Kolumnit

Hiihtolomaviikko osoittautui antropologiseksi ilotteluksi: tieteenala on nousemassa uudella tavalla suuren yleisön tietoisuuteen. Keskustelua siivitti Suomen Kuvalehden artikkeli, jossa käsiteltiin antropologian 'hyödyllisyyttä' sekä työllistymismahdollisuuksia. On eriskummallista, että keskustelu koulutusalojen 'hyödyllisyydestä' käy jälleen niin vilkkaana, kun koulutuksen soveltuvuus työtehtäviin on usein pitkälti mielikuvakysymys.

Ensimmäinen todella laajalle levinnyt julkaisumme koski suomalaisille hyvin tuttua arkista tapaa. Miksi se levisi niin hyvin? Kiinnostaako ihmisiä kaikkein eniten lukea itselleen tutuista asioista? Me antropologit tiedämme, että tieteenalamme kiehtovuus piilee sen kyvyssä tarjota näköaloja yhtä aikaa tuttuun ja tuntemattomaan, omaan ja vieraaseen.

Yhteiskuntatasolla teknologisessa kehityksessä ei ole kyse vain teknisistä sovelluksista, vaan ennen kaikkea prosesseista, jotka noita hyödykkeitä tuottavat. Prosessit saavat muotonsa ja sisältönsä pääosin modernin, länsimaisen intellektuaalisen perinteen luomaa taustaa vasten, mikä jättää alkuperäiskansoja teknologiaprosessien ulkopuolelle. Teknologinen kehitys luo lisäksi yhteiskunnallista levottomuutta erilaisten yhteiskuntamallien, perinteiden ja identiteettien sekoittuessa globalisaation edetessä.

Pystytkö kuvittelemaan maan, jossa julkinen valta ei enää tarjoa kansalaisille kelvollista koulutusta, päivähoitoa, eläkettä, jalkapallokenttiä, terveydenhuoltoa, toimivaa joukkoliikennettä eikä virkistysalueita? Hoivan sijaan valtio tarjoaa historiallista totuutta ja järjestystä.

Joulun avainsana Suomessa on lahja. Lahjojen rituaalinen vaihto nähdään antropologiassa eräänä tärkeimmistä keinoista ylläpitää ja huoltaa sosiaalisia verkostoja. Lahjan arvo ei ole vain tavarassa itsessään. Merkitys piilee ennen kaikkea lahjan sosiaalisessa arvossa, joka liittyy lahjan antajan ja vastaanottajan väliseen suhteeseen sekä molempien sosiaaliseen asemaan. Ja miten joulupukki sopii tähän kuvioon?