Henkisyys

Muutama vuosi sitten minulle alkoi virrata kirjeitä, joissa ihmiset kertoivat heille sattuneista oudoista kokemuksista. Tutkimushankkeestamme ‘Mieli ja toinen’ oli julkaistu iltapäivälehdistössä jokunen uutinen, mikä oli saanut ihmiset ottamaan yhteyttä. Kirjeitä kertyi lopulta yli sadalta kirjoittajalta. Niissä kerrottiin oudoista ja hämmentävistä kokemuksista. Jotkut kirjoittajat olivat kokeneet telepaattisia elämyksiä, toiset saaneet mahdollisesti merkkejä vainajilta tai kuulleet tai nähneet jotain sellaista, mitä muut eivät olleet todistamassa oikeaksi. Tällaisista kokemuksista käytetään yleisesti nimitystä yliluonnollinen tai paranormaali. Mistä kirjeissä saattaa olla kyse?

Miltä yliluonnollinen tuntuu keskellä tavallista arkipäivää? Ihmismieli taipuu monenlaisiin kokemuksiin. Mitä poikkeavampaa niiden sisältö on, sitä todennäköisemmin niitä kutsutaan yliluonnollisiksi, epätodellisiksi tai jopa mielenhäiriöisiksi. Eräs kiinnostava poikkeavan tietoisuuden muoto on sellainen, jossa näkymättömän yliluonnollisen olennon läsnäolo koetaan todellisena. Helsinkiläisessä uuskarismaattisessa seurakunnassa armolahjat ovat jokaisen saatavila ja Jeesuksen kanssa jutteleminen, Pyhän Hengen ohjaamana tanssiminen ja euforinen kielillä puhuminen ovat jokapäiväisiä tapahtumia.