Merirosvot miesten saappaissa
Merirosvot olivat 1700-luvun alussa merten kauhu. Kiinni jäänyt merirosvo päätyi hirteen – paitsi, jos hän oli nainen ja saattoi vedota raskauteen.
Merirosvot olivat 1700-luvun alussa merten kauhu. Kiinni jäänyt merirosvo päätyi hirteen – paitsi, jos hän oli nainen ja saattoi vedota raskauteen.
Sophia-robotti esitetään kehittyneenä tekoälynä, mutta hänen puheensa ja haastattelunsa ovat käsikirjoitettuja. Koska Sophia on suosittu esiintyjä, eivät tapahtumanjärjestäjät yleensä kyseenalaista hänen taitojaan.
Alkoholi toimii sukupuoliroolien peilinä. Se heijastaa naisia ja miehiä koskevia erilaisia odotuksia, ja osoittaa äidin ja isän roolien erilaisen asemoitumisen vanhemmuudessa. Kahden eri sukupolven edustajat…
Voiko tarinaa ymmärtää tuntematta sosiaalista kontekstia, jossa se on syntynyt? Tuntemamme versio Punahilkasta pohjautuu Grimmin veljesten 1800-luvun alussa laatimaan satukokoelmaan. Tarinasta tunnetaan kuitenkin versioita jo…
Etnografinen aineisto ympäri maailmaa kertoo, että kahden sukupuolen mallin ohella ihmiskunta tuntee myös monia muita sukupuolen hahmottamisen muotoja. Eräs hyvä esimerkki löytyy Thaimaasta.
Harva väri on niin sukupuolittunut kuin vaaleanpunainen. Englannin kielen “pink” kattaa laajan väriskaalan hennosta vaaleanpunaisesta pinkkiin. Vaaleanpunainen yhdistetään tyttöihin, feminiinisyyteen, viattomuuteen ja herkkyyteen. Värin sukupuolisidonnaisuus…