Siirry suoraan sisältöön

Kolumnit

Tähän aihekategoriaan on koottu kolumnityyliset, kevyemmät juttumme. Kolumneissa esitellään jokin hauska tai mielenkiintoinen, antropologiasta inspiroituva oivallus tai mielipide ilman syvällisempää teoreettista tai tutkimuksellista pohdintaa. Jos haet kevyttä luettavaa, löysit etsimäsi!

AntroBlogin syksy 2018 starttaa!

AntroBlogi starttaa uudelle kaudelle niin vanhojen suosikkien kuin uusien kujeiden kera! Syksyllä 2018 on luvassa muun muassa kokonainen viikko asiaa jääkarhusta, AntroBlogi-tuotteita myyvän kaupan avajaiset, uutta podcastien saralla sekä jatkoa pitkään tauolla olleeseen erikoisalasarjaan. Myös uusia yhteistyökuvioita on tuloillaan! Kulttuurishokki-postaukset jatkuvat tuttuun tapaan sunnuntai-iltaisin ja työelämäosiomme artikkelit saavat rinnalleen uuden Tulokulmia-sarjan, jossa eri alojen asiantuntijat kommentoivat antropologian ja työelämän solmukohtia näköalapaikoiltaan käsin.

Kurkistelua kesätauon kynnyksellä

Tästä se alkaa, kesäloma! Meillä on ollut tapana kirjoittaa kauden viimeiseksi artikkeliksi pienet terveiset toimitukselta. Tällä kertaa ajattelimme käyttää tilan siihen, että kerromme teille hieman teistä itsestänne. Ajattelemme antropologeina, että julkaisun on tärkeää tuntea yleisönsä. Paras tapa saada tietoa tietystä ihmisryhmästä on tietenkin osallistuva havainnointi, mutta sen ollessa hivenen haastavaa, päätimme kysyä yleisöltä itseltään. Siispä toteutimme touko-kesäkuun vaihteessa AntroBlogin ensimmäisen lukijakyselyn. Vastausten mukaan te näytätte tältä.

Moniulotteinen pahuus

Toimittaja Satu Kivelän Havaintoja ihmisestä – sarjassa käsiteltiin tällä kertaa pahuutta. Mitä pahuus on, ja onko ihminen luonnostaan hyvä vai paha? Kivelän haastatteleman psykiatrian ylilääkäri Hannu Lauerman mukaan pahuus on pohjimmiltaan muiden ihmisten oikeuksien loukkaamista. Tiedeyhteisössä on pitkään käyty debattia ihmislajin luontaisesta väkivaltaisuudesta.

Kirjeitä kentältä: Ylös, alas, sivulle – Kenttätyötä valtasuhteissa

Yhä useampi antropologi löytää itsensä tilanteesta, jossa hänen tutkimusosallistujansa ovat joko vähintään yhtä koulutettuja tai paremmin toimeentulevia kuin hän itse, tai molempia näistä. Näitä tilanteita kuvaamaan on antropologian piirissä omaksuttu termit ylöspäin tutkiminen ja sivuttain tutkiminen. Ylöspäin tutkimisella viitataan tarpeeseen tutkia maailmamme eliittejä ja vallanpitäjiä: sivuttain tutkimisella taas viitataan tilanteeseen, jossa tutkimukseen osallistujat ovat koulutukseltaan, statukseltaan ja tulotasoltaan etnografiin verrattavissa.

Onnellisuuden jäljillä

Länsimaissa onnellisuus nähdään usein ihmiselämän päämääränä. Samalla onnellisuus kätkee sisäänsä paradokseja. Liian voimakas onnellisuuden tavoittelu voi muodostua onnellisuuden esteeksi. Myös vastakkainasettelu yksilön luonteenpiirteiden ja ympäröivän kulttuurin vaatimusten välillä voi muodostua liian suureksi. Esimerkiksi hyvin tasapäistävässä yhteisössä luonnostaan kilpailuhenkisempi yksilö voi joutua kärsimään.

AntroBlogi
Tietosuojakatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä tarjotakseen sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi. Ne suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme. Evästeet välittävät tiimillemme tietoa siitä, mikä verkkosivustossamme on sinulle kiinnostavinta ja hyödyllisintä.