Saksa toisintaa Israelin apartheidia
Berlinale-elokuvajuhlien aiheuttama kohu on esimerkki tavasta, jolla Saksa asemoi itsensä Israelin liittolaiseksi palestiinalaisia vastaan.
FT Saara Toukolehto on AntroBlogin päätoimittaja. Hänen antropologisia kiinnostuksen kohteitaan ovat mm. maahanmuuton, sosiaalisen monimuotoisuuden, arvojen, moraalin ja ”hyvän elämän” -käsitteen tutkimus sekä laajemmin sosiokulttuurisen jatkuvuuden ja muutoksen ymmärtäminen. Saara väitteli kesäkuussa 2023 Groningenin yliopistolla väitöskirjalla "Even if I do things perfectly, I can never become 'German'" - The Paradox of Immigrant Integration in Post-'Refugee Crisis' Berlin. Tällä hetkellä hän työskentelee tutkijatohtorina Oulun yliopistolla Kulttuuriantropologian oppiaineessa hankkeessa 'Rethinking coexistence from the margins'.
Berlinale-elokuvajuhlien aiheuttama kohu on esimerkki tavasta, jolla Saksa asemoi itsensä Israelin liittolaiseksi palestiinalaisia vastaan.
Kansanmurhaksi nimeäminen velvoittaa kansainvälisen yhteisön puuttumaan konfliktiin. Siksi termiä käytetään varauksella, usein jälkikäteen.
Keskusteluja rasismista ja kouluväkivallasta käydään toisistaan erillisinä kokonaisuuksina.
Arabilaisuudesta kirjoitettaessa olisi syytä tarkastella, kuinka Lähi-idän kulttuurivaikutteet ovat osa Berliiniä. Kaikki arabit tai maahanmuuttajat eivät ole muslimeja, eivätkä kaikki muslimit arabeja tai maahanmuuttajia. Näillä kategorioilla on yhteistä se, että niitä käytetään kuvaamaan ulkopuolisuutta.
Huudot kaikuvat Berliinin keskustan läpi kulkevalla Unter den Lindenillä. Venäjän suurlähetystön kohdalla mielenosoitus hidastaa vauhtia, keskisormet nousevat ilmaan buuauksen säestämänä. Lauantaina 16.4.2022 Berliinissä järjestetty mielenilmaus on yksi esimerkki tavoista, joilla aktivistit ja kansalaisjärjestöt ovat yhdistäneet voimiaan.
Kehoihin kohdistuva moraalinen huomio vaihtelee eri aikoina ja konteksteissa. Ulkonäköön liitetyt kulttuuriset normit heijastavat vallitsevia sosiaalisia hierarkioita ja ideologista konsensusta.