Ihmisten syväjäädyttäminen eli kryoniikka on nykyään melko pitkälti epätieteeksi ja toiveajatteluksi leimattua. Kryoniikan kannattajat luottavat tulevaisuuden teknologiaan, jonka avulla jäädytetyt ihmiset voitaisiin herättää henkiin ja antaa heille uusi elämä. Heräävät kuolleet aikanaan henkiin säilytystankeistaan tai eivät, aihe yhdistää kysymyksiä aikakäsityksistä, taloudesta ja suhtautumisestamme kuolemaan.
Kryoniikka on tekniikka, jossa kuollut ihminen (tai joskus pelkkä pää) säilötään hyvin alhaiseen lämpötilaan siinä toivossa, että tulevaisuudessa tiede on keksinyt keinot ihmisen henkiin herättämiseksi. Jäädyttämisen kannattajat vetoavat usein siihen, kuinka perinteisestä kuolemasta ei takuuvarmasti ole paluuta, mutta jäädytyksestä voi olla. Käytännössä prosessi alkaa niin pian kuin mahdollista kuoleman jälkeen. Ruumis viilennetään kylmällä vedellä ja veri korvataan suoja-aineilla. Hitaan, muutamia viikkoja kestävän jäähdytysprosessin päätteeksi ruumis kelluu nestemäisessä typessä -196 asteen lämpötilassa, erityisessä tankissa.
Kryoniikan isänä pidetään yhdysvaltalaista Robert Ettingeria. Hän julkaisi 1962 kirjan nimeltä The Prospect of Immortality, jossa hän hahmotteli kryoniikan perusperiaatteet. Myöhemmin Ettinger oli perustamassa Michiganiin yhtä maailman tiettävästi kolmesta kryoniikkaklinikasta. Kaksi muuta löytyvät Arizonasta ja Venäjältä.
Kryoniikka nähdään usein transhumanismin yhtenä alalajina. Transhumanismi on filosofinen suuntaus, joka kannattaa ihmisten muokkaamista fyysisesti ja psyykkisesti teknologian avulla. Transhumanistiset projektit pyrkivät esimerkiksi asuttamaan avaruuden, muokkaamaan ihmisten geenejä perinnöllisten sairauksien poistamiseksi ja lataamaan älyllistä ajattelua tietokoneelle tai robottikehoon. Usein näitä pidetään epärealistisina, arveluttavina tai eettisesti kyseenalaisina. Utopistiselta kuulostavalla kryoniikalla on kuitenkin yhtymäkohtia nykylääketieteen kanssa. Sukusolujen pakastamista on käytetty hedelmöityshoidoissa pitkään, ja viime vuosina lääketieteessä on käytetty enenevässä määrin esimerkiksi leikkauspotilaiden jäädyttämistä.
Paitsijäämisen pelko
Mutta onko kryoniikka täysin järjetöntä touhua, vai rationaalista tulevaisuuteen sijoittamista? Antropologi Tiffany Romain vertaa ilmiötä henkivakuutuksen hankkimiseen ja eläkesäästämiseen.
Siinä, missä eläkkeeseen ja opintoihin sijoittaminen on lupaus taloudellisesta vakaudesta, kryoniikkaan sijoittaminen on lupaus paluusta elämään ja takaisin saadusta ajasta. Kun kuolema määritellään lopun sijaan pelkäksi esteeksi, voidaan kryoniikka nähdä investointina, joka siirtää ihmisen nykyhetkestä tulevaisuuteen.
Kryoniikka on korostuneen pohjoisamerikkalainen ilmiö. Sen harjoittajat, kryonistit, ovat useimmin ylempään keskiluokkaan kuuluvia keski-ikäisiä miehiä; ateisteja, teknologiasta kiinnostuneita tai alalla työskenteleviä. Heitä yhdistää vahva usko vapaisiin markkinoihin ja teknologiseen kehitykseen. Säilöttyjä ihmisiä on tämän hetken arvioiden mukaan noin kolmesataa.
Keskeinen kysymys on, miksi joku tahtoisi tulla syväjäädytetyksi ja mahdollisesti herätetyksi henkiin kymmenien tai satojen vuosien päästä? Romainin tutkimusten mukaan jäädytystä toivovia ihmisiä motivoi voimakkaasti pelko siitä, etteivät he ehdi tehdä “ensimmäisessä elämässään” kaikkea haluamaansa. Jotkut kertovat esimerkiksi haluavansa suorittaa useamman tutkinnon, käydä avaruudessa tai hankkia lapsia, mutta säästävät osan näistä tavoitteista seuraavaan elämään.
