Hakuna matata ja kulttuurinen omiminen
Hakuna matata on paitsi Leijonakuningas-elokuvasta tuttu lentävä lause, myös Disneyn tavaramerkki. Tavaramerkkiä vastustavan vetoomuksen mukaan Hakuna matata ei ole Disneyn keksintö, joten se ei kuulu…
Hakuna matata on paitsi Leijonakuningas-elokuvasta tuttu lentävä lause, myös Disneyn tavaramerkki. Tavaramerkkiä vastustavan vetoomuksen mukaan Hakuna matata ei ole Disneyn keksintö, joten se ei kuulu…
Jokaisella työpaikalla on oma työkulttuuri. Se sisältää sellaisia asioita kuten suhtautumisen ylitöihin, mistä kaikesta kahvihuoneessa puhutaan ja vaietaan, ja miten töihin on sopivaa pukeutua. Kolumnissa pohditaan…
Näyttelijätär Aishwarya Rai sai vuonna 2007 aikaan julkisuuskohun, sillä hänen kerrottiin menneen vanhan hinduseremonian mukaisesti naimisiin puun kanssa. Ihmisoikeusjärjestöt Intiassa vaativat julkista anteeksipyyntöä. Syynä ei…
Zimbabwea lähes 40 vuotta johtanut presidentti Robert Mugabe kuoli 6.9.2019. Puoluetoverit ja monet valtion päämiehet toivoivat muistopuheissaan Mugaben lepäävän rauhassa. Bulawayossa tunteet vaihtelevat tyhjyydestä katkeruuteen.
Elokuussa 2019 USA:ssa tapahtuneiden joukkoampumisten jälkeen valkoista ylivaltaa ja äärioikeistoa on pohdittu mediassa myös Suomessa. Valtamediat käsittelevät valkoista ylivaltaa usein yhteiskunnallisten rakenteiden ulkopuolella toimivana äärioikeistolaisena…
Uskonto on varsin tavallinen aihe kirjallisuudessa, elokuvissa ja tv-sarjoissa, mutta suurelle yleisölle tehdyissä elektronisissa peleissä se on harvinaisempi. Miten uskontoa käsitellään peleissä sen ollessa mukana,…