoina antropologeja värvättiin yleensä mukaan vasta, kun kehitysprojekti ei toiminutkaan niin kuin piti.

Suomessa valtaosa antropologeista työllistyy kolmannelle sektorille. Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen selvityksen mukaan lähes 50 % antropologeista toimii kansalaisjärjestöissä, kun yliopistoihin työllistyy 12 % valmistuneista. AntroBlogi haastatteli pitkän linjan järjestöammattilaista, antropologi Upu Leppästä, hänen kansainvälisestä urastaan kehitysyhteistyön parissa. Tällä hetkellä hän toimii Suomen Lähetysseuran ulkomaantiedottajana Hongkongissa, missä hänen vastuualueitaan on kotipaikkansa lisäksi Taiwan ja Manner-Kiina.

Globalisaation myötä palkkatyöhön liittyvät ilmiöt toistavat itseään maailmanlaajuisesti. Teemme työtä entistä pitempään, entistä kiristyneemmillä työsopimuksilla. Vastoin kaikkia odotuksia aikamme on poikinut uusia, merkityksettömiltä tuntuvia työpaikkoja. Arvon ja velan konseptien käsittelystä tunnettu antropologi ja aktivisti David Graeber on ollut näkyvillä työmaailman nykytilanteeseen liittyvässä keskustelussa. Hän teki tunnetuksi käsitteen niin sanotuista hevonpaskaduuneista.

Työelämän murrokseen liittyvät mielikuvat vaihtelevat tulevaisuuden synkistä uhkakuvista lähes rajattomiin mahdollisuuksiin. Tämä näkyy etenkin puhuttaessa uusista teknologioista ja automatisaatiosta, joiden on uskottu syrjäyttävän jopa puolet tämänhetkisistä työpaikoista seuraavan parinkymmenen vuoden aikana. Haastattelimme aiheesta Helsingin kaupunginkansliassa työllisyyskysymysten parissa työskentelevää antropologi Aleksi llpalaa, joka on tohtorikoulutettava poliittisen historian oppiaineessa Helsingin yliopistossa. Ilpala selvittää työssään sitä, miten työelämäpalvelujen järjestäminen tulisi hoitaa nyt ja tulevaisuudessa. Hän on aitiopaikalla tarkastelemassa, miten työelämän muutos näkyy julkisen puolen päätöksenteossa Suomessa.