Abou Farmanin antropologiset tutkimukset tukevat tätä teoriaa. Hänen mukaansa kryonisteja ei niinkään motivoi pelko elämän loppumisesta kuin elämän jatkumisesta ilman heitä. Kuoleman jälkeen on yhä olemassa niin paljon. Maailma jatkaa menoaan, mutta kuollut jää siitä paitsi.
Kryonisteilla on oma ammattisanastonsa, ja he kutsuvat säilöttyjä ihmisiä mieluummin asiakkaiksi tai potilaiksi kuin ruumiiksi. Säilöntätankin ohessa on kuva potilaasta, säilönnän päivämäärä ja optimistisesti tyhjää tilaa toiselle päivämäärälle: “uudelleenheräämisen” ajankohdalle. Alan harjoittajat jakavat kuoleman kolmeen eri kategoriaan, joista vasta viimeinen, niin kutsuttu informaatioteoreettinen kuolema (heidän terminsä) on hetki, jolloin ihminen todella kuolee. Tämän jälkeen hänen tietoisuutensa ja identiteettinsä eivät enää ole pelastettavissa tuhoutuvista kudoksista. Ruumiin jäädyttäminen tulisi tehdä ennen informaatioteoreettista kuolemaa, jotta ihminen voitaisiin myöhemmin herättää henkiin onnistuneesti niin, että hänen tietoisuutensa ja persoonansa olisivat pysyneet vahingoittumattomina.
Monet kryonistit panostavat terveyteensä ja elävät melko askeettista elämää säilyttääkseen kehonsa mahdollisimman hyvänä jäädytystä varten. Lähes kaikki heistä pitävät ranneketta, josta hoitohenkilökunta saa kuoleman hetkellä tiedon potilaan jäädytystoiveesta. Törmäsipä Romain tutkimuksissaan myös henkilöön, joka oli tatuoinut rintakehäänsä suuren tekstin ilmaisemaan samaa asiaa.
Toisessa ajassa, elämän ja kuoleman välillä
Ihmiset ovat kautta aikojen tavoitelleet pitkää, tervettä ikää ja ikuista elämää. Ajatellaan, että tietoisuus omasta kuolevaisuudesta erottaa ihmisen muista eläimistä ja samalla antaa elämälle merkityksen. Kuten Farman asian ilmaisee: kuoleminen on inhimillistä, mutta myös kuolemattomuuden tavoittelu on inhimillistä. Ensimmäinen on luonnollista, jälkimmäinen kulttuurista. Näin ollen ihmisyys on vuoropuhelua luonnon ja kulttuurin välillä.
Kryonisteille elämän ja kuoleman raja ei ole yksiselitteinen, vaan yhteydessä tieteen saavutuksiin tulevaisuudessa. Heidän mukaansa tämänhetkinen tietomme kuolemasta ja sen määritelmä ovat tilapäisiä ja alkeellisen teknologiamme rajoittamia. Kenties juuri tämän takia kryoniikkaa on toisinaan moitittu teknologis-utopistiseksi fantasiaksi, joka ylläpitää nykyajan epätervettä suhtautumista kuolemaan. Yhtäältä meidän oletetaan maallisessa ajattelussa hyväksyvän kuoleman lopullisuus, mutta toisaalta pyrimme viivyttämään kuolemaa keinolla millä hyvänsä.
Alan harjoittajat eivät hyväksy ajatusta sielusta. He ajattelevat, että ihmisyys ja tietoisuus ovat pelkästään aivoperäisiä ilmiöitä. Monissa uskonnoissa ja toisinaan maallistuneissakin hautausrituaaleissa luodaan ero jonkinlaisen hengellisen olemuksen, sielun, ja ruumiin välille. Antropologinen kuolemantutkimus useissa kulttuureissa on osoittanut, että ruumiin ja sielun nähdään olevan voimakkaasti yhteydessä toisiinsa, ja erilaiset rituaalit kuoleman jälkeen valmistavat sielun matkaa tuonpuoleiseen. Kuolleet on tapana pestä ja pukea, heille laitetaan hautaan matkaan erilaisia tavaroita, heitä surraan näyttävin rituaalein ja heille järjestetään asiaankuuluvat hautajaiset.
Onnistuneen syväjäädytyksen vaatimat toimenpiteet eroavat perinteisestä vainajan hyvästelystä. Pakastusprosessi tulee aloittaa mahdollisimman pian kuolinhetken jälkeen, joten pitkille hyvästeille ei jää aikaa. Toisaalta kryoniikan voidaan myös nähdä sijoittuvan hautausrituaalien ja vainajien käsittelyn jatkumolle. Jos ihmisyys löytyy aivoista, ruumiista huolehtimalla voidaan varmistaa onnistunut matka rajan toiselle puolelle – joskin tässä tapauksessa tavoitteena on tulla rajan tuolta puolen vielä takaisin.
Se, että jäädytystankissa kelluvia ruumiita kutsutaan yleensä eläville varatuilla nimillä “potilas” tai “asiakas”, kertoo niiden erikoisesta asemasta. Potilaiden voidaan nähdä olevan eräänlaisessa välitilassa, liikkuvan materiaalisesti ja sosiaalisesti elämän ja kuoleman välillä. Farmanin mukaan syväjäädytetyt ihmiset voidaan niputtaa samaan kategoriaan aivokuolleiden ja koomapotilaiden kanssa: molemmista tiloista tiedetään yhä kovin vähän, ja niiden epämääräisyys hämärtää elämän ja kuoleman välistä rajaa.
Kryonistit puhuvat jäädytyksestä myös eräänlaisena aikamatkustuksena tulevaisuuteen, kuolemanjälkeiseen aikaan. Kuolemanjälkeisellä ajalla on tässä kuitenkin erilainen merkitys kuin sillä, miten sitä yleensä on totuttu ajattelemaan uskonnon ja “tuonpuoleisen elämän” kautta. Kryoniikka voisikin onnistuessaan muuttaa pysyvästi käsityksiämme ajallisuudesta.
Kryoniikka = ihan mautonta?
Kryonistit vetoavat siihen, että on parempi tulla säilötyksi ilman varmuutta henkiin heräämisestä, kuin varmuudella joutua haudatuksi tai tuhkatuksi perinteisen tapaan – siis kuolla lopullisesti. Mutta entä jos ihmisiä todella pystyttäisiin herättämään henkiin vuosikymmenten päästä?
Kryoniikan teknisesti suurin kysymys on, miten hyvin (tai huonosti) potilaiden aivot ovat säilyneet, sillä siitä ei jäädytyshetkellä voi saada varmaa tietoa. Jos aivot ovat osittain tuhoutuneet, voidaanko ihminen herättää? Ja jos herättäminen onnistuu, onko kyseessä enää persoonaltaan ja ominaisuuksiltaan sama ihminen?
Aivojen lisäksi kehon muu kestokyky on kylmässä koetuksella. Radikaaleimmat kryonistit ja transhumanistit pohtivat mahdollisuutta siirtää tietoisuus robottikehoon tai tietokoneelle, joka kestäisi fyysistä ihmiskehoa paremmin. Kryoniikka luottaa lisäksi siihen, että tulevaisuudessa on löydetty hoitokeinot sellaisiin vakaviin sairauksiin, jotka ovat koituneet säilöttyjen kohtaloksi, ja heidät voitaisiin herättämisen yhteydessä parantaa. Sitä, miltä tuntuisi herätä satojen vuosien kuluttua kokonaan uudenlaiseen maailmaan ja yhteiskuntaan, ei kukaan voi tietää.
Suomessa ihmisten syväjäädytystä ei ole tehty eikä sitä tarjoavia klinikoita ole. On kuitenkin olemassa vuonna 2008 perustettu yhdistys nimeltään Suomen Kryoniikkaseura, jonka tarkoituksena on edistää kryoniikkatietoutta. Seuran sivujen kysymyksiä ja vastauksia -osiossa perustellaan kryoniikan valitsemista muun muassa seuraavin argumentein:
“Verrattaen parempi vaihtoehto: mieluummin kylmäsäilöttynä kuin matojen ruokana. Modernius: ihmiset ovat haudanneet ja polttaneet vainajia tuhansia vuosia, on jo aika kokeilla jotain parempaa.”
Lisäksi pohditaan, “onko kryoniikka ihan lamea?” Vastaus tähän on “Ehkä, mutta ihmisten hautaaminen maahan on vielä lamempaa.”
Näistä vastauksista voi toki olla montaa mieltä. Tulevaisuus näyttäköön, kuka sanoo viimeisen sanan.
Toimitus
- Podcast-lukija: Eemi Nordström
- Verkkotaitto: Satu Myllymäki
- Artikkelikuva: Karin Henseler/Pixabay (CC BY 2.0)
Lukemista
- Veena Das & Clara Han (toim.): Living and dying in the contemporary world: a compendium
- Tiffany Romain. 2010. “Extreme Life Extension: Investing in Cryonics for the Long, Long Term.” Medical Anthropology 29(2): 194–215.
- Abou Farman: Cryonic Suspension as Eschatological Technology in the Secular Age
- Bernstein, Anya. 2015. “Freeze, Die, Come to Life: The Many Paths to Immortality in Post‐Soviet Russia.” American Ethnologist 42(4): 766–781
