Perhe ja koti

Tiistainen Arman Pohjantähden alla käsitteli aihetta, joka on jokaiselle läheinen: ravintoa. Keskustelun ytimessä oli se, voiko ruokavaliolla ennaltaehkäistä tai parantaa sairauksia. Siitä, mikä on ihmiselle hyvää ja oikeaa ravintoa on olemassa valtava määrä mielipiteitä. Niin on myös siitä, millä kriteereillä hyvä ravinto määritellään. Länsimaiselle ajattelulle tyypillinen tapa tarkastella ravintoa fyysisen terveyden ja mitattavien, fysiologisten prosessien kautta ei ole ainoa tapa hahmottaa ravinnon ja hyvinvoinnin välistä yhteyttä.

AntroBlogi pääsi 30.3.2016 kuuntelemaan yliopistonlehtori Marko Juntusen esitelmää “Muslimiväestöä jakavat konfliktit ja islamia ympäröivä turvallisuuteen ja sosiaalisiin uhkiin kytkeytyvä keskustelu monikulttuurisessa lähiössä” Suomen Antropologisen Seuran vuosikokoukseen Tieteiden Talolla. Esitelmä perustuu hänen meneillään olevaan kenttätyöhönsä Varissuon lähiössä Turussa. Juntunen tutkii lähiöiden sosiaalista monimuotoisuutta Suomessa, keskittyen etenkin muslimidiasporiin. Häntä kiinnostavat lähiöt julkisena tilana ja niissä tapahtuvat sosiokulttuuriset muutokset. Tutkimuksessaan Juntunen peilaa kentällä tekemiään havaintoja Suomessa aikaisemmin tehdyn lähiö-tutkimuksen huomioihin.

Arman Pohjantähden alla – dokumenttisarjan tuorein jakso käsitteli vanhustenhoitoa ja vanhusten yksinäisyyttä. Vanhustenhoito on kuuma puheenaihe, joka nousee Suomessa otsikoihin tasaisin väliajoin - yleensä epäkohtien, rikkeiden tai resurssipulan takia. Yksi suurimmista ikääntyvän väestön ongelmista on kasvava yksinäisyys. Tutkimuksen mukaan 36-39% ikääntyneistä suomalaisista tuntee itsensä yksinäiseksi. Kenen vastuulla on huolehtia vanhuksista, kun he eivät enää pysty huolehtimaan itsestään? Länsimaalaista individualismia korostavassa ajattelussa yksilönvapaus ajaa vanhemmista huolehtimisen edelle. Yksilön tehtävä on keskittyä toteuttamaan omaa henkilökohtaista polkuaan, kun vanhustenhoito jää yhteiskunnan tehtäväksi.

Pelastakaa Lapset -järjestön vuosittain julkaiseman Maailman äitien tila -raportin mukaan Suomi oli vuosina 2013 ja 2014 maailman paras maa olla äiti. Yhtä ylistävästi ei kuitenkaan voi puhua suomalaista äitiyttä ympäröivästä kulttuurista. Aihepiiriin tutkimuksen kautta perehtynyt antropologi näkee suomalaisessa äitiyskulttuurissa muutaman perusteellisen valuvian, joiden takia erityisesti äitiyteen sopeutuminen voi Suomessa olla erityisen vaikeaa. Miksi ja mitkä kulttuurimme piirteet voivat olla haitaksi äitien henkiselle hyvinvoinnille?

Miksi eri aikoina ja eri puolilla maailmaa imetyksen kesto on ollut niin vaihtelevaa? Miksi Suomessa vielä sata vuotta sitten puolet kaksivuotiaista oli imetettyjä, mutta nyt tutkitusta tiedosta ja suosituksista huolimatta imetys loppuu keskimäärin seitsemän kuukauden ikään mennessä? Tilanne oli vielä heikompi 70-luvulla, jolloin vain 10% lapsista sai rintamaitoa puolivuotiaana. On selvää, että yhteiskunnalliset muutokset ja ympäröivä kulttuuri vaikuttavat imetykseen valtavasti. Länsimaissa koulutetut ja sosioekonomiselta asemaltaan parempiosaiset imettävät huomattavasti pidempään kuin ei-koulutetut sisarensa. Yksinhuoltajat imettävät vähemmän kuin parisuhteessa olevat. Myös maahanmuuttajien parissa on havaittu, että uuteen maahan muuttamisen jälkeen imetyksen kestot lyhenevät rajusti, jopa saman naisen kohdalla